Olen ollut naimisissa 15 vuotta ja kolmen teinityttären äiti. Jo vuosia olen harkinnut lähtemistä, mutta ajatellut lasten etua jotta he saisivat pitää ehjän perheen. Noin vuosi takaperin ja sitä ennen avioeroa ajetellessani ajattelin että siitä en selviäisi henkisesti enkä taloudellisesti, mutta nyt olen sitä mieltä että ennenpitkää pystyisin luomaan omanlaiseni, mielekkään elämän. Ahdistaa olla kotona, ei koskaan ole hyvä olo kun mies on paikalla. Mitään yhteistä meillä ei oikeastaan ole, lasten lisäksi. Mistä saan tietoa kaikkeen avioeroon liittyvästä; asuntoasioissa (Espoolainen), lastenhuoltajuusasioissa, omaisuudenjako (mieheni maksanut kaiken omaisuutemme ja itsepäisyyteni ei haluaisi ottaa mitään häneltä, kun hänen mielestään en ole niitä ansainnut). Mistä saan teineilleni apua eron jälkeen, mistä itselleni ? Vertaistuki varmaan itselleni tärkeää ja lapsilleni suremisen aikaan ja toivon ylläpitämiseen mahdollisuuksia. Miehelläni ja lapsilla suht hyvät välit.
Eroaikeissa - mistä käytännön/henkistä apua
onnenperhonen
173954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
... ensin tietenkin kerrot miehellesi että tahdot avioeron ja miksi... huonoin vaihtoehto on saada tieto siitä postitse, kun käräjäoikeudesta tulee tiedoksianto ja vastinepyynti koskien harkinta-aikaa.
1. SIIS, puhut "erotettavan" kanssa
2. haet tai haette avioeroa lähimmästä kärkäoikeudesta (ensin. I vaihe jolla alkaa harkinta-aika, sitten II vaihe jolla haetaan lopullista avioeroa)
3. haet itsellesi asuntoa. Netistä ja sanomalehdistä löytynee vuoralle tarjottavia asuntoja vapailta markkinoilta, kunnan asuntotoimiston ja VVO tarjonta tietenkin myös syytä selvittää
4. sovitte lastenne huoltajuudesta, tapaamisista ja elatuksesta. Sopimuksenne vahvistetaan kätevästi kuntanne lastenvalvojalle, jonne varaatte ajan. Noita asioita ei syytä "vaatia" erohakemuksen yhteydessä... mutta ellei sopua saada aikaan, silloin päätettävissä käräjäoikeudessa. Onneksi 90% tilanteista vanhemmat sopivat nuo ilman tuomaria.
5. teette omaisuutenne osittelun ajankohtana jonka sovitte (aikaisintaan kun I-vaiheen hakemus jätetty, takarajaa ei ole). Ellei teillä ole avioehtoa, "köyhemmällä" on oikeus vaatia "rikkaammalata" tasinkoa niin paljon että nettovarallisuutenne (oma omaisuus ja puolet yhteisestä, miinus omat velat ja puoet yhteisistä) saadaan tasattua. Tasinkoa ei ole pakko vaatia, on täysin laillista luopua siitä oikeudesa.
5. henkisestä avusta ja muustakin vertaistuesta varmaan kannattaa tutkia näiden tarjontaa :
http://www.eroperhe.net/
http://www.yyl.fi/
http://www.elatusvelvolliset.fi/
Siirrä eroajatus syrjään ja keskustele miehen kanssa miten rakennatte elämäänne yhdessä eteenpäin. Se on täysin mahdollista.
Avioeron jälkeen vaikeutesi lisääntyvät ja tulevat pahemmiksi.
Teini-ikäisten kasvattaminen olisi heille ja sinulle hyvin vaikeata aikaa.
Ulkopuolisilta, todella auttavaa henkistä tukea itsellesi ja lapsillesi tuskin tulet saamaan, vaan taakka jää sinulle kannettavaksi.
Vertaistuki on kaunis sana mutta ei välttämättä juuri käytännön todellisuudessa asioita ratkaisevaa.
En halua kirjoituksella painaa sinua alaspäin, vaan toivon, että katsot eteen ja ylöspäin. Nyt ole jonkinasteisessa syvänteessä, et rotkossa.
Kertomiasi asioita olen jatkuvasti työssäni kohdannut joten kirjoitan kokemuksesta.
En ole koskaan aikaisemmin vieraillut tällä ihmissuhde sivulla, nyt sattumalta kävi silmiin kirjoituksesi.
Kiiitokset käytännönneuvoista ja siitäkin että voisi vielä yrittää.En ole itsekään koskaan aiemmin kirjoitellut tällaisille palstoille, mutta en tiennyt muutakaan paikkaa mistä hakea apua. En tiedä onko mahdollista tehdä tästä avioliitosta toimiva, ehkä onkin, mutta ihmeitä täytyy tapahtua. Olen yrittänyt saada keskusteluapua ammattilaisilta, mutta jonot ovat todella pitkät. Olen tukehtumaisillani tähän olotilaan ja se oikea minä, joka sisälläni on, kiljuu jo kovaa, että nyt on tehtävä muutos. Jos tämä avioliitto jotenkin paranee, sehän on hyvä asia. Kirjoitan miehelleni kirjeen, mikä mielestäni on pielessä, mitä toivon ja kysyn mielipiteitä onko mahdollista jotenkin päästä yhteisymmärrykseen. En missään nimessä ole halunnut avioeroa, mutta joudunko alistumaan ja kärsimään henkisesti jos mikään ei koskaan muutu?
Ammattiapua voi yrittää saada kirkolta tai yksityiseltä sektorilta. Yksityiselle puolelle pääsee varmasti ja se maksaa noin 100 euroa/käynti.
Työterveyshuollostakin voi yrittää kysellä neuvoa.
Minä erosin. Alussa hieman kadutti, kun edessä oli tuntematon ja "turvaamaton" tulevaisuus.
Aika parantaa haavat. Kummasti sitä huomaa, että selviää ihan hienosti yksin ja vielä niiden teinienkin kanssa. Minun lapseni voivat nyt paremmin kuin koskaan avioliiton aikana. Kyllä lapset vaistoavat vanhempien huonot välit.
Nyt elän elämäni parasta aikaa. Minulla on vierelläni rakastava mies, jonka kanssa tunteet, toiveet ja ajatukset ovat yhdensuuntaiset.
Äläkä omaisuutta miehellesi; olet oman osuutesi takuulla ansainnut kodin- ja lastenhoidon parissa!
Itse ahdistuin kolmenkymmenen vuoden ajan...lasten takia?
Näin jälkeenpäin tajuan, että olisi pitänyt lähteä siitä kiitosta kaksikymmentä vuotta sitten...lasten takia!
Sitten alkoi jo aikuistuneilta lapsilta tulla vihjauksia, että mitenkähän olis äiti, jos hankisit ihan oikean oman elämän.
Sen tein enkä sekunttiakaan ole katunut!
Ihanaa elää ihan oikeaa "vapaastihengittävää" elämää vihdoinkin.
"-- omaisuudenjako (mieheni maksanut kaiken omaisuutemme ja itsepäisyyteni ei haluaisi ottaa mitään häneltä, kun hänen mielestään en ole niitä ansainnut). Mistä saan teineilleni apua eron jälkeen, mistä itselleni ? --"
Anna nyt toki jokin arvo äitinä ja vaimona perheellesi antamalle panokselle: olet varmaan ollut työelämästä pois, kun lapset ovat syntyneet ja lapsiluvusta päätellen kolmeen otteeseen. Tasa-arvon nimissä tämä uhrauksesi on vähintään saman arvoinen kuin että miehesi on maksanut asuntolainan lyhennystä ja/tai korkoa enemmän kuin sinä. Toisaalta, vaikka tuntisit, ettet ole riittävän arvokas saamaan puolta omaisuudestanne, niin ajattelepa lapsiasi: miten kykenet tarjoamaan heillä hyvin tulevaisuuden, jos lähdet avioliitosta tyhjätaskuna. Vaikka mies olisi sitä mieltä, ettet olisi ansainnut puolta yhteisestä omaisuudesta osituksessa, ei sinun tarvitse olla samaa mieltä. Ja vaikka tässä vaiheessa olisitkin sitä mieltä, ei tarvitse olla kummempi ennustaja ennustaakseen, että sinua varmasti kaduttaa myöhemmin. Parin vuoden kuluttua, jos miehesi pitää valtaosan omaisuudestanne erossa (ja nauttii siitä kenties uuden kumppaninen kanssa), mutta sinä taas joutuisit kituuttamaan vähävaraisena, etkä pysty tarjoamaan lapsillesi sitä elintasoa, jonka he ansaitsivat, niin varmasti katuisit valintaasi olla ottamatta osuuttasi yhteisestä omaisuudesta. Järki käteen nyt ja unohda itsepäisyys, koska kyse on SINUN loppuelämästäsi!
Vaimo petti ,silti väittää että rakastta minua, mitä teen , miten voin luotta. ????
Ei huolta. Voit luottaa täysin siihen, että teko toistuu ja ettet koskaan saa tietää kaikkea tapahtunutta.
Hei onnenperhonen.
Ensinnäkin kuulostaa todella hyvältä, että ajattelet avioerossa myös lastesi hyvinvointia. Olet vastuullinen ja haluat toimia tässäkin tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Henkistä tukea voit lapsille hakea esim. koulun oppilashuollon tai kunnan perheneuvolan kautta. Eri paikkakunnilla hoitoonohjaus tapahtuu eri tavalla, joten sinun täytyisi vain googlata kaupungin sivuilta perheiden tuki -tyyppisten palveluiden ohjaus.
Itsellesi voit hakea keskusteluapua seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta. Sinne saattaa olla jonoa, joten suosittelen varaamaan ajan pikaisesti. Myös diakoniatyöntekijän kanssa voi varata ajan asioiden tuulettamista varten, etenkin, jos jono perheasiain keskukseen sattuu olemaan pitkä. Diakoniatyötekijät ovat olemassa nimenomaan henkistä tukea varten.
Koska lapsilla on hyvät välit isäänsä, olisi parasta, jos yhdessä suunnittelistte lapsen tapaamiset lasten etua priorisoiden. Lastenvalvoja vahvistaa vanhempien yhteisen sopimuksen. Teineiltä kysytään jo heidänkin näkemyksiään. Avoin keskustelu, joka ottaa huomioon kaikkien elämäntilanteet, on aina parempi kuin riita, vallankäyttö ja seinää vasten laittaminen. On tärkeää, että muutostilanteissakin lapsille vakuutetaan, että heistä edelleen pidetään huolta.
Voimia ja kuuntelevia korvia elämäntilanteeseesi! Vertaistukiryhmät ovat myös monelle iso henkireikä. Niitäkin paikkakunnallasi lienee!
Merja, diakoni.
Ihan hyvä, mutta kuuntelevalla kirkolla saisi olla silmätkin päässä.
Ohjeet tulevat vain 9 vuotta liian myöhään..
Voisitko käydä juttelemassa seurakuntasi sielunpaimenen kanssa? Heillä on vaitiolovelvollisuus. Auttaa usein kun vain saa purkaa mieltään jollekin joka TODELLA kuuntelee. Häneltä voisit hyvällä onnella saada jopa idean kuinka yrittää vielä saada rikkoutunutta ehyemmäksi.Mitä sinä omalla asenteella voisit tehdä saadaksesi miehesi käytöksen positiivisemmaksi perhettään kohtaan
Ei noista käynneistä välttämättä ole mitään apua. Jotkut ihmiset vaan ovat niin helkkarin negatiivisia perusluonteeltaan, eivätkä ihan oikeasti osaa nähdä mitä kaikkea heidän elämässään on hyvin. Ei siinä mitään, jokainen saa olla omanlaisensa, ongelma siitä tulee kumppanille, joka raskainakin hetkinä yrittää ajatella positiivisesti, mutta jatkuva negatiivisuus vie helposti mukanaan sen toisenkin, jos ei vaan jaksa.
Täsmälleen noin. Mikään ei auta, jos näkee kaiken negatiivisesti ja ellei itse osaa auttaa itseään. Ja jos taas osaa auttaa itseään, edes vähän kerrallaan - se on luojan kiitos vielä aika normaalia yleistäkin - niin apua kannattaa etsiä vasta sitten, jos tuntee olevansa sen tarpeessa. Tietty voi myös pohtia millaista apua ajattelee voivansa vastaanottaa. Mikään apu ei auta, jos ihminen ei suostu tekemään mitään sen eteen. Ihmisillä on toisinaan kummallinen käsitys terapeuttien yms. avusta. Terapeutti voi ainoastaan antaa toisia näkökulmia, esittää kysymyksiä, pyytää tekemään harjoituksia yms.
Minusta terapeutit tekee arvokasta työtä ja itselleni olen saanut paljonkin apua, voisin sanoa erittäin paljon vaikella hetkellä, mutta pariterapia ei todellakaan toimi jos toinen tulee sinne vain juttelemaan ja puolustelemaan asioita. Ei voi ymmärtää. Siellähän on tarkoitus puhua kipeistä asioista rehellisesti.
Pariterapia on vähintään yhtä vaikea laji kuin parisuhde. Mikäli puolisot ovat jo kauan ennen terapiaa ns. kasvaneet erilleen, vuorovaikutuksessa ei ole muuta kuin takkuja, syytetään toista, etsitään vikoja yms. niin terapian voi unohtaa ihan hyvällä omalla tunnolla.
väkivaltaiselle puolisolle ei voi sanoa tuosta vaan, että haluan erota..