Mieheni on äkkipikanen ja suuttuu helposti aina, varsinkin jos koetan puhua jostain epämiellyttävästä.
Tänään aamulla päätti suuttua aivan heti kun aloin puhumaan, en siis koskaan saa lausetta edes loppuun.. Meillä on pian 3vuotias poika ja 4kk vauveliini. Mieheni ryntäsi olohuoneeseen ja nappasi vanhemman syliinsä ja alkoi haukkumaan mua, vammaiseksi ja kusipääksi. Olin itse hiljaa ja menin tupakalle, inhoan riitelyä lasten kuullen. Pelkään sitä, koska pienenä elin vanhempieni riitojen keskellä. Pyysin häntä sitten poistumaan ettei tarvitse riidellä lasten kuullen. Mies heitti tuttipullon niin kovaa kohti että takana oleva seinäpeili meni rikki. Rupesi pukemaan itseään huutaen vanhemmalle pojalle, että älä ikinä luota äitiisi ja tuskin pikkuvelikään on sun pikkuveli jne. Minä itkin tässä vaiheessa ja sanoin että olisin vain halunnut puhua ja että miksi puhut lapselle noin. Sanoi vain että joskushan se saa tietää kuitenkin millanen äiti olen.. Ja lähti,tietysti räkien oven suusta päälleni mikä taitaa olla hänen lempipuuhaansa.
Koetti tulla hetken päästä takaisin mutta sanoin että katotaan joskus myöhemmin.
Tämän jälkeen menin halaamaan poikaa ja kerroin että riitely ei hänestä johtunut.
Olen niin vihainen miehelleni. Sovimme joskus ettemme hauku lapsille toista vaikka mikä olisi. Eikä tämä ollut eka kerta.. En halua sitä takaisin, täällä on niin rauhallista ja mukavampi ilmapiiri. Lapsi kysyi missä isä kun tultiin puistosta, sanoin että isi tulee myöhemmin. Minun on pakko päästää se tänne vaikken haluaisi. Elämä on ollut hänen kanssaan aina sellaista että kieltää minua puhumasta,asiasta kuin asiasta.
Olen omasta mielestä hyvä äiti. Olen iloinen ja hauska. Kokkaan ja siivoon, ja lapset ovat rauhallisia sekä hyvätapasia. Tietysti mieheni usein haukkuu että en osaa mitään jne.. Olen täysin loppu. Haluan eron, mutta en halua pahaa lapsille.
En tiedä mitä teen kun mies tulee koputtamaan, en tahdo avata ovea mutta en tiedä mitä tehdä..
Olen aika nuori, alle 25. Mieheni jo yli 30. Tämä on ensimmäinen vakava suhteeni ja usein öisin unettomuutta aiheuttaa se etten tiedä mitä on kohtuullista "vaatia". Mies on hyvä isä, vaikka tosin aika laiska. Ei tee kotona mitään ellei erikse pyydä, ja suuttuu aika usein jos pyytää siivoamaan. Roskat ja muut käytännön asiat hoidan minä. Mies istuu koneella pelaamassa aamusta iltaan ja jää aina mielummin kotiin kun lähtee mihinkään lasten kanssa. Mutta ollaan kai kasvettu yhteen, oltu niin kauan. Etten osaa ajatella voiko mies nyt olla kovin erilainenkaan. Ainahan ne kai on laiskoja ja vähän siivottomia..
Tänään aamulla päätti suuttua aivan heti kun aloin puhumaan, en siis koskaan saa lausetta edes loppuun.. Meillä on pian 3vuotias poika ja 4kk vauveliini. Mieheni ryntäsi olohuoneeseen ja nappasi vanhemman syliinsä ja alkoi haukkumaan mua, vammaiseksi ja kusipääksi. Olin itse hiljaa ja menin tupakalle, inhoan riitelyä lasten kuullen. Pelkään sitä, koska pienenä elin vanhempieni riitojen keskellä. Pyysin häntä sitten poistumaan ettei tarvitse riidellä lasten kuullen. Mies heitti tuttipullon niin kovaa kohti että takana oleva seinäpeili meni rikki. Rupesi pukemaan itseään huutaen vanhemmalle pojalle, että älä ikinä luota äitiisi ja tuskin pikkuvelikään on sun pikkuveli jne. Minä itkin tässä vaiheessa ja sanoin että olisin vain halunnut puhua ja että miksi puhut lapselle noin. Sanoi vain että joskushan se saa tietää kuitenkin millanen äiti olen.. Ja lähti,tietysti räkien oven suusta päälleni mikä taitaa olla hänen lempipuuhaansa.
Koetti tulla hetken päästä takaisin mutta sanoin että katotaan joskus myöhemmin.
Tämän jälkeen menin halaamaan poikaa ja kerroin että riitely ei hänestä johtunut.
Olen niin vihainen miehelleni. Sovimme joskus ettemme hauku lapsille toista vaikka mikä olisi. Eikä tämä ollut eka kerta.. En halua sitä takaisin, täällä on niin rauhallista ja mukavampi ilmapiiri. Lapsi kysyi missä isä kun tultiin puistosta, sanoin että isi tulee myöhemmin. Minun on pakko päästää se tänne vaikken haluaisi. Elämä on ollut hänen kanssaan aina sellaista että kieltää minua puhumasta,asiasta kuin asiasta.
Olen omasta mielestä hyvä äiti. Olen iloinen ja hauska. Kokkaan ja siivoon, ja lapset ovat rauhallisia sekä hyvätapasia. Tietysti mieheni usein haukkuu että en osaa mitään jne.. Olen täysin loppu. Haluan eron, mutta en halua pahaa lapsille.
En tiedä mitä teen kun mies tulee koputtamaan, en tahdo avata ovea mutta en tiedä mitä tehdä..
Olen aika nuori, alle 25. Mieheni jo yli 30. Tämä on ensimmäinen vakava suhteeni ja usein öisin unettomuutta aiheuttaa se etten tiedä mitä on kohtuullista "vaatia". Mies on hyvä isä, vaikka tosin aika laiska. Ei tee kotona mitään ellei erikse pyydä, ja suuttuu aika usein jos pyytää siivoamaan. Roskat ja muut käytännön asiat hoidan minä. Mies istuu koneella pelaamassa aamusta iltaan ja jää aina mielummin kotiin kun lähtee mihinkään lasten kanssa. Mutta ollaan kai kasvettu yhteen, oltu niin kauan. Etten osaa ajatella voiko mies nyt olla kovin erilainenkaan. Ainahan ne kai on laiskoja ja vähän siivottomia..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joskus lasten kannalta olisi erokin parempi kuin huonossa suhteessa olo, lapset kärsii siitä riitelystä. Mielestäni lapselle ei ikinä saisi haukkua toista vanhempaa, itse en ainakaan ole ikinä haukkunu pojalleni hänen isäänsä, vaikken sitä miestä siedäkään. Enkä myöskään suostu exäni kanssa riitelemään lapsen kuullen, olen ennemmin hiljaa sillon ja selvitän asiat sitten kahden kesken joskus. Ja hyviäkin miehiä löytyy, itse löysin tämän hetkisen mieheni poikani ollessa puoli vuotias, (erosin lapsen isästä jo raskausaikana) ja tämä nykyinen on oikea ihanne mies (hän 26v ja minä 23v). Hän siivoo, tiskaa, laittaa ruokaa ja touhuaa poikani kanssa, toki itsekin teen kaikkia noita hommia, vuorottelemme niissä, vähän sen mukasesti kuinka olemme töissä (molemmat tekee vuorotöitä).
Mutta se on hyvä että tuon riidan jälkeen huomioit poikaasi, että hän tietää ettei hän ole tehnyt pahaa. Mutta jos kerran suhteessa ei voi asioista keskustella niin kannattaisi miettiä eroa. Voit toki ekaksi ehdottaa vaikka parisuhdeterapiaa jos se auttais, mutta tuollaisessa suhteessa ei kannata olla, sinä ja lapset kärsitte siinä liikaa.
Että mulle tulee paha mieli, kun joskus näitä lukiessa palaa maan pinnalle ja tajuaa, millaista perhe-elämää jossain, mahdollisesti naapurissa eletään. :((
Välillä mieheni käyttäytyy vähän saman henkisesti kuin mitä sun miehes. Ei kyllä käytä lasta välikappaleena, kun meillä on vielä niin pieni. Mutta tuo fiilis on tuttu. Meillä tosin aika "harvoin" on tuota meininkiä (kerran pari kuussa). Nimittelyä, syyttelyä ym. minua kohtaan. Keskustelua ei saada aikaiseksi, koska toinen kaivamalla kaivaa kaiken maailman roskat niskaani. Aina sama litania kaikista vioistani ja erityisesti epäilyistä omasta luotettavuudesta kuten itsekin kirjoitit omalta kohdaltasi ("kukahan on lapsen oikea isä").
Meillä kyllä siivoaa ja muutoinkin touhaa lapsen kanssa. En tiedä: vaihtamalla tuskin paranee. Jos tilanne jatkuu tulevaisuudessa samana tai jopa pahempana, eipä tähän voi jäädä kitumaankaan.
meillä myös haukutaan minua että olen huono äiti kun mieheni juo, hanhän on silloin ykkönen.ei haittaa onko lapsi siinä vai ei kaikki tulee ulos mitä mielessä on. laiska hän on ei tee mitään jos ei pyytämällä käske.hyvä isä silloin kun ei juo mutta näkis sitä hyvää enempikin.eroa tekis mieli mutta haluais että suhde muuttuis paremmaksi. tseppiä teidän elämään.
jätä se paskiainen joka räkii päällesi, eikä kunnioita sinua. Lapset todella, todella kärsivät tuollaisesta. Kumpikin mutta varsinkin kolmevuotias.
Itselläni on kaksi lasta ja lapsuuskodissani riideltiin aina. Meillä riidellään myös, mieheni on jotenkin luonnevikainen ja riitaa tulee järjettömistä asioista. Itse olen äkkipikainen ja en osaa pitää suutani kiinni. Mitään räkimistä en minäkään tosin sietäisi pätkääkään. Se on niin loukkaava ele, että osoitaa että kunnioitusta ei ole. Saati että pikkulapselle tuollaista puhuu.
Voi itku, olen tosi pahoillani puolestanne. Mutta jos tuo vielä vähänkin jatkuu, sinun on lasten takia pakko lähteä. Et edes tarvi tuollaista miestä, sinähän se kaiken teet! Olen itse päättänyt erota ja ero tulee tapahtumaan pian. Yritän vaan järjestellä ensin raha-asioita ja asunto-asioita. Meillä ongelma on juuri kunnioituksen puute, että mies sanoo minulle esim. Pidä turpasi kiinni ja että sinähän se tiedät kaiken jne. Säälittävää paskaa, miehen on helvetinmoinen luuseri. No, se oli kivaa silloin aikoinaan niin kauan kuin kivaa kesti, mutta nyt riittää.
Lapset ovat meilläkin kärsineet tästä koko ajan ja he ovat isompia kuin sinulla. Pelkäävät riitoja ja yrittävät tulla väliin jne. Inhottavaa touhua. Toivotan sinullekin voimia ja rukoilen voimia myös itselleni että jaksan viedä läpi tämän.
Tuossa ei ole kysymys enään äkkipikaisuudesta vaan henkisestä pahoinpitelystä ja kypsymättömyydestä. Lisäksi miehesi piiloutuu lapsen taakse jos kerta nappaa tämän syliinsä ja sieltä takaa haukkuu ja moittii. Hän tietää, että sinä varot sanojasi, koska näet lapsen pelon.
Mielestäni olette siinä pisteessä, että olisi syytä keskustella vakavasti suhteen jatkumisesta.Lapset kasvavat ja millaisen mallin miehesi antaa siitä kuinka sinua ja toisia kohdellaan.
Teillä on kaksi pientä lasta ja kummankin pitäisi siihen panostaa. Miehesi tuntuu pitävän sinua lattiarättinä ja sinä suostut.
Minun korvaan särähti tuo luonnehdintasi miehistä. Voin kertoa 30v. kokemuksella, että kaikki eivät todellakaan ole tuollaisia. Minulla aivan upea mies ja hänen kanssa 8 lasta. Mieheni on hoikka, hoidettu, urheilullinen, lapsirakas, kohtelias ja muutenkin aivan mahtava.Koskaan ei ole minuun kajonnut ei henkisesti eikä fyysisesti. Tämä ei tarkoita ettei meillä olisi riitoja ja erimielisyyksiä. Kaikkien näiden vuosien ja lapsien jälkeenkin hän ihailee ja kehuu minua ja saan tuntea olevani haluttu ja kaunis. Meidän kumppanuus perustuu rakkauteen,tasa-arvoon ja yhteiseen pyrkimykseen perheemme hyväksi.
hei sinä kärsinyt ihminen nainen..älä anna itseäsi kohdella noin...rakasta itseäsi niin paljon että tee jokin ratkaisu ja sano se sille miehelle...et hakeutuu hoitoon...epäilen että oireet johtuvat mustasukkaisuudesta ..ja hän mahdollisesti itse on aiheuttanut itselleen huono omantunnon jonka kautta syljeskelee sun päälle...mieti mitä sanon...mitä sulle sanoo tekee on itse paskiainen...jos normaali ihminen on niin pitää osata kunnioittaa toista edes kuunnella mitä toisella on sanottavaa ja keskustella sen jälkeen ja ratkaisu keskustelulle mitä sen jälkeen??herää ihmeessa sinä jolla lapset tai väsyt tuohon "helvettiin" oikeasti..ja suosittelen sullekkin henkilökohtaista terapiaa oman jaksamisesi takia..Sinulla on kaksi lasta ja ajattele heitä!minkä mallin saavat jos katsovat isänsä käyttäytymistä...kolmevuotias muistaa alitajunnassaan kaiken...ota nyt aikalisä ihan oikeesti ennenkuin itse palat loppuun!jaksamista ja voimia arkeesi!ps. ihanat aurinkoiset syyspäivät ovat kuitenkin olemassa käy luonnosa ja tutki mitä haluat!
Kiitos vastauksista, olette kaikki oikeassa. Tiedänhän minäkin sen, mutta olen ollut liian väsynyt kohtaamaan sitä. Harvoin riidat ovat enään paisuneet tohon pisteeseen, en ole jaksanut enään aikoihin välittää hänestä joten en ole koskaan ollut "tielläkään". Olen elänyt ikäänkuin häntä ei olisi. Olen menettänyt itsetuntoni kokonaan, on kauheata inhota itseä ja haukkua itseä melkein kokoajan pään sisällä.. tosiasiassa en koskaan ole voinut unohtaa yhtäkään hänen sanomaa asiaa. Vuosien varrella olen kuullut kaiken mahdollisen, jopa sen että minua tullaan hakkaamaan seuraavissa suhteissa koska olen tälläinen.. Joskus tiesin ettei minussa ole suurempia vikoja, nykyään en tiedä. Minulla on ihanat sisarukset ja muutenkin läheinen perhe, ne rakastavat ja välittävät minusta mutta silti tunnen että sekin on huijausta olenhan paskin ämmä mitä maa päällään kantaa jne..Ainoa asia mihin luotan itsessäni on se, että olen hyvä äiti. Nään lapsista, siis isommasta, että hän kuuntelee minua, on tottelevainen eikä hänestä nää mitään häiriökäyttäytymistä. Puhuu kauniisti ja kiukuttelee todella harvoin. Oikeastaan vain kun pitää pukea, koska haluaisi mennä nakuna aina kaikkialle :). Mummotkin kummastelevat miten hän on niin rauhallinen ja hyväntuulinen aina, ihmettelevät että kiukutteleeko lapsi koskaan.
Kuitenkin..tuon tekstini jälkeen mies illalla tuli takaisin, ja päästin sisään koska vanhin poika seisoi takanani. Olen itse nyt täysin varma erosta, olen ollut jo pitkään mutten ole uskaltanut tehdä asialle mitään. Miehellä on ollut oma kämppä jo kauan valmiina tässä aivan lähellä, joten se hoituu onneksi helpolla. Ainoa mihin kerään voimaa on se haukkuminen minkä kohtaan taas kun hän lähtee. Kuulin jo ne miten hän vihaa minua aina mitä tein hänelle, miten olen mielenvikainen ja psykoottinen kun itkin surujani.
En kestä sitä haukkumista enään, se repii minua niin että tuntuu ettei jaksa millään. Ne sanat jää pyörimään päähän, koska minä joskus rakastin sitä miestä niin paljon..Enkä minä koskaan halunnut tehdä lapsille tätä, erottaa perhettä. Kannan älytöntä syyllisyyttä siitä, ja tiedän että mieheni osaa sanoa niin että kärsin siitä aina. Ilman lapsia hän on jo ajanut minut monesti siihen pisteeseen että haluaisin kuolla.. lasten takia jaksan vaikka mitä, tärkeintä minulle on nuo suloiset pojat:).
Itsetunnonhan se syö, tuollainen haukkuminen. Sinun pitää kuitenkin ymmärtää, että miehesi tekee sen sinulle purkaakseen omaa pahanoloaan ja antaakseen itselleen oikeuden käyttäytyä huonosti.
Sinun kannattaa nyt tukeutua vanhempiisi ja sisaruksiisi, sekä hakea apua perheneuvolasta tms. Tulet saamaan itsevarmuuttasi takaisin kun huomaat pärjääväsi lastesi kanssa ja elämäsi rauhoituu eikä tarvitse kokea väkivaltaa. Luota vain itseesi, olet kasvattanut ja hoitanut lapsesi hyvin kaikesta huolimatta ja se on jo iso asia.
Seuraavan suhteenhan sinä rakennat ei nyk.miehesi ja sinun ei kannata hänen kommenteista välittää. Seuraavalta mieheltä jo lähdössä vaaditaan enemmän, koska sinulla on lapsesi. Tosin tässä vaiheessa seuraavasta ei kannata huolta kantaa. Rakennat elämäsi itseäsi ja lapsiasi varten ja uusi suhde tulee kun sen aika on.
edellisen kanssa, totta kai tuollaisen kohteena oleminen on vaikuttanut itsetuntoosi. Saat sen kuitenkin takaisin kun ei tarvitse elää miehen kanssa. Kannattaa miettiä sitä, että sinussa ei ole mitään vikaa, pärjäät kyllä, kuten monet muutkin jotka joutuvat vastaavan henkisen väkivallan takia eroamaan.
Teidän (ja ehkä ennen kaikkea miehesi) olisi mentävä hoitoon = eli psykologille tms. selvittelemään asioita. Tarinasi kuulostaa aivan kamalalta! Ja kuten aina - lapsethan siinä kärsivät ennen kaikkea!