Kysyin tätä laralta, mutta hän ei halunnut vastata.
Onko vammaisilla oikeus elää?
Entä, jos on lievempi vamma lapsella eli hän tarvitsee erityisopetusta, miten suhtaudut?
Moniongelmaisuus lapselle ei synny automaattisesti siitä, että vanhemmat ovat juoppoja / huumeidenkäyttäjiä. Lapsen ongelmilla on usein neurobiologinen perusta.
Onko vammaisilla oikeus elää?
Entä, jos on lievempi vamma lapsella eli hän tarvitsee erityisopetusta, miten suhtaudut?
Moniongelmaisuus lapselle ei synny automaattisesti siitä, että vanhemmat ovat juoppoja / huumeidenkäyttäjiä. Lapsen ongelmilla on usein neurobiologinen perusta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi jaottelet ihmiset vammaisiin ja miehiin? Kyllä vammainenkin voi pitää hauskaa ja olla hyvä mies, pääasia että on terveet kädet.
vaikeasti vammaiset lapset/nuoret saavat erityisopetusta :))
mutta net-lapsia "erityisopetaan" myös yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan. Poikkeuksellisen älykkääthän kuuluvat suomessa myös vammaisiin (tai koulut antavat tällaisen leiman).
töitä enää, jos ei olis erityislapsia, eikä maahanmuuttajiakaan. Ei olis töitä, jos ei olisi yhtään "poikkeavaa" ihmistä. Mä olisin työtön, jos kaikki olis "normaaleita", eikä ketään vaivais mikään, eikä kukaan vanheniskaan.
insuliinimurhaajia. Kysypä naisen logiikasta, vievätkö vammaiset ja sairaat femujen rahat.
väittäisin toisin. Joskus myötätuntoinen. Toisinaan pohdin, että onko heillä hyvä olla tässä maailmassa, missä myötätuntoa on kovin vähän. Sitten saatan joskus miettiä sitäkin, että minkälainen on se vammainen? Onko vammaiset sittenkään vammaisia? Ehkä se vammainen olenkin minä kun mietin tollaisia? Todennäköisesti olenkin mutten miellä sitä vammaksi.
se ensimmäinen reaktio on sääli / paha mieli heidän puolestaan. Toisaalta sääliksi käy myös heidän vanhempiaan / läheisiään, musta se on aika kohtuuton vaatimus että jokaisen ihmisen pitäis 'uhrata' oma elämänsä omaishoitajana. Niin rujolta kuin se saattaa kuullostaakkin niin ehkä se hoitolaitos on kuitenkin kaikkien kannalta paras ratkaisu näihin asioihin.
suhtaudun samoin kuin "normaaleihin" ja yritän olla "alleviivaamatta" sitä vammaa.
Siviilissäkin olen ystävällinen ja autan aina jos apuani tarvitaan. Mutta niin teen "normaaleillekin". Ei siis tule mitään erityisreaktiota, paitsi jos vamma tai sairaus on esim. pahasti haittaava tai kivulias. Silloin surettaa vähän.
Vammaishoitajaksi minusta ei kuitenkaan olisi.
tietysti perheessä ratkaisee asiansa itse, mutta sikäli toi mainitsemas hoitolaitos jutska on minustki hyvä ratkaisu. Meinaa eihän normaalistikään lapset koko ikää kotona asu ja vammaisilla lapsilla/nuorilla/aikuisilla on oltava samat oikeudet, kuin muillakin, mutta se on jokaisen vanhemman oma valinta ja tapauskohtaisesti :))
on. Tietenki jos on oikeesti varaa siihen että voi olla vaik seuraavat 20v kotiäitinä / omaishoitajana niin miksei sitten, harvalla meistä vaan on.
Mun setä on aikanaan ajanu sen verran pahan kolarin et on nykyään about 2 vuotiaan tasolla henkisesti. Jos joku muista sisaruksista ois ottanu hänet hoiviinsa aikanaan niin hänen elämänsä ois sit ollu siinä, ei sekään ois ollu oikein. Ja siellä hoitokodissa saa käydä koska haluaa henkilökunta tuo hänet taksilla juhlapyhinä kylään sen sukulaisen luokse joka haluaa. Musta tuo on kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Mulla on yleensäkin vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä tuntemattomien ihmisten kanssa. Vammaisten kanssa on vielä vaikeampaa kun en tiedä että mitä sanoa tai tehdä ilman että loukkaan jollain tavalla tahattomasti. Pitääkö tarjota apua tai pitääkö olla tarjoamatta apua ja miten ja missä tilanteessa. Se loukkaamisen pelko varmaan näkyy päälle. Se ei liity mitenkään ihmisen arvostamiseen vaan siihen etten oikein kykene käyttäytymään normaalisti kenenkään kanssa. Ongelma on siis minun enkä haluaisi että joku tapaamani vammainen luulee että outo käytökseni johtuu hänen vammastaan.
la.ra ei vaan halunnut vängätä idiootin kanssa.
Vammaisista tuskin saa suurempaa vääntöä aikaiseksi, mutta todettakoon, että Suomessa asiat ovat kohtuullisen hyvin.
Vammaisille on koulutusta ja heidän työllistymistään ja itsenäistymistään pyritään tukemaan.
Näin mielestäni pitääkin olla, yhteiskunnallamme on resursseja ja niitä käytetään. Asennekasvatusta voisi olla enemmän, jotta asia ei olisi ns. normaaleille ihmisille niin tabu kuin ehkä on.
Mä olen saanut hyvän koulun tässä suhtautumisasiassa, joten osaan nykyisin suhtautua ihan neutraalisti ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että koska meillä on resursseja ja tietotaitoa, tulee meidän tukea erilaisia ihmisiä ja yksilöitä heidän tiellään siten, että mahdollisuudet mahdollisimman "normaaliin" elämään toteutuvat myös heidän kohdallaan.
Aiemmassa aloituksessa puhuin moniongelmaisuudesta enkä sillä tarkoittanut vammaisuutta millään muotoa, vaan lähinnä niitä ongelmia, joita rikkinäinen, rakkaudeton ja turvaton koti voi lapselle aiheuttaa.
Toki näitä ongelmia voi tulla myös vammaiselle, eli eivät nämä kaksi asiaa toisiaan poissulje.
Minusta olisi mielenkiintoisempaa kuulla mitä ihmiset ovat mieltä siitä, minkälaisia oikeuksia vammaisilla on ja saa olla.
Esimerkki: kaksi kehitysvammaista/heikkolahjaista asuu yhdessä. Käyvät (suoja)työssä ja asuvat tuetussa asuntolassa. He haluavat lapsen, ja saavat sen. Lapsella ei ole mitään fyysistä vikaa, mutta hänestä tulee näiden vanhempiensa hoidossa väistämättä vähintäänkin heikkolahjainen (se ei oikeasti ole haukkumasana, vaan ihan oikea termi), ja joutuu/saa kulkea samanlaisen polun kuin vanhempansa.
Onko näillä vanhemmilla oikeus kasvattaa lapsensa? Mikä on lapselle parasta? Miten yhteiskunnan tulisi toimia?
idiootilla kesti 4 tuntia kyhätä vastaus kokoon!?!?
tää oli sun älykäs kommenttisi aiemmin:
"Lapsia tehdään jo nyt ihan liikaa ihan "vääristä" syistä.
Vähemmän onnellisia ja normaaleja lapsia on aina ja kaikinpuolin parempi vaihtoehto kuin iso läjä moniongelmaisia kansalaisia."
"tää oli sun älykäs kommenttisi aiemmin:"
Mitä tekemistä kommentillasi on vammaisten lasten kanssa?
mähän en mitään muuta teekään kuin päivystä palstalla, josko joku tahallaan väärin ymmärtävä tyyppi haluaisi kysyä jotain...
Hei hanki mielipiteitä tai edes hostaa tätä sun ketjua jollain lailla.
Aika jees olisi myös se, jos sulla olisi joskus itselläsi jotain sanottavaa itse aiheeseen.
Mä tiedän, mitä olen kirjoittanut, kiitos vain. Ja sinusta poiketen jopa ymmärrän ne.
ja vastaan ilman sen kummempia puuttumatta teidän väliseen kinaan ja muutenkaa kerkiä spekuloimaan täällä asiaa.
Noihin kysymyksiin vastaan syystä, että ihan konkreettista kokemustietoa on tai ennemmin taitoa :))
>simerkki: kaksi kehitysvammaista/heikkolahjaista asuu yhdessä. Käyvät (suoja)työssä ja asuvat tuetussa asuntolassa. He haluavat lapsen, ja saavat sen. Lapsella ei ole mitään fyysistä vikaa, mutta hänestä tulee näiden vanhempiensa hoidossa väistämättä vähintäänkin heikkolahjainen (se ei oikeasti ole haukkumasana, vaan ihan oikea termi), ja joutuu/saa kulkea samanlaisen polun kuin vanhempansa.
Onko näillä vanhemmilla oikeus kasvattaa lapsensa? Mikä on lapselle parasta? Miten yhteiskunnan tulisi toimia? <
Vastaan: Heillä todellakin on oikeus ja lapsi käy koulua siinä missä muutkin lapset. Lapsen paras on olla omien vanhempiensa kanssa ja yhteiskunta tukee kyseisiä vanhempia enemmän esim.kotihoidonpalvelulla,päivähoito-opetuksella...jne...Eikä lapsesta välttämättä tule sen "tyhmempää", kuin varakkaiden uravanhempien lapsista, joilla ei ole aikaa lapselleen vaan lapsi viettää aikaansa kavereiden kanssa, tietokoneella...jne...
--------------------------------------------------------------------------------
tolta eukolta, joka puhui kuinka "normaalit" lapset ovat parempia. "Mieluummin vähän normaaleita ja onnellisia lapsia, kuin paljon moniongelmaisia" ja tämä moniongelmainen joukko koostuu luonnollisesti muista kuin hänen itsensä kaltaisista.
Tuolla aiemmin hän totesi, kun 40v nainen ja 79v mies saivat lapsen, että he eivät leiki samalla hiekkalaatikolla kuin hän.
Asennevamma?
edes kysyä, onko oikeutta elää. Hurja kysymys. Itsestäänselvyys mulle ainakin kyllä.
Ainoa mikä mua joskus huvittaa on joidenkin tekopyhyys. Tartutaan esimerkiksi johonkin sanaan "vammainen" ja sen käyttöön eri asiayhteyksissä. Sitä sanaa pitäis osan mielestä näemmä jotenkin hyssytellä ja piilotella (ilm. siksi, että se edustaa joillekin kaikkea mahdollista kielteistä maan ja taivaan alla...).
Ihminen voi joissain tapauksissa olla esimerkiksi käytösvammainen, asennevammainen etc. (mitä ikinä lie), eikä termin käytössä musta ainakaan suinkaan aina ole mitään asiatonta (riippuen toki asiayhteydestä). Ne, joiden mielestä tuo sana on jotenkin erityisen negatiivinen: niillä oikeasti asennevammoja. Aidosti vammaisen henkilön älyn aliarvioiminen tohon termiin negatiivisesti viittaamalla ja sillä pilailemalla on tietysti tietenkin sairasta, joten siinä mielessä varmaan "vammainen" sanaa ei kovin herkästi kannata viljellä.
En juurikaan tunne vammaisia, mutta uskon kuitenkin, ettei heistä suurellekaan osalle ole mikään ongelma se, että heistä puhutaan vamman omaavina... Täysin huumorilla tiedän yhdenkin pyörätuolissa istuvan ottavan vammaiseksi kutsumisensa: se ei hänen itsetuntoaan näy nakertavan. Jos joku nakertaa niin kenties varmaan se, että muut nysväilee asian kanssa ikäänkuin tuon havaittavasti hyvin terve- itsetuntoisen ihmisen itsetunto muka jotenkin kaatuis siitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Ongelmia ko. sanan käytön kanssa enemmän usein suurella yleisöllä, kuin vammaisilla itsellään.
kerran satuin täällä lukemaan kirjoituksen, jossa eräs tyyppi viittasi termillä "vammanaama" jonkun toisen kirjoittajan ulkonäköön. Se oli jotain niin pökerryttävän junttia, että meinasin *oikeasti* pökrätä.
Tossa on se raja, mistä voi päätellä ihmisten aivoista eroja. Edes vähänkään sivistynyt ihminen ei ikinä viittaa myöskään kenenkään ulkonäköön käyttäen tota termiä vammaisuus, luoden siten negatiivisia mielikuvia vammaisuudesta ja oikeasti vammaisista ihmisistä. Mut aivojahan ei voi ostaa, jos niitä ei ole...
Tottakai vammaisilla on oikeus elää. Ihmiset ei valitse, mimkälaisena syntyy tai että minkälainen omasta lapsesta kehittyy kohdussa (päihteiden vaikutus on vaikea poikkeus).
Raskausaikana on jotain keinoja päättää raskaus, jos lapsi on vammainen. Siinä kohtaa annan jokaiselle vapauden päättyä omaan ratkaisuun, ihmiset on erilaisia.
Jos minulle syntyisi vammainen lapsi, haluaisin että hän saisi parhaan mahdollisen tuen oppiakseen mahdollisimman monia elämäntaitoja. En haluaisi paapoa lasta liikaa, mutta en olla välittämättä hänen rajoitteistaan. Silloin pitäisi yrittää pelata hyvin niillä korteilla, jotka jaettiin. Vammainen lapsi tarvitsee ehkä enemmän suojelua ja peräänkatsojaa, koska hän pystyy pitämään itsestään huolta johonkin tiettyyn rajaan asti. Riippuu, mikä vamma on.