Tää on niin repivää. Olen ollut sinuun ihastunut jo puolisen vuotta... se alkoi hiljalleen ja ensiksi naureskelin että joopa joo. Mutta hiljalleen on pisarat muuttuneet puroksi, puro koskeksi ja siitä sitten...
Mä tiedän sut, ollaan juteltu elämänarvoista joskus ohimennen. Tiedän että sä et koskaan hyväksyis sitä että mä alan liehitteleen sua koska olen naimisissa. En usko että sä hyväksyisit sitä että mä kusen nykyisen liittoni päälle ihan tosta vain, paska äijä olisin.
Mutta nyt tää on siinä että mä aion jättää tän avioliiton taakseni. En sun takia - vaan siksi että se yleensäkään ei toimi. Ei mun tunteiden takia.
Repivyys tulee siitä että prosessi on niin hemmetin hidas, mä kuitenkin haluan jotenkin yrittää vielä löytää jotain syytä jatkaa, olla tuottamatta nykysielle kumppanille sitä ääretöntä pettymystä kun en edes yritä. Okei, ohutta se on mutta... mitä säkin ajattelisit jos mä en edes yrittäisi? En kelpais sulle jos olen "sellainen". Mä oon siitä varma.
Sä oot mun elämäni nainen, mä tiedän sen. Pelkään sanoa sitä sulle, en pysty vieläkään osoittamaan suoraan ihastustani. Paljastamaan itseäni. Tiedän että oon hyvä peittämään sen, pistän ne katseet leikiksi tai ystävällisyydeksi, henkilökohtaiset kysymykset ihan vaan tuttavallisuudeksi ja yleiseksi mielenkiinnoksi.
Mut sisällä mä palan sulle. Pelkään että joku vie sut mun nenän edestä. Enhän mä ole sulle vaihtoehto koska olen varattu vaikka miellyttävänä mua pitäisitkin yleisesti... tiedän sen.
Kunnes ero on varma ja ilmoitettu. Siihen asti mä kärsin ja pelkään. Ja palan.
Mä tiedän sut, ollaan juteltu elämänarvoista joskus ohimennen. Tiedän että sä et koskaan hyväksyis sitä että mä alan liehitteleen sua koska olen naimisissa. En usko että sä hyväksyisit sitä että mä kusen nykyisen liittoni päälle ihan tosta vain, paska äijä olisin.
Mutta nyt tää on siinä että mä aion jättää tän avioliiton taakseni. En sun takia - vaan siksi että se yleensäkään ei toimi. Ei mun tunteiden takia.
Repivyys tulee siitä että prosessi on niin hemmetin hidas, mä kuitenkin haluan jotenkin yrittää vielä löytää jotain syytä jatkaa, olla tuottamatta nykysielle kumppanille sitä ääretöntä pettymystä kun en edes yritä. Okei, ohutta se on mutta... mitä säkin ajattelisit jos mä en edes yrittäisi? En kelpais sulle jos olen "sellainen". Mä oon siitä varma.
Sä oot mun elämäni nainen, mä tiedän sen. Pelkään sanoa sitä sulle, en pysty vieläkään osoittamaan suoraan ihastustani. Paljastamaan itseäni. Tiedän että oon hyvä peittämään sen, pistän ne katseet leikiksi tai ystävällisyydeksi, henkilökohtaiset kysymykset ihan vaan tuttavallisuudeksi ja yleiseksi mielenkiinnoksi.
Mut sisällä mä palan sulle. Pelkään että joku vie sut mun nenän edestä. Enhän mä ole sulle vaihtoehto koska olen varattu vaikka miellyttävänä mua pitäisitkin yleisesti... tiedän sen.
Kunnes ero on varma ja ilmoitettu. Siihen asti mä kärsin ja pelkään. Ja palan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisitpa HÄN joksi keromuksesi perusteella sopisit... Sydän hakkaa ihan mielettömästi kun luin tätä...
munkin sydän hakkasi, mutta en antais viedä itseäni jollekkin sinun nenäsi edessä sillä tiijän miltä se tuntuu.vaikka kyllähän se ajatus pelottaa sillä itselläni voittaa ne tunteet eikä järki.ikävä kyllä.
tietää, montako kirjainta sinun H:ssa on?
Ja missähän päin tämä H vaikuttaa?
Jos olisti Hän, jonka toivoisin sinun olevan ja jos minä olisin tämä kyseinen H, niin voisin vakuuttaa, että jaksan odottaa juuri niin kauan kuin pitää saadakseni olla kanssasi!!