Olen ollut pitkään ihastunut mieheen, jonka ulkoinen olemus vastaa miesmallin tasoa ja vieläpä parhaimmasta päästä. Tumma, raamikas, pitkä, täydelliset lihakset ja erittäin komea.
Ongelma on se, että tämän miehen jälkeen en onnistu enää kiinnostumaan kenestäkään miehestä, koska kuitenkin mielessäni heti vertaan tähän täydelliseen ja harva on hänen tasoaan.
En halua olla turhamainen, mutta en voi sille mitään, että nykyään heti alkuun kartoitan kaikki miehet tämän edellisen kokemuksen kautta, eikä hänen vertaistaan löydy kait mistään.
Tosi ärsyttävää, etten voi enää tutustua keneenkään mieheen omana itsenään kun heti alan verrata vaistomaisesti tähän edelliseen.
Ongelma on se, että tämän miehen jälkeen en onnistu enää kiinnostumaan kenestäkään miehestä, koska kuitenkin mielessäni heti vertaan tähän täydelliseen ja harva on hänen tasoaan.
En halua olla turhamainen, mutta en voi sille mitään, että nykyään heti alkuun kartoitan kaikki miehet tämän edellisen kokemuksen kautta, eikä hänen vertaistaan löydy kait mistään.
Tosi ärsyttävää, etten voi enää tutustua keneenkään mieheen omana itsenään kun heti alan verrata vaistomaisesti tähän edelliseen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
juttu (sulle), mutta miten liittyy miehen logiikkaan?
jolla on sama "ongelma".
En usko, et koskaan pystyisin löytämään sellaista miestä, joka vastaisi ulkonäöltään ja luonteeltaan tätä mun "ensirakkauttani". Paljon helpompaa olis kun olis kokemuksia vaan jostain rumista, läskeistä, juoppoäijistä, niin niiden jälkeen ei voisi suunta olla kuin parempaan päin. Mutta jos on sattunut ihastumaan/rakastumaan sellaiseen mieheen, joka omasta mielestä on niin täydellinen(vikoineen päivineen), niin vaikeaa se on sille löytää jotain korvaajaa.
Et ole tavannut minua.
sitä miestä, tiedän sen. En sano, etteikö mukavia miehiä olisi maailma täynnä, mutta ei se riitä. Niin on mukava se toinenkin, joten ei sillä pelkällä mukavuudella vielä saavuteta mitään.
veit sanat suustani, että joudun lainaamaan kirjoitustasi aloittajalle. Toivottavasti ei haittaa?
Ja aloittajalle vastaan ihan, kuin nainen kerkesi tuossa kirjoittaakin. Sama ongelma täällä kanssa!
Uskon, että meitä on muitakin vielä täällä joukossamme....:)
suurin osa ihmisistä ihastuu vain itteään vitun paljon paremman näköisiin ihmisiin. Sit kun taas miettii sitä että kuinka realistinen scenaario se on et tollasesta jutusta tulis koskaan lasta eikä paskaa niin voi hyvillä mielin tehdä niinkun suurin osa meistä tekee, rakentaa sitä juttua pikkuhiljaa ilman mitään tajunnan sumentamia ihastuksen elkeitä ja muuta lapsellista bull-shittiä.
Et ole tavannut minua.
Itselläni on/ollut vastaavanlainen tilanne. Toivottavasti et näe tätä miestä / ole häneen yhteydessä, sillä tämä vaikeuttaa merkittävästi irti pääsemistä.
Kannattaa vain nyt ottaa joku näistä ottajista vaikka ei kipinät nyt heti alkuun sinkoilisikaan. Kyllä se mieli saattaa siitä muuttua, ei välttämättä parempaan suuntaan mutta saatpahan edes vähän muuta ajateltavaa. Ja eihän sitä tiedä vaikka ihastuisit lopulta miehessä johonkin aivan muuhun kuin ulkonäköön..
Irti vanhasta pääsee parhaiten ottamalla uusi. Reilua? ei välttämättä, mutta kyllä kaikkien pitää vähän itsekkäitäkin olla. Muuten alkaa elämä maistumaan niin puulta.
ihan väärässä, ihan totaalisen väärässä. Ei se noin mene. Noin saa vain itselleen lisää hankaluuksia, huonon omatunnon toisen "kusettamisesta".
Ihan sama kuin eron jälkeen suositellaan olla yksin niin kauan kuin eroprosessi on käsitelty, niin samoin pitkäaikaisen ihastuksen/rakkauden kohteen heivaaminen omasta mielestä vaatii mielestäni sen saman yksinolon. Se on ihan verrannollinen asia.
Samanlainen laastari se uusi kumppani olisi tässä tilanteessa, kuin jos heti eron jälkeen ottaisi jonkun uuden.
Ei sillä ole mitään tekemistä näkeekö toista vai ei. Kyllä sen toisen ajatuksissaan kuitenkin näkee sen verran selvästi koko ajan.
Tämä olikin vain minun mielipiteeni.
Ainakin itse olen kokenut sen toimivan.
Katsos tulee semmonen fiilis että "kyllä nämä muutkin ihan mukavia on".
Muutta neuvojeni merkiyksettömyydestä kertoo kyllä se ettei takana ole yhtään pitkää suhdetta, mutta juuri tämä vertailuhenkilö on ollut päässä jo n.3 vuotta.
meni niin, että kun sain tietää ettei se "elämäni rakkaus" halua mun kanssa suhdetta niin aloitin seti uuden suhteen toisen kanssa. Enkä silloin missään vaiheessa ehtinyt käsittelemään sitä surua, joka tästä toisesta aiheutui. Ja kun sitten erottiin tämän "uuden" kanssa, onneksi sopuisasti ettei ollut enää toista kriisiä päällä samanaikaisesti, niin ei tilanne ollut mihinkään muuttunut sen edellisen suhteen. Tunteet iski vaan kahta kovempina pintaan eron yhteydessä.
Siitä tiedän, ettei todellakaan ole mikään ratkaisu se, että ottaa jonkun toisen silloin kun rakkautta tuntee kuitenkin jotain toista kohtaan. Vaan pitäisi ottaa sitä omaa aikaa ja käsitellä ne asiat omassa päässään, niin sitten pystyy aloittamaan vasta jonkun uuden kanssa puhtaalta pöydältä.
Että erottuasi tästä "laastarista" "Tunteet iski vaan kahta kovempina pintaan eron yhteydessä".
Eli kyllä puheissani jotain tolkkua on. Mut siis tota asian käsittelyä en vaan ymmärrä. Minkälainen valaistuminen siinä nyt pitää kokea?!?
"Älä itke,älä raivoa. Ymmärrä"
ne rakkauden tunteet sitä ensimmäistä miestä kohtaan nousivat pintaan eron yhteydessä. En mä tiedä, mikä reaktio sen sai aikaan. Kai jollain psykologilla siihenkin vastaus on.:)
En mä tiedä, miten sitä asiaa pitäisi käsitellä, mutta sen ainakin tiedän, etten itse pystyisi aloittamaan uutta suhdetta nyt. Jotenkin se olisi väärin sitä uutta miestä kohtaan.
Tai tietysti, jos sillä uudella miehellä olisi kanssa joku suuri rakkaus, jota se ei koskaan saanut, niin ehkä me sovittais hyvin yhteen kun voitais yhdessä haikailla niiden rakkauksiemme perään:D :D
Ehkä pystyn sitten joskus ymmärtämään kun saan kunnolla sormilleni. Olen kyllä ollut laastarina naiselle johon ihastuin todella paljon. Kuultuani sanat "en ole päässyt yli", ei aiheuttanut minussa muita tunteita kuin oman typeryyden ylistämistä =D.. Mutta se oli opettavaista.
Sanat ja ajatukset ovat kaksi täysin eri asiaa.
itsekin laastarina tälle samaiselle miehelle, niinkuin hänkin siis tavallaan minulle. Että sen suhteen oli tasaiset lähtökohdat meillä.
Sanat ja ajatukset ovat joo kaksi eri asiaa, varsinkin kun joskus niitä ajatuksia on vaan vaikeaa, melkein mahdotonta, pukea sanoiksi.
En näe siinä mitään ongelmaa. Palaan vielä alkuun.
Siitä että "kannattaa ottaa uusi". Itse en käyttäisi laastaria. Tottakai yritän saada homman toimimaan ja siksi en näe siinä mitään väärää. Jos lopputulos on sitten kuitenkin se että ei onnistunut niin miksi se olisi ollut väärin edes yrittää jatkaa elämää?
siinä mitään niin pahaa olekaan. :)
Mutta mielestäni ainakin kannattaa olla rehellinen ja kertoa sille toiselle, että on "joku toinenkin" olemassa, ettei se sitten suhteen edetessä tulisi myöhemmin ei-toivotulla tavalla esille.
Tai näin ainakin itse uskoisin tekeväni. Raskastahan se olisi yksin sitä tietoa sisällään kantaa. Toinen joko hyväksyisi sen tai sitten ei.
Tuosta tiedosta ei hyötyisi kukaan. Tosin laastarina toimiessani minulle väitettiin juuri päinvastaista asiaa. Jälkikäteen tietysti sitä voi aina todeta että olisi ollut kiva tietää niin ei olisi aikaa siihenkään mennyt. Mutta niin kauan kun suhteen toimimiselle on mahdollisuus en koe että tieto ainakaan nostattaisi itsetuntoa.
No en tiedä. Mä olen vaan tottunut olemaan rehellinen, niin hyvässä kuin pahassa. En sitten tiedä, onko tuo sellainen asia joka kannattaisi jättää kertomatta....?
Mutta kun olen muutenkin omalla kohdalla sitä mieltä, ettei minkään suhteen toimiminen olisi mahdollista juuri tämän asian takia, niin eipä tuo tilanne ole nyt edes ajankohtainen.
Kun sanon että minua ei kiinnosta pätkääkään naisen muihin miehiin liittyvät tunteet..
Aiheuttaa lähes poikkeuksetta ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta.
oikeassa.
Nyt vaan toivon, etten joudu tilanteeseen, jossa joutuisin tavallaan "kieltämään tunteeni". Itsellenihän minä silloin vain valehtelisin.
Ymmärrän silti, mitä tarkoitat. En nyt välttämättä itsekään haluaisi sitä mieheltä kuulla. Tosin mielummin silti heti suhteen alussa, kuin vaikka vasta parin yhdessä vietetyn vuoden jälkeen. Se voisi olla vielä pahempi shokki silloin.
Että kukaan tuskin jaksaa teeskennellä noin pitkään.
varmaan ihan totta. :) Varmaan jo suhteen alkuaika kertoo paljon siitä, mitä tulevaisuudessa on odotettavissa. Tietenkään aina ei osaa niitä merkkejä lukea toisesta varsinkaan kunnei toista tunne vielä kunnolla.
On kyllä tullut tutuksi =)
se varmaan itse kullekin on tutuksi tullut.
:)
hyvää tässä on se, että ongelma on ainoastaan sinun.
Toivun parhaillani ensirakkaudestani, joka oli aivan helvetin komea ja seksikäs. Hän osoittautui kuitenkin henkisesti täydeksi idiootiksi!
Nyt pari fiksua, mutta ei-niin-hyvännäköistä miestä ovat tehneet aloitteita, mikä on tavallaan surullista. Kyllä varmaan voisin heihinkin rakastua, mutta... kukaan ei voi koskaan päihittää tätä alkuperäistä miestä ULKONÄÖSSÄ.
Pitää täysin paikkansa.. tapasin puolitoista vuotta sitten "täydellisen" naisen(joka kuitenkin on varattu). Kaunein nainen mitä olen eläessäni tavannut. En kiinnostunut kummemmin aluksi, koska ajattelin että tuollaisen naisen täytyy olla itseään täynnä oleva k**ipää.. (sorry naiset, niin se vaan tuppaa olemaan että mitä kauniimpi nainen sen rumempi sisäisesti.. pätee muuten varmaan miehiinkin, mutta koska olen hetero en ole kiinnittänyt huomiota asiaan :)) Olen päässyt nyt muutaman kerran juttelemaan tämän naisen kanssa(sattumalta) ja hän osoittautui todella mukavaksi, fiksuksi ja muut huomioivaksi ihmiseksi. Tämä tieto ei tietenkään yhtään helpota/auta unohtamaan tätä naista. Nyt sitten tahtomattani vertaan muita naisia tähän tyttöseen eikähän toista samanlaista mistään löydy :( Ei auta kuin jatkaa etsintää.. toivottavasti siihen ei mene toista 28 vuotta