Hei!
Tällä palstalla on enimmäkseen surullisia juttuja avioliitosta. Vietin täällä paljon aikaa kesällä, kun liittomme oli vakavassa kriisissä ja täällä tuntui olevan paljon kohtalotovereita. Olimme mieheni kanssa eroamispisteessä, todellakin. Se oli niin pelottava kokemus, että se pisti viimein ajattelemaan mikä tässä elämässä on tärkeintä. Tein sen päätöksen, että tämä liitto pelastetaan, eniten muutokseen on auttanut oman asenteen muutos ja se, että vihdoinkin hyväksyn mieheni sellaisena kuin hän on, yrittämättä muuttaa häntä enää tippaakaan. Kuinka hyvää tämä muutos on parissa kuukaudessa saanut aikaan, olemme lähentyneet valtavasti enkä enää ajattele avioeroa. Henkisesti todella hyvä olo miehen lähellä. Mies on aina ollut hyvä mies, mutta erilaisuutemme on vaivannut lähinnä minua, on ollut vaikea hyväksyä erilaisuuttamme ja se on vaikuttanut paljon kaikkeen. Keskustelu miehen kanssa avoimesti kaikesta pahasta olosta on auttanut valtavasti, puhukaa avioparit toisetenne kanssa, se todella toimii. Paljon auttaa sekin, että saa pahan olonsa sanottua ääneen, että toinen tietää missä oikeasti mennään! Me juuri hetki siteen sohvalla halatessamme sovimme, että aiomme vanheta yhdessä :-) Paras lahja kahdelle lapsellemmekin, jotka ovat huomanneet meissä tapahtuneen positiivisen muutoksen.
Pitäkää kiinni toisistanne, kriisi voi todellakin olla uusi mahdollisuus toisen syvempään ymmärtämiseen!!!
Tällä palstalla on enimmäkseen surullisia juttuja avioliitosta. Vietin täällä paljon aikaa kesällä, kun liittomme oli vakavassa kriisissä ja täällä tuntui olevan paljon kohtalotovereita. Olimme mieheni kanssa eroamispisteessä, todellakin. Se oli niin pelottava kokemus, että se pisti viimein ajattelemaan mikä tässä elämässä on tärkeintä. Tein sen päätöksen, että tämä liitto pelastetaan, eniten muutokseen on auttanut oman asenteen muutos ja se, että vihdoinkin hyväksyn mieheni sellaisena kuin hän on, yrittämättä muuttaa häntä enää tippaakaan. Kuinka hyvää tämä muutos on parissa kuukaudessa saanut aikaan, olemme lähentyneet valtavasti enkä enää ajattele avioeroa. Henkisesti todella hyvä olo miehen lähellä. Mies on aina ollut hyvä mies, mutta erilaisuutemme on vaivannut lähinnä minua, on ollut vaikea hyväksyä erilaisuuttamme ja se on vaikuttanut paljon kaikkeen. Keskustelu miehen kanssa avoimesti kaikesta pahasta olosta on auttanut valtavasti, puhukaa avioparit toisetenne kanssa, se todella toimii. Paljon auttaa sekin, että saa pahan olonsa sanottua ääneen, että toinen tietää missä oikeasti mennään! Me juuri hetki siteen sohvalla halatessamme sovimme, että aiomme vanheta yhdessä :-) Paras lahja kahdelle lapsellemmekin, jotka ovat huomanneet meissä tapahtuneen positiivisen muutoksen.
Pitäkää kiinni toisistanne, kriisi voi todellakin olla uusi mahdollisuus toisen syvempään ymmärtämiseen!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
lukenut. Elän juuri vastaavanlaisessa tilanteessa. Kolmen vuoden kriisi on ylitetty. Kannattaa jaksaa. Kannattaa puhua ja tapella ja itkeä. Kannattaa uskoa, toivoa ja rakastaa. Olen niin onnellinen. Olen vihdoin hyväksynyt mieheni vikoineen enkä enää yritä muutta häntä. Jaksakaa. Rakastakaa toista silloin juuri kun hän vähiten sitä ansaitsee koska silloin hän sitä eniten tarvii. Antakaa kaikkenne, niin saatte itsekkin. Olen niin kiitollinen. Haluan olla miehelleni tuki ja turva aina.
Ihanaa!
Kiva kuulla, että kohtalotovereita löytyy! Meidänkin kriisi on ollut syvä ja kestänyt ainakin pari vuotta, jona aikana on ollut lukemattomia kertoja kun on oltu niin puhki, että on meinattu luovuttaa. Ehkä sitten vasta kun olimme aivan pohjalla, keskustelu pääsi kunnolla käyntiin, silloin tuntui ettei oo enää mitään menetettävää ja uskalsi sanoa ääneen kaiken.
Nyt tuntuu kuin olisi aloitettu puhtaalta pöydältä, sanoinkin eilen miehelleni, että olen rakastunut häneen uudestaan. Voi kuinka se tuntuu hyvälle, ymmärrän silti nykyään tämän kriisin kautta muita vastaavassa tilanteessa kamppailevia. Ymmärrän, että jotkut luovuttavat, silti kunpa vaan kaikki jaksaisivat sinnitellä ja uskoa parempaan. Me olemme kaksi erilaista ihmistä, usko parisuhteeseemme on silti palannut. Kun jätin oman ehdottomuuteni ja miehen muuttamisajatukset, olen huomannut, ettei kaikki mieheni kiinnostuksen kohteet niin hassumpia olekaan. Esim. moottoripyörä, kuinka vastustin sitäkin ja nyt kun olen hypännyt kyytiin, niin se on ihan kivaa, ja on yhteistä tekemistä :-)
Tämä olo on huikea! En tiedä mitä olisi tullut tilalle erotessa, koti olisi rikki ja entä jos ei koskaan tulisikaan sitä parempaa, mtä mielessään odotti...Kriisit tulee joka tapauksessa eteen uudessakin suhteessa, kaikki pitäisi alkaa alusta, onneksi ei.
Voimia kaikille kriisissä eläville!
Täällä myös yksi tai siis kaksihan meitä on : ) jotka selvisimme parin vuoden kriisistä. Olen samaa mieltä, luovuttaa ei kannata, jos on vähänkin tunteita toista kohtaan!Meillä myös riideltiin ja koko perheemme kärsi. Olemme olleet yhdessä 14 vuotta, josta kymmenen avioliitossa. Pohjalla käytiin,mutta nyt on suunta ylös päin. Matkan varrella oli kuviossa ihmisiä, jotka suorastaan toivoivat suhteemme epäonnistuvan..Nyt voin vain nauraa heille, olimme sinnikkäitä. Monesti se Onni onkin lähempänä kuin luuleekaan : )