En nyt tiedä kuuluisiko tämä minun asiani välttämättä juuri tälle palstalle, mutta kun täällä totuudesta ja valheestakin keskustellaan niin..
elikkäs olen pari kk sitten eronnut ensi- rakkaudestani, olimme 16vuotiaita kun aloitimme seurustelemisen ja nyt kolme vuotta myöhemmin minä päätin sen..en ole itsekkään varma oliko se nyt oikea ratkaisu, kaikki tuntui vain polkevan paikallaan ja rupesin miettimään, että tässäkö se nyt on? Samaan aikaan ihastuin erääseen toiseen ja pidimme hetken yhteyttä eroni jälkeen mutta totesin etten ole valmis seurustelemaan enkä tahdo samoja asioita kuin hän. Exäni tahtoisi kovasti palata yhteen ja jatkaa siitä mihin jäätiin, hänelle ero tuli täytenä yllätyksenä ja vaikka hän nyt jo ymmärtääkin syyt eroon hän itse ei koe tarvitsevansa yhtään enempää aikaa tietääkseen että tahtoo olla minun kanssani nyt ja aina. Olen valehdellut hänelle muista miehistä ja väittänyt etten ole tapaillut ketään koska pelkään että hän murtuisi ja pahasti..hän on tingannut minulta olenko tavannut ketään uutta ja myös yhdenillan juttuja onko ollut. olen vastannut aina että ei ole vaikka on ollutkin muutamia..
PIdämme aika paljon yhteyttä exäni kanssa ja hän merkitsee minulle vieläkin eniten..Hän itse on luonut lupauksillaan ja tiiviillä yhteyden pidollansa minulle sellaisen olon että minulla on vielä mahdollisuus perääntyä ja palata takaisin hänen luokseen jos toteankin että ero oli virhe.
Nyt olen tutustunut erääseen ja pidän hänestä kovasti ja hän minusta, olemme tapailleet vasta muutaman viikon eikä tässä nyt vielä sen vakavampaa mutta hän lähti venäjälle pari päivää sitten erääsiin kisoihin ja minä päädyin exälleni yöksi läheisyyden kaipuussani ja ikävyyksissäni.. nukkumaan tosin vain. Tuntuu että tämä valheiden verkko kuristaa minut, en tiedä enää mitä tehdä, olen toiminut todella itsekkäästi kun pidän exääni tässä talutusnuorassa ja tahtomattakin pidän hänen toivoaan yllä koska pelkään menettäväni jotain todella arvokasta ja, että katuisin sitä jos jatkaisin eteenpäin ilman häntä.. Toisaalta totuuden kertominenkin hänelle, (siis että olen tapaillut muita vaikka sanoin etten ole jne) tuntuu todella itsekkäältä koska se satuttaisi häntä varmasti vielä enemmän.
En tiedä onko tarpeellista kertoa jos en kuitenkaan tahdo jatkaa enää hänen kanssaan, mutta en myöskään tiedä miten voisin jatkaa valehtelua ja odottaa että asia selviää minulle, jatkanko hänen kanssaan vai ilman..onko samanlaisia kokemuksia..??
elikkäs olen pari kk sitten eronnut ensi- rakkaudestani, olimme 16vuotiaita kun aloitimme seurustelemisen ja nyt kolme vuotta myöhemmin minä päätin sen..en ole itsekkään varma oliko se nyt oikea ratkaisu, kaikki tuntui vain polkevan paikallaan ja rupesin miettimään, että tässäkö se nyt on? Samaan aikaan ihastuin erääseen toiseen ja pidimme hetken yhteyttä eroni jälkeen mutta totesin etten ole valmis seurustelemaan enkä tahdo samoja asioita kuin hän. Exäni tahtoisi kovasti palata yhteen ja jatkaa siitä mihin jäätiin, hänelle ero tuli täytenä yllätyksenä ja vaikka hän nyt jo ymmärtääkin syyt eroon hän itse ei koe tarvitsevansa yhtään enempää aikaa tietääkseen että tahtoo olla minun kanssani nyt ja aina. Olen valehdellut hänelle muista miehistä ja väittänyt etten ole tapaillut ketään koska pelkään että hän murtuisi ja pahasti..hän on tingannut minulta olenko tavannut ketään uutta ja myös yhdenillan juttuja onko ollut. olen vastannut aina että ei ole vaikka on ollutkin muutamia..
PIdämme aika paljon yhteyttä exäni kanssa ja hän merkitsee minulle vieläkin eniten..Hän itse on luonut lupauksillaan ja tiiviillä yhteyden pidollansa minulle sellaisen olon että minulla on vielä mahdollisuus perääntyä ja palata takaisin hänen luokseen jos toteankin että ero oli virhe.
Nyt olen tutustunut erääseen ja pidän hänestä kovasti ja hän minusta, olemme tapailleet vasta muutaman viikon eikä tässä nyt vielä sen vakavampaa mutta hän lähti venäjälle pari päivää sitten erääsiin kisoihin ja minä päädyin exälleni yöksi läheisyyden kaipuussani ja ikävyyksissäni.. nukkumaan tosin vain. Tuntuu että tämä valheiden verkko kuristaa minut, en tiedä enää mitä tehdä, olen toiminut todella itsekkäästi kun pidän exääni tässä talutusnuorassa ja tahtomattakin pidän hänen toivoaan yllä koska pelkään menettäväni jotain todella arvokasta ja, että katuisin sitä jos jatkaisin eteenpäin ilman häntä.. Toisaalta totuuden kertominenkin hänelle, (siis että olen tapaillut muita vaikka sanoin etten ole jne) tuntuu todella itsekkäältä koska se satuttaisi häntä varmasti vielä enemmän.
En tiedä onko tarpeellista kertoa jos en kuitenkaan tahdo jatkaa enää hänen kanssaan, mutta en myöskään tiedä miten voisin jatkaa valehtelua ja odottaa että asia selviää minulle, jatkanko hänen kanssaan vai ilman..onko samanlaisia kokemuksia..??
Vastaukset 3
Vanhimmat
nooh.. ajan myötä noista siirtymävaiheista suhteesta/ suhteista toiseen tulee varmaan kokemusta enemmänkin..
oma kokemukseni on, että niin se vaan pitää kulloisessakin tilanteessa aina tapaus ja hetki/ valinta kerrallaan toimia, kuten parhaaksi näkee.. mitään selviä sääntöjä näihin juttuihin ei ole olemassa. --tai no, ainahan kaikenmaailman sääntöviidakon pystyttäjiä maailmaan mahtuu.. -unohda sellaset ja kuuntele itseäsi.
joskus olen minäkin pähkännyt ihan samaa asiaa, että miten paljon olisin velvoitettu tilittämään missäkin tilanteessa ja että pitäisikö olla huono omatunto siitä ja tästä.. mutta siihenkään ei ikävä kyllä ole muuta ohjeistusta, kun että tekee niinkuin parhaaksi SILLÄ HETKELLÄ näkee/ kokee.
moralisoijat kannattaa unohtaa.
N. 3 kolme vuotta seurustelua meilläkin takana. Olen miettinyt jo pitkään eroa, kaikki on tuntunut vaan polkevan paikallaan. En usko että enää rakastan/ eikä muitakaan tunteita tunnu oikeen olevan. "Pelkään vaan tehdä sitä ratkaisevaa askelta", koska kuitenkin välitän miehestä..(Ja mitä jos sittenkin tekisin virheen..?) Mutta enemmänkin tää suhde on ollut hyvää kaveruutta jo pidempään! Mies haluaisi vielä yrittää, lupaa parantaa tapojaan jne. Mulla ei vaan pokkaa sanoa EI! Tai sanoinkin, mutta mies haluiaisi silti yrittää vielä.. Mua ei kyllä oikeasti enää kiinnosta yhtään! :(
3 viikkoa sitten sanoin ensimmäisen kerran oikeasti etten enää jaksa tätä.. (Nyt oon sitten jo "pettänyt"):/ En olis ikinä itestäni voinu uskoa! Mutta en todellakaan halua häntä sillä satuttaa.. ARGH! Mä oon oikeesti niin sekaisin itsekin!
Mutta mun mielestä, jos te kerta olette jo eronneet- aikuiset ihmiset niin ei sun tarvitse kertoa miehelle mitään sun nykyisestä elämästä. Elät vaan elämää eteenpäin ja annat ajan kulua. Ei totuudenkaan kertominen ole mitään itsekästä tossa tilanteessa, mutta miksi sun tarvis edes kertoa exällesi "totuus"? Teillä on molemmilla omat elämät ja oot oikeutettu elämään sen just niinkuin haluat.. Vai tahdotko sä jatkaa vielä? Et siltikään oo tilivelvollinen kertomaan mitään, koska olette olleet erossa. Mutta itse kuitenkin kertoisin tossa tilanteessa jotain..
Mutta mä en ainakaann halua palata enää "entiseen elämään"/huonoon suhteeseen, koska en usko sen mihinkään muuttuvan vaikka kuinka toinen lupais muuttua, kuut taivaalta yms.
On tä niin vaikeeta, mutta kait se tästä... Toivotaan ainakin parasta!!! :)
Just noista tilanteista on hyvä pohja kehkeytyä sellanen On/Off -suhde pitkäksikin aikaa. Ollaan ja ei olla ja ollaan taas ja ei oikeen tiedetä.
Sinunkin kirjoituksessa käy ilmi se vanha totuus, että ihminen ennemmin pitää yllä vanhaa huonoa, kuin hyppää uuteen tuntemattomaan. Pidät vaan "yllä" vanhaa suhdetta, koska pelkäät katuvasi myöhemmin.
Onhan nää aina vähän hankalia juttuja, ja etenkin se ekan suhteen katkaiseminen on vähän sellaista kivuliasta. Niitä olen muutamaa vierestä seurannut, kun ne jää sille On/Off tasolle pitkäksikin aikaa. Sitten on välillä uusia ja sitten taas ei ja välillä ollaan yhdessä ja välillä petetään puolin ja toisin.
Tee kuten sinusta parhaalta tuntuu, kuten joku tuolla sanoikin. Mutta... Tee päätös! Muuten sä kohta huomaat jahkaavas asiaa vielä viiden vuoden päästäkin.