Onko olemassa onnellista avioliittoa?
Itselläni Suhde kestänyt seitsemisen vuottajosta avioliittoa 3 jaolen aivan lopussa. Meillä on kaksi lasta. Mieheni ei osoita hellyyttään muuta kuin halutessaan seksiä. Ja itse en uskalla osoittaa hellyyttä miehelleni koska en halua sen päätyvän aina seksiin. Seksin harrastaminen ei sinänsä ole ongelma koska haluja minulta kyllä löytyy, mutta seksi mieheni kanssa ei ole kovin tyydyttävää. Lisäksi mieheni piti minua puutteessa useita vuosia ja vasta nyt itse on herännyt uudestaan seksi ajatukselle. Itse taas jouduin pitkään hoitamaan asiat ilman miestäni ja välillä tuntuu että en tarvitse miestä enään niihinkään hommiin.Emme keskustele enään asioista ja miehelleni minä tunnun olevan vain lastenhoitaja, pyykinpesijä, ruuanlaittaja ja siivooja.
Itselläni Suhde kestänyt seitsemisen vuottajosta avioliittoa 3 jaolen aivan lopussa. Meillä on kaksi lasta. Mieheni ei osoita hellyyttään muuta kuin halutessaan seksiä. Ja itse en uskalla osoittaa hellyyttä miehelleni koska en halua sen päätyvän aina seksiin. Seksin harrastaminen ei sinänsä ole ongelma koska haluja minulta kyllä löytyy, mutta seksi mieheni kanssa ei ole kovin tyydyttävää. Lisäksi mieheni piti minua puutteessa useita vuosia ja vasta nyt itse on herännyt uudestaan seksi ajatukselle. Itse taas jouduin pitkään hoitamaan asiat ilman miestäni ja välillä tuntuu että en tarvitse miestä enään niihinkään hommiin.Emme keskustele enään asioista ja miehelleni minä tunnun olevan vain lastenhoitaja, pyykinpesijä, ruuanlaittaja ja siivooja.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että tosiaan minulla on hiukan samanlainen tilanne, ja asiat toistepäin. Tuntuu ettei vaimo pidä minua kuin kodinhoitajana. Että kyllä naisiakin on, jotka ovat samoin kuin miehet.
Juuri tuossa mietin että mitä siä oikein pitäisi tehdä tai miten olla että saisi edes joskus hellyyttä sen sijaan kuin että kokoajan haukuttaisiin tai sanottaisiin että tee sitä tai tee tätä. Ei vaan jaksaisi enään.
Mietinkin ja oikeastaan ajauduinkin tänne siksi että ajattelin jotain rustata tänne tai ainakin ajatustenvaihto kaveria etsiskelemään rupean.
Höh, meni hiukan lause sekavaksi mutta en korjaa.
Tsemppii, eli et ole ainoa.
t.m37
Itse olen ainakin aivan lopussa. Minä olen uhrannut kaiken tämän liiton vuoksi ja olen yrittänyt saada asiat toimimaan. Välillä tuntuu että elämässä ei mitään minua varten ja teen asioita kuin robotti yritän olla vain ajattelematta. Se ei kuitenkaan onnistu ja ajatukset alkavat pyöriä päässäni kun menen nukkumaan ja saan itkeä itseni yö toisen jälkeen uneen. Lapseni ovat kuitenkin tärkeintä ja hedän takiaan olen yrittänyt niellä omat haluni ja toiveeni, jotta saisivat elää ehjässä perheessä.
voisin väittää että lapset huomaa kyllä tilanteen ennemmin tai myöhemmin. Ainakin meillä kun ovat 10 hujakoilla kumpainenkin. Lapset vain ovat niin fiksuja ja näkevät että kaikki ei ole kunnossa. EI siihen tarvitse edes riitoja. Olen sen huomannut, vaikka pitää sanoakin samaan syssyyn että kyllä meillä kotona riidellään, että näin.
MIetin itse monesti, miksi sitä pitää jaksaa? Lapset, niin onko se sittenkään oikein heillekään. Eivät näe kun vanhemmat halivat, suukottelevat...siis ihan normaalia hellyyttä. Mutta näin, siinä sitä purtavaa
lapset saavat kertomastasi perhemallista rakkaudettomuuden mallin, sitäkö haluat?
Parempi on jos lapset näkevät edes toisella vanhemmistaan olevan liiton jossa rakastetaan, hellitään, osoitetaan arvostusta ja kunnioitusta toiselle. Silloin heillä on mallia onnellisuudesta, johon voivat itsekin pyrkiä.
miksi edelleen olette yhdessä. olin samanlaisessa liitossa joskus itse ja onneksi pääsin eroon siitä. Sen jälkeen löysin kumppanin, joka aivan toista maata ja kunnioittaa ja rakastaa minua....
Kuinka kauan uutta liittoasi on kestänyt? Monet liitot kariutuvat 7-10 vuoden kuluttua, vaikka alussa olisi ollut kuinka ihanaa. Millä perusteella valitsit ensimmäisen puolisosi (hän oli varmaan silloin sinusta aivan ihana) ja millä perusteilla nyt? Mitä itse aiot tehdä toisin tällä kertaa?
Valitettava tosiasia on, että erosta ei välttämättä opi mitään, vaikka niin voisi luulla. Kerran eronneella on suurempi todennäköisyys erota uudelleen ja mitä useampia eroja on takana, sitä todennäköisemmäksi se käy. Itse menisin johonkin eroseminaariin, jos ero tulisi nykyisestä suhteestani, ne ovat kuulemma tosi hyviä.
En kirjoita tätä moitteeksi vaan siksi että ero ja uusi suhde ei välttämättä tuo sen suurempaa onnea ellei tapahdu jotain muutakin sen lisäksi.
ettei koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu, mutta sen voin sanoa, että opein todella paljon edellisestä suhteestani ja niin nykyinen miehenikin oppi edellisestä suhteestaan...
Sinun tarinasi kuulostaa aivan kuin olisin kirjoittanut omasta avioliitostani.On vaikeaa kun ei tiedä kenen kanssa puhuisi asiasta. On tuskallista tukahduttaa omia tunteita. Olen miestäni 9 vuotta nuorempi. Tuntuu, etten riitä mihinkään. Tukahdetut tunteet ovat raskaita kantaa.
Tuo on juuri se kohta, kun kummankin puolison halut, toiveet ja haaveet siitä mitä on perhe-elämä ja mitä on parisuhde ja mitä on tulevaisuus, eivät enää kohtaa.
Turhautuneina aloitetut keskustelut eivät usein johda muuhun kuin riitelemiseen. Ette selviä tästä yksin, ellette todella pysty kuulemaan ja kuuntelemaan toinen toistanne.
Ulkopuolinen erotuomari olisi paras vaihtoehto. Perheasiain neuvottelukeskuksesta (lie kirkon eli ilmainen jos kuuluu kirkkoon) saa aikoja, ja siellä työskentelevät parisuhdeneuvojat olisivat erittäin hyvä vaihtoehto solmun avaamiselle. Mitäpä jos soitat sieltä tai vastaavasta ajan sen mukaan mitä teidän kummankin aikatauluun sopii, ja ilmoitat sitten vain puolisolle, että mennään vähän keskustelemaan, mikä meidän tilanne on/miten saataisiin riitelyt loppumaan/miten saataisiin hyvä mieli molemmille parisuhteessa.
Jos puolisoa ei kiinnosta, teeppä työelämästäkin tuttu "istumalakko" niin pitkäksi aikaa että kiinnostaa. Jätä siivoamatta kaikki viikoksi, ja senkin jälkeen siivoat vain omat ja lasten jutut. Näytä miehelles, ette ole mikään kodinkone. Jos hän siitä kyselee, niin ilmoita että kodinkone meni rikki nyt. Korjausaika löytyisi parisuhdeneuvojalta. Luulisi kovankin pään siinä pehmiävän.
Minä en suosittelisi istumalakkoa samoin kuin en suosittele seksilakkoakaan tms. kenellekään. Monet parit kokeilevat sellaista ja tilanne saattaa silti junnata paikoillaan vuosikausia -entistä surkeampana tosin.
Tuo ulkopuolisen neuvojan käyttö on kyllä hyvä idea.
...vain ja ainoastaan jos toinen kieltäytyy lähtemästä ulkopuoliselle neuvojalle. Ja lakon loppumisen ainoa ehto, että sinne lähdetään. Vastahakoisestikin neuvojalle saatu mies voi lopelta yltää upeaan parisuhteeseen.
Muuten olen samaa mieltä lakkoilusta.
Ja jos tämä homma ei auta, kannattaa harkita miten itse haluaa oman elämänsä elää vanhuuteen saakka. Ero vai jatkaminen/ katkera vanhuus/ yksinäisyys/ kämppäkaveruus/oikea parisuhde....
Minusta seksilakko on samaa sarjaa kuin uskollisuuslakko tai avioliittolakko. Jos sellaista haluaa, niin joko pitää laittaa suhde kuntoon tai erota.
Jos kuitenkin siinä pisteessä ollaan ja toinen ei suostu laittamaan suhdetta kuntoon, niin sitten seksilakko voi olla ainoa mahdollisuus. Jos siis itse sattuu olemaan seksiä vähemmän kaipaava osapuoli. Tosin yleensä kiristys on kyllä todella pahasta, mutta jos suhteen huonouden vuoksi ei yhtään tee mieli ja toinen ei suostu yrittämään ja ero on jo esitetty toisena vaihtoehtona, niin sitten seksilakko ei ehkä enää ole kiristämistä.
vaan kodinkonelakkoilusta.
Mutta totta tuokin, jos suhde on muutenkin täysin karilla, eikä toinen ole suostuvainen mitään sen eteen yrittämään, tuskimpa seksi ensimmäisenä asiana mielessä miellyttää.
Minun suhteeni on vielä tuore, mutta seuraan kiinnostuneena näitä avioliittojuttuja. Olen päättänyt samoin kuin ainakin 10 000 muuta rakastunutta suomalaista vuodessa, että meidän liitomme tulee onnistumaan, meistä tulee hyvin onnellisia, emmekä koskaan eroa. Vaikka usko on vahva, silti vain aika näyttää miten me tulemme onnistumaan...
Uskon että onnistuneessa avioliitossa on kaksi tärkeää asiaa eli puolison valinta ja suhteen hoito.
Suhteeseen ei pitäisi käsittääkseni mennä sillä oletuksella, että toinen ihminen tekee minut onnelliseksi ja täydentää jonkin aukon minun sisimmässäni. "Olet kaikkeni" ja "en voisi elää ilman sinua" saisivat ainakin minut ahdistumaan. Onnellinen pitäisi osata olla ihan itsekseenkin. Jos onnellisuus katoaa, syitä siihen ei kannata etsiä yksin puolisostaan vaan miettiä missä itse menee. Olen jo nyt huomannut huonoina päivinä (kun on tuntunut ettei mies huomioi tarpeeksi), että pystyn vaikuttaamaan itsekin omaan hyvinvointiini eli tekemään minua onnellistuttavia asioita. Sitä samaahan tein sinkkuaikoinankin, kun oli huono hetki. Se oli minulle pitkän sinkkuajan tärkein opetus, että pystyn vaikuttamaan omaan onnellisuuteeni ihan itse ja muuttamaan surkean ja yksinäisenkin päivän hyväksi.
Ihmisellä tulee elämän aikana kaikenlaisia ikäkriisejä sun muita ja silloin ongelmat pannaan helposti huonon avioliiton piikkiin, vaikka kyse olisi oikeasti henkilökohtaisesta kasvun ja muutoksen tarpeesta. Monesti täällä kirjoitetaan että sitten minä olisin onnellinen, jos puoliso tekisi sitä ja sitä. Mitäs jos se joskus meneekin niin päin, että jos minä olen onnellinen, niin sitten puoliso myös alkaa tehdä niitä asioita ja jaksaa panostaa suhteeseen?
Toisen tarpeiden huomioinen on tärkeä asia suhteessa. Olen aina ajatellut, että täytyy oppia puhumaan omista tarpeista, mutta ihmeen vaikealta kuitenkin tuntuu niistä puhuminen ja erityisesti suora pyytäminen, esim. että voisitko pitää minusta kiinni ihan muuten vain, ei seksimielessä...
Tässä oli joitain ajatuksia ihmiseltä, joka on vasta oman (toivottavasti pitkän) suhteensa alussa.
Kotityöt kasaantuvat useimmissa perheissä pääasiassa naisten kontolle. Meilläkin minä teen isomman osan kotitöistä kuin mies, mutta en pidä sitä pahana...paitsi välillä. Silloin kiukku alkaa nousta ja marttyyrius uhkaa. Marttyyriksi en kuitenkaan halua, joten jos se alkaa uhata, pidän tauon. Ostan kaupasta valmispizzaa, annan tiskien ja villakoirien olla ja vietän mukavan päivän tehden jotain mukavaa. Ehkä pidän vielä toisen tai kolmannenkin kotitöistä vapaan päivän. Niin miehellänikin on tapana. Sitten kun alkaa tuntua siltä, että voin ilman harmitusta tehdä kotitöitä, niin sitten käärin hihat. Monesti mies on ehtinyt siihen mennessä jo hoitaa tiskit ja ehkä pyöräyttää yhden pyykkikoneellisenkin...
Onnenkantama.... noin meilläkin elämä sujui ensimmäiset 10 vuotta. Sitten tuli kaksi pientä lasta ja kotityöt oli tehtävä. Sen lisäksi niitä tuli ainakin 5 kertaa enemmän. Siitä se alamäki alkoi.
Luin että ihminen kaipaa uutta ja muutoksia noin 5-7 vuoden välein, ja siitä johtuen eroalltoja voi olla tuolla aikavälillä. Tosin teillähän luulisi tuota muutosta olleen, häät, avioliitto ja lasten syntymä, joten aika hyvin olette saaneet kulutettua nuo aiheet lyhyessä ajassa.
Kyllä onnellisia avioliittoja on olemassa. En tarkoita sillä sitä että nyt tämä olisi sitä ruusuilla tanssimista loppuun saakka, mutta jos vertaan omaa kohta 10 vuotista suhdettani niin en kyllä pysty sanomaan sitä onnettomaksi. Toki on ollut päiviä, viikkoja joita ei voi hehkuttaa, mutta peruskuva, yleistunne on onnellinen kaikesta tästä ajasta. Ja on niitä käyriä nostettu meilläkin siivoamisesta, ruoanlaitosta jne. Silti minä olen onnellinen.
En ymmärrä miksi laitat voimasi asiasta valittamiseen kun selkeästi tarvitset tilanteeseen muutosta, miksi et yritä muuttaa sitä? Keskustelu vaan käyntiin ukon kanssa, uusia harrasteita vapaa-ajalle, erilaisia toimintatapoja. Jakakaa selkeästi työvastuut ja vuorot. Esimerkiksi vuoropäivin toinen hoitaa iltaruoan. Onpa se sitten pikaruokaa tai kotiruokaa. Muuttakaa toimintatapoja, ei enää tv:tä niin montaa tuntia, nettikin jäähylle, enemmän yhdessä oloa vaikka ulkona, kävelylenkit, sisällä lautapelit. Jotain mitä ette normaalisti tee mutta se voisi olla kuitenkin mukavaa. Ei se välttämättä hauskalle heti ensimmäisellä kerralla tunnu mutta yrittäkää useamman kerran. Tehkää jotain missä joudutte olemaan ja kohtaamaan toisenne sekä lapset. Leipokaa vaikka pullaa.
Ja mitä sänkyyn tulee, kirjoitit että eipä oikein tyydytä, miksi et opettaisi "kuin ohimennen" miehellesi kikat ja keinot. Ja samoin olisi valmis itsekin oppimaan häneltä. Voisi meinaan nostaa teidän molempien mielessä tasoa korkeammalle.
Moi
Sun viestistä löytyy kaikki tarvittavat ainekset.
Ongelmiksi löytyy:
*puhumattomuus
*epätyydyttävä seksi
Minä koin myös pitkään että seksi ei ole tyydyt-
tävää ja tein sen ainoan asian joka auttaa
tähän tilanteeseen, eli puhuin ongelmasta.
Ihan asiallisesti kerroin että olen sellainen
nainen joka ei saa pelkässä yhdynnässä orgasmia.
Uskon että kun puhutte, miehesi ymmärtää että
seksi ilman orgasmia on kaurapuuroa.
Nyttemmin seksi luistaa, apuvälineeksi vibraat-
tori.
Ei ole kenenkään vika että tällä hetkellä ei
suhteessa mene hyvin. Lapset vievät paljon aikaa
ja energiaa. Siksi onkin hyvä huomata se tosi
asia että suhde tarvitsee hoitoa. Eli puhumista,
seksiä, yhteisiä harrastuksia, ymmärtämistä,
kompromisseja..kaikenlaista.
Olisi kyllä ihme jossa tuossa vaiheessa suhdetta
ei olisi tällaisia ongelmia. Normaalia on.
Eli ei kaaduta tähän kompastutskiveen joka
tulee jokaiseen avioliittoon vaan selvitetään
tilanne.
Onhan tässä tarkoitus elää loppu elämä yhdessä
eiks jees?
Ajatteleppa jos miehesi nyt tulisi luoksesi
ja sanoisi että haluaa eron?
Kyllä kannattaa puuttua asiaan ennen kuin ollaan
niin pitkällä.
Ja että onko olemassa onnellista avioliittoa?
Hmm...on olemassa onnellinen päivä, viikko on
jo aika kovassa, kuukaudesta ei puhettakaan.
Mielialoja, mietteitä, menee ja tulee, ongelmia
menee ja tulee, naimisiinhan mentiin jotta nämä
vastoinkäymiset voisi jonkun kanssa selvittää
eikä yksin.
Jees ei muuta kuin onnellisia päiviä teille,
tänä vuonna alkaa muutos parempaan päin jos
niin haluaa!
Ihan kuin kertoisit minun avioliitostani. Kaksi lasta, ei seksiä aikoihin. Miehen seksihalut katosivat, kun tulin raskaaksi. Kun lapsi oli vuoden ikäinen, yllätin mieheni masturboimasta. Räyhäsin ja uhkasin ottaa rakastajan. Toimi hetkeksi ja seksi palasi. Noh. Ei kummoista ollut meilläkään.
Toisen lapsen kanssa sama seksikato. Tällä kertaa vaan en ole jaksanut räyhätä asiasta. Ja eihän sitä seksiä ole. Tosin kun ei alunperinkään ollut kummoista, ei kai ole suuri menetys.
Harkitsen kylmästi eroa. Mistään ei voi puhua. Kaikki kun kuulema selviää, kun katsoo peiliin. Ja hullu kuulen olevani joka viikonloppu! Että näin meillä.
Koeta jaksaa oman kuormasi kanssa! Sinnitellään! Josssain on se oikea juuri meille!