siis olen niiiiin ihana, miesten ja naisten mielestä. Olen mukava ja keskustelutaitoinen, kiva, kaunis, räväkkä, empaattinen ym. ym. Miten osaan olla tämän ihannuuteni kanssa sinut?
Olen kuulemma..
ihannenainen
81005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itsekin pärjään hyvin kaikkien kanssa ja olen suosittu. Joskus se on vaikeaa. Olen myyntialalla ja pärjään hyvin ja asiakaskuntani on laaja ja myyntimessuillakin haluavat tehdä vain minun kanssani kauppaa.
Mitähän mahdat myydä??? Siivuous tarvikkeita???
Oletpahan itseäsi täynnä.
myyntityössä on hyötyä niistä piirteitä, jotka yleensä on ihannenainen/mies listoilla.
Mutta on myös hyvä, että se oma ego kestää ne paineet, täytyy kuitenkin olla luonnollinen, silti tulla lähelle asiakasta..välillä vaikeaa ja haasteellista.
Onnea vaan jatkossakin, kaikista ei ole siihen.
Etkö itse sitten allekirjoita noita kuvauksia itsestäsi? Jos et tunne olevasi sitä, mitä muut sanovat, on tietenkin pienen pohdinnan paikka; miksi ihmiset näkevät sinut toisena kuin mitä olet? Vai näkevätkö eri ihmiset sinut eri lailla? Oletko erilaisten ihmisten kanssa erilainen?
Ei kai ihanuudessa ole mitään pahaa. Ihania ihmisiä on vaikka kuinka paljon mutta heissäkin on aina jotakin parannettavaa tai kehitettävää, kukaanhan ei ole täydellinen.
hyvä, koska en tosiaankaan ole aina ollut suosittu. Vaikea lapsuus ja nuoruus, rikkonainen perhe, oma ero...voisin olla ihan muuta.
Silti olen ihan oma itseni, mutta se pelottaa kait jotenkin, etten olisikaan, menettäisin sen huomion.
Löytyy se huono puoli jokaisesta, mutta kun saa kehuja, niitä on vaikea ottaa vastaan, olen liian vaatimaton...pitäis kävellä vaan rinta rottigilla.
Totta, eri ihmiset näkee eri lailla. Työkaverit arvostaa ihanasti, mut sitten oma suku haukkuu, osa katkassut välit kokonaan, ei halua pitää eikä olla missään tekemisissä. Ja se masentaa minua kovin, työpaikalla nostetaan jalustalle, kun taas lähiomaiset ..olen maailman huonoin ihminen. Mutta se menestys, kateus vie kalatkin järvestä.
Ja olen hyvä ihminen, ajattelen aina toisita hyvää, empaattinen, iloinen (ainakin tähän asti), sosiaalinen. Mutta tuo ristiriita kaivaa mieltä? Mistä tuo käsitys on tullut? Onko joku valehdellut minusta.
En ole täydellinen, suutun helposti,vähän liikaa tempperamenttia. olen pitkävihainen, annan kyllä anteeksi jos sovintoa hierotaan. Saamaton joskuas jne.
Kyllähän eri tilanteissa jokainen käyttäytyy eri lailla, mutta silti tulen erillaisten ihmisten kanssakin toimeen.
Tätä ei saa liikaa miettiä, jottei oma ego murru, minä oon vain minä.
Ehkä koet huonoa itsetuntoa ja haluat menettää saavutetun suosion työkavereidesi keskuudessa. Omaat huonon itsetunnon johtuen traumaattisista lapsuuden kokemuksista ja ehkä haluat korjata kaiken muille ihmisille to be a nice. Välillä murrut ja koet vihaa eli suutut ja sitä kutsut tempperamentiksi. Mieletön suuttuminen ei aina välttämättä ole tulisen tempperamentin omaamista, vaan itsensä hallitsemattomuutta. Monet kehuvat olevansa tempperamenttisia, mutta todellisuudessa se on jonkinlaista oman pahan olon purkamista ja ts. täysin epänormaalia käytöstä suorastaan lapsellista. Purat energiaasi väärään suuntaan. Olisi hyvä kuunnella omaa sisintään ja miettiä mitä itse todellisuudessa haluaa elämältään; jatkuvaa suosiota vai elämän hallintaa ja nauttimista siitä rauhassa.
tuokin, vaan mun "suosikki-asema" on tullut vuosien aikana, varmaan olen kasvanut ihmisenä, kehittynyt elämän kokemusken myötä. En missään nimessä halua menettää työkavereiden luottamusta.
Itsetunto on nyt paras mitä koskaan, elän elämäni parasta aikaa ja olen siihen tyytyväinen. Koen eläväni rikasta elämää, on tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita.
Nää sukujutut on tullut ihan hiljattain ja äkkiä, kuin kylmää vettä olisi saavista päälle kaadettu. Ja se lapsellisuus ja lapsellinen käytös tulee jostain muualta, jonka taustaa en vieläkään ymmärrä. Koska en näe mitään oikeutusta sille. Jos aikuinen ihminen menee lapsen tasolle (ihan kuin huutava ja kiukitteleva lapsi kaupassa), vaikee siinä on järkevästi kommunikoida, täutyy vain nyökkäillä...ja kysymyksesä on iso mies.
Tuo teksti oli paremminkin juuri lähisukulaista kuvaava. Henkilöä, joka ei hallinnut itseään...
Mutta kun on mukava ja kiva, sellaisen henkilön niskaan on hyvä kaataa kaikki turhautumat, olettaen, että hän ottaa vastaan kaikki , mitä sieltä tulee.
Suku on pahin..niinhän sitä sanotaan, ja kuitenkin se on kaikkein läheisin.
vielä se, että ei saa tulla liian riippuvaiseksi toisten antamasta huomiosta. Minulla kaikki se hyvät puolet on tullut esille suotuisissa olosuhteissa, mut miten kohdata tilanne, kun huomioo ei saakkaan?
Ei tää varmaan kukaan käsitä..mutta elämä ei tosiaan ole tasaista, vuoristorataa mennään :)