Olemme olleet mieheni kanssa 2 vuotta yhdessä josta vuoden ollaan asuttu yhdessä.
Ongelmana on se, että mieheni ei ole koskaan kotona. Hän tekee reissutöitä eli on 3 päivää viikosta muualla töissä ja myös nukkuu yöt siellä. Olen siitä ollut pitkään kiukkuinen ja yrittänyt että jos hän tulisi illaksi kotiin (välimatka vain 100km moottoritietä) mutta se ei käynyt koska hän olisi kuulemma joka tapauksessa väsynyt eikä siitä olisi mitään iloa (?). Sitten olen ehdottanut että muutetaan molemmat sinne työn lähelle, mutta sekään ei käynyt hänelle koska työstä ei olisi siinä vaiheessa hyötyä kun kuluja olis enemmän. Ongelmana ei ole vain nämä työt, vaan kun hänellä on muita harrastuksia viikonloppuna jne. jotka syö meidän vapaa-aikaa koko ajan. Aina kun otan asian puheeksi hän parantaa tapojaan viikoksi, mutta sen jälkeen alkaa menoja taas kehittyä. Poikaystäväni asui alunperin kauempana minua ja muutti samaan kaupunkiin kanssani. Hän aina vetoaakin siihen, että on jo tehnyt ison uhrauksen kun lähti sieltä ja nyt näköjään mitään ei enää tehdä.
Olen alkanut olemaan kiukkuinen ja turhautunut tähän kaukosuhteeseen ja olen purkanut sitä luonnollisesti häneen. Nyt hän on päätellyt että mä oon jotenkin hullu ku oon niin äreä hänelle..! eikö ole ihan normaalia että tälläinen ottaa päähän? Kun aloimme seurustelemaan hän jo teki näitä hommia ja silloin hän sanoi että ei aio niitä kauaa jatkaa oman terveytensä takia, mutta 2 vuotta jo kulunut.
Muuten mies on mukava ja kohtelee minua useimmiten hyvin enkä usko että kyseessä on mitään pettämistä ainakaan vielä, ongelma onkin se kun ei olla paljon yhtään tekemisissä kasvokkain...
En tajua mitä tässä voisi tehdä, pitäiskö vaan kestää vai sanoa että nyt riittää..? Tuskin tämä ihan normaaliakaan on..? Toivottavasti joku voisi ihana ihminen lukisi tämän ja kommentoisi jtn.. -kiitos!-
Ongelmana on se, että mieheni ei ole koskaan kotona. Hän tekee reissutöitä eli on 3 päivää viikosta muualla töissä ja myös nukkuu yöt siellä. Olen siitä ollut pitkään kiukkuinen ja yrittänyt että jos hän tulisi illaksi kotiin (välimatka vain 100km moottoritietä) mutta se ei käynyt koska hän olisi kuulemma joka tapauksessa väsynyt eikä siitä olisi mitään iloa (?). Sitten olen ehdottanut että muutetaan molemmat sinne työn lähelle, mutta sekään ei käynyt hänelle koska työstä ei olisi siinä vaiheessa hyötyä kun kuluja olis enemmän. Ongelmana ei ole vain nämä työt, vaan kun hänellä on muita harrastuksia viikonloppuna jne. jotka syö meidän vapaa-aikaa koko ajan. Aina kun otan asian puheeksi hän parantaa tapojaan viikoksi, mutta sen jälkeen alkaa menoja taas kehittyä. Poikaystäväni asui alunperin kauempana minua ja muutti samaan kaupunkiin kanssani. Hän aina vetoaakin siihen, että on jo tehnyt ison uhrauksen kun lähti sieltä ja nyt näköjään mitään ei enää tehdä.
Olen alkanut olemaan kiukkuinen ja turhautunut tähän kaukosuhteeseen ja olen purkanut sitä luonnollisesti häneen. Nyt hän on päätellyt että mä oon jotenkin hullu ku oon niin äreä hänelle..! eikö ole ihan normaalia että tälläinen ottaa päähän? Kun aloimme seurustelemaan hän jo teki näitä hommia ja silloin hän sanoi että ei aio niitä kauaa jatkaa oman terveytensä takia, mutta 2 vuotta jo kulunut.
Muuten mies on mukava ja kohtelee minua useimmiten hyvin enkä usko että kyseessä on mitään pettämistä ainakaan vielä, ongelma onkin se kun ei olla paljon yhtään tekemisissä kasvokkain...
En tajua mitä tässä voisi tehdä, pitäiskö vaan kestää vai sanoa että nyt riittää..? Tuskin tämä ihan normaaliakaan on..? Toivottavasti joku voisi ihana ihminen lukisi tämän ja kommentoisi jtn.. -kiitos!-
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo miehesi toiminta pahee ajan mittaan.
Oletko ajatellut hankkia lapsia hänen kanssaan?
Lapsilla on oikeus isään..
Erosin miehestä joka oli paljon pois.
SE on rasittavaa olla aina yksin.
Nyt kun olen eronnut, on paljon mukavampaa, on kavereita ja muuta hauskanpitoa.
... sillä erotuksella, että onneton menin tekemään sen äijän kanssa vielä lapsen, kun jattelin, että lapsi asian muuttaisi parempaan suuntaan. Niin ei käynyt, päinvastoin asiat muuttui pahempaan suuntaan ja sain tarpeekseni. Nyt onnellinen muuten, mutta ärsyttää kun tarttee tavata häntä vielä. Lapseni on ihana, sitä vain kadun, että tein sen tuon sitoutumiskyvyttömän kanssa.
Kirjoitit että miehesi on kolme päivää viikosta muualla töissä..onko hän siis loput ajasta kuitenkin kanssasi kotona? Vai töissä silloinkin, mutta lähempänä sinua? Käytkö sinä töissä tms? Se on ärsyttävää toki jos toisella ei ole aikaa ja itsellä olisi kaikki aika maailmassa...Voisitko keksiä itsellesi enemmän harrastuksia yms ja nauttia sitten yhteisestä ajasta ilman että sinua koko ajan kiukuttaa kun tuntuu ettei toisella ole sinulle tarpeeksi aikaa..Älä ole koko ajan saatavilla, vaan hommaa omia menoja ja kiireitä :)
Tunnen reissumiesten vaimoja joitakin ja he ovat hyvin itsenäisiä naisia. Reissumis ei sovi muunlaisille naisille kumppaniksi. Jos noin tiukkaa jo tekee niin ero varmasti tulee myöhemmin ja sitten se onkin jo vaikeempaa. Ja kurjaa jos vielä lapsiakin on jo kuvioissa. Sillä joutuisit lapsistakin ottaan enemmän vastuuta reissumiehen vaimona. Pitää niin tarkkaan punnita nauttiiko omasta rauhasta välillä vai tarviiko säännollisesti miestä arkeen?
Kirjoitukseni on pitkä, mutta toivon että siitä on sinulle jotain apua/ teksti antaa sinulle pohdittavaa. :) Täällä kirjoittelee nainen uskoakseni lähes sinun tilannettasi vastaavanlaisesta tilanteesta.
Mieheni on myös paljon poissa töidensä takia -parhaimmillaan menee koko viikko, ettei ehditä nähdä kun vain vilaukselta. Viikonloput hurahtavat nopeasti joko yhdessä, tai omissa menoissa. Olen ottanut suhteessa sen linjan että omaakin on oltava. Omia harrastuksia, menoja ystävien kanssa, aikaa olla yksin, keskittyä kouluun tai tehdä töitä aivan urakalla. Vain minä olen loppupeleissä vastuussa siitä olenko onnellinen. Voin omalla asenteellani vaikuttaa pitkälti siihen kuinka suhtaudun kun mies esim. soittaa ettei pääsekään vielä huomenna kotiin. Uskon että asenteellani ja tavallani sopeutua tilanteeseen (jolle miehenikään ei aina voi mitään) on suuri vaikutus siihen millä mielellä mies lopulta tulee kotiin, kuinka hän kaipaa ja odottaa että pääsee jälleen viereeni. Olen onnellinen ja koen olevani rakastettu sekä kaikin puolin turvassa vaikkemme päivittäin näekään. Tiesin jo seurustelun alkuvaiheessa mitä tuleman pitää, ja tein jo aikoinaan päätöken jaksaa ja tukea.
Mielestäni sinun kannattaa koota "plussat ja miinukset" teidän suhteestanne, sekä miettiä mitä haluat elämältäsi. Missä asioissa olet valmis joustamaan miehesi takia? Tiedän ettei kaikista ole "kaukosuhteeseen" eikä tarvitse ollakaan. Tärkeintä on itse tiedostaa missä mennään ja miten.
Vastapainona itseni toteuttamiselle omista lähtökohdistani käsin, on yhteinen aika. Kun olemme molemmat kotona, otamme ajasta kaiken irti: hoidamme kotia, teemme hyvää ruokaa, keskustelemme, vietämme iltaa kavereiden kanssa, vierailemme toistemme vanhempien luona, lenkkeilemme yhdessä, saunomme ja vaikka ihan vain loikoilemme sängyllä tekemättä mitään. Nautimme toisistamme ja yksinkertaisesti siitä että saamme olla yhdessä. En kuitenkaan suunnittele/ peru omia menojani mieheni aikataulun mukaan, sillä en halua olla miehelleni itsestäänselvyys.
Koen että mieheni poissaolo kotoa on hintana sille että hän saa tehdä sitä työtä jota hän rakastaa. Vaikka hänkin on puhunut siitä ettei aina tee samaa työtä, en hoputa häntä tekemään päätöksiä ennen kuin hän on valmis niitä tekemään. Mihin meillä on kiire, valmiissa maailmassa! Mitä jos miehesi sanoisi sinulle ettet saa tehdä sellaista työtä jonka koet itsellesi mielekkääksi ja arvokkaaksi? Työtä, jonka takia joudut valitsemaan sen kultaisen keskitien, vaikka sekään ei olisi paras mahdollinen toisen osapuolen kannalta? Olisitko valmis luopumaan omista unelmistasi miehesi toiveiden mukaan? Olisiko periksiantaminen kaiken siitä juontavan katkeruuden arvoista? Mikäli minä koen että minulta evätään jotain mitä minä todella haluan, VAIKKA tekisinkin päätöksen näennäisesti itse, ei mikään enää tuntuisi miltään.
Kun lapsien ja perheen aika tulee, tilanne voi olla jo aivan toinen. Anna miehesi mennä ja tehdä nyt kuten hän parhaaksi näkee. Ystäviä ja omia juttuja täytyy olla -molemmilla. Luota ja näytä se hänelle. Riitoja tulee ja menee, mutta tärkeintä on se, että ne selvitetään ja unohdetaan sen jälkeen. Jos jokin painaa mieltä, keskustelkaa asiasta ja kuunnelkaa toisianne. Mutta suokaa itsellenne välillä tilaa ja aikaa rauhoittua kahdestaan ilman ylimääräistä mielipahaa. Rentoutukaa, käykää elokuvissa, kävelyllä,.. Olkaa läsnä toistenne elämässä vaikka välimatkaa kertyisikin.
Mieheni työkaveri kertoi kerran haikeana omasta parisuhteestaan. Muutaman päivän jälkeen ikävä kotiin ja kullan luokse on jo kova, mutta kotiin tullessaan hän kohtaa vain kylmyyttä, syyllistämistä ja mielenosoitusta siitä että on ollut taas muutaman päivän/ yön poissa. Mies sanoi sen lannistavan väsynyttä enemmän kuin mikään muu. Hän miettii usein miksi jatkaa suhteessa jossa häntä tai hänen työtään ei kunnioiteta. Onko vaativa ja kahlitseva puoliso sen arvoinen että hänen vuokseen uskaltaisi jättää vakituisen paikkansa alalla, jonka mies on kokenut omakseen jo pienestä pojasta saakka? Uskaltaako mies luottaa siihen että nainen pysyy hänen rinnallaan tuli eteen mitä vain jos jo pelkkä työ tekee kaikesta niin vaikeaa? Rakkauden tielle nousee katkeruus, suru ja ahdistus. Hänelle koti ei tunnu kodilta, paikalta jossa voi rentoutua ja kokea olevansa jotain.
Ethän sinäkään halua miehesi tuntevan samoin? Jos tilanne käy aivan mahdottomaksi, on osattava antaa periksi että molemmilla teillä olisi mahdollisuus siihen onneen, minkä olette takuulla ansainneet.
Minulle sopisi aivan mainiosti etä mieheni tekisi reissutöitä ja toisi senkin edestä leipää pöytään...ym.mukavuuksia...Oma aika itsekseen on kuitenkin kaikkein parasta aikaa.
Älä roiku miehessäsi vaan keksi jotain ihan ommoo kivvoo.Et sinä häntä saa kotona olemaan ,varsinkaan jos kiukkuilet ja tuittuilet.
Elä kuule omaa elämääsi ja ihan täysillä!Sinullahan on jo kuitenkin vakaa parisuhde.Toteuta itseäsi ja nauti vapaudestasi!
Ajattelepa!On niitäkin jotka eivät saa parisuhteessaan omaa aikaa ollenkaan kun puoliso kyttää koko ajan tekemisiä,on mustis ym.ym.
Pikkasen kuule positiivisuutta elämään,eikö?
Ei sellaista ole määritettykään, millainen on normaali suhde. Murjottaminen ei asiaa ainakaan paranna. Ja monet ovat jo kirjoittaneet siitä kuuluisasta omasta elämästä. Omiakin menoja on hyvä olla, tekee niitä sitten yksin tai esim. ystävän kanssa. Omallakin miehellä on harrastus, joka vie vapaa-aikaa. Kompromissien teko on meillä tärkeää, kaikkea aikaa hän ei harrastuksen parissa vietä, yhteistäkin aikaa on. Pidän tärkeänä myös sitä, että minulla on omat tekemiset. Kyllä parisuhteessakin täytyy kummallakin tietty itsenäisyys olla.
Normeista ja kaavoista viis, oman suhteensa peilaaminen oletettuun "normaaliuteen" johtaa vain pettymykseen.
Mutta jos olet suhteessa tyytymätön, se ei ole sellainen suhde, jollaista sinä toivot. Ja sillä on toki merkitystä.
Tiedäthän, että olet itsekin vastuussa omasta ystäväverkostosta sekä harrastuksista. Et voi syyttää miestäsi siitä, että hän harrastaa ja tapaa ystäviään. Tee sinä samoin eli hanki tai ylläpidä yhteyksiä omiin ystäviisi.
Meillä kenelläkään ei ole oikeutta rajoittaa toisen elämää, harrastuksia hänen tahtomattaan. Tilanteeseenne löytyy monta ratkaisua. Helpoinhan on kuitenkin jättää hänet ja kuvitella, että uuden miehen kanssa ei ole vastoinkäymisiä, hah.
Nauti siitä ajasta iloiten mitä olette yhdessä, koska kyllä sinä karkoitat hänet luotasi jos "sitruunaksi" rupeat.
Nyt sinullekin jää sitä omaa aikaa ja yhdessä olo aikanne on normaalia arjen pyörittämistä ja mahdollisuus olla yhdessä. Eli nosta se positiivinen osa asiasta esiin ja keskity siihen. Kyllä kaikki kuitenkin on aika hyvin elämässänne, eikö?