Olen käynyt täällä Tuurissa Keskisellä töissä kuukauden sähköasentajana. Onhan se mukavaa työtä, kun saa kuunnella työkavereitten paskajuttuja ja tehdä kaikkea typerää. Porukka täällä on ollut aivan lapsellista, varsinkin yksi jannu! Sillä on omituinen luonne ja puhetyyli, pelkkä sen kanssa "keskusteleminen" naurattaa aina.
No, kuitenkin yksi päivä repesin aivan perkeleesti. Meidän piti asentaa sähköjä uuteen vaatetus siipeen, siellä oli sellainen sähkökeskus tönökoppi, johon piti asentaa muutama nippeli oikeen. No, tämä jannu meni sinne asentamaan johtoja, sanoi että kestää hetken. Siinä odotellessa kävin kaksi kertaa tupakilla ja kahvilla ihan muuten vaan.
Sitte se lopulta tuli n. 25 minuutin päästä ja sano että, homma tuli tehtyä. Mehän testattiin kuinka se jakaa sitä virtaa mutta, kun mitään ei tapahtunut, eikä syttynyt valot, niin se jannu manas ja meni takas koppiin. Jäin odotteleen siihen sitte ja se huusi sieltä hetken päästä et testaas nyt. Väänsin virtalähteen nuppia ja kauhia kolina ja ryminä rupes kuuluu sieltä kopista. Hetken päästä koppi savus aivan jumalattomasti ja kattoon silmät selällään siinä että: "Voi ny saatana..."
No, ei mitään jannu tuloo ulos aivan mustana, ja sanoo: "Johoo... Mennäänkö pizzalle?"
Repesin sille nii vitusti että, tipuun polvilleni maahan. :D
Onse työ vaan ihanaa!
Sähköasentaja112
4
1101
Vastaukset 4
- ELÄMÄSSÄNI
OLIN LAITURIN TOLPPA...
...sä vedit sätkää ja joit kahvia ja nautit saman palkan ku kaveri.joka "poltti päreensä"oikeasti. No johan oot aika veijari.
- ainaki sulle
huvinsa kullaki, oot vissii jostai laihialta???ihme tyyppi,jatka töitäs............
- vissiin
ollukkaa hauska... no eipä se mitään. elämä on. seoli mun itte keksimä muutenki... tiedämpähä ainakin että täällä liikkuu vaan moraalittomia, röyhkeitä arvostelioita jotka pitää toisten juttujen haukkumisesta... voi jesus hankkikaa ny elämä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521004
- 98994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔52743- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24644- 49636
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka138544Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast45535Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10528Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok119526- 47515
- 25512