Miksi, miksi, olin niin saakelin tyhmä, miksi en uskonut sitä jo heti alussa?! Mikä ihme sai minut pyörtämään ajatukseni ja tuntemukseni??
Tiesin ettei suhteestamme tulisi mitään, tiesin ettei mies pystyisi sitoutumaan pidemmäksi aikaa. Kuitenkin, kuukausien vierähtäessä ja talven vaihtuessa kesään, annoin itselleni luvan rakastua. Ja siksi, koska mies kertoi rakastavansa minua ja pelkäävänsä menettävänsä minut. Se, miten mies minulle puhui, miten osoitti kaipaavansa, rakastavansa ja haluavansa, se sai minut uskomaan, että toinen on tullut jäädäkseen.
Päivät vierähti onnellisesti kunnes mies teki sen mitä eniten pelkäsin, kertoi ettei näe meillä enää olevan mahdollisuuksia.
Tiesimme molemmat jo alussa, siksi tapailimmekin sopimatta mitään. Kuitenkin, jossakin vaiheessa lupasimme ettei kummallakaan olisi ketään muuta, jossain vaiheessa annettiin lupa tykätä ja välittää toisesta. Muistan sen yön kun makasimme sängyssä ja tunnustettiin, että tämä ei nyt mennytkään ihan niinkuin piti, oltiin rakastuttu vaikka ei pitänyt. Oltiin onnellisia.
Olisihan se pitänyt tietää, että tässä käy niin, että se olen minä joka särkee sydämeni ja joka jää kaipaamaan!! Siis minä, joka niin vannotin itselleni ja ajattelin, että jos tuo mies poistuu elämästäni se ei satu, se ei vaikuta minuun mitenkään, jatkan vaan elämääni normaalisti. Siis minä joka en halunnut tunnustaa rakastavani. Hah, nyt tässä on jo kiduttu ja kaivattu jo kuukausia.. Rankaisu ja opetus se on tämäkin..
En tiedä miksi tänne kirjoittelen, haluan kai purnata pahaa oloani jollekin.. Positiivarien sivuilta löytyi ihana värssy joka sopii mulle kuin nakutettu. Olisipa toi viimeinen lause vaan totta. Kumpa olisin päivä päivältä vahvempi, vahvempi jättämään tämän kaipauksen ja ikävän taakseni, kumpa joku päivä voisin jatkaa ja elää onnellisena ilman omaa kultaani.
"Tiesimme tämän päivän koittavan. En tiennyt sitä tänään kun näin auringon nousevan. Uskottelin, valehtelin huijasin - itseäni. Erota sinusta voisin särkemättä sydäntäni.
Se tuli kuitenkin niin yllättäin, halusit jatkaa ilman minua eteenpäin. Vaikka kaipuu raastaa sisintäni, olen onnellinen kun tunnen eläväni. Vahvistun päivä päivältä - aidon rakkauden tulen saamaan vielä elämältä.
Lähettäjä: Butterfly queen"
Tiesin ettei suhteestamme tulisi mitään, tiesin ettei mies pystyisi sitoutumaan pidemmäksi aikaa. Kuitenkin, kuukausien vierähtäessä ja talven vaihtuessa kesään, annoin itselleni luvan rakastua. Ja siksi, koska mies kertoi rakastavansa minua ja pelkäävänsä menettävänsä minut. Se, miten mies minulle puhui, miten osoitti kaipaavansa, rakastavansa ja haluavansa, se sai minut uskomaan, että toinen on tullut jäädäkseen.
Päivät vierähti onnellisesti kunnes mies teki sen mitä eniten pelkäsin, kertoi ettei näe meillä enää olevan mahdollisuuksia.
Tiesimme molemmat jo alussa, siksi tapailimmekin sopimatta mitään. Kuitenkin, jossakin vaiheessa lupasimme ettei kummallakaan olisi ketään muuta, jossain vaiheessa annettiin lupa tykätä ja välittää toisesta. Muistan sen yön kun makasimme sängyssä ja tunnustettiin, että tämä ei nyt mennytkään ihan niinkuin piti, oltiin rakastuttu vaikka ei pitänyt. Oltiin onnellisia.
Olisihan se pitänyt tietää, että tässä käy niin, että se olen minä joka särkee sydämeni ja joka jää kaipaamaan!! Siis minä, joka niin vannotin itselleni ja ajattelin, että jos tuo mies poistuu elämästäni se ei satu, se ei vaikuta minuun mitenkään, jatkan vaan elämääni normaalisti. Siis minä joka en halunnut tunnustaa rakastavani. Hah, nyt tässä on jo kiduttu ja kaivattu jo kuukausia.. Rankaisu ja opetus se on tämäkin..
En tiedä miksi tänne kirjoittelen, haluan kai purnata pahaa oloani jollekin.. Positiivarien sivuilta löytyi ihana värssy joka sopii mulle kuin nakutettu. Olisipa toi viimeinen lause vaan totta. Kumpa olisin päivä päivältä vahvempi, vahvempi jättämään tämän kaipauksen ja ikävän taakseni, kumpa joku päivä voisin jatkaa ja elää onnellisena ilman omaa kultaani.
"Tiesimme tämän päivän koittavan. En tiennyt sitä tänään kun näin auringon nousevan. Uskottelin, valehtelin huijasin - itseäni. Erota sinusta voisin särkemättä sydäntäni.
Se tuli kuitenkin niin yllättäin, halusit jatkaa ilman minua eteenpäin. Vaikka kaipuu raastaa sisintäni, olen onnellinen kun tunnen eläväni. Vahvistun päivä päivältä - aidon rakkauden tulen saamaan vielä elämältä.
Lähettäjä: Butterfly queen"
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tsemppiä kauheesti!!! Mä tiedän miltä toi tuntuu, mullekin kävi noin. Jossain iässä sitä on jo niin "kaiken nähnyt" ja kyyninen, että luulee, ettei mikään enää hetkauta. Sitten....kun antaa vallan sille ihanalle rakastumisen tunteelle, vaikka pelottaa.....miten vaikea siitä pettymyksestä on selvitä. "Oishan mun, aikuisen ihmisen pitänyt tietää". Ei paljon auta.
Ei muuta kuin ovet taas kiinni ja tuulta päin vaan.
Toivon sulle voimia. Ja uskoa, että paistaa se päivä vielä....et ole yksin.
Tuntuu kuin olisin lukenut omaa tekstiä???!!!
Ihan kamalaa ja kuitenkin lohduttavaa, joku muu tuntee samaa suunnatonta menetyksen tuskaa...
"Kumpa olisin päivä päivältä vahvempi, vahvempi jättämään tämän kaipauksen ja ikävän taakseni, kumpa joku päivä voisin jatkaa ja elää onnellisena ilman omaa kultaani." Erosta on jo pitempi aika, mutta silti...Minulle kävi just kuten sinulle, olin varovainen- mies juoksi minun perässäni, rakastuin -mies lähti. Ajattelen häntä päivittäin-edelleen. Hän ei halua olla minun kanssani tekemisessä, joten kärsin omassa hiljaisuudessani. Joskus tuntuu siltä että näin oli parempi-rakastin liikaa, hän olisi vaan tehnyt minulle pahaa, ja niin tekikin. Joskus olen aivan varma että hän olisi tehnyt minut onnelliseksi, ja niin tekikin. Onhan minulla hienot muistot. "On parempi että on elännyt ja kärsinyt kun se ettei olisi elännyt ollenkaan." Se ei auta paljon, tiedän, mutta joskus ehkä...Tsemppiä.