Pitkä liitto takana. Lapsia kolme, joiden vuoksi olen eroa pitkittänyt, mutta enää en jaksa. Liitosta on puuttunut vuorovaikutus kokonaan. Mies viihtyy omissa oloissaan kotona, ei kaipaa ihmisiä lähelleen. Minä teen aloitteen kaikkeen: halaamiseen, seksiin, siihen mitä yhdessä viikonloppuisin voisimme tehdä, suunnittelen loma-ajan ohjelman ja niin edelleen. Olen puhunut hänelle vuosia, että parisuhteen pitäisi olla vuorovaikutussuhde ja tämä ei mielestäni toimi. Vastaukseksi olen saanut: minun mielestäni kaikki on hyvin ja voisi näin jatkuakin. Hän ei pysty keskustelemaan ongelmista. Olen usean vuoden yrittänyt saada häntä lähtemään parisuhdekurssille, Vastaus aina: ei kiinnosta. Enää en jaksa yrittää. Nukun huonosti ja olen muutenkin stressaantunut tilanteesta. Tämän vuoksi haluaisin erota. Parempi vaikka loppuelämä yksin, kuin todella huonossa parisuhteessa. Mies ei ymmärrä, miten edes voin ajatella eroa, pilaanhan silloin lasten elämän. Todellisuudessa hän ei ajattele lapsia vaan itseään. Hänellä ei ole läheisiä välejä lapsiinsa. Lapset ovat minulle tärkeitä ja heidän takiaan haluan erota. Lapsille ei ole hyväksi joutua kuuntelemaan vanhempien riitoja. Jaksan myös varmasti paremmin lasten kanssa yksin, koska silloin ei olisi stressiä huonosta parisuhteesta. Tilanne on mielestäni jatkunut niin pitkään(vuosia), että kaikki rakkaus miestä kohtaan on kuollut. Mielestäni hän suorittaa elämää. Minkäänlaiset tunteet ja niiden näyttäminen eivät kuulu hänen elämäänsä. Miten siis saada mies ymmärtämään tilanne, että voisimme saada sopueron aikaan lasten aseman turvaamiseksi.
miten saada mies ymmärtämään
vanilja
51369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse erosin pitkästä lapsettomasta liitostani n. vuosi sitten. Yritin kypsää eroa siinä kuitenkaan onnistumatta. Sanoin tai selitin mitä tahansa mieheni käänsi itselleen kulloiseenkin mielentilaansa sopivaksi. Yleensä seurauksena oli uskomattoman vainoharhainen kertomus. Totesin, etten voi toista muuttaa ja voin ottaa vastuun vain omista mielipiteistäni.
Nykyisen mieheni avioeroa seuranneena voin tuohon lapsikysymykseen sanoa, että sinulta saatetaan vaatia uskomatonta kypsyyttä ja kärsivällisyyttä. En tunne miestäsi, mutta seurauksena saattaa olla saavikaupalla sontaa päällesi, lastesi häikäilemätön käyttäminen aseena erossa, ystävien ja sukulaisten harhauttamista ja suoranaista solvausta. Itse et voi puolustautua samoilla aseilla, jos haluat että lapsillasi on edes yksi tasapainoinen ja turvallinen vanhempi. Toisaalta jos jaksat tämän läpikäydä, kyllä muutkin lopulta huomaavat totuuden. Tässä tilanteessa tarvitset kyllä avuksesi luotetun ystävän, jolle voit purkaa suuttumuksen ja vihan tunteesi. Lapsiisi niitä et voi missään tilanteessa purkaa.
Vaikka edellä kirjoittamani saattaa kuulostaa ylivoimaiselta, voin omasta puolestani vakuuttaa että sen pystyy tekemään jos olet ehdottoman varma päätöksestäsi, että ero on ainoa viisas ratkaisu. Sinulla on oikeus onnelliseen ja antoisaan elämään. Jokainen vastaa vain itsestään, eikä aikuisista ihmisistä voi ottaa vastuuta. Lapsistasi sinulla tietysti on vastuu, mutta ei velvollisuutta elää vain heille. Mielestäni ei edes oikeutta siihen.
Ystävättäreni oli vuosia samassa tilanteessa kuin sinä. Joulun jälkeen hän kertoi päättäneensä erota ja kysyi minulta apua. Neuvoin hänet lakimiehelle, jota olin itse käyttänyt muutama vuosi sitten kun erosimme mieheni kanssa sopuisasti pitkästä liitosta. Ystäväpariskunta laittoi eron vireille ja muutti erilleen. Saman tien heillä kuitenkin alkoi karmea toisen osapuolen mustamaalaus ja sota lapsista, molemmat provosoivat lapsia ja ystäväpiiriä toista vastaan. Säälitti tilanne lasten puolesta. Ystävättäreni murtui henkisesti ja joutui töistä pitkälle hermolomalle. Tilanne päättyi siihen, että ystävättäreni perui eron ja otti miehensä takaisin, koska tämä olisi muuten vienyt lapset, näin hän kertoi minulle ennen kuin teki ratkaisunsa. Nyt ystävättäreni syö masennuslääkkeitä ja seuraa miestään ilmeettömästi kuin robotti. Mies on provosoinut ystävättäreni minua vastaan, ja he levittävät ystäväpiirissä juttua siitä, kuinka minä olin sekoittanut heidän suhteensa ja olin vähällä aiheuttaa koko eron. Aivan arkipäiväisistä asioista on sepitetty tosi outoja juttuja. Onneksi nyt ihmiset eivät aivan kaikkea usko, mitä heille kerrotaan, mutta ei tunnu kivalta kuulla jatkuvasti kysymyksi, jotka alkavat: Onko muuten totta, mitä kuulin, että olet ...
Niin että vaikka eroava tarvitsee ystäviä, niin ihmiset varokaa ja pysykää kaukana riitaisista suhteista. Itse en omaa mielenterveyttä suojellakseni enää uskalla olla missään tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa. Tämä kevät on ollut myös minulle elämäni rankin.
Tunneköyhälle, epävarmalle ja kylmälle ihmiselle ne lapset on semmonen varmistus. Kun löytää mielestään sopivan naisen, niin äkkiä sille napa pystyyn mieluummin 3-4 kertaa. Yksinhuoltajaksi se saataa perkule vielä ryhtyä, mutta ei se muija 4 ala yksin elättään. Toisaalta harva ottaa muijan jolla on lapsia jo 4.
Sitten kun toi pikkujärjestely on hoidossa, niin voikin alkaa sikaileen tai olla edes noteeraamatta koko akkaa. Jos ei jaksa runkata, niin välillä heittee mällit sisään. Koti on se paikka mihin tullaan välillä latautumaan kun ei jaska enää juosta huorissa tai työt vituttaa. Vähä kukkia vaimolle ja halimista, niin se paijaa ja hoitaa taas teräkuntoon. Sitten jaksaa taas "mennä poikien kans mökille" ja "työmatkalle".
Jos ihminen ei itse ymmärrä miten maailma pelaa, niin kyllä Siperia opettaa.
Ei varmasti tule olemaan helppo päätös, mutta minusta jokaisella ihmisellä on oikeus olla onnellinen. Lapsetkin ymmärtää sen viimeistään jossain vaiheessa.
Hmm.. kehottaisin keskustelun aloittajaa eroamaan ja toivotan voimia, koska sopuerot ovat aika harvinaisia. Jos mies ajattelee, ettei nainen yksin ala lapsia elättämään, väärässä on!! Minä nimittäin tein sen (vaikkakin minulla on tuo esimerkkilukumäärä lapsia)!! Elämäni vaikein ratkaisu, yksin ei ole aina helppoa (välillä mättää niin että) ja sitten kun seurustelee, on aina uudet säädöt, eli vastoinkäymisiä riittää, mutta niitä onnenhetkiäkin.. Mutta: minä olen tieni valinnut ja vaikka tiukkaa tekee välillä niin taloudellisesti kuin henkisestikin (tosin ei yksin enää), niin MINÄ PÄRJÄÄN! Eli juttusi oli hyvä ja näinhän moni mies ajattelee, mutta saattaapi tulla iso yllätys jonain kauniina päivänä..olemme kestävämpiä kuin moni mies kuvittelee (juuri tuollainen -äkkiä muija paksuksi muutaman kerran yms.- mies)
Oon samaa mieltä, Mun muija lähti kun lapset(2) tuli vanhemmiks ja vähän yli 10 vuotiaiks. Olis pitäny laittaa vaan se paksuks. Nyt se on lääpällään 10 vuotta nuorempaan tuhkamunaan joka ei pysty saamaan lapsia. Se vääntää väkisen juttua kundin kaa, joka vihaa lapsia. Paska itsetunto, soittaa poskee mulle kun uusi rakkaus ei ookkaan ollu niin ruusuinen ku kuvitteli..
ens kerralla panen 5 pentua kolmen vuoden välein..