Laitoin tämän jo romantiikka osioon, mutta sieltä ei tuntunut tulevan vastausta niin koitan täältä. Anteeksi.
Pelkään tälläisiä avautumisia mutta nyt tuntuu että tarvitsen kipeästi apua.
En tiedä mille osastolle tämä aihe kuuluisi, mutta toivon että saisin tätä kautta asiallisia vastauksia, olen todellakin ihan hukassa tämän asian suhteen.
Huoleni koskee vanhempiani.
Äitini ja isäni ovat olleet yhdessä koko ikänsä. He ovat olleet kuin saduista, niin täydellinen ja rakastunut pari. He ovat antaneet meille ihanan lapsuuden ja kodin ja paljon rakkautta. He ovat rakastaneet toisiaan eivätkä ole pelänneet näyttää sitä koskaan. En ole koskaan joutunut häpeämään vanhempiani, muistan kun juhlimme 18 vuotis syntymäpäiviäni kaveriporukalla meidän pihalla, siiderä juoden ja grillaten. Vanhempani liittyivät seuraamme ja nauttivat viiniä, istuivat sylikkäin ja olivat kuin vasta rakastuneita. Ystäväni olivat haltioissaan ja minä ylpeä, ylpeä ja onnellinen siitä että vanhempani rakastavat toisiaan.
Vuosi sitten tapahtui kuitenkin jotain joka muutti kaiken, rakkaat mummoni ja mummini kuolivat kumpikin yllättäen. Mummi oli äidille paras ystävä ja äiti menetti siis myös tärkeimmän juttu kumppaninsa. Isä on surrut tavallaan, hän ei paljoa tunteistaan puhu, mutta on muuttunut hiljaiseksi ja töistä kotiin tullessaan sulkeutuu vaan huoneeseensa kuuntelemaan musiikkia.
Äitini ja isäni suhde säröilee, äitini tekee työnsä ja kotiin tullessaan siivoaa kodin,tekee joka päivä ruoat isälle, maalaa talon seinät ja remontoi vessat. Rehkii ja puhkii.
Isä on töissä kokoajan, kotiin tullessaan hän on vihainen ja vetäytyy omiin oloihinsa. Hän ei halaa äitiä tai osoita mitään rakkauden tunnustuksia tai näytä kunnioittavan äitiä lainkaan. Viikonvaihteessa olin kotona käymässä ja äiti laittoi ruoan ja isä sanoi "nämähän menevät aina vain vuosi vuodelta kamalammiksi sörsseleiksi" Kuulosti ihan kauheelta.
Isä on todella stressaantunut töistä ja ahdistunut. Uskon että kiukkuisuudellaan hän purkaa äitiini pahaa oloaan ja ikäväänsä omaa äitiään kohtaan, isä ei suostu puhumaan tunteistaan joten en tiedä miten hän voi.
Yhtäkkiä olen ruvennut näkemään mummistani unia jossa mummi pyytää minua puhumaan äidille ja kysymään miten äiti voi, mummi sanoi että äiti tarvitsee minua. Viime yönä sain vihdoin äidin puhumaan minulle, äiti sanoi että ei haluaisi puhua minulle sillä olen hänen tyttärensä ja minulla on ollut todella vaikeaa omassa elämässäni viimeaikoina, mummoni ja mummini menetys toi masennusta yms, poikaystävä jätti jne...muutkin kaikki asiat ovat hassusti.
Mutta kertoi kuitenkin, äiti haluaa erota. Hän sanoi ettei isä kunnioita häntä lainkaan ja itsekkin olen sen huomannut. Äiti sanoi ettei kestä että hänen loppu elämänsä olisi tälläistä, hän tuntee itsensä vain piiaksi. Äiti on jo katsellut asuntoja ja haluaa muuttaa pois, siivota vain omat sotkunsa ja välillä levätä. Ymmärrän hyvin äitiäni.
Mutta entä isäni sitten? Tiedän että jos äiti lähtee niin isäni ei kestä, se on viimeinen tikki arkkuun. Isän stressi vaan pahenee ja hän ei ole koskaan asunut yksin. Hänelle jäisi iso talo yksin josta huolehtimiseen hänellä ei olisi töiden lisäksi aikaa. Äitini pärjäisi varmasti yksinkin, vaikka rakastaa isääni paljon. Isäkin rakastaa äitiä tiedän sen mutta ei ole oikein että toisella on noin paha olla. Tiedän kuitenkin että isällänikin on paha olla mutta hän ei vain osaa puhua siitä ja siksi käyttäytyy miten käyttäytyy.
Ennen isänikin osallistui kotiaskareisiin, korjasi aitaa yms..
Miten auttaa näitä kahta toisiaan niin kovasti rakastavaa ihmistä? Uskon että on pakko olla muukin vaihtoehto kuin avioero.
Ystäväni joka menee ensi viikonloppuna naimisiin sanoi minulle ja äidilleni näin muutama kuukausi sitten " En muuten uskoisi ikuiseen rakkauteen, ellen olisi nähnyt teitä (mun vanhempiani) Teidän takia jaksan uskoa ikuiseen rakkauteen"
Äitini sanoi että meinasi purskahtaa itkuun kuullessaan tuon, ja sanoa että ei ole olemassa ikuista rakkautta.
Mitä teen? Haluan jotenkin auttaa, haluan että läheisilläni on hyvä olla.
Jotenkin tuntuu että ympärilläni on joku paha voima, niin paljon pahaa sattunut ihmisille joista välitän. Jotenkin tuntuu että aiheutan kaiken, aina kun luulen ettei huonommin voisi enää mennä niin minulta vedetään matto jalkojen alta. Itseeni kohdistuvan pahan kestän, mutta en sitä että läheisiini sattuu. En vain kestä.
Pelkään tälläisiä avautumisia mutta nyt tuntuu että tarvitsen kipeästi apua.
En tiedä mille osastolle tämä aihe kuuluisi, mutta toivon että saisin tätä kautta asiallisia vastauksia, olen todellakin ihan hukassa tämän asian suhteen.
Huoleni koskee vanhempiani.
Äitini ja isäni ovat olleet yhdessä koko ikänsä. He ovat olleet kuin saduista, niin täydellinen ja rakastunut pari. He ovat antaneet meille ihanan lapsuuden ja kodin ja paljon rakkautta. He ovat rakastaneet toisiaan eivätkä ole pelänneet näyttää sitä koskaan. En ole koskaan joutunut häpeämään vanhempiani, muistan kun juhlimme 18 vuotis syntymäpäiviäni kaveriporukalla meidän pihalla, siiderä juoden ja grillaten. Vanhempani liittyivät seuraamme ja nauttivat viiniä, istuivat sylikkäin ja olivat kuin vasta rakastuneita. Ystäväni olivat haltioissaan ja minä ylpeä, ylpeä ja onnellinen siitä että vanhempani rakastavat toisiaan.
Vuosi sitten tapahtui kuitenkin jotain joka muutti kaiken, rakkaat mummoni ja mummini kuolivat kumpikin yllättäen. Mummi oli äidille paras ystävä ja äiti menetti siis myös tärkeimmän juttu kumppaninsa. Isä on surrut tavallaan, hän ei paljoa tunteistaan puhu, mutta on muuttunut hiljaiseksi ja töistä kotiin tullessaan sulkeutuu vaan huoneeseensa kuuntelemaan musiikkia.
Äitini ja isäni suhde säröilee, äitini tekee työnsä ja kotiin tullessaan siivoaa kodin,tekee joka päivä ruoat isälle, maalaa talon seinät ja remontoi vessat. Rehkii ja puhkii.
Isä on töissä kokoajan, kotiin tullessaan hän on vihainen ja vetäytyy omiin oloihinsa. Hän ei halaa äitiä tai osoita mitään rakkauden tunnustuksia tai näytä kunnioittavan äitiä lainkaan. Viikonvaihteessa olin kotona käymässä ja äiti laittoi ruoan ja isä sanoi "nämähän menevät aina vain vuosi vuodelta kamalammiksi sörsseleiksi" Kuulosti ihan kauheelta.
Isä on todella stressaantunut töistä ja ahdistunut. Uskon että kiukkuisuudellaan hän purkaa äitiini pahaa oloaan ja ikäväänsä omaa äitiään kohtaan, isä ei suostu puhumaan tunteistaan joten en tiedä miten hän voi.
Yhtäkkiä olen ruvennut näkemään mummistani unia jossa mummi pyytää minua puhumaan äidille ja kysymään miten äiti voi, mummi sanoi että äiti tarvitsee minua. Viime yönä sain vihdoin äidin puhumaan minulle, äiti sanoi että ei haluaisi puhua minulle sillä olen hänen tyttärensä ja minulla on ollut todella vaikeaa omassa elämässäni viimeaikoina, mummoni ja mummini menetys toi masennusta yms, poikaystävä jätti jne...muutkin kaikki asiat ovat hassusti.
Mutta kertoi kuitenkin, äiti haluaa erota. Hän sanoi ettei isä kunnioita häntä lainkaan ja itsekkin olen sen huomannut. Äiti sanoi ettei kestä että hänen loppu elämänsä olisi tälläistä, hän tuntee itsensä vain piiaksi. Äiti on jo katsellut asuntoja ja haluaa muuttaa pois, siivota vain omat sotkunsa ja välillä levätä. Ymmärrän hyvin äitiäni.
Mutta entä isäni sitten? Tiedän että jos äiti lähtee niin isäni ei kestä, se on viimeinen tikki arkkuun. Isän stressi vaan pahenee ja hän ei ole koskaan asunut yksin. Hänelle jäisi iso talo yksin josta huolehtimiseen hänellä ei olisi töiden lisäksi aikaa. Äitini pärjäisi varmasti yksinkin, vaikka rakastaa isääni paljon. Isäkin rakastaa äitiä tiedän sen mutta ei ole oikein että toisella on noin paha olla. Tiedän kuitenkin että isällänikin on paha olla mutta hän ei vain osaa puhua siitä ja siksi käyttäytyy miten käyttäytyy.
Ennen isänikin osallistui kotiaskareisiin, korjasi aitaa yms..
Miten auttaa näitä kahta toisiaan niin kovasti rakastavaa ihmistä? Uskon että on pakko olla muukin vaihtoehto kuin avioero.
Ystäväni joka menee ensi viikonloppuna naimisiin sanoi minulle ja äidilleni näin muutama kuukausi sitten " En muuten uskoisi ikuiseen rakkauteen, ellen olisi nähnyt teitä (mun vanhempiani) Teidän takia jaksan uskoa ikuiseen rakkauteen"
Äitini sanoi että meinasi purskahtaa itkuun kuullessaan tuon, ja sanoa että ei ole olemassa ikuista rakkautta.
Mitä teen? Haluan jotenkin auttaa, haluan että läheisilläni on hyvä olla.
Jotenkin tuntuu että ympärilläni on joku paha voima, niin paljon pahaa sattunut ihmisille joista välitän. Jotenkin tuntuu että aiheutan kaiken, aina kun luulen ettei huonommin voisi enää mennä niin minulta vedetään matto jalkojen alta. Itseeni kohdistuvan pahan kestän, mutta en sitä että läheisiini sattuu. En vain kestä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
on pitemmän päälle rasittava. Vanhempasi ovat tehneet hienon roolisuorituksen ja kasvattaneet lapsensa aikuisiksi. Mitä muuta voisit vielä vaatia. Parasta, että keskityt nyt omaan elämään.
On vaikea sanoa mitä voisit tehdä.
Itse tekisin seuraavan asian jos kyseessä olisivat minun vanhempani:
Odottaisin iltaa jolloin molemmat ovat kotona eikä mitään "tärkeää" olisi meneillään kummallakaan.
Nappaisin ensim isää kädestä kiinni ja veisin mitään selittämättä sohvalle istumaan ja sanoisin vain "istu!".
Sitten sama juttu äidille ja isän viereen istumaan.
Sitten löisin heidän käteensä valokuvan heistä missä he olevat onnellisia ja kysyisin (mahdollisesti kovalla äänellä) kuvaa osoittaen että "missä tämä pari on?!" ja poistuisin huoneesta tai talosta.
Ehkä naivisti ajateltu mutta ainakin jonkinlainen herätys nykytilanteeseen.
Ammattiauttaja vois olla paras vaihtoehto. Isäsi ei vielä ymmärrä mitä tapahtuu kun äitis lähtee ja isäs jää yksin. Itse olen pitänyt itsestään selvyytenä ex-vaimoani ja nyt tekisin mitä vaan että hän palaisi. toivotaan ja rukoillaan heidän parastaan.
Kiitos kaikille vastauksista.
Toivon että saan äidin ja isän taas nauttimaan toistensa seurasta jotenkin.
Taidan ensiviikolla, vaikka lauantaina, mennä käymään heidän luonaan ja siivota ja tehdä illallisen valmiiksi, ennen kuin kumpikaan tulee kotiin ja laittaa pöytään kynttilät ja heidän yhteiskuvan. Soitan iskälle että kotiin tullessaan hänen pitää ostaa kukkia äidille, joitain sellasia kukkia mistä äiti pitää ja äidille sanon että kotiin tullessaan hän voisi ostaa iskälle fazerin sinistä. Sitten nappaan niiden koiran matkaani ja jätän ne kahden.
N. kuukausisitten tosin jo kokeilin vastaavaa, kaappasin vanhempani mukaan, olin vuokrannut mökin. (Vanhempani eivät ole koskaan oikein mökkeilleet) Mökillä istutin vanhempani nuotion ääreen ja kokkailin heille kunnon mökkipöperöt, kuunneltiin musiikkia ja juotiin viiniä koko yö, ja venhempani nauttivat olostaan. Heillä oli selvästi mukavaa toistensakin kanssa. Mutta mökin jälkeen kaikki taas jatkui..
Pitäisiköhän mun yrittää puhua isälle?
Tiedän ettei vanhempieni tilanne mulle "kuulu" eikä mun pitäisi tälläisestä stressata, ne on aikuisia ihmisiä, mutta kun tiedän että edessäpäin olisi jotain paljon pahempaa ja haluan auttaa tässä vaiheessa kun vielä voin. Ainakin tiedän sitten tulevaisuudessa yrittäneeni.
Onnea matkaan sillä eihän se ainakaan mitään ota jos ei annakaan.
Kiva kuulla että olet jo nähnyt paljon vaivaa vanhempiesi eteen, varmaa on se ettei vaivannäkösi jää huomiotta.
Voi myös KÄSKEÄ (jos ei muu auta) vanhempiasi kirjoittamaan paperille 10 hyvää asiaa toisesta ja yhden huonon jonka haluaisi muuttaa.
Tai yksinkertaisesti yhteisessä pöydässä pakottaa heidät vastaamaan konkreettisesti miksi rakkaus-suhde on mennyt nykyiseksi, selkeitä syitä PITÄÄ löytyä. Vaikea paikka avata sydän ja suu mutta toimii jos toteutuu.
Pelkästään jo se että sinä touhuat heidän eteensä on loistava herätys heille.
Olisi kiva kuulla miten käy.
Kiitos neuvoistasi, kaikki ehdotukset on tervetulleita, varmasti tulen kokeilemaan/yrittämään jokaista.
Iskän kanssa vaan tiedän että se ei tunteistaan yms paljoa puhu, kaipa mut pitää pakotaa se jollain yhteisellä autoreissulla sanomaan miksi sen ja äitin välit on nyt tälläiset. Mutta en voi sille erosta puhua vielä kun ei se tiedä mitä äitin päässä liikkuu. :( Toivottavasti sen ei tosta ero jutusta tarttekkaan koskaan tulla tietämään, ja tää tilanne rauhottuu.
En tiedä miksi puuhastelen niin paljon heidän eteensä, ehkä olen vain itsekäs ja haluan pitää heidät yhdessä jotta voisin itse vielä uskoa rakkauteen. En kuitenkaan halua sanoa äidille että en halua että ne eroaa koska haluan kuitenkin eniten että kumpikin olisi onnellinen, yhdessä tai erikseen.
Mutta onneksi aina voi yrittää, jää sitten näkemiseksi miten käy ja varmasti tähän ketjuun vielä ilmottelen jos tilanne paranee tai sitten huononee. Kuitenkin helpottaa munkin oloa kun voi avautua, kun ei nää oo sellasia juttuja mistä voin nyt ystävillenikään puhua kun yksi parhaista ystävistä on just menossa naimisiin ylihuomena :/
aika nauraa-siltä elämä todella tuntuu.
Kovin koskettavasti ja elävästi kerroit perheestäsi ja tunteistasi.
Ihan huokaus pääsi ja pikaisen rukouksen heitin Taivaan Isälle, että josko jotain kauniin lohduttavaa osaisin kirjoittaa särkyneelle.
Ajatuksesi ovat niin lempeän rakastettavat, ettei ihme kun vastoinkäymiset väsyttävät, ei todellakaan.
Olet ollut siunattu, sillä olet saanut rakastavat vanhemmat ja turvallisen lapsuuden ja nuoruuden, elämäsi on ollut nousujohteista ja yltäkylläisyyden sävyyttämää.
On kuin elämäänne olisi tullut toisenkaltaiset sävyt, kovin erilaiset kuin ennen.
Olisiko mahdollista, että tarrautuisitte kaikin voimin vielä toivoon.
Muistikuvanne hyvästä eivät voi unohtua, niihin on hyvä tarrautua, sillä nyt olette kuin myrskyn silmässä.
On aika kysyä:itseltä ja muilta perheenjäseniltä, mikä on tärkeää ja välttämätöntä elämässä.
Kuka minä olen ja mikä on minulle tärkeää? Mistä sain voimaa ennen, eteenkin vastoinkäymisten velloessa ympärillä?
Ihminen on pieni, vaikka luulot ovat toisinaan niin valtavan suuret. Kaikkivoipaisuuden tunne on pettävää, eteenkin jos ei ole tietoinen siitä, että on luotu, ei kaiken luoja.
Ihminen etsii, vaistonomaisesti kadotettua luojaansa, Jumalaa, joka vain odottaa takaisin tulijaa.
Hän lupaa vastata hänelle, joka huutaa häntä apuun(psalmi 50:15).
Se on totta, että meille kaikille tapahtuu aina jossain vaiheessa jotain, joka saa meiltä romahtamaan kaiken entisen, niin tutun ja turvallisen arjen, mihin ennen turvauduimme.
Huomaamme, ettei onni löydy rahasta, ei hyvästä eikä pahasta. Ei liioin toisesta ihmisestä tai meriiteistä. Ei koulutuksesta tai hyvästä harrastuksesta.
Jos yhteys luojaan on hukassa, ei yhteyttä itseen saati toisiinkaan voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla.
Kun ja jos tuntuu, että seinä nousee ylös joka puolelta, katse nousee ylös automaattisesti.
Mikä on identiteettisi, ei ainakaan nimimerkki"pahanilmanlintu", sillä Jumalan luomana saat omaksua aivan uuden nimen, mikäli tahdot niin?!
Jokainen vastoinkäyminen voi kääntyä siunaukseksi, mikäli itse niin tahtoo, tähän uskon.
Olet selvästi kyllästetty rakkaudella, siksi tuskasi on niin ahdistavaa ja arjen täyttämää, mutta älä jää tuleen makaamaan.
Rukoilen, että saat tuntea henkilökohtaisesti, mitä tapahtuu kun luovuttaa asiansa elävän Jumalan käsiin.
Koko perheesi saa kokea uutta iloa ja keskinäinen rakkautenne vahvistuu-saatte uudistua koko perhe. Tätä teille toivon ja rukoilen.
Hyvä voittaa pahan 6-0, eikö totta.
Älä pelkää, usko vain.
Lisäisin vielä, ettei olisi pahitteeksi vaikka hakisit keskusteluapua myös ammattiauttajalta.
Mutta, syy ei ole sinussa. Surutyö ja elämä yleensä on yllätyksiä täynnä.
Vaikka miten olisit suunnitellut ja valmistellut asiat, suurella todennäköisyydellä jotain muutakin tapahtuu.
Juuri sen vuoksi on itsestäni tärkeää, että suhde yläkertaan on selvä, sillä silloin identiteetini on kyllin vahva kestämään myös myrskyissä.
Olen varma, ettei toisten tai omat vahingot voi suistaa minua pois tieltä, missä kuljen.
Oletpa lapsellinen! Sinulle ei kuulu mitä äitisi ja isäsi päättävät omasta avioliitostaan. Vaikuttaa siltä, ettet ole aikuistunut, vaan lapsellisesti haluat ettei isä ja äiti eroa. Jos heidän on paha olla keskenään niin mikä sinä olet vielä tuota pahaa oloa lisäämään. Pidä huoli omista asioistasi, ja anna isäsi ja äitisi selvittää asiat keskenään. Suosittelisin sinua vaan hulehtimaan omasta elämästäsi..jossa tuntuukin olevan aika paljon huolehdittavaa.
Kysymyshän ei ole vanhempien päätöksestä vaan siitä että molemmilla on paha olla vaikka kaikki oli hyvin niin pitkään.
Eihän kukaan halua että omat vanhemmat eroavat se on selvä.
Ongelmahan on juuri tuo ettei vanhemmat selvitä asioitaan keskenään ja siitähän tässä nyt on kyse ja he tarvitsevat siinä apua!
Sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta pitkästä suhteesta (en ihmettele) kun noin aivottomia täällä huutelet.
Pyysin vain asiallisia vastauksia, en ketään haukkumaan minua lapselliseksi.
Se että eroavatko äitini ja isäni ei ole minun asiani niinkuin olen jo viesteissäni itsekkin todennut.
Typerästä viestistäsi päätellen et itse ole sellainen henkilö joita läheistesi hyvinvointi kiinnostaa, kaikki eivät ole kaltaisiasi. Minua todellakin kiinnostaa vanhempieni ja muiden läheisteni olo, ja jos vain voin sitä parantaa niin teen kaikkeni heidän eteen.
Toivottavasti sinä oppisit katsomaan omaa napaasi pidemmälle ja kuluttaisit aikaasi muuhun kuin toisten ongelmille nauramiseen.
niin että ettet ole lapsellinen vai? Kenties olet jopa syy vanhempiesi eroon? Olet siinä nyt leikkimässä jotain parisuhdeterapeuttia, mutta kun elämä vaan ei ole niin yksinkertaista. Vai onko? Menepäs sitten keskustelemaan isäsi potenssiongelmasta ja äitisi kyllästymisestä onnettomaan seksielämää? Tai voisit virittää keskustelua vanhempiesi välillä aiheesta kuinka monta kertaa ovat käyneet vieraissa? Voisit jopa kysyä isältäsi mikä sen rakastajattaren nimi nyt olikaan? Tarjoudut soittamaan ja käsket heti lopettaa sen sivusuhteen. Niin..ja eikö sinulle kuulukin sekin, kun isäsi raiskasi äitisi kännipäissään, ja mistä teille lapsille ei muistettu heti aamulla rapostoida..Olet kyllä tosi uuno
Vai romantiikka osiolle tällainen valitusviesti. Ei ihme jollei kukaan vastaa.
Mene hakemaan hoitoa apeaan mieleesi. Se voi olla masennusta tai jotain harhajuttuja. Hanki elämä. Lue harlekiini kirjoja. Niissä on kuulemma romantiikkaa.
Mitä nautintoa sait tuosta ruikutuksestasi?
Sinulle nimimerkki "....."
Niin en ole kauheasti näitä keskustelupalstoja aijemmin käyttänyt, joten vahingossa valitsin näistä monista vaihtoedoista aluksi sen osaston. Ei luulisi ketään noin kauheasti sen haittaavan?
"Hanki elämä" kommenttiisi pyytäisin sinua tekemään samoin. Mulla ei ainakaan ole energiaa ja halua kirjoitella toisten ongelmiin tuollaisia solvauksia.
Sinulle nimimerkki "....."
Niin no, en ole kauheasti näitä keskustelupalstoja aijemmin käyttänyt, joten vahingossa valitsin näistä monista vaihtoedoista aluksi sen osaston. Ei luulisi ketään noin kauheasti sen haittaavan?
"Hanki elämä" kommenttiisi pyytäisin sinua tekemään samoin. Mulla ei ainakaan ole energiaa ja halua kirjoitella toisten ongelmiin tuollaisia solvauksia.
Sinulle nimimerkki "....."
Niin no, en ole kauheasti näitä keskustelupalstoja aijemmin käyttänyt, joten vahingossa valitsin näistä monista vaihtoedoista aluksi sen osaston. Ei luulisi ketään noin kauheasti sen haittaavan?
"Hanki elämä" kommenttiisi pyytäisin sinua tekemään samoin. Mulla ei ainakaan ole energiaa ja halua kirjoitella toisten ongelmiin tuollaisia solvauksia..
Ja nyt tuli kolmeen kertaan, olen pahoillani. En osaa poistaa noita kahta ylimääräistä :/
reagoimatta noihin huuteluihin.
Tuntuu pahalta kun täällä menee avautumaan ja sitten tulee aina muutama idiootti jotka laukovat mitä sylki suuhun tuo.
Eli ei kannata reagoida, idiootit elävät sun vastavedoilla, keskityt niihin viesteihin missä on järkeä!