Pelkään erota. Pelkään ottaa sitä "viimistä" askelta ja muuttaa pois. Samalla järki sanoo että niin olisi viisaampaa, mutta tunnepuoli taistelee vastaan... Suhteemme ei ole tällähetkellä onnellinen, tuntuu ettei yhteisiä asioita ole, riitaa ja henkistä satuttamista paljon ja en usko rakastavani. Tykkään toisesta kyllä valtavasti, mutta rakkaus on kateissa.
Ongelmana on, että pelkään menettäväni ihmisen joka oikeasti välittää minusta. Pelkään etten ikinä löydä ketään tai sellaista ihmistä joka olisi uskollinen ja jonka kanssa olisi ns. parempi olla. Nyttenkin on "ihan ok" (silloinkun ei riidellä) mutta riittääkö se pidemmänpäälle?
Mitä on rakkaus? Pitäisikö minulla olla häntä ikävä jatkuvasti kun olemme erossa? Mustasukkainen? En tunne intohimoa häntä kohtaan, onko tämä vain kenties taantumista (yhdessä 7 vuotta)?
Pelkään yksinolemista. Mieleen tulee olenko tämän ihmisen kanssa vain tottumuksesta tai siitä syystä etten halua olla yksin...
Toisaalta ihastun satunnaisiin vastaantulijoihin ja ihmisiin ympärilläni. Kertooko tämä kenties jostain? Vai onko ehkä vain "normaalia" pitkässä parisuhteessa eläneelle?
Olen aika kateissa omien ajatusteni kanssa, eniten pelkään katuvani ja tekeväni virheen jos lähden. Toisaalta loppuelämä näiden ajatusten kanssa ahdistaa myös... :(
Ongelmana on, että pelkään menettäväni ihmisen joka oikeasti välittää minusta. Pelkään etten ikinä löydä ketään tai sellaista ihmistä joka olisi uskollinen ja jonka kanssa olisi ns. parempi olla. Nyttenkin on "ihan ok" (silloinkun ei riidellä) mutta riittääkö se pidemmänpäälle?
Mitä on rakkaus? Pitäisikö minulla olla häntä ikävä jatkuvasti kun olemme erossa? Mustasukkainen? En tunne intohimoa häntä kohtaan, onko tämä vain kenties taantumista (yhdessä 7 vuotta)?
Pelkään yksinolemista. Mieleen tulee olenko tämän ihmisen kanssa vain tottumuksesta tai siitä syystä etten halua olla yksin...
Toisaalta ihastun satunnaisiin vastaantulijoihin ja ihmisiin ympärilläni. Kertooko tämä kenties jostain? Vai onko ehkä vain "normaalia" pitkässä parisuhteessa eläneelle?
Olen aika kateissa omien ajatusteni kanssa, eniten pelkään katuvani ja tekeväni virheen jos lähden. Toisaalta loppuelämä näiden ajatusten kanssa ahdistaa myös... :(
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suhdetta kuin suhdetta pitää osata hoitaa. Se on asia joka helposti unohtuu silloin kun menee vielä hyvin. Pitää olla paljon mielekästä tekemistä ja toisesta huolehtimista jotta suhteessa säilyy elinvoima eikä positiiviset tunteet laimene.
Mainitset olleesi yhdessä 7 vuotta. Se on pitkä aika jossa ensihuuma on varmasti haihtunut jo pitkän aikaa sitten. Tilalle on varmasti tullut paljon tasapaksua olemista ja tunnetta siitä että elämä on kuivaa. Silloin helposti alkaa ajatella kumppanin vaihtoa parempaan varsinkin jos riitaa on ollut paljon. Onko niitä parempia vaan olemassa? Kaikki kun vaikuttavat alussa niin hyviltä varsinkin kun vertaa edelliseen näivettyneeseen suhteeseen. Se on sitä uutuudenviehätystä joka häipyy kyllä ajan myötä kenen tahansa kanssa. Paluu samaan tilanteeseen siis...
Usein ihmiset ovat valmiita luovuttamaan kun parisuhde-elämä menee kuivaksi ja riitely saa vallan. Sitä ajattelee että on liian erilainen kuin kumppani ja tuntuu siltä ettei sen takia onnistu suhteessa vaikka yrittäisi. Fakta kuitenkin on, että kaikki ovat erilaisia ja taitoa vaatiikin nimeomaan se, että ymmärtää kumppanit erilaisuuden ja osaa kunnioittaa sitä. Itselläni oli aikanaan nykyisen avomieheni kanssa aika paha kriisi noin neljännen vuoden kohdalla. Nämä asiat pyörivät silloin mielessäni ja harkitsin jo poismuttoa yhteisestä vuokra-asunnosta. Onneksi näin en kuitenkaan tehnyt ja vähän ajan kuluttua tilanne olikin jo parempi kun olin ottanut enemmän aikaa itselleni, miettinyt asioita ja todennut, että vioistaan huoimatta parempaa avomiestä saa hakea!!
"Ongelmana on, että pelkään menettäväni ihmisen joka oikeasti välittää minusta. Pelkään etten ikinä löydä ketään tai sellaista ihmistä joka olisi uskollinen ja jonka kanssa olisi ns. parempi olla." Miksi pelkäät jos kerran olet lähdössä? Mielestäni sellainen ihminen joka oikeasti on lähdössä ei tunne pelkoa. Olisiko siis niin että oikeasti tunnetkin paljon suhteen puolesta mutta se kaikki on vain pahasti taka-alalla tällä hetkellä? Tuosta lauseestasi kuulostaa siltä, että kumppanisi on ollut sinulle uskollinen ja hän välittää sinusta todella paljon. Taidat itsekin pitää näitä asioita arvossa ylitse muiden juttujen. Jos näin on, niin suhteenne perustahan on varsin hyvällä mallilla!! Maailma kun on täynnä suhteita (ihan omassa tuttavapiirissänikin) jotka ovat ulkoisesti lähes täydellisyyden hekumaa, mutta kätkevät sisäänsä kamalia asioita, kuten sairaalloista kumppain pettämistä (josta toinen puolisko ei tiedä pitkään aikaan mitään kunnes käry käy).
"Suhteemme ei ole tällähetkellä onnellinen, tuntuu ettei yhteisiä asioita ole, riitaa ja henkistä satuttamista paljon ja en usko rakastavani. Tykkään toisesta kyllä valtavasti, mutta rakkaus on kateissa." Kuulostaa siltä että suhteenne on vain juuttunut ikävään arkielämään ja saanut teidät etäisiksi toisistaan. Pystyisitkö esimerkiksi itse ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja yrittää panostaa suhteeseen tekemällä kaikkea pientä kivaa ja otamaan enemmän toista huomioon? Uskon että toinen puoliskokin piristyy kun huomaa toisen panostavan hyvinvointiin. Aloittakaa vaikka jokin yhteinen harrastus. Siitä se lähtee jos on lähteäkseen!!
Tsemiä suhteeseen vielä!! Kyllä se siitä paranee jos perusasiat ovat kunnossa. Ja voihan aina ajatella ettei menetä mitään jos kokeilee uutta vaihdetta päälle vähän aikaa. Sitävastoin, jos luovuttaa heti voi olla että on tehnyt jotain peruuttamatonta ja jää katumaan.
tuo sinun tilanteesi. Olen miettinyt juuri samoja asioita ja meillä periaatteessa kaikki ihan ookoo mutta se jokin puuttuu. Olemme olleet yhdessä jo 14 vuotta ja meillä on kolme lasta. Mieheni on luotettava ja meillä on hauskaa yhdessä mutta intohimoa en häneen tunne ja seksiä ei juurikaan ole. Muutakuin silloin kun annan "säälistä". Ihastun helposti muihin ihmisiin ja ikävä kyllä olen myös pettänyt miestäni. Tilanne on kamala ja luultavasti tämä päättyy eroon, ennemmin tai myöhemmin.
kyllä, meilläkin kuulostaa samalta.
ja olen tiennyt jo kun näin hänet ensi kerran, ettei tulevaisuutemme tule onnistumaan.
jos minun täytyy sitäpaitsi olla aina se suhteen nostaja, kun toinen on niin itsekeskeinen ja aikuinen kakara, ei se tule onnistumaan.vaikkakin mekin olemme olleet myös 7 vuotta yhdessä ja 2 lasta, tiedän tämän päätyvän eroon jossain vaiheessa.
ja kun se koittaa, en ole iloinen, mutten myöskään surullinen, vain helpottunut...
Itse sinä sen tiedät, kun on aika suhteesta lähteä. Silloin ei tarvitse epäröidä, vaan tiedät tekeväsi oikean ratkaisun.
Itsellä on ollut nyt jo yli vuoden samanlaisia ajatuksia. Aina vaan tässä yhdessä kuitenkin ollaan, ja ihan vain siitä syystä, että minä rakastan miestäni. Hyvin paljon, kuitenkin. Olen valmis taistelemaan tämän suhteen puolesta, mutta se edellyttää toki samaa myös mieheni puolelta. Ei se riitä, jos yksin yritän pelastaa jotain, mitä toinen ei halua pelastettavan.
Tee niinkuin sydämesi sanoo. Jos suhteessanne on edes rippunen jäljellä jotain, mitä haluat säilyttää, yritä koko sydämelläsi puhaltaa henkiin se alkuaikojen liekki. Tai edes hiillos :) Mutta jos homma ei kertakaikkiaan enää toimi, silloin huomaat sen kyllä. Voimia sinulle!
IL 10.9.07
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709096567960_uu.shtml
Itse kirjoitin samanlaisen viestin näille sivuille muutama viikko sitten. Sittemmin olemme mieheni kanssa keskustelleet asioista ja sopineet, että hän muuttaa pois kodistamme. Mieheni ei halua eroa. Minusta kuitenkin tuntuu, että ratkaisu oli oikea. Pelkäsin joutuvani paniikkiin, kun ratkaisu on tehty. Näin ei ole käynyt, vaan ajatukseni ovat kirkastuneet. En tietenkään kehota sinua eroamaan, vaan mielestäni suhteen eteen täytyy tehdä kaikki voitava.
Muutama päivä sitten oivalsin, että en välittäisi, vaikka miehelläni olisi ollut joku toinen tai että hän hyvin pian ryhtyisi seurustelemaan. Se mielestäni kertoo paljon siitä, miten mieheeni suhtaudun. Pidän hänestä ja arvostan hänen monia hyviä puoliaan, mutta se tunne, joka mielestäni naisen ja miehen välille kuuluu, puuttuu.
että en välittäisi vaikka miehelläni olisi joku toinen. Itse asiassa olen salaa toivonut että hän löytäisi jonkun ja minä pääsisin päätöksen tekemisen vaikeudesta. Mutta mieheni on ns. kunnon mies, eikä ikinä pettäisi. Ja missä hän pettäisi kun ei ikinä käy missään?? En oli sinisilmäinen vaan tämä on totuus. Olemme keskustelleet asioista eikä hän halua erota. Minä olen tässä se perheenrikkoja. Mutta kun kertakaikkiaan ei ole minkäänlaista kipinää suhteen pelastamiselle. Ei enää edes lasten takia.
Mikä ihme se on nykyään kun aina pitäis olla tulta ja tappuraa arjessa!!!!Siis tarkoitan hekumaa..En mitenkään voi tajuta sitä etteivät immeiset voi ajatella ja tajuta sitä että totta h-e-l-e-v-e-t-i-s-s-ä ne tunteet aikaa myöten menevät pikkaisen hiipumaan päin.Noh,mitäs sitten? Ei se mikään maalimanloppu ole suinkaan!Kyllä niitä tunteita saa viriteltyä ilman sen kummempia vippaskonsteja ihan kuka tahansa.Tuntuupi vaan siltä että nykyään (varsinkin naiset) kun lusikallisen antaa makiaa niin jo heti kahmalokaupalla pitäis olla lisää!Ihan hirveetä!
Itse en ole lusikalla,saati kauhallakaan hunajaa saanut parisuhteessani.En ole sitä tarvinnutkaan.Elämä on ihan ihanaa kumppanin kanssa ilman mitään krumeluurejakin.
Jokainen kyllä voisi itse miettiä mikä on loppupeleissä tarpeellista ja mikä ei.Ärsyttää se ainainen ihmisten vinkuminen siitä ja siitä ja tästä ja tuosta.Jos ihminen aina hakee täydellisyyttä suhteessaan niin henki lähtee vanhetessa ennenkuin ehtii edes hiemankaan löytämään jonkinlaista "arjen hekumaa".Mites ois ihan normaali perhe-elämä ilman ylimääräistä/suhteetonta romantisointia,häh?
Ja sitä paitsi...mitä enemmän vaadit ja vingut puolisoltasi,sitä vähemmän saat,se on varppi se!
tsemppiä kuitenkin!
t:ihan suht' onnellinen ,ihan tavallisen miehen ihan tavallinen vaimo
koska kukaan muu kuin ko. henkilöt eivät tiedä mitä suhteessa on tapahtunut. Minä löydän itseni tuosta tekstistä, olen harkinnut eroa 2 vuotta. Olemme hoitaneet suhdetta, käyneet terapiassa vuoden ja olen todennut että mikään terapia ei auta. Rakkaus vaan on kuollut, olemme kasvaneet erillemme. Olemme nykyään erilaisia ihmisiä kuin 14 vuotta sitten kun tapasimme. Joten totta tosiaan, ihmiset voivat muuttua ja näin kasvaa toisistaan irti! Näin on käynyt myös meillä! Ero ei ole ikinä helppo, eikä kukaan varmastikaan sitä tee heppoisin perustein.
kuin minun ajatuksista ja suustani!
Ainut ero tässä on suhteemme pituus, meillä se on
vasta vajaa 2vuotta.
Kiva tietää, että muutkin ajattelee ja tuntee
samalla tapaa, kuin minä. :) Hassua.
Tunteesi johtuvat luultavasti siitä että ette ole hoitaneet parisuhdettanne kunnolla. Missä tahansa suhteessa tunteet viilenevät jos ei viitsi hoitaa suhdetta. Jos nyt vaihtaisit toiseen niin menettäisit todennäköisesti todella paljon, et hyötyisi yhtään mitään.
Neuvoni teille on nyt se että ette eroa vaan laitatte asiat kuntoon. Älkää riidelkö huutamalla ja satuttamalla toisianne, vaan muistelkaa hyviä hetkiä joita teillä on ollut. Vaikka teillä olisikin erimielisyyksiä niin ne saa hoidettua puhumalla ja vaikka perheterapeutin avustuksella.
Mikään suhde ei pysy kasassa jos ei näytä että toisesta välittää, parisuhde on aina työtä ja kompromisseja. Parisuhteessa täytyy luopua paljosta, mutta kun luopuu jostakin saa niin paljon enemmän ettei kannata luovuttaa!
Oli niinkuin minä olisin kirjoittanut tuon tekstin.
Tällä hetkellä mietitään, että mitä tehdään..Tähän asti olin varma, että haluan erota. Nyt en enää tiedä.
Tämä tuska on kuristavaa.
Haluan jakaa oman ajatukseni tähän, eli mielestäni se, että olet onnistunut löytämään ihmisen joka on sinulle uskollinen ja osaa olla sinusta välittävä, on ehkä arvokkain asia jota voit löytää!! En osaa sanoa suhteestanne muuten mitään, mutta jos peruskuviot ovat hyvin, niin kannattaa yrittää parantaa arkiseksi muuttunutta suhdetta ennen kuin luovuttaa.
Itse olen joutunut pettymään aiemmin kolmesti ja nyt neljännen kerran peräkkäin suhteeseeni ja eroamaan koska mieheni ei osannut olla uskollinen. Tämä siis joka kerta syy kun käry oli käynyt. Voit vain kuvitella mikä fiilis minulla on ollut joka kerta sama juttu...
Muutoin on suhteissa yleisesti ottaen mennyt kivasti, ainakaan itselläni ei ole tapahtunut mitään laimetumista sen kummemmin, toisaalta mielekästä tekemistä ja sellaista on aina ollutkin. Myös toisessa puoliskossa en ole millään kerralla huomannut mitään vaaran merkkejä. Sitä kovempi isku on toisaalta ollut kun pommi on tullut niskaan. Enkä edes ole tietääkseni mikään liian sinisilmäinen ihminen.
Sitä miettii onko itsessä jotain vikaa kun ei löydy uskollista miestä, vai onko miehet vain yleiseti ottaen kaikki sikoja?!
Arvosta siis miehesi uskollisuutta jos hän sellainen on, voin kertoa että asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Ero tuon syyn takia sattuu taas niin vietävästi... :(