Ystävä sanoo:
En ikinä käyttäisi punaisia kenkiä (itse olen juuri ostanut punaiset kengät ja ikäänkuin hän ei tätä huomaisi)
Tuo mies on varmaan joku hullu (ko.mies on juuri katsonut minua silmiin ja hymyillyt minulle)
yms..yms...
En ikinä käyttäisi punaisia kenkiä (itse olen juuri ostanut punaiset kengät ja ikäänkuin hän ei tätä huomaisi)
Tuo mies on varmaan joku hullu (ko.mies on juuri katsonut minua silmiin ja hymyillyt minulle)
yms..yms...
Vastaukset 17
Vanhimmat
joka kerran esim. haukkui uuden hameeni, kuinka ruma, mulle sopimaton jne. se on. Viikon päästä hän oli ostanut samanlaisen.
Olen aina ollut kiinnostunut meikkaamaan, ja olen mielestäni taitava siinä.
Tuttavani tokaisi:
-" Jos minä alkaisin tuolla tavoin itseäni maalaamaan, niin luultaisiin ettei mulla ole mitään kunnon tekemistäkään."
Ollaan molemmat 40v.
"Minä en koskaan kasvattaisi omaa lastani noin!"
Lopetin sen ystävyyssuhteen jaksettuani melkein kolme vuotta. Tuo kommentti oli se viimeinen pisara.
Olisi kiva tietää lapsenkasvatuksestasi enemmän, sillä nykypäivänä on tosiaan monia "tapoja" kasvattaa lasta. Minusta tuo olisi ollut hyvä rakentavan keskustelun paikka, sillä lapsenkasvatuksella ei ole yhtä ainoaa hyväksyttävää suuntausta. Ehkä te molemmat vain kannatatte eri linjauksia ja sellaisestahan on turha suuttua.
Jaa, jos mulle joku tulisi märisemään mun lastenkasvatuksesta just noin kuin edellä, niin varmaan loppuisi ystävyys.
Mikään "rakentava" keskustelun alkua ei tuollainen tokaisu ole.
Mulle kävi niin että kaverini oli kylässä oman lapsensa kanssa, meidän molemmat mukelot 5v, mun lapsen huoneessa oli rottinkihylly,korkea, se vieraileva lapsi tempaisi hyllyn nurin (valtavat voimat) ja heitteli kaikki tavarat ympäriinsä.
Mun lapsi katseli suu auki ja silmät suurina kun ihmetteli moista, tämä äityli ei nähnyt asiassa mitään outoa vaan tiuskaisi:
-" Mitä X siinä tuijottaa?"
Parasta tässä kuitenkin oli se että tuo äityli on nuoriso-ohjaaja!
Mun tuli silloin mieleeni että noinkohan minä lastani kasvatan? En koskaan, mutta en siitä nostanut meteliä enkä arvostellut ääneen.
Kun vieraat olivat menneet kotiinsa keskustelin oman lapseni kanssa tapahtuneesta.
Ei sen äitylin tullut mieleen yhtään pyytää anteeksi, pahoitella tai edes korjata niitä tavaroita.
en tiedä sitten miten alle vuoden vanhaa lasta voi muuten kasvattaa kuin opettamalla perusasiat;kiellot mihin saa koskea ja mihin ei tyyliin. Siis näihin asioihin tämä "ystäväni" puuttui. Olin huono äiti koska en nostanut kaikkia särkyviä tavaroita ylös ja vienyt kukkia muualle kuin kukkapöydälle jne...lista on siis loputon. Mielestäni lapsen pitää pienestä asti oppia, ettei jokaiseen asiaan saa koskea tai ainakaan ilman lupaa ja kaikki tavarat ei ole leikkimistä varten. Hyvin on oppi kuitenkin perille mennyt koska kukat kasvavat edelleen samassa paikassa kuin ennen eikä lapsi ole koskaan multaa syönyt tai vastaavaa ja lasiesineet ym ovat pysyneet ehjiä. Vaihtoehtojakin on olemassa ja siksi laitoin lapselle omat tavarat hyllyihin mitä sai heitellä ja maistella niin kuin halusi, ja nämäkin tavarat koostuivat siis lapsen omista leluista.
Eli olenko nyt sitten surkea äiti ja huono kasvattaja?
Ollaan huomattu.
Söin ruokatunnilla itsepaistettuja kalapihvejä, ei ehkä loistavalla ulkonäöllä siunattu, mutta herkullisia.
Työtoveri siinä tuijotteli aikansa ja kivahti:
> mä en tommosia kyllä söis <
Hö, miksi se sano noin ja miksi ihmiset yleensäkin lausuvat näin järjettömiä lauseita toisilleen?
Aivan absurdia hommaa. Pahinta kuitenkin on se että toiset ovat tietävinään toisten tunteet.
> ei sulla mitään kurkku kipee oo < jne jne.
Kertokaa mistä on kyse?
Jos ei halua syödä itse tehtyjä kalapihvejä, tai muuta vastaavaa, miksi yleensä ilmaistaan näin negatiisella tavalla....minä en.....???
Olen myös ihmetellyt tuommoisia ikäviä kivahduksia esim. työkavereilta. Eihän kukaan pakota niitä ostamaan samoja tuotteita tai syömään samaa ruokaa kuin minä. Miksi en saa olla rauhassa.
Yks toinen samankaltainen ilmiö: työkaveri kyselee tarkkaan jostakin jutusta minkä olen ostanut että mitäs se maksoi. Kun kerron, niin menee huuli mutruun ja päälle kivahdus: "mulla ei kyllä olis varaa ostaa sellasta!"
Enkä todellakaan ole ikinä ostellut mitään luksustavaraa, joskus olen harkinnan jälkeen pannut vähän enemmän fyrkkaa johonkin paremmanlaatuiseen juttuun kuten Rowentan silitysrautaan. Olen sitten jättänyt jotakin muuta ostamatta tietenkin.
Tuollaiset kateelliset (?) huomautukset vain vaikuttavat tosi ikäviltä. Se pilaa jotenkin ilon siitä uudesta hankinnasta kokonaan. Mulla on vielä sekin että muistan valitettavan tarkkaan tuollaiset ikävyydet, vaikka olen yrittänyt kovasti unohtaa ne ja muuttaa ajattelutapaani myönteisemmäksi.
kuulee kaikenlaista.. arvostellaan työpaikkaa, asuntoa, yritetään mitätöidä. Nykyään katson enemmän, kenen kanssa kaveeraan. En jaksa kuunnella näiä oman egon pönkittäjiä. Sitten ihmetellään, miksi en pidä enää yhteyttä..voi huh huh
Onko kellään käynyt tällaisten henkilöiden kohdalla ikinä narsismi mielessä? Narsismiin tietysti liittyy paljon muutakin, mutta tuollainen toisten vähättely ja itsensä korostaminen on hyvin ominaista narsisteille..
Narsismin diagsointi on maallikolle hyvin vaikeaa, joten luulen että omiin kokemuksiini joita on, syynä on kateus.
Oman elämän pönkitys, toisen ihmisen elämän tai valintojen vähättely ivaillen.
Ehkä oman elämään pettyminen tämän aiheuttaa, ei ole saavutettu sitä mitä on odotettu, vaikka ulkopuolisen silmin elämä näyttää vauraalta ja mukavalta.
Itse ällistyin kun menin kyläilemään tuttavan luo, jonka kanssa olimme todella läheisiä monta vuotta.
Tosin hiukan haalistumista oli jo meidän väleissä.
Siinä sitten iltapäivän kallistuessa hämärään ystäväni alkoi moittia minun antamia lahjoja, joita hän ennen arvosti, koska ostin hänen toivomiaan lahjoja.
-" mitä mää tommosilla runokirjoillakaan teen""
-" tyhmiä koriste-esineitä, taidan laittaa jätesäkkiin".
Eli hän mitätöi minun antamat lahjat viidessä minuutissa ja käytöksellään aiheutti sen etten enää mennyt hänen kanssaan mihinkään, pyynnöistään huolimatta.
Kysymys kuuluu, miksi? Hänellä kuitenkin oli ne vuosien aikana saamansa lahjat esillä, nyt vain kurja arvostelu läjähti vasten naamaani.
Mietin syytä aikaisemmasta keskusteluista, enkä itse huomannut mitään jolla häntä olisin loukannut.
Arvoituksen arvoitus.
Harvoin pidetään yhteyttä ja yhteydenotto tulee aina tämän "kaverin" puolelta. Silloin kehuskellaan oman elämän ihanuutta.. Yleensä kommentoin suurinpiirtein "jaa jaa, no sehän kiva...." "aha, no kiva juttu...". Vähempää toisen tekemiset eivät voi kiinnostaa,eikä kateudella ole tekemistä tässä asiassa, sillä ystävyys on ollut katkolla jo vuosia ja "kaveri" tuntuu jo niin vieraalta. Mitään omista asioista en kerro,en iloisista tai surullisista, miksi ihmeessä mun pitäisi. Miksi vanha "kaveri" tekee näin, vaikka itse en yhteyttä ole pitänyt aikoihin. Osaatteko te sanoa?
Auttaisiko, jos sanoisi, että "Entäs sitten? Minä teen näin, tee sinä miten haluat." Jos vielä jatkuu jankutus, niin "Kuule mikä sua tässä oikein haittaa?"
Tunnen myös tuollaisia "rehellisiä" ihmisiä, jotka arvostelevat toisia vihjaillen tai suoraankin, mutta itse eivät kestä mitään kritiikkiä. Hehän loukkaantuvat jo siitäkin, jos heille sanoo vastaan. Huh. Hirveän rasittavia ja raskaita ihmisiä tuollaiset.
Kannattaa sanoa heti niin jämäkästi, että tyyppi tajuaa lopettaa.
opiskelijakaverini yrittää toistuvasti "pelotella" minua professoreista "se pistää tytöt itkemään", eikä ikinä sellaisia tilanteita tai muutenkaan epämiellyttäviä tilanteita ole luennoilla tullut vastaan. Sitten kun olen ollut kesätöissä missä ikinäkin hän sanoo joskus ohimennen kuinka tylsä/huonopalkkainen/muuten huono kyseinen ala on ihan kun hän ei tietäisi minun juuri tehneen kyseistä työtä. Luulen että tällä tytöllä on jotenkin paha olla, että hän itse jännittää luennoille menoa tai on pettynyt kesätyöpaikkoihinsa.
toinen kaverini, jonka kanssa pistin poikki, kun tajusin, ettei hän ikinä tule muuttumaan, oli kahdestaan ollessamme oikein mukava. mutta kun oltiin porukassa hänen "huumorinsa" kääntyin aina minua vastaan ja huomasin lopuksi että minua kiusataan YSTÄVÄPORUKASSA". hän saattoi vitsailla kuin ruma olen, kuinka lutkamainen olen yms. En tiedä mikä tällä kaverillani oli päässä vialla, oliko hän kateellinen jostakin tms. uskon että hän on vain ilkeämielinen ihminen.
Hei, mutta mulla on ollut ihan sama juttu työkaverin kanssa.
Se oli oikein kiva ja mukava kun oltiin kaksin, mutta annas olla kun tuli muita niin johan alkoi naljailu ja piruilu.
Tämä työ mulla oli vaan pätkä, mutta mulla ei koskaan ole ollut noin outoa tyyppiä ja mietin että jos sillä viiraa päässä. Ihan kuin se ei olisi kehdannut näyttää muille että on minun kaveri.Epäilenkin että muut työkaverit ovat haukkuneet minua selkäni takana.
Tämä on kyllä totta.
Kun olin vielä opiskelemassa hieman yli kolmisen vuotta sitten, alkoi työharjoittelu koulun kautta. Opiskelin siis datanomiksi ja pääsin erääseen elintarvikekauppaan töihin. Kerroin tästä eräälle ystävälleni joka vastasi:
"Aii, sinne..Miten se muka hyödyttää sun opiskeluissas? *heilauttaa kättä välinpitämättömästi* No ihan sama, et sä sinne kuitenkaan jää."
Tuo otti niin paljon päähän, että oli vain millien päässä etten sanonut hänelle "Hyvähän lukiopellen sitä on murehtimaan kun ei ole päivääkään töissä itse ollut." En siis tietenkään loukkaa lukiolaisia, olenhan itsekin suorittanut kaksoistutkinnon :D
Tämä samainen ystävä keksii JOKA IKISESTÄ tapauksesta jotain negatiivista. "Eiks siellä ole vähän liian kuuma?", "Eiks siellä oo vähän liikaa porukkaa?", "Siellä on niiiiiiin kallista!".
Jos hänelle kertoo jonkin mukavan tapauksen, hän vetää siitä loukkaavan vitsin ja naureskelee itse päälle. Tämä oli joskus ihan siedettävää, mutta kuuden vuoden jälkeen tällainen käyttäytyminen ei oikein enää sytytä.
Mutta, jos esim. tämän ystäväni ulkonäköön puututaan, hyvä ettei siitä saa syytettä kunnianloukkauksesta. Eräs toinen ystäväni huomautti hänelle kerran hieman levinneestä ripsiväristä, ja vastaus kuului: "Ei mulla **ttu koko päivää ole aikaa katella mun meikkejä. Sä voisit taas kattoo vähän useimmin omaa naamaas miltä näyttää." Ja kerran kiusasimme häntä leikillään nuorempina ja tästäpä hän raivoistui "Lopettakaa, **tun ****at!".
Kannattaa sanoa, ettei tuollaiset puheet hirveästi mieltä paranna ja kysyä olisiko tästä mukavaa jos joku sanoisi hänelle noin. Huomautin tästä ystävälleni ja hänen käytöksensä on muuttunut, mutta ei kokonaan. Näitä tilanteita tulee yhä.
kun aikuinen ihminen sanoo toiselle aikuiselle ´et sä nyt noin voi ajatella, noin voi tehdä´. Kyllä ystäviä voi olla, vaikka näkemykset ihan tavallisista asioista eroaisivat. Kumman kapeanäköistä.