Tapasin nykyisen avomieheni suomi24.fi treffien kautta.
Olin osittain leikilläni luonut profiilin ja kirjoittelinkin muutaman miehen kanssa. Ei oikein tuntunut kolahtavan kukaan. Katselin läpi lähiseutujen "tarjokkaita" ja tutkin profiileja aktiivisesti, ja yksi mies kiinnitti huomioni monesti, jostain syystä. Meillä on aika paljon, (no mikä nyt sitten on paljon ja mikä ei...) 12v. ikäeroa, enkä kutinasta huolimatta miehelle uskaltautunut kirjoittamaan.
Huomasin kuitenkin, että samainen mies kävi useasti (monta monituista kertaa päivässä) katselemassa profiiliani ja uskaltauduin kirjoittamaan lyhyen tervehdyksen.
Mies vastasi innokkaasti ja sitten taisimmekin istua monta iltaa putkeen kirjoittelemassa toisillemme. Hyvältä tuntui kaikki, arvomaailma miehellä kohdallaan ja hyvin samantapaisesti tuntui elämästä ajattelevan kuin minä. Sitten hän soitti. Ihana kutkutus palkittiin. Hurjan mukava, puhelias ja eläinrakas mies, juttua riitti ensi puhelulla jo puoleksitoista tunniksi :)
Vajaan parin viikon päästä mies pyysi minua käymään luonaan (matkaa n.50km) maalla. Muistin kaikki nettideittailun säännöt ja meinasin jo ehdottaa näkemistä julkisella paikalla, kahvilassa tms. mutta jokin hänessä sai minut hyvin luottavaiseksi.
Jännittäen lastasin koiran autoon ja ajelin miehen luokse maalle, istua nakotti ukko kuistinreunalla pakkasessa, oli tunnin siinä minua odottanut.
Juteltiin ja tehtiin kävelylenkkiä, juotiin kahvit ja juteltiin lisää. Illalla ajelin vielä kotiin ja mietiskelin kovasti tätä miestä.
Aika kului ja tuli rampattua enemmän ja enemmän miehen luona maalla. Tehtiin lenkkejä ja pihahommia, kyhjötettiin sylikkäin, tuijoteltiin takkatulta. Mietin kovasti, että menenkö liian lujaa eteenpäin, etten vain häntä pelästytä. Onneksi kertoi itse olevansa kovasti onnellinen ja kaiken tuntuvan niiin oikealta.
Eipä mennyt montaa kuukautta, kun mies illalla nukkumaan mennessämme kuiskasi korvaan "mie haluaisin, että työ (tarkoittaen minua ja eläinlaumaani) muuttaisitte tänne". Sulatti sydämeni lopullisesti.
Siitä asti ollaan asuttu mökissä metsän keskellä ja nautittu arjesta toistemme kanssa.
Toivon, että muutkin löytäisivät elämänsä rakkauden tätä kautta ja ettei kukaan tulisi huijatuksi tai hyväksikäytetyksi rakkauden- ja läheisyydenkaipuussaan.
Eli kun lähdette deiteille nettituttavuuden kanssa, niin ottakaa koko nimi ylös, tarkistelkaa hiukan taustoja (osoitteet, puhelinnumerot yms- että tiedot pitää paikkansa). Ei kai sitä liian varma voi omasta turvallisuudestaan olla.
Itse olen kerran uskonut ihmiseen täysin sinisilmäisesti ja niellyt kaiken lähes purematta. Siitä on onneksi jo aikaa ja haavat on uusi rakkaus parantanut.
Syksyjä kaikille!
Olin osittain leikilläni luonut profiilin ja kirjoittelinkin muutaman miehen kanssa. Ei oikein tuntunut kolahtavan kukaan. Katselin läpi lähiseutujen "tarjokkaita" ja tutkin profiileja aktiivisesti, ja yksi mies kiinnitti huomioni monesti, jostain syystä. Meillä on aika paljon, (no mikä nyt sitten on paljon ja mikä ei...) 12v. ikäeroa, enkä kutinasta huolimatta miehelle uskaltautunut kirjoittamaan.
Huomasin kuitenkin, että samainen mies kävi useasti (monta monituista kertaa päivässä) katselemassa profiiliani ja uskaltauduin kirjoittamaan lyhyen tervehdyksen.
Mies vastasi innokkaasti ja sitten taisimmekin istua monta iltaa putkeen kirjoittelemassa toisillemme. Hyvältä tuntui kaikki, arvomaailma miehellä kohdallaan ja hyvin samantapaisesti tuntui elämästä ajattelevan kuin minä. Sitten hän soitti. Ihana kutkutus palkittiin. Hurjan mukava, puhelias ja eläinrakas mies, juttua riitti ensi puhelulla jo puoleksitoista tunniksi :)
Vajaan parin viikon päästä mies pyysi minua käymään luonaan (matkaa n.50km) maalla. Muistin kaikki nettideittailun säännöt ja meinasin jo ehdottaa näkemistä julkisella paikalla, kahvilassa tms. mutta jokin hänessä sai minut hyvin luottavaiseksi.
Jännittäen lastasin koiran autoon ja ajelin miehen luokse maalle, istua nakotti ukko kuistinreunalla pakkasessa, oli tunnin siinä minua odottanut.
Juteltiin ja tehtiin kävelylenkkiä, juotiin kahvit ja juteltiin lisää. Illalla ajelin vielä kotiin ja mietiskelin kovasti tätä miestä.
Aika kului ja tuli rampattua enemmän ja enemmän miehen luona maalla. Tehtiin lenkkejä ja pihahommia, kyhjötettiin sylikkäin, tuijoteltiin takkatulta. Mietin kovasti, että menenkö liian lujaa eteenpäin, etten vain häntä pelästytä. Onneksi kertoi itse olevansa kovasti onnellinen ja kaiken tuntuvan niiin oikealta.
Eipä mennyt montaa kuukautta, kun mies illalla nukkumaan mennessämme kuiskasi korvaan "mie haluaisin, että työ (tarkoittaen minua ja eläinlaumaani) muuttaisitte tänne". Sulatti sydämeni lopullisesti.
Siitä asti ollaan asuttu mökissä metsän keskellä ja nautittu arjesta toistemme kanssa.
Toivon, että muutkin löytäisivät elämänsä rakkauden tätä kautta ja ettei kukaan tulisi huijatuksi tai hyväksikäytetyksi rakkauden- ja läheisyydenkaipuussaan.
Eli kun lähdette deiteille nettituttavuuden kanssa, niin ottakaa koko nimi ylös, tarkistelkaa hiukan taustoja (osoitteet, puhelinnumerot yms- että tiedot pitää paikkansa). Ei kai sitä liian varma voi omasta turvallisuudestaan olla.
Itse olen kerran uskonut ihmiseen täysin sinisilmäisesti ja niellyt kaiken lähes purematta. Siitä on onneksi jo aikaa ja haavat on uusi rakkaus parantanut.
Syksyjä kaikille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Varokaa niitä susia, ovat todella röyhkeitä. Tulevat pihasta etsimään ruokaa, eli koiriasi.
Voi että oli hienoa lukea että sulle on käynyt noin. Kaikkea hyvää teille molemmille.
Kopioin tähän oman kirjoitukseni toisesta ketjusta. Täällä on niin vähän näitä positiivisia tarinoita, että täytyy lisätä sun ketjuun vähän painoarvoa toistamalla itseäni...
Mulle kävi niin, että ihastuin naiseen ihan kirjoittamalla. Suomi24 treffeillä aloitettiin kirjottelu. Toki samalla kirjoittelimme ja saimme kontakteja muiltakin. Pikkuhiljaa tuon yhden naisen kirjoitukset, kirjeet ja viestit alkoivat tuntua läheisiltä, aloin odottaa, josko juuri häneltä tulisi viestiä tavalla tai toisella. Pienikin tervehdys treffipalstalla tai sähköpostissa sai aamun tuntumaan vähän paremmalta.
Asia eteni suht nopeasti. Pari-kolme viikkoa kirjoiteltiin tuohon malliin - sitten siirryttiin siihen vaiheesenn, että alettiin puhua keskinäisistä tunteista - ja ihastuminen iski kuin hyökyaalto yhden päivän aikana - aamulla oli vaan kivaa, mutta illalla olin jo ihan lätkässä, kun annoin sen tunteen tulla.
Seurasi viikon verran kirjoittelua asian tiimoilta: kuinka tyhmää, kuinka epätodennäköistä, kuinka ihanaa - ihastua nyt vieraaseen ihmiseen vain kirjeiden perusteella! Tässä kohdassa fiksu lukija ihmetteekin, miksi emme jo olleet tavanneet - no just siksi, mikä netissä voi tapahtua jos on tapahtuakseen - välimatkaa meillä oli 300 km. Sitäkin pohdimme kirjeitse.
Treffit piti kuitenkin järkätä: minulla oli muutenkin asiaa sille suunnalle Suomea ja ehdotin että nähtäisiin. Treffit menivät oikeastaan niin, että molemmat vain varmistimme, että toinen on just niin kiva ja ihana kuin olimme kuvitelleetkin. Ja oli.
Nyt olemme seurustelleet 7 kk. Suhde on vieläkin etäsuhde. Se aiheuttaa toki ongelmia, mutta tuo myös sellaista väljyyttä elämään, mikä saattaa olla hyvä. Ikävä iskee välillä väärään aikaan, mutta onneksi autot on keksitty ja valtatiet vie kaupungista toiseen. Yhden illan tapaaminenkin onnistuu, kun tarvis on.
Vietämme aika paljon aikaa yhdessä, työelämä on molemmilla sellainen, että voimme myös viikolla kyläillä toisissamme, eli emme ole sidottuja pelkästään viikonloppuihin.
Tämmöinen tapaus. Aikaa tuohon meni sillai, että ekasta vastauksesta toisen profiiliin meni noin kuukausi, että olimme ihastuneet ja tavanneet kerran, sekä päättäneet kokeilla, kuinka tykkääminen onnistuu etätyyliin. Toistaiseksi se on toiminut loistavasti.
Kumpikaan ei käynyt muilla treffeillä: profiilitkin laitettiin suunnilleen yhtäaikaa, vain n. viikkoa ennen ensimmäistä kontaktia. Ja ne profiilit on poistettu myös aikaa sitten.
Wau, wau ja vielä kerran wau - tulin iloiseksi lukiessani kokemuksistanne!
Itselläni on menossa se vaihe, että soittelemme (puhelut voi venyä parinkin tunnin pituisiksi) ja odotan innolla tapaamistamme (kun saadaan aikataulut sopimaan ja molemmilla on vapaata). Yhteisten tuttujen kautta olen saanut kuulla tästä henkilöstä pelkkiä positiivisia kommentteja, joten tiedän, että voin luottaa häneen. Olemme kertoneet toisillemme elämänvaiheistamme ja paljastaneet heikot kohtamme. Ainakaan vielä en ole onnistunut säikäyttämään häntä!
Jännittävin ja ratkaisevin vaihe - tapaaminen kasvotusten - on vielä edessä. Ja jos sen jälkeen toinen tuntuu vielä yhtä kiinnostavalta tai jopa kiinnostavammalta niin luulen, että tässä olisi aineksia siihen, mitä kumpikin on etsimässä - kestävää ja toimivaa parisuhdetta.
Näin se vain on, ettei koskaan voi tietää missä siihen oikeaan törmää.Minulla oli profiili kuukauden verran ja vastauksia tuli todella paljon.Parit treffit kävin ja ajattelin, ettei täältä sitä oikeaa kohtaa kunnes sain viestin häneltä.Teimme treffit vielä samalla viikolla,lauantaina,ja sitten kolahti.Alusti asti tunsimme molemmat, että se on nyt tässä.Olemme seurustelleet puolisen vuotta, ja nyt molempien asunnot myynnissä ja ostamme yhteisen kodin.Profiilit poistimme heti ensi treffien jälkeen.Nyt uskon, että se oikea voi löytyä myös suomi24:sta