Mitä ihmettä sekin on? Pettämisen määritelmä on joillakin ihmisillä niin lavea, että kaikista tulee pettureita. Jokainen kertoo valkoisia valheita, salailee asioita kuka mistäkin syystä, ei tee kuten on sovittu jne. Eli pettävät luottamuksen.
Vaikuttaa siltä, että mitä tiukemmat säännöt, sitä suurempi houkutus (vähintään alitajuntainen) on sääntöjä rikkoa.
Välillä saa oikein hämmästellä, kuinka tolkutonta syyllisyyttä ihmiset kokevat jo pelkästä ihastumisesta vieraaseen (asia jolle ei yleensä voi mitään, eikä mielestäni tarvitsekaan voida, koska ihastuminen on luonnollista). Ja "kielletyn hedelmän" kehä on valmis: mitä enemmän asiaa yrittää mielestään kitkeä, sitä enemmän se mielessä kummittelee. Ja tulee paha olo - täysin turhaan.
Konservatiivinen ydinperhemalli on niin ahdistavan rajoittunut, etten yhtään ihmettele, miksi ihmiset eroavat niin hanakasti. Viritetäänkö odotukset alkuhuumassa liian korkealle? Olisiko pikemminkin syytä myöntää, ettei ihminen toimi läheskään aina rationaalisesti? "Fyysinen" pettäjäkin harvoin pettää ilkeyttään, vaikka onhan sekin mahdollista.
Vaikuttaa siltä, että mitä tiukemmat säännöt, sitä suurempi houkutus (vähintään alitajuntainen) on sääntöjä rikkoa.
Välillä saa oikein hämmästellä, kuinka tolkutonta syyllisyyttä ihmiset kokevat jo pelkästä ihastumisesta vieraaseen (asia jolle ei yleensä voi mitään, eikä mielestäni tarvitsekaan voida, koska ihastuminen on luonnollista). Ja "kielletyn hedelmän" kehä on valmis: mitä enemmän asiaa yrittää mielestään kitkeä, sitä enemmän se mielessä kummittelee. Ja tulee paha olo - täysin turhaan.
Konservatiivinen ydinperhemalli on niin ahdistavan rajoittunut, etten yhtään ihmettele, miksi ihmiset eroavat niin hanakasti. Viritetäänkö odotukset alkuhuumassa liian korkealle? Olisiko pikemminkin syytä myöntää, ettei ihminen toimi läheskään aina rationaalisesti? "Fyysinen" pettäjäkin harvoin pettää ilkeyttään, vaikka onhan sekin mahdollista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Henkinen pettäminen. Ehkä se on jo sitten sitä, kun suuntautuu uuteen suhteeseen henkisellä tasolla ja on valmis luopumaan siksi vanhasta, ehkei se ihan vielä tuota pelkkää hetken ihastusta ole. Koska aivan varmasti kaikki voivat hetkeksi ihastua johonkin, ilman että se johtaa minnekään, ihastuksen kohde ei välttämättä edes saa tietää ihastuksesta. Ehkäpä henkistä pettämistä olisi sitten se, jos ihastuksen kohde saa tietää, ja ehkäpä vastaa, eli ehkäpä silloin kaikki lämpimät tunteet kuluvat pelkästään siihen ihastumiseen, eikä mitään jää kotiin omalle puolisolle. Vaikkei fyysisesti pettäisikään.
Olisiko tuo "hyvä määritelmä"?
Ei elä avioliittolupauksensa mukaan, vaan
a) hylkää henkisesti puolisonsa, esim. uran takia
b) ei vastaa millään tavoin puolisonsa tarpeisiin (henkisesti/fyysisesti)
c) oma hyvä on tärkeämpää kuin yhteinen hyvä
d) ei ole valmis tekemään mitään oman parisuhteensa eteen, jotta molemmilla olisi hyvä olla.
Ongelma on vaan se, että mitään noista mainitsemistasi ei pystytä mitenkään objektiivisesti "mittaamaan". Rajat ovat häilyviä. Milloin esim. uraa tekevä "hylkää henkisesti puolisonsa"? Sehän on täysin tulkintakysymys ja riippuu tapauksesta ja henkilöistä. Esim. kateellisen naapurin silmiin menestyvän uraperheen elämä saattaa näyttää hyvinkin kylmältä, vaikka pariskunta ei itse asiaa niin välttämättä koe. Tulkinnanvaraisuuden vuoksi ketä tahansa voidaan milloin tahansa syyttää henkiseksi pettäjäksi. Pitäisikö siis hyväksyä, että kaikki pettävät henkisesti?
Naapuri voi puolestani laittaa kyyläävän silmänsä sanonko minne :-D
Ei sitä voikaan objektiivisesti mitata. Kyse on vaimon tuntemuksesta ja miehen tuntemuksesta. Itse ajattelen, että kun tältä alkaa toisesta tuntumaan, hänen on otettava se puheeksi. Jos ei ota, vaan märehtii vain itsekseen, katkeroituu ja ryhtyy samalle linjalle, on kaksi henkistä pettäjää samassa veneessä, jota piti yhdessä ohjata ohi karikoiden, eikä kukaan ohjaa. Kumpikin on silloin pettänyt avioliittonsa. Toinen vastoin parempaa tietoaan, kun ei koskaan saanut kuulla toisen tuntemuksista, ja toinen tieten tahtoen, koska piti suunsa kiinni.
Jos sitten toinen tuo esiin tuntemuksensa, ja se ei kiinnosta puolisoa pätkääkään, eikä hän ole halukas miettimään yhteistä ratkaisua tilanteen selvittämiseksi, tekee hän vielä suuremman henkisen petoksen. Että näin. :)
Eiköhän me kaikki olla vain ihmisiä, ja ihmiset ovat erehtyväisiä, mutta kai sentään parisuhteessa elävien tulisi voida keskustella myös itseä nirhaavista ajatuksista toisen kanssa, ja eiköhän kummankin pitäisi haluta pyrkiä edistämään yhteistä hyvää.
KESKUSTELUA puolisoiden kesken tulisi harjoittaa. Niin vältyttäisiin siltä ikävältä kohdalta, että siirrytään fyysisen pettämisen puolelle. Koska jos keskustelu ja yrittämiset eivät auta, sitten on parempi erota, kuin satuttaa lisää pettämällä sillä kaikkien ymmärtämällä tavalla.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.