Olen kirjoittanut paljon pahaa naisista. Kirjoitin niin, koska minusta tuntui siltä. Ei ole helppoa olla mies, kun naiset vaativat niin paljon. Aloin vihata naisia, ja luulin, että minulle tulisi parempi olo, jos saisin purettua kaiken ulos. Pidin siitä, kun sain haukkua heitä ja antaa mielikuvitukseni lentää keksiessäni lisää haukkumanimiä heille. Suurta voiton tunnetta minulle toi myös se, että ihmiset yrittivät kumota minun väittämiä ja keksiä syitä vihalleni. Pidin itseäni muita parempana ja vahvempana, sillä osasin kumota kaikki vastaväitteet.
Mutta luettuani saamiani vastauksia, aloin miettiä asiaa vielä tarkemmin. Aloin pikkuhiljaa tajuta, etten oikeastaan olekaan onnellinen tässä tilanteessa ja asemassa. Huomasin, että minulta puuttui jotain, joka toisi minulle jokapäiväisen halun elää ja pyrkiä eteenpäin. olin päättänyt, etten enää tarvitsisi naisia mihinkään muuhun, kuin tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni aina silloin tällöin. Mutta yhden illan jutut alkavat kyllä pidemmän päälle tympiä. Monesti pitää tehdä ihan kohtuuttomasti työtä yhden pikku panon eteen.
Tapasin äskettäin erään naisen. Hän oli kylmä ja itsetietoinen. Juttelin hänen kanssaan ja hän puhui hyvin alentavasti miehistä. Meillä oli valtavan pitkä keskustelu. Se oli kiihkeä, täynnä tunnetta. Tunteet kuohuivat yli. Hän lähti katsottuaan minua päästä varpaisiin nenänvarttaan pitkin. Hän ei näyttänyt minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan, hän vain halveksi minua. Jäin sanattomaksi, ja ihmettelin, miten se oli madollista, sillä yleensä olen aina sanavalmis. Varsinkin tässä aiheessa.
Hämmästyksekseni en pystynyt unohtamaan tätä naista. Mietin häntä koko ajan. Hän oli jotenkin erilainen, niin naisellisen muodokas ja seksikäs, mutta toisaalta niin järkevä, voimakas, sanavalmis ja etäinen. Liikumme samoissa piireissä, joten näen häntä aika usein. Hän on aika ylimielinen minua kohtaan, mutta sain hänet sänkyyn kanssani. Se tuntui melkeinpä samanlaiselta, kuin kenen tahansa naisen kanssa. Ja olin ihan varma, että seuraavana aamuna hän olisi aivan samanlainen, kuin muutkin naiset, eli haluaisi puhelinnumeroni ja sopia uudesta tapaamisesta jne. Mutta olin väärässä. Heräsin aamulla, enkä löytänyt häntä mistään. En ole nähnyt häntä sen jälkeen. En kehtaisikaan nähdä häntä, mutta jotenkin kuitenkin haluaisin. Hän on niin erikoinen... En ymmärrä. Luulin vihaavani naisia, ja luulisi, että vihaisin varsinkin tuota nimenomaista naista, mutta jotenkin en vain saa häntä mielestäni.
Olenko tulossa hulluksi?
Mutta luettuani saamiani vastauksia, aloin miettiä asiaa vielä tarkemmin. Aloin pikkuhiljaa tajuta, etten oikeastaan olekaan onnellinen tässä tilanteessa ja asemassa. Huomasin, että minulta puuttui jotain, joka toisi minulle jokapäiväisen halun elää ja pyrkiä eteenpäin. olin päättänyt, etten enää tarvitsisi naisia mihinkään muuhun, kuin tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni aina silloin tällöin. Mutta yhden illan jutut alkavat kyllä pidemmän päälle tympiä. Monesti pitää tehdä ihan kohtuuttomasti työtä yhden pikku panon eteen.
Tapasin äskettäin erään naisen. Hän oli kylmä ja itsetietoinen. Juttelin hänen kanssaan ja hän puhui hyvin alentavasti miehistä. Meillä oli valtavan pitkä keskustelu. Se oli kiihkeä, täynnä tunnetta. Tunteet kuohuivat yli. Hän lähti katsottuaan minua päästä varpaisiin nenänvarttaan pitkin. Hän ei näyttänyt minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan, hän vain halveksi minua. Jäin sanattomaksi, ja ihmettelin, miten se oli madollista, sillä yleensä olen aina sanavalmis. Varsinkin tässä aiheessa.
Hämmästyksekseni en pystynyt unohtamaan tätä naista. Mietin häntä koko ajan. Hän oli jotenkin erilainen, niin naisellisen muodokas ja seksikäs, mutta toisaalta niin järkevä, voimakas, sanavalmis ja etäinen. Liikumme samoissa piireissä, joten näen häntä aika usein. Hän on aika ylimielinen minua kohtaan, mutta sain hänet sänkyyn kanssani. Se tuntui melkeinpä samanlaiselta, kuin kenen tahansa naisen kanssa. Ja olin ihan varma, että seuraavana aamuna hän olisi aivan samanlainen, kuin muutkin naiset, eli haluaisi puhelinnumeroni ja sopia uudesta tapaamisesta jne. Mutta olin väärässä. Heräsin aamulla, enkä löytänyt häntä mistään. En ole nähnyt häntä sen jälkeen. En kehtaisikaan nähdä häntä, mutta jotenkin kuitenkin haluaisin. Hän on niin erikoinen... En ymmärrä. Luulin vihaavani naisia, ja luulisi, että vihaisin varsinkin tuota nimenomaista naista, mutta jotenkin en vain saa häntä mielestäni.
Olenko tulossa hulluksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
vielä kaksi vuotta sitten olin vain kyllästynyt kaikkiin miehiin. tuntui, että heitä voi pyörittää ihan miten haluaa. tapasin sitten miehen, joka on tuntenut syvää ylemmyyttä ja vihaa naisiin.
kaksi kovaa vastakkain: minä ja hän. siitä on syntynyt hurjan kuuma suhde, jossa intohimoisesti rakastetaan toista.
voin sanoa, että rakkaus ihmisen kanssa jota on vihannut on ollut uskomaton kokemus.
tämä on naisen kosto,hullu sinusta tulee mutta pikkuhiljaa ja kärsimyksen kautta.
Monestiko aiot vielä levitellä tätä samaa kirjoitustasi täällä? Ihan kysyn vaan että osaan laittaa jonkun vakiovastauksen kaltaisellesi feikkipaskalle. Koita nyt jo hyvä ihminen kehittää itsellesi oma nimimerkki. Ei minua kannttavat lukijat noin surkeaan vitsiin hurahda.
tätä vuodatustasi jo aiemminkin ajattelin...
Koitahan iskeä se nainen, voitte sitten halveksia toisianne ja elää happily ever after!