Mitä tehdä kun on rakastunut mieheen, jonka kanssa ei voi mitenkään olla tulevaisuutta (väärä mies, varattu ym.) mutta ei vain voi unohtaa tätä miestä ja rakkaudentunne vain jatkuu ja jatkuu kuukaudesta toiseen eikä lievene tai mene ohi ollenkaan.
Kun ei voi unohtaa ollenkaan. Heti aamulla herättyä mielessä, sitten koko päivän ja vielä yöllä unissa. Mielestäni merkki todellisesta rakastumisesta ja jatkuu vain vaikka järki sanoo että pitäisi unohtaa.
Kun alkaa jo häiritä muuta elämää ja työntekoa ja kaikkea tämä ajtusten muualla oleminen ja vaikka toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ei ole niin silti vaan rakastunut mieli kehittelee haavekuvia onnellisesta suhteesta, yhteisestä kodista jne.
Välillä näistä ajatuksista saa voimaa, mutta välillä ne rasittavat niin, että on ihan itkun ja epätoivon partaalla kun tajuaa, ettei tulevaisuutta ole tämän miehen kanssa. Pitäisi ihmeitä tapahtua, että niin kävisi.
Mutta rakkauden tunne ei silti miestä kohtaan poistu mihinkään ja silti hän on minulle se jota eniten rakastan ja minun unelmieni mies.
Olenkin ajatellut, että kun tämä tunne on kestänyt jo kuukausikaupalla vaikka mitään romantiikkaa sitä ruokkimassa ei ole ollut niin milloin ihmeessä se sitten loppuu vai loppuuko?
Että pääsisi itsekin rauhaan ja elämä palaisi normaaleihin uomiinsa...
Onko kokemusta tällaisesta voimakkaasta tunteesta ja kuin kauan se voi kestää?
Kun ei voi unohtaa ollenkaan. Heti aamulla herättyä mielessä, sitten koko päivän ja vielä yöllä unissa. Mielestäni merkki todellisesta rakastumisesta ja jatkuu vain vaikka järki sanoo että pitäisi unohtaa.
Kun alkaa jo häiritä muuta elämää ja työntekoa ja kaikkea tämä ajtusten muualla oleminen ja vaikka toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ei ole niin silti vaan rakastunut mieli kehittelee haavekuvia onnellisesta suhteesta, yhteisestä kodista jne.
Välillä näistä ajatuksista saa voimaa, mutta välillä ne rasittavat niin, että on ihan itkun ja epätoivon partaalla kun tajuaa, ettei tulevaisuutta ole tämän miehen kanssa. Pitäisi ihmeitä tapahtua, että niin kävisi.
Mutta rakkauden tunne ei silti miestä kohtaan poistu mihinkään ja silti hän on minulle se jota eniten rakastan ja minun unelmieni mies.
Olenkin ajatellut, että kun tämä tunne on kestänyt jo kuukausikaupalla vaikka mitään romantiikkaa sitä ruokkimassa ei ole ollut niin milloin ihmeessä se sitten loppuu vai loppuuko?
Että pääsisi itsekin rauhaan ja elämä palaisi normaaleihin uomiinsa...
Onko kokemusta tällaisesta voimakkaasta tunteesta ja kuin kauan se voi kestää?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ajan kanssa. Pari vuotta (max.) ja kyseinen ihminen on enää haikea muisto.
Kokemuksesta sanon.
Onko herralla kenties rutkastikin kokemusta yksipuolisista rakkauksista. Ja itsensä uneen ona...
Raiskaaja-Yrmio linjoilla taas, vai?
häviä se vain laimenee ja aktivoituu välillä mikäli näät tätä heppua--tunne ei muutu ikinä kun tosirakkaus kyseessä olen samas jamas mut alotuksesta jo vuosia mutta tunne onyhtä voimakas kun ajattelee sitä ihmistä ja ikävä suunnaton,varsinkin kun tietää sen olevan toisen kanssa,,sen tunteen kanssa on vain opittava elämään aivan kuin oisi kuolemalle menettänyt ihmisen taitaa olla vieläkín pahempi juttu.
Tiedän jo kokemuksesta, että jos ei olisi vakavan luokan rakkautta niin olisin todellakin jo unohtanut koko miehen. Onhan niitä ihastumisia ollut vaikka kuinka ja aina ne on aika nopeasti unohtuneet. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen näin vakavaa tunnetta ja näin voimakkaasti, että tämä on oikeaa rakkautta.
Ja tietenkin, kun sen verran tunnen tätä miestä ja on kokemusta hänestä, että tiedän ne kaikki ihanuudet hänestä, muistan pienet romanttiset hetket kanssaan niin hän säilyy sellaisena mielessäni ja rakkaus vain jatkuu. Mutta vaikka kuinka yritän ajatella, että se on vain unelmainen puoli ja hänessä on varmasti hyvinkin negatiivisia piirteitä ja ties mitä mistä en tiedä, mutta sekään ei auta, koska ajattelen, että rakastaisin häntä silti "koko pakettina", omana itsenäänkin ja varmasti vielä enemmänkin. Koskaan en ole kenestäkään ajatellut niin vaan ihastukset on aina loppuneet kun "arkisia" piirteitä alkaa tulla esiin.
Hänessä vain on kaikki ne piirteet ja on sellainen persoona, joka kokonaisuutena saanut minut rakastumaan. Ja koska näen hänet täydellisenä ( siis vikoineenkin ) niin jos yritän ajatella jotain muita miehiä, että hän unohtuisi niin huomaan, että vertaan kaikkia muita häneen, joka ikistä ja tietenkään kukaan ei voi olla kuin hän.
En siis voi saada häntä ja ketään muuta en voi rakastaa. Olen siis ansassa. Tuntuu vain, että onko tällainenkaan ihan normaalia, että suurin osa päivästä menee hänen ajattelemiseen ja ne ajatukset pyörii päässä vaikka muuta yrittäisi. Aamusta, päivän kautta iltaan ja yöhön, aina vain tasaista rataa, huh! Ja pahimmillaan iltaisin itkeä vollottaa, kun ikävä on kiin kova.
Ja tietenkin aina kun luulee, että tunne on laimenemaan päin niin näkee hänet vaikka vain ohimennen, ja aina se on kuin ensimmäisellä näkemisellä, kuin sähköisku menisi lävitse. Aina hän vain näyttääkin paremmalle ja taas sitä huomaa, ettei se tunne ole mihinkään laimennut vaan salakavalasti vain voimistunut ja "vaaninut" seuraavaa hetkeään.
Ja just se, kun tietää, että joku toinen nainen (joka kuuleman mukaan ei edes arvosta miestään tippakaan ja kohtelee huonosti..) saa olla hänen kanssaan yöt ja päivät niin se tuntuu pahalle. Vaikka tietenkin toivon miehen olevan onnellinen, mutta pelkään ettei niin ole, eikä nainen ehkä rakasta miestä yhtään niin paljon kuin minä ja mielestäni mies olisi ansainnut täyden rakkauden osakseen.
Mutta näin vain on ja näin on mentävä eteenpäin. Haluan suhtautua realistisesti, en varmasti tule koskaan saamaan tätä miestä, mutta annan itselleni sen verran armoa, että niin kauan kuin on elämää on toivoa...
paljon sinulle ja minulle!
se vasta kauan kestääkin kun vastapuoli ei ole unelmiasi rikkomassa todellisuudella. Hän on täydellinen unelmissasi, joten miten hänestä yli pääsisi...
Ei pysty arki eikä muukaan rakkautta tappamaan. Ja kun sitä tunnetta ei saa poltettua loppuun(esim. suhteessa sen ihmisen kanssa), niin silloinhan se säilyy. Tietysti suhteessa ollessakin se tunne säilyy silloink un se tunne on aitoa molemmilla osapuolislla.
Vedä kossunaukkuja, helpottaa varmasti.
mut kuitenkin siihen suuntaa.
Sitten ku tiiät vastauksen, nii tuu kertomaan minullekin, jookos :))
Mä luulen kuitenkin, ettei oikein mitenkään ajan myötä helpottuu, eikä mieti nii paljoa. Vähän niiku sen kanssa oppii elämään.
Joku heitti kaksi vuotta tuolla, niin itse sanoisin kahden vuoden päästä viimeistään, sen kanssa oppii elämään, mut koita täyttää päivät paljolla tekemistä ja käy salilla se jeesaa kaikkee muuhunkin :DD