Aiheeni on ystävyys.
Olen elämässäni pettynyt niin paljon ystäviini ettei usko kukaan.
Lopulta kun ajattelee ei täydellistä ystävyyttä ole olemassakaan.
On siis opittava hyväksymään ystävien virheet ja elettävä sen mukaan.
Aihe on jännä.
Miettikääpä oikein tarkasti parhaasta ystävästänne onko hän täysin pyyteetön ja ajatteleeko hän aina täysin parastasi?
Maailma on mennyt siihen pisteeseen että KATEUS pilaa kaiken,jopa parhaan ystävän.
Mutta silti elämän on jatkuttava ja ystäviä täytyy olla.
Olen elämässäni pettynyt niin paljon ystäviini ettei usko kukaan.
Lopulta kun ajattelee ei täydellistä ystävyyttä ole olemassakaan.
On siis opittava hyväksymään ystävien virheet ja elettävä sen mukaan.
Aihe on jännä.
Miettikääpä oikein tarkasti parhaasta ystävästänne onko hän täysin pyyteetön ja ajatteleeko hän aina täysin parastasi?
Maailma on mennyt siihen pisteeseen että KATEUS pilaa kaiken,jopa parhaan ystävän.
Mutta silti elämän on jatkuttava ja ystäviä täytyy olla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vastaavat asiat suhtautumisessasi parasta, ja muitakin ystäviäsi kohtaan.
Kuka meistä pystyy olemaan täysin pyyteetön ja ajattelemaan aina täysin ystäviemme parasta? Ei ihminen mikään pyhimys ole, eikä ikinä ystäviä saakaan, mikäli vetää riman liian korkealle.
Minä täytän ensi vuonna 70 ja minulla on edelleen lähimpinä ja parhaimpina ystävinäni 4 lapsuuden ja nuoruuden ystävää, joiden kanssa ystävyys on kestänyt n. 62:n - 52:n vuoden välillä, lähes kaikki ilot ja murheet jakaen.
Ei kuitenkaan tulisi mieleenikään kuvitella heitä pyhimyksiksi, jotka aina olisivat pystyneet ehdottomasti ajattelemaan täysin minun parastani.
Eihän se minunkaan kohdallani 100 %:sesti ole onnistunut. Enkä todellakaan pidä itseäni kateellisena ihmisenä.
Minulle on jäänyt mieleen tapaus yli 30 vuoden takaa viedessäni poikaani (uskovaiselle) puistotädille. Rupesimme keskustelemaan ja hän sanoi, ettei karehdi mitään materialistista, mutta joidenkin perheiden hyviä sukulaisuus- ja ystävyyssuhteita hän kyllä kadehtii.
Sille tunteelle hän ei voinut mitään, koska tunsi, ettei itsellään toiveistaan huolimatta sellaisia ollut.
Siis vaikka ihminen kuinka yrittäisi olla kadehtimatta, niin joskus tulee varmasti tilanteita, joissa kateus-sanaa välttääkseni, "sosiaalisen tasa-arvon kaipuu" yllättää itsekunkin. Enemmän tai vähemmän.
Joka sen kieltää, valehtelee.
Minun mielestäni ei ole mitään mieltä ruveta näitä asioita parhaasta ystävästään analysoimaan pilkuntarkasti. Sen seulan läpi ei mene kukaan.
Kyllä minä ainakin olen hyvin äkkiä huomannut onko jostakin tuttavastani ollut läheiseksi, saatikka sitten parhaaksi ystäväkseni. Virheetöntä ihmistä ei olekaan, mutta tasapaino täytyy ystävyyssuhteissa olla. Mikäli ei ole, on parasta tehdä pesäero tai tietoisesti ottaa riski mikäli katsoo, että tämän ns. ystävän kanssa on kuitenkin helpompi olla kuin yksin.
ja miettimisen arvoinen vastaus. Kiitos siitä!
Olen aika arka solmimaan ystävyyssuhteita, mutta avoimin mielin lähdin uuteen ystävyyssuhteeseen.
Tutustuin tähän rouvaan päiväkodissa jossa meillä kummallakin oli yksi lapsi, hänellä oli toinen isompi joka oli peruskoulun kolmannella.
Kiva, erittäin mukava rouva ja mikä meidä vielä enemmän yhdisti oli se että lapset ystävystyivät keskenään.
Kävimme kylässä puolin ja toisin ja näinä kolmena vuotena hänelle tuli avioero.
Ystävyytemme jatkui mutta hiukan sitruunamaisin maustein.
Hän alkoi oudosti maksatuttaa minulla suunniteltuja matkoja, syömisiä.
Kun suunnittelimme reisun vaikka Linnanmäelle niin yhtäkkiä hänellä ei ollutkaan rahapussia portilla, tai uuden vuoden nyyttikesteihin varattu tuominen oli unohtunut kotiin.
Kysyin häneltä rahatilanne joka hänen mielestään oli ihan ok. Rahaongelmaa siis ei ollut.
Vaadin selitystä siitä miksi me mennään tai mentäisiin johonkiin kun hän ei kuitenkaan halua osallistua kuluihin.
Epämäääristä mutinaa.
Huomasin että hän alkoi tuoda lapsia kylän koko päiväksi, tein viikonloppuna hikipäässä ruokaa.
Ihan kiva kyllä sillai ajatellen että minun lapsellani oli seuraa.
Koska itsekkin olin yksinhuoltaja ehdotin hänelle että kuitenkin vastavuoroisesti hän voisi tarjota meille joskus sunnuntaisapuskat.
Ehdotin että ehkä nyt hänkin voisi maksaa uimahallimaksut kaikista, ihan omasta pussistaan.
Nyt otti tämä rouva oikein kunnon ritolat, enkä kuullut hänestä mitään moneen kuukauteen.
Olin helpottunut, mutta samalla ärtynyt, kuinka joku ystävä muka tehdä toiselle näin.
Kirosin sinisilmäisyyttäni.
Sitten näin hänen entisen miehensä joka syytti minua siitä että minä muka olin vietellyt ravintolaelämään hänen vaimonsa, olin jättänyt monen tuhannen euron velat maksamatta ja hänen entinen vaimo oli saanut häädön.
Niin, että kiitos vaan, entinen ystävä!
Onneksi mies uskoi etten moisia kataluuksia tehnyt.
Entinen ystäväni vissiin kosti näillä kertomuksilla sen etten enää ollut hyväntekijänä.
No, tästä nyt on jo aikaa, enpä tiedä mitä valeita kaupungilla aikoinaan kulki, mutta kyllä ketutti kauan.
Kolme vuotta ystävyyttä, vai oliko se sitä lainkaan?
Aika lyhyt aika loppujen lopuksi, muuttiko ystäväni avioero hänet vai tuliko lopulta se aito ihminen esiin? Vai pitikö hän kulisseja kynsinhampain kiinni loppuun asti eikä saanut puhuttua ongelmistaan?
Luultavasti oli alusta asti valheellinen sinua kohtaan, joten yli puolet asioista, joita hän sinulle kertoi ystävyytenne aikana, on todennäköisesti ollut täyttä kukkua. Joillakin se on vain sisäsyntyinen juttu, valehtelemisen pakko. Ja jostain syystä erityisen hienoa sekoittaa toiset ihmiset omiin valheisiinsa ja vieläpä saada heidät toistensa niskaan. En tiedä, olisiko tuo kuitenkin jokin tauti aivoissa, vai ovatko jotkut todellakin niin pirullisia ja empatiaan kykenemättömiä luonteeltaan.
Joo, valehtelussa on kuitenkin tuo puoli, lopulta se tulee esiin.
Älä murehdi, jos tuo sinusta kukkua kylillä kertoilee, niin kyllä ne samanlaiset sinisilmääset ihmiset viimeistään kolmen vuoden päästä näkevät, että kukkua on syötetty kermakuorrutuksella.
Kun asiaa pohtii oikein pilkun tarkasti löytyy syy kaikkeen,ja se on kateus.
Kateus villitsee ja ruokkii,varmaan moni ystävä onkin aidosti ystävä koska ei voi kuvitella tiettyjen asioiden koskaan näkevän päivän valoa ja täten loukkaavan asianosaista,se on vain toisaalla koettua hetken huumaa ystävän tietämättä.
Olen myös iäkäs ja törmännyt usein tilanteisiin jossa kuulen lähimmäisen saaneen selville kuinka hyvä ystävä olikin osoittautunut lopulta juudakseksi,"en olisi ikinä siitä uskonut" on tuttu lausahdus.
Lopulta valheet aina näkevät päivän valon ikävä kyllä,ja siinä pitkä ystävyys on koetuksella.
Totuus kaikkeen on se että ihminen aina kumminkin ajattelee vain omaa parastaan ja silloin joskus joutuu uhraamaan ystäväänsä toivoen ettei asia koskaan paljastuisi.
Siis täysin virheetöntä ystävää ei ole olemassakaan,on ystäviä ,ja on ystäviä??
lyhyessä tarinassa huomaatte hivenen kateutta ja kiusauksen olla tähti ystävänsä kustannuksella.
TARINA.
Oli pari ystävystä,tunteneet toisensa lapsuudesta asti.
Elämän kulkiessa ilot ja surut jaettiin,ystävyys oli voimavara.
Kunnes toinen rouvista päätyi liittossaan eroon,ja hieman surkuhupaisesta liitosta vaiettiin kaikille,paitsi tälle sydän ystävälle.
Kävi kumminkin niin että toisaalla olevien ystävien seurassa tämä sydän ystävä päätti nousta illan tähdeksi ja kertoi koko surkuhupaisan tarinan ystävätterensä erosta,täysin luottamukselliseksi tietenkin kymmenelle parhaalle kaverilleen.
Elo noiden ystävien kanssa kulki eläkepäiviin asti sulassa sovussa ja harmoniassa kunnes väärään seuraan eksyminen yhteisessä porukassa aiheutti särön,lopullisen eron ystävien välille.
Tuossa illan seurueessa paljastui tämän sydän ystävän kaksinaamaisuus ja tieto takana päin naurun kohteena olemisesta tuli shokkina eronneelle rouvalle.
Tuo lapsuuden paras ystävä myöhemmin kiisti viimeiseen asti laverrelleensa ,mutta muita asiasta tietäviä ei ollut ja asia oli selvä.
Toinen rouvista oli elämänsä elännyt tuon yhden ystävän varassa,ja taas toisella rouvalla oli laajempi ystäväpiiri.
Arvaatte kenelle lopulta kävi huonommin,mutta varmasti tapaus satutti molempia olihan elämänikäinen ystävyys loppu.
Mikä oli tarinan MOTIVAATIO,miettikääpä sitä!