meidän erosta on nyt puolitoista kk ja ikävä on molemminpuolista. kumppanini ei vielä pysty luottamaan mutta rakastaa ja tuntee vielä samoin,kuten minäkin. ollaan oltu yhteyksissä ja nähty pari kertaa viikossa,anteeksi olen pyytänyt niistä sanoista joita sanoin. pyysin häntä risteilylle kanssani,mutta ei voi lähteä kun lähtee perheensä kanssa ulkomaille. en ole saanut oikeen selvää että missä nyt mennään.. hän sanoo että rakastaa ylikaiken,mutta ei voi nyt olla koska ei pysty luottamaan,ymmärrän sen. kummallakaan ei ole ollut edes mielessä muita,kun vaan me kaksi. olen yrittänyt näyttää että pystyn muuttumaan,mutta ei voi vielä seurustella. kuinkahan kauan joudun vielä odottamaan? häntä kyllä odotan vaikka 10 vuotta,sen oikean kyllä tuntee kun se eteen tulee ja näin minulle kävi. te ketkä olette eronneet ni kuinka kauan olette olleet erossa? kuinka lähteä rakentaa uutta suhdetta jos yhteenpalataan?
erosta yhteen?
3
1107
Vastaukset
- olen
Kaipaan häntä niin, että sydän pakahtuu. Antaisin melkein oikean käteni pikkusormen, jos saisin suhteemme takaisin. Hän sanoi ettei suhteemme ollut tarpeeksi hyvä, vaikka kuulemma hän oli ollut onnellisimmillaan juuri minun kanssani.Nyt hän kapakoista uutta onnea etsii ja tavoittelee. Sydämeen sattuu...
Tiedän tunteen. Tuntuu kun kauhealta kun ei tiedä missä mennään. Me olemme kerran aikaisemmin eronneet, ja silloin palasimme 8 viikkoa eron jälkeen yhteen.
Eron aikana näimme melkein joka päivä ennen kuin mies loppujen lopuksi tajusi kuinka hyvin meillä asiat oli. Se oli ihanaa aikaa kun palasimme yhteen, vaikka välillä tuntui eronkin aikana että ei oltu erottu vaikka todellisuus oli toinen.
Mieheni silloin tällöin yritti muistuttaa minua siitä ja silloinkin vatvottiin "edes takas" toistemme elämässä.
Mielettömän epävarmaa aikaa, mutta loppujen lopuksi odotus palkitsi kaiken.
Sen kyllä tiedostaa vahvasti kun se oikea tulee kohdalle, ja täten ollen suosittelen keskustellemista miehesi kanssa. Anna aikaa toiselle, kyllä se luottamus tulee ajan kanssa takaisin.
Jaksamisia..:)- ainaki
toi ero oli vaa taas yks rajapyykki mikä rikottii. sit sitä erottiinki parin viikon välein 2 vuoden suhteen jälkeen. :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2489311Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52791Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051910Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2001909- 1391401
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601387Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281307Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931006- 69892
- 40828