Arktikumin puisto

Ensin rakennetaan kallis puisto, jonne kerätään arktisten alueiden kasveja joka puolelta pohjoista. Sitten yliopistolta loppuvat rahat. Jostain on rahaa saatava ja ilmeisesti tullaan siihen tulokseen, että kyllä puisto pärjää vähemmälläkin hoidolla.

Muutettiinpa puiston nimeksi ulkoilualue. Eli yritetään unohtaa mihin tarkoitukseen ja kuinka kalliiksi se alunperin tuli. Ja tänä kesänä on sitten unohdettu koko tämä "ulkoilualue": kukaan ei ole siellä töissä, nurmikkoja ei ole leikattu ja paikka on hirveän näköinen.

Luulisi esim. koululaisten kiinnostuvan puiston kasveista, ei olisi ainakaan pahitteeksi tutustua pohjoisten alueiden kasvillisuuteen. Kasvit oli joskus merkitty kylteillä ja niihin oli helppo tutustua.

Ja kesken jääneen "parkkihallin" voi ihan hyvin purkaa ja rakentaa tilalle jotain järkevää. Tai ehkäpä sekin tuhoutuu itsestään, samalla tavalla kuin koko lasihökötys ilman jatkuvaa remontointia.

Korjatkaa, jos olen väärässä.
0357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tulipa vain mieleen kirjoitti:

Ensin rakennetaan kallis puisto, jonne kerätään arktisten alueiden kasveja joka puolelta pohjoista. Sitten yliopistolta loppuvat rahat. Jostain on rahaa saatava ja ilmeisesti tullaan siihen tulokseen, että kyllä puisto pärjää vähemmälläkin hoidolla.

Muutettiinpa puiston nimeksi ulkoilualue. Eli yritetään unohtaa mihin tarkoitukseen ja kuinka kalliiksi se alunperin tuli. Ja tänä kesänä on sitten unohdettu koko tämä "ulkoilualue": kukaan ei ole siellä töissä, nurmikkoja ei ole leikattu ja paikka on hirveän näköinen.

Luulisi esim. koululaisten kiinnostuvan puiston kasveista, ei olisi ainakaan pahitteeksi tutustua pohjoisten alueiden kasvillisuuteen. Kasvit oli joskus merkitty kylteillä ja niihin oli helppo tutustua.

Ja kesken jääneen "parkkihallin" voi ihan hyvin purkaa ja rakentaa tilalle jotain järkevää. Tai ehkäpä sekin tuhoutuu itsestään, samalla tavalla kuin koko lasihökötys ilman jatkuvaa remontointia.

Korjatkaa, jos olen väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu