Kertokaa mulle miksi ihmiset kiusaa itseään ja roikottaa ex:iä/ex:ää elämässään? Miksi eron jälkeen tulisi pitää enää mitään yhteyttä? Eikö se, että tuli jo ero satuta tarpeeksi? Täytyykö itseään kiduttaa vielä yrittämällä olla ystävä, vaikka haluaisi enemmän? Itse tuhoan aina kaiken miehestä muistuttavan, enkä pidä enää mitään yhetyttä. Pääsee paremmin miehestä yli. Ainakin ajan mittaan poissa silmistä poissa sydämestä auttaa. En ole ikinä ymmärtänyt näitä itsensä rääkkääjiä. Haluavatko he vain velloa itsesäälissään? Rakastakaa ihmiset itseänne niin paljon, että päästätte siitä toisesta irti. Jos toinen ei halua, niin ei toista voi pakottaa. Ette kai itsekään halua ihmistä vierellenne, joka ei oikeasti halua olla kanssanne? Vai haluaisitteko itse olla jonkun kanssa, jonka kanssa ette oikeasti halua olla? Kun päästää irti vanhasta, voi löytyä jotain uutta vielä parempaa tilalle.
(tietenkään jos asuu samalla paikkakunnalla ja toiseen törmään ei sille voi mitään, mutta tarkoitan, että miksi pitää yhteyttä oma-aloitteisesti enää)
(tietenkään jos asuu samalla paikkakunnalla ja toiseen törmään ei sille voi mitään, mutta tarkoitan, että miksi pitää yhteyttä oma-aloitteisesti enää)
Vastaukset 15
Vanhimmat
En ainakaan minä tiedä.
Mitä se sua häiritsee? Oletko mustasukkainen?
Monesti on tosiaankin parempi lopettaa yhteydenpito exään kokonaan. Minulle on käynyt useasti niin, että miehet ovat halunneet pitää yhteyttä suhteen loppumisen jälkeen ihan vaan kavereina. Sehän on raastavaa silloin, kun itse haluaisi enemmän. Tässä vastakin yksi mies tuoreesta menneisyydestä otti yhteyttä ja kutsui kavereidensa kanssa iltaa viettämään. En kuitenkaan suostunut.
Sitä vaan toivoo että kaikki olis ollut pahaa unta :)
Sun puhees on järkee, mutta paras osa elämästä 22-43 meni täs ero ei ole helppoo. Se sattuu, rakkaus on kiva asia, Mutta kun se loppuu ja häipyy niin se on paha asia.Se saa miehen tekeen pahoja asiota itselleen.
Joillekkin ex on todella vain kaveri ja tunteet meenneen talven lumia romanttisessa mielessä. Toiset roikkuvat kyttiksellä ja kontrolloimassa ex:n elämää, koska tuneet eivät ole oikeasti kuolleet. Ei ole hyvä olla ns. yksin, mutta ei yhdessäkään..venkoillaan vetäen muita soppaan... Toisille ex on mittari, jonka ominaisuuksia uudesta ihmisestä haetaan vain parannellussa paketissa. Toiset vetoavat yhdessä koettuun ja jaettuun, muistoihin... roikkuvat kintereillä, koska eivät ymmärrä, että uuden ihmisen kanssa tulee uudet muistot ja tapahtumat. Toiset saavat mielihyvää nähdessään toisen vielä katsovan kuin hylätty koiran pentu. Toisilla on vähän kuvioita muuten ja ex lohduttaa kivasti. Toiset haluavat vaikuttaa hyviltä ihmisiltä pitämällä yllä "olen reilu ja kiva " tyyppi meininkiä olemalla exän kaveri ja fb:stä löytyy niitä koko liuta....Ja kaikkea tältä väliltä löytyy...
Itse suosin kohteliasta terve ja mitä kuuluu linjaa jos törmätään...En soittele, kirjoittele jne...Erosimme ja sillä siisti. Ekoina kk:na erosta juteltiin ja apua tarvitsi käytännön hommiin. Vähitellen kuviot viilenivät...Elämä jatkuu ja helpompi jatkaa ilman vanhojen asioiden lastia ja välttyy monelta mielipahalta.
Uudelle kumppanille soisi aukotomasti tilaa olla oma itsensä ja tulla kuvioihin ilman säätöjä ja epäilystä, sotkuja. Puhtoinen alku on aina kivempi pohja uudelle...Kuka onkaan se tärkein?
Sä oot kylmä, ihmisellä on tunteet ja toi mitä kutsut roikottamiseksi erottaa ihmisen eläimestä.
Kuulostaa siltä, että sinulla on näitä eksiä enemmänkin, oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan ja ollut yksin?
Itse ajattelen niin, että ero ois parasta ystävinä, jos on lapsia.
Pitäis ollakin päivänselvä asia, mutta kaikki erot ei ole avioeroja saati, että olisi yhteisiä lapsia.
Itse en ymmärrä, miksi minun pitäisi pitää elämässäni ihmisiä, joiden kanssa homma ei toimi ja joita en kykene arvostamaan.
Lähden suhteeseen vain, jos oikeasti tunnen, että voisin ihmisen kanssa olla loppuelämäni. Tahdon, että mies on kumppanin ohella paras ystäväni, jolle voin kertoa kaiken. Olen myös valmis tekemään paljon suhteen eteen ja odotan samaa toiselta. Asioista pyrin myös keskustelemaan ennen suhteeseen ryhtymistä, jotta molemmat tietävät missä mennään. Periaatteessa vaadin kumppanilta samaa kuin hyvältä ystävältä. Jos nämä periaatteet rikotaan, niin miksi haluaisin ylläpitää kaveruutta tai ystävyyttä eron jälkeenkään?
Voisin ehkä ymmärtää tapauksen, jossa molemmat ovat lähteneet suhteeseen sellaisella "no kokeillaan nyt sitten" -asenteella oikeastaan ilman mitään ihmeellisempiä tunteita. Tämä vain ei kuulu lainkaan omiin toimintatapoihini, joten tällä perusteella en pidä yhteyttä exiini. Jotenkin voisi kai ymmärtää myös luonnollisen erilleen kasvun, jonka molemmat myöntävät ja hyväksyvät, minkä seurauksena erotaan yhteisestä sopimuksesta ja pysytään kavereina. Mutta toisaalta itse olen niin parisuhdekeskeinen ihminen, että kovin lämpimiä välejä en tässäkään tapauksessa tahtoisi säilyttää. Tahdon antaa uudelle suhteelle kaikki edellytykset onnistua ja alkaa mahdollisimman puhtaalta pöydältä ja tiedostan sen, että mustasukkaisempi ihminen voisi kovastikin häiriintyä lämpimistä väleistä exään.
Minkäänlaiseen draamaan liittyvissä eroissa en ymmärrä tätä "ollaan vaan kavereita." -aspektia... Miksi ihminen tahtoo pitää ystävänään ihmisen, joka loukkaa tai kohtelee muuten huonosti häntä? Mut kaippa näillä ihmisillä on syynsä... jonkinlainen riippuvuus ja "en tahdo luopua mistään, vaan omistaa kaiken." -tyyppinen asenne tulee itselle mieleen.
Olen ihmetellyt samaa. Miksi vielä eksää pitää kiusata jos on jo uusikin olemassa? Luvataan jälleen kerran tuhat hyvää ja kymmenen kaunista ilman että tälläkään kertaa tarkoittaa mitään. Saakohan ego siitä jotain nostetta?
Ihan samaan ajatukseen olen tullut itsekin. LOPPU MIKÄ LOPPU.
Jos ystävinä voi erota, sitten ei haittaa. Mutta jos likainen ero, niin prempi poissa silmistä, poissa mielestä.
Nii jos tunteet ovat kuitenkin niin vahvat tuota eksää kohtaan. siis nii suuret ettei luopuminen siitä mikä joskus oli niin hyvää ei vaan tahdo millään onnistua! Ei kertakaikkiaan pysty katkaisemaan kontaktia, ikävöi. Vaikka järki ja kaikki muut jauhaa että "älä tee sitä" ja "tee tätä" ja "sun täytyy tehä näi", mutta tuntuu kun joku suurempi voima ohjailisi :/ Ja sitte kun tämä ikävä toista kohtaan iskee, saa tosissaan taistella ettei ota yhteyttä, vaikka halu on aivan mahdoton. Sitten päätyy muistelemaan, katselameen kuvia, vanhoja viestejä ja fb-profiilia. Käy kateeks niitä, jotka osaa luopua noin "helposti". Ja haukkukaa vaikka kuinka selkärangattomaksi haluatte, mutta kamalaa tämä on.... voimaa ei ole todellakaan poistaa numeroita tai kavereista ja kun esto ei estä ku toi voima alkaa jyllää..
Mitäs ap sanot jos se on molemminpuolista??
Toiset vaan rakastavat toisiaan elämänsä loppuun asti. Jotkut ovat toisilleen ne "oikeat" ! Väärinkäsityksiä tulee väliin,eikä niitä osata selvittää perinpohjin,mutta molemmat rakastavat toisiaan eivätkä halua päästää irti.
Oletko mustasukkainen??
Toivoisin että se olisi molemminpuoleista, mutta valitettavasti ei taida olla. Mutta kun toinen kuitenki olevinaan niin määrätietoisesti pois. Olen yrittänyt ottaa välillä ihan asiallisesti yhteyttä ja olen lähiaikoina nähnytkin tyypin, mutta toinen hieman välttelee ja on laittanu estot tuolla FB:säkin (ainakin chattiin, luultavasti uutisiinkin). Alun perinkään päätös ei ollut kuulemma toiselle helppo, jonka vuoksi se tuottaa hankaluuksia.
Tiedän että pitäisi osata päästää irti, mutta kun tuo voima alkaa jylläämään niin tuntuu että mua ei pysty estämään mikään ja saatan haluta nähdä tyypin. Jotenkin vain tuntu että toinen teki niin hätäisen päätöksen ja on kyse päättäväisestä tyypistä, joka kuitenki yrittää pitää kiinni päätöksestä oli se sitten väärä tai ei.. En kuitenkaan haluaisi ahdistaa toista, vaikka kuinka ikävä olisi, koska toivon että josku pystyisin edes kaveri olemaan, koska tyyppi oli ´loistava ja myös hänen kaverinsa. Nyt surettaa kun kontakti on vain jotenki niin kadonnut..
ja sekin on niiiin outóa, kun on kova ikävä, mutta sitä ei kuitenkaan voi kertoa toiselle :/