Noh hän ei oikeastaan ole exäni,joten ei voisi puhua vanhan suolan janottamisesta, mutta...
Tutustuin häneen ollessani vasta peruskoulun ensimmäisellä, kuusivuotiaana siis. Kaverustuimme ja pyörinkin usein hänen ja kaveriensa porukoissa. Äitikin joutui kerran soittelemaan, kun olin karannut koulun jälkeen tämän pojan luokse, tunnilla tekemillä keppihevosilla ratsastaen.
Sitten tulikin toinen luokka ja "tyttöpöpöt"-alkoivat poikia pelottamaan, kaltaiseni tyttö ei siis enää kelvannut porukkaan mukaan. Varmasti se jotenkin minua satutti, kun en sen jälkeen voinut lakata ajattelemasta tätä poikaa. Vasta kolmos-nelosluokan aikoihin, kun huomasin hänen päässeen kanssani samalle luokalle uduessa koulussa, huomasin olevani rakastunut. Ujo kuitenkin kun olin, en uskaltanut lähestyä häntä suoraan. Luokan tytöt kyllä tiesivät ihastuksestani ja kiusasivat minua raukkaa, eivät suoraan, mutta kyllä sen kuitenkin huomasi. TUnsin kulkevani aallokolla, välillä luulin, että hänkin tunsi jotain minua kohtaan, välillä taas päinvastoin. Hän ei koskaan antanut minulle selkeää vastausta, kiltti poika kun oli. Ehkä sen takia en voinut päästää irti tunteistani. Yläasteella kysyin jo suoraan asiasta. "En ole vielä edes ajatellut sellaisia asioita,ehkä joskus myöhemmin", hän vastasi. Järkevämpi olisi varmasti osannut arvata silloin, ettei hän olisi kiinnostunut...mutta silti ajattelin vain "ehkä silti joskus..."
Vuodet vierivät ja pääsimme peruskoulusta, olin yhä rakastunut. Minulla oli ollut kaukosuhteita netin kautta muihin poikiin, mutta niiden jälkeen, ja aikanakin, tunteeni palasivat tähän samaan poikaan. Sitten lukion toisella aloin seurustelemaan parhaan ystäväni(tytön) kanssa. Olin tuntenut hänet jo 13-vuotiaasta ja tunteemme olivat syttyneet pikku hiljaa. Rakastan häntä, tiedän sen, mutta silti haikailin pojan perään.
Kirjoitin ylioppilaaksi ja tuli kesä. Ensimmäistä kertaa hän otti minuun yhteyttä,eikä toisin päin.Olimme jo aikaisemmin jutelleet paljon netin välityksellä,hän siis tiesi tunteistani,muttei koskaan suoraan torjunut minua.Monen vuoden jälkeen siis tapasimme kahdestaan, juttelimme niitä näitä.Yritin olla hermoilematta ja olin mahdollisimman aito,oma itseni. Tunsin,ettei hänkään esittänyt, vaan oli aidosti iloinen seurastani. Mutta sen tapaamisen jälkeen sama kehä vain jatkui.Yritin ottaa häneen syvempää kontaktia, ehdotin että hän tulisi meille pelaamaan,kun kummatkin pidämme tietokoneista. Hän kuitenkin kieltäytyi ja kierteli asioita. Jälleen siis koin kolauksen sydämessäni.
Tapahtuneesta on yli vuosi aikaa,olen jo täyttänyt 20. Seurustelen yhä parhaan ystäväni kanssa ja tunnen olevani onnellinen ja rakastunut. Miksi siis näen yhä unia tästä pojasta ja haaveilen,että hän osoittaisi kiinnostusta minua kohtaan? Miten saisin itseni irti näistä tunteista. Olen jo suoraan vaatinut häneltä suoraa vastausta, jotta pystyisin päästämään irti. Olen sanonut, ettei hänen tarvitse olla satuttamatta minua, että vain suoraan torjumalla pääsen eteenpäin elämässäni. Silti hän vain kiertelee.
Miten voisin päästä tunteistani eroon ja vihdoinkin antaa sydämeni tyttöystävälleni kokonaan?
Tutustuin häneen ollessani vasta peruskoulun ensimmäisellä, kuusivuotiaana siis. Kaverustuimme ja pyörinkin usein hänen ja kaveriensa porukoissa. Äitikin joutui kerran soittelemaan, kun olin karannut koulun jälkeen tämän pojan luokse, tunnilla tekemillä keppihevosilla ratsastaen.
Sitten tulikin toinen luokka ja "tyttöpöpöt"-alkoivat poikia pelottamaan, kaltaiseni tyttö ei siis enää kelvannut porukkaan mukaan. Varmasti se jotenkin minua satutti, kun en sen jälkeen voinut lakata ajattelemasta tätä poikaa. Vasta kolmos-nelosluokan aikoihin, kun huomasin hänen päässeen kanssani samalle luokalle uduessa koulussa, huomasin olevani rakastunut. Ujo kuitenkin kun olin, en uskaltanut lähestyä häntä suoraan. Luokan tytöt kyllä tiesivät ihastuksestani ja kiusasivat minua raukkaa, eivät suoraan, mutta kyllä sen kuitenkin huomasi. TUnsin kulkevani aallokolla, välillä luulin, että hänkin tunsi jotain minua kohtaan, välillä taas päinvastoin. Hän ei koskaan antanut minulle selkeää vastausta, kiltti poika kun oli. Ehkä sen takia en voinut päästää irti tunteistani. Yläasteella kysyin jo suoraan asiasta. "En ole vielä edes ajatellut sellaisia asioita,ehkä joskus myöhemmin", hän vastasi. Järkevämpi olisi varmasti osannut arvata silloin, ettei hän olisi kiinnostunut...mutta silti ajattelin vain "ehkä silti joskus..."
Vuodet vierivät ja pääsimme peruskoulusta, olin yhä rakastunut. Minulla oli ollut kaukosuhteita netin kautta muihin poikiin, mutta niiden jälkeen, ja aikanakin, tunteeni palasivat tähän samaan poikaan. Sitten lukion toisella aloin seurustelemaan parhaan ystäväni(tytön) kanssa. Olin tuntenut hänet jo 13-vuotiaasta ja tunteemme olivat syttyneet pikku hiljaa. Rakastan häntä, tiedän sen, mutta silti haikailin pojan perään.
Kirjoitin ylioppilaaksi ja tuli kesä. Ensimmäistä kertaa hän otti minuun yhteyttä,eikä toisin päin.Olimme jo aikaisemmin jutelleet paljon netin välityksellä,hän siis tiesi tunteistani,muttei koskaan suoraan torjunut minua.Monen vuoden jälkeen siis tapasimme kahdestaan, juttelimme niitä näitä.Yritin olla hermoilematta ja olin mahdollisimman aito,oma itseni. Tunsin,ettei hänkään esittänyt, vaan oli aidosti iloinen seurastani. Mutta sen tapaamisen jälkeen sama kehä vain jatkui.Yritin ottaa häneen syvempää kontaktia, ehdotin että hän tulisi meille pelaamaan,kun kummatkin pidämme tietokoneista. Hän kuitenkin kieltäytyi ja kierteli asioita. Jälleen siis koin kolauksen sydämessäni.
Tapahtuneesta on yli vuosi aikaa,olen jo täyttänyt 20. Seurustelen yhä parhaan ystäväni kanssa ja tunnen olevani onnellinen ja rakastunut. Miksi siis näen yhä unia tästä pojasta ja haaveilen,että hän osoittaisi kiinnostusta minua kohtaan? Miten saisin itseni irti näistä tunteista. Olen jo suoraan vaatinut häneltä suoraa vastausta, jotta pystyisin päästämään irti. Olen sanonut, ettei hänen tarvitse olla satuttamatta minua, että vain suoraan torjumalla pääsen eteenpäin elämässäni. Silti hän vain kiertelee.
Miten voisin päästä tunteistani eroon ja vihdoinkin antaa sydämeni tyttöystävälleni kokonaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tätä poikaa päätoimisesti lähes koko ikäsi.
Vaikutat hieman lapselliselta.
Pyöriikö päässäsi mitään muuta kuin ihastumiset/rakastumiset/seksi?
On aika järkkyä että kolmannella luokalla (9-vuotiaana jo arpoillaan ketä kukin "rakastaa" ja yritetään väen vängällä saada asiasta kiinnostumattomia poikia (joilla on sentään järki päässä)"seurustelemaan"!!!
Ehdotan että jätät tuon pojan rauhaan. Jos hän olisi sinusta kiinnostunut, hän (nyt kun sentään on jo seurusteluiässä!) olisi sen osoittanut.
Suosittelen keskittymistä opiskeluun ja yleistiedon hankkimista. Kuka mies jaksaa kuunnella, jos nainen läpertelee vain pusi-pusi ja olisinko nyt bi vai hetero vai mitä tänään olisinkaan.
ilmaisin, mutta todellakin kirjoituksestasi välittyi kuva ihmisestä, jolle ei tekisi pahaa laventaa vähän ajatuspiiriään.
Ilmeisesti poika pitää kuitenkin sinusta ja on ystävällinen ihminen, mutta mitä ilmeisimmin hän ei ole millään lailla ihastunut sinuun.
...jos olen antanut sellaisen kuvan,etten muuta ajattelekaan. On tässä peruskoulu,lukio ja nyt yliopistokin, eiköhän siinä ole jo ajatusmaailman laventamista tarpeeksi?Sait minut kuulostamaan ihan kamalalta ihmiseltä, kun kerrankin yritin pahaa oloani purkaa johonkin. Et voi tietää, mitä olen tuon kaiken välissä tehnyt, esimerkiksi elänyt omaa elämääni, en vain tuntenut tarvetta kertoilla tekstiä vielä pidemmäksi ja tuskin ketään olisikaan kiinnostanut satuiluni siitä,mitä tein silloin,kun en ajatellut seurustelua,pusipusia ja seksiä. On minulla muukin elämä kuin tämä poika, enkä voi sille mitään,että hän palaa aina silloin tällöin ajatuksiini. Ja missä ihmeen vaiheessa mainitsin seksin?Itse lukiessani en kyllä huomannut pienintäkään merkkiä siitä,että olisin sellaista maininnut,minun elämääni kun seksi ei todellakaan kuulu.
Ja todellakin ilmasit asiasi törkeästi,sinun tekstistäsi taas välittyi ihminen,josta on mukavaa tuomita ihminen vain yhden tunnekuohun perusteella heitukaksi,joka ei muuta ajattelekaan kuin seurustelua ja seksiä.Anteeksi kovasti,jos olen rakastunut ja minua pelottaa ajatuskin,etten voikaan rakastaa nyt päiväunia viettävää tyttöystävääni niin paljon kuin pystyisin,koska hän vain nyt sattuu näin pelkästään seurustelua ja pusipusia ajattelevan mielestä olemaan "koko elämäni"...
Ja "jahdata" ei ole oikea sananvalinta,kun näinä yli kymmenenä vuotena olen tunteistani kertonut vain pari kertaa. Tietenkin olen ottanut myös pojan huomioon,enkä ole ollut koko aikaa tyrkyttämässä itseäni, useimmiten olenkin vain katsellut kauempaa. Ei minulla ole todellakaan ollut rohkeutta "jahdata" ketään.