Ollaan kolmikymppinen aviopari ja yhdessä ollaan oltu onnellisesti yli 10.v. Toivotun ja suunnitellun lapsemme pitäisi kohta syntyä.
Miehelle on iskenyt viimehetken paniikki. Hän on sanonut että isäksi tulo ahdistaa ja että hän pelkää että alan "orjuuttaa" häntä. Kysyin mikä siinä ahdistaa ja että mitä hän oikein tarkoittaa tällä "orjuuttamisella", hän ei osannut vastata.
Mies ei halua puhua vauvasta ollenkaan enää. Vielä raskauden puolivälissä keskustelimme kaikkea vauvasta ja hankimme tarvittavat tarvikkeet valmiiksi. Olen innoissani ja puhun esim. että "kohta meidän vauva syntyy" niin mies ei ole yhtään iloinen. On jotenkin vakava, ei puhu mitä ajattelee.
Loppuraskaudessa en koe saaneeni juurikaan ymmärrystä tai tukea. Miestä selvästi ärsyttää mun "avuttomuus", eli se etten samalla lailla enää voikaan kannella painavia ostoskasseja ja se etten jaksa lähteä tuntikausiksi shoppailemaan. Olen ihan viimeisilläni raskaana ja miestä kiukuttaa myös esim. se, kun en jaksa kantaa puutarhakalusteita sisälle hänen kanssaan, vaan hän joutuu ne kantamaan yksin. Tiuskii ja huutaa, purkaa muhun jotain tuntojaan.
Mä vaan haluaisin että mun mies olisi yhtä innoissaan vauvasta ja että hän kohtelisi mua kuin kukkaa kämmenellä. Kantaisi ostoskassit, laittaisi ruokaa, hieroisi kipeitä jalkoja, välttäisi kaikkea sellaista joka aiheuttaa mulle pahaa mieltä ja stressiä jne. Mutta tuntuu että häntä ärsyttää jokin minussa? Hän saa mut usein itkemään sanomisillaan, olen tosi herkässä mielentilassa nyt.
Synnytykseen hän on tulossa mukaan ettei mun tarvitse mennä yksin. Minä taas ajattelen synnytystä meidän yhteisenä kokemuksena, jossa molemmat olemme vastaanottamassa vauvaamme.
Onko muiden miehillä ollut tällaista raskausaikana ja miten teillä on mennyt vauvan synnyttyä? Helpottiko miehen ahdistus ja kuoriutuiko jostakin upea isi?
Miehelle on iskenyt viimehetken paniikki. Hän on sanonut että isäksi tulo ahdistaa ja että hän pelkää että alan "orjuuttaa" häntä. Kysyin mikä siinä ahdistaa ja että mitä hän oikein tarkoittaa tällä "orjuuttamisella", hän ei osannut vastata.
Mies ei halua puhua vauvasta ollenkaan enää. Vielä raskauden puolivälissä keskustelimme kaikkea vauvasta ja hankimme tarvittavat tarvikkeet valmiiksi. Olen innoissani ja puhun esim. että "kohta meidän vauva syntyy" niin mies ei ole yhtään iloinen. On jotenkin vakava, ei puhu mitä ajattelee.
Loppuraskaudessa en koe saaneeni juurikaan ymmärrystä tai tukea. Miestä selvästi ärsyttää mun "avuttomuus", eli se etten samalla lailla enää voikaan kannella painavia ostoskasseja ja se etten jaksa lähteä tuntikausiksi shoppailemaan. Olen ihan viimeisilläni raskaana ja miestä kiukuttaa myös esim. se, kun en jaksa kantaa puutarhakalusteita sisälle hänen kanssaan, vaan hän joutuu ne kantamaan yksin. Tiuskii ja huutaa, purkaa muhun jotain tuntojaan.
Mä vaan haluaisin että mun mies olisi yhtä innoissaan vauvasta ja että hän kohtelisi mua kuin kukkaa kämmenellä. Kantaisi ostoskassit, laittaisi ruokaa, hieroisi kipeitä jalkoja, välttäisi kaikkea sellaista joka aiheuttaa mulle pahaa mieltä ja stressiä jne. Mutta tuntuu että häntä ärsyttää jokin minussa? Hän saa mut usein itkemään sanomisillaan, olen tosi herkässä mielentilassa nyt.
Synnytykseen hän on tulossa mukaan ettei mun tarvitse mennä yksin. Minä taas ajattelen synnytystä meidän yhteisenä kokemuksena, jossa molemmat olemme vastaanottamassa vauvaamme.
Onko muiden miehillä ollut tällaista raskausaikana ja miten teillä on mennyt vauvan synnyttyä? Helpottiko miehen ahdistus ja kuoriutuiko jostakin upea isi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
synnytykseen pitäisi olla vielä yli 3 kk aikaa. Asiaa pahentaa se, että suorastaan pakotin hänet tähän tyyliin "ota tai jätä", joten mielenkiinnolla odotan, kuinka hän lopulta vauvaan suhtautuu.
En osaa kertoa kokemuksista tulevaisuudesta, koska tosiaan nähtäväksi jää, mutta voin lohduttaa, että et ole ainoa, jonka mies ei ole innoissaan lapsesta. Itse olen onneksi todella vahva, myös henkisesti, joten toistaiseksi en ole ottanut tilanteesta pulttia. En itsekään ole mikään lapsirakas, mutta haluan kuitenkin omia lapsia, 2 tai 3. Saa nähdä, kuinka käy, jos ja kun hormonit sekoittavat minut synnytyksen aikoihin. Voi olla, että sitten mieheni käytös loukkaa todella. Toistaiseksi olen myös jaksanut elellä, kuten ennekin, joten mitään sanomisia ei ole tullut, mutta saapas nähdä, mikä on tilanne parin kuukauden kuluttua. EI kai tässä kuitenkaan auta muu, kuin räpistellä päivästä toiseen ja toivoa, että lapsi kumminkin olisi lopulta molemmille rakas. Tsemppiä, koeta jaksaa, mutta muista myös, että lapsi on miehelle konkreettinen vasta sen synnyttyä.
kuinka monta teitä samanlaista naista oikeen Suomessa on? 'ota tai jätä' joo tosta taatusti seuraa hyvää ...
katos kun on kaikki tekosyyt (opiskelu, duuni) loppu lastenteon siirtämiseen vasta sitten te alatte puhua aiheesta josta olis kannattanu puhua jo 10v sitten. miehillä ei ole mikään kiire lasten kanssa toiset todellakin on valmiita vasta 50v 2. vaimon kanssa, kun ekasta tuli ero kun se pakotti ja mies häipyi omille teilleen (kaverit, kapakka, vieraisiin ...)
joku mies voi lapsen nähdessään muuttua salamaniskusta isäksi, mutta ei todellakaan kaikki.
Ota mies vierellesi joku rauhallinen hetki, ota häntä kädestä ja katso silmiin. Kerro nämä asiat hänelle mitä kerroit meille täällä. Rauhallisesti ja hellästi, koita olla kiihtymättä, koska se pelästyttää hänet pois tai hän vetäytyy kuoreensa. Aloita ensin siitä, kun hän kertoi, että häntä ahdistaa lapsen saaminen. Pyydä häntä kertomaan tunteistaan ja peloistaan. Älä painosta, älä huuda tai korota ääntä. Kuuntele vain rauhallisesti, jos joku hänen sanomisensa ärsyttää, älä näytä hänelle sitä. Anna hänen kerto tunteensa ulos. Joskus sekin auttaa, että saa ne älyttömät ajatukset sanottua ja huomaakin itse kuinka hölmöä on ajatella niin. Koita asiallisesti keskustella hänen kanssaan, anna hänen huomata, että oikeasti välität siitä mitä hänellä on sanottavaa, kuuntelet ja olet läsnä. Siitä orjuuttamisesta voit sitten kysyä varovasti, että voisiko hän selittää mitä hän sillä tarkoitti, kun et sitä silloin ymmärtänyt. Todennäköisesti hänellä on se klassinen pelko, että synnytyksen jälkeen muutut pirttihirmuksi:) Eli se akka joka vaan nalkuttaa aamusta iltaan ja komentelee miestään tekemään sitä ja tätä ja jos ei tee niin raivarihullu heittää lautasia lattialle jne. Akka, ei nainen, eli tukka pystyssä meikittömänä joku vanha kolttu päällää ja aina naama norsunv***lla, seksikkyydestä ei tietoakaan. Eli voit kertoa hänelle, että ensimmäiset kuukaudet tulee varmasti olemaan vaikeita, koska uusi elämä saapuu teidän parisuhteeseen, on siis luonnollista että sopeutuminen vie aikaa. Kerro, että tulet häntä tarvitsemaan lastenhoidossa ja kodinhoidossa, mutta kyse ei ole orjuuttamisesta, vaan teidän yhteisen lapsen hoidosta. Kerro, että toivot hänen hyvänä isänä myös osallistumaan siihen. Sit voit kertoa, että sinulla tulee olemaan paikat kipeinä kuukauden parin, mutta sitten kun haavat paranee, voitte taas harrastaa seksiä:) Voit kertoa, että vaikka teille tuleekin se pieni, ei se sitä terkoita, ettetkö sä huolehtisi hänestä ja itsestäsi samalla tavalla kuin ennen. Kerro miten olet kokenut hänen viimeaikaisen kohtelun ja mitä haluaisit sen olevan. Väännä ny vielä rautalangasta miksi sinä et voi enää kauppakasseja kantaa ja miksi jalkojasi pitää hieroa jne. Miehesi on ahdistunut ja peloissaan ja purkaa sen sinuun vaikkei tarkkottaisikaan. Tee teille molemmille palvelus ja puhu hänen kanssaan, yhtä avoimesti kuin täälläkin. Toivottavasti kaikki kääntyy parhainpäin:)
Silloin kun mies kertoi että tää tilanne ahdistaa, niin suhtauduin siihen lempeästi. Sanoin että hän ei varmasti ole ainoa tuleva isä joka noin ajattelee ja että on normaalia jännittää uutta elämäntilannetta. Kerroin hänelle myös, että kävin itsekin noita "olenko sittenkään valmis äidiksi" mietteitä läpi, mutta jo paljon aiemmin. Olen siis käyttänyt koko 9 kk odotusajan hyödykseni ja valmistautunut henkisesti. Koen olevani valmis vauvaan. Miehelle vauvaa ei ole ennenkuin se on syntynyt ja olemassa. Ei hän ole halunnut liikaa ajatella asioita etukäteen. Nyt sitten hän tajusi että se toisaan syntyy kohta.
Olen sanonut hänelle että haluan hänenkin osallistuvan vauvan hoitoon ja että minäkin haluan käydä omissa harrastuksissani. Synnytyksen jälkeiset jutut olen kertonut, että toipumiseen menee aikaa. Mun miestä ei ole seksi kiinnostanut koko raskausaikana, enkä tiedä kiinnostaako sittenkään kun vauva on syntynyt. Olen kertonut avoimesti että hänen käytöksensä pahoittaa mieleni ja olen itkenyt, että MIKSI hän ei kohtele mua paremmin. Mies sanoo vaan ettei vois vähempää kiinnostaa (suuttuu).
Onko miehelläsi kenties Toinen Nainen?
Niin, hieman taustatietoa. Takana lähes 10 v parisuhdetta, muuten kaikki todella hyvin, ei viinaa tai uskottomuutta, työasiat kunnossa, yhteiset harrastukset ja muutenkin samansuuntaiset ajatukset elämästä. Mutta, kas kummaa, ainakin 5 vuotta jauhettiin samaa, toinen haluaa lapsia, toinen ei. Siinä on vaihtoehdot kuules vähissä, joko jatketaan tai erotaan. Naisilla tulee tuo ikä kumminkin vastaan. Helppoahan se on siinä suhteessa miehillä, (vaikka ei varmasti monessa muussa suhteessa.) Mies voi todellakin jättää lasten hankinnan vaikka 3. avioliittoonsa, naisen on pakko tehdä ratkaisunsa aiemmin. Omalla kohdallani se olisi tarkoittanut sitä, että olisin eronnut, sillä vaikka en pidäkään muiden lapsista, haluan kumminkin omia. Naisella on tuo äidinvaisto todella voimakas, tai ainakin suurimmalla osalla naisista! Mielestäni mieheltä on kohtuutonta vuosien jälkeen kieltäytyä lasten hankinnasta, jos kaikki muuten on hyvin! Muuten kyllä otetaan mielihyvin vastaan passaaminen ym. "paapominen". AInakin meillä.
sinä halusit lapsen ja miehesi ei. Eikös toi ole aika selvä selitys sun miehesi käytökseen. Vaikka kaikki olisi hyvin ym., et voi pakottaa toista haluamaan lapsia. Olit hyvin tietoinen hänen suhtautumiseen, mutta et välittänyt. Oma vikasi jos miehesi käyttäytyy noin. Ei halunnu ni ei halunnu. Sun olis pitänyt lähteä kävelemään ja tehdä lapsia jonkun toisen kanssa joka on siihen valmis. Kanna omat seuraukset ja ota vastuu teostasi. Tylyä, mutta niin totta...
Mies ehdotti mulle lapsen "hankkimista" eikä mulla ollut mitään sitä vastaan. Vielä heinäkuussa hän sanoi haluavansa mun kanssa kolme lasta, mikäli mä vaan haluan. Sanoin että katsotaan eka tää yksi.
Sain puhuttua mieheni kanssa asiat selväksi jo ja hän pyysi anteeksi käytöstään. Hänellä on kova työstressi ja esikoinen tulossa ja se hieman pelottaa häntä (mikä on kai ihan normaalia). Hän purki muhun huonoa tuultaan vaikka ei olisi pitänyt. Ei kuulemma tarkoittanut mitä sanoi.
Kiitos kommenteista.
asiaa pohtivaa. Tuo "ota tai jätä" -viestin lähettäjä on eri kuin alkuperäinen. Tilanne ei meillä siis ole mitenkään tulehtunut, vaan tarkoituksenani oli tukea alkuperäistä kirjoittajaa. En siis sinällänsä valita tilannettani, itse asiassa meillä menee toistaiseksi todella hyvin lähtökohta huomioon ottaen. Olen nyt jo yli puolen välin odotuksessani.
Kylläpä nämä sellaisia tilanteita on, että vaikea on muiden mennä arvostelemaan (kiitos vaan kannustuksesta...) tuntematta tilannetta ja ihmisiä kovin hyvin. Pohdin aikanani asiaa PITKÄÄN ja hartaasti, tai varmaan pohdittiin molemmat ja otin riskin, että mieheni kasvaa isyyteen. Mutta mutta, tunnen hänet niin hyvin, että luotan häneen täysin, en todellakaan voi edes kuvitella tilannetta, että hän ei huolehtisi lapsistaan. Itse asiassa, tätä palstaa lukiessa on monta kertaa tullut mieleen, että kyllä mulla onkin aivan mahtava mies, vaikkei lapsirakas olekaan! No, sitä en kyllä häneltä vaadikaan, olkoon oma itsensä, mutta ei meillä kyllä läträtä myöskään viinan kanssa satunnaisia saunajuomia lukuun ottamatta. EN edes muista nähneeni häntä krapulassa moneen vuoteen ja humalassakin ERITTÄIN harvoin. Oikeastaan ihmettelen, millaisten äijien kanssa meistä monet oikein aikaansa tuhlaavatkaan, ja tekevät vielä lapsia heidän kanssaan!
Ja lopuksi, todellakin on niin, että jos riitaa aiheesta tulee, yleensä syy on jossain muualla, kuten edeltävässäkin viestissä sanottiin. Molemmin puolin, onpas tuota itsekin tullut oltua kireänä työstressin takia.
Hienoa kun saitte sovittua:) Kyllä mä vähän arvelinkin, että näin siinä käy kun vaan puhutte;) Mua ihmetyttää, kun puolisot eivät puhu keskenään avoimesti ja sit ollaan umpikujassa, kun tulee ristiriitoja. Hyvä, että saitte juteltua ja muista jatkossakin avata suusi vastaavassa tilanteessa, niin ei tarvitse yksikseen murehtia:) Kaikkea hyvää teille!
Jos miehelle on annettu ne vaihtoehdot (lapsi/ero) ja mies on valinnut lapsen, välttääkseen eron niin ei kai sitä miestä voi loppuelämäkseen päästää vastuusta. Mies on valinnut lapsen ja on sen valinnan kanssa elävä lopun elämänsä, aivan kuin nainenkin. Ei naisen tarvitse tehdä miehen takia kohtuuttomia päätöksiä. Esimerkiksi olla ilman äitiyttä tai kantaa YHTEISESTÄ lapsesta kaikkea vastuuta sen takia ettei mies olisi muka halunnut lasta. Halusipas, koska ei ollut valmis luopumaan naisesta pitääkseen itsensä lapsettomana.
Yleinen mielipide tuntuu olevan se ettei miesten tarvitsekaan kantaa vastuuta omista päätöksistään, sen kun syytetään naista ja sillä tekosyyllä voikin sitten kulkea ja töreksiä miten tykkää.