Ensimmäisen yhdynnän aikana naisessa tapahtuvien fyysisten muutosten aiheuttama kipu ei ole aivan tarkoituksetonta: se sitoo parin yhteen. Tästä syystä vanha kansa on neuvonut tyttöjä säästämään itsensä sitä oikeaa varten.
Samoin synnytyksessä naisen kokema kipu saa hänet kiintymään lapseen. Raamattukin mainitsee kivun tärkeydestä ja luomusynnytys tekee uutta tulemistaan.
Samoin synnytyksessä naisen kokema kipu saa hänet kiintymään lapseen. Raamattukin mainitsee kivun tärkeydestä ja luomusynnytys tekee uutta tulemistaan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
jos oot oot tätä mieltä.kaikki me naiset tiedetään tuon olevan täyttä soopaa.
,,, mutta miehenä ymmärrän ap:n pointin. En väitä että se olisi koko totuus tms. Tiedän kuitenkin lasteni synnytyksessä mukana olleena, että naiseni ponnistuksen, pinnistyksen ja tuskan näkeminen sitoi minut häneen muutaman synnytystunnin aikana lujemmin, kuin sitä edellinen seurustelu ja yhteiselämä. Kuten myös niihin lapsiin.
Pelästyin, tunteeni menivät nurin ja rakensin tavallaan koko liiton mielessäni uudestaan.
kovin kivulias ja traumaattinen synnytys lisää huomattavasti äidin riskiä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mikä taas häiritsee vakavasti äiti-lapsisuhteen muodostumista.
Kova kipu synnytyksessä vähentää istukkaverenvirtausta ja sitä kautta sikiön hapensaantia, ja voi jopa aiheuttaa sellaisia ongelmia, jonka takia joudutaan turvautumaan operatiivisiin synnytystapoihin (imukuppiin, kiireelliseen/hätäkeisarileikkaukseen).
Olla lapsikuolleisuus vähentynyt sitten raamatun aikojen. Voisi sitä tietysti vaikka hakata päätään seinään, sillä se tuottaa kipua ja kai sitten vahvistaa suhdetta kotiin? Perheväkivalta tuottaa myös kipua ja tuskaa, joten sekin kaiketi vahvistaa perheen yhtenäisyyttä? Raamatussa puhutaan kivityksistä, ehkäpä nekin olisi syytä ottaa käyttöön?
Jos synnytys ja neitsyys ymmärretään kivun kautta tuolla tapaa, kyllä pitäisi kivitykset ottaa käyttöön. Kivittäminen lujittaisi yhteisöllisyyttä :P
Ei vais. Itselleni ekassa kerrassa ei kipu olisi tuonut mitään yhteenkuuluvuutta, ainoa tekijä mikä tuossa ekakertakivussa voisi luoda jotain suurempaa yhteyttä olisi jos mies sen kivun / kivun mahdollisuuden takia olisi erityisen hellä ja huomaavainen.
Itse en kokenut mitään kipua, olin jo 14-vuotiaana varmasti hajoittanut immenkalvoni viimeisetkin rippeet (jos siellä mitään kalvoa oli edes, eihän kaikilla ole) leikkimällä dildolla. Kun sitten lähes 10 vuotta myöhemmin menetti neitsyytensä oikeasti, niin lähinnä siinä oli tärkeää se ihminen kenen kanssa tämän teki. Jäi mukava muisto, vaikka itse eka akti ei kestänyt kauaakaan, mutta sen jälkeen niitä on tullut PALJON lisää.... ja paljon parempia! :)
kipua tuottavaa asiaa.käsittääkseni kivun tarkoitus onkin juuri olla hälyytysmerkkinä.joten eiköhän kipu toimi juuri päinvastaisella tavalla,järjellä ymmärrettävä asia.
sitä vastoin,hellyys ja kosketukset, jotka tuntuvat miellyttäviltä lisäävät oksitosiinin(hyvän olon hormoonin,joka virittää seksuaalisesti ja saa mm.maidon erityksen käynnistymään) eritystä, joka juuri vahvistaa sitoutumista mm.äidin ja lapsen välillä.
miellyttävät ja hyvät tuntemukset ovat ihan luonnostaan parisuhteen sitoutumisen perusta.
tuosta tehdyn. Vai muka jokin kansainvälinen tutkimus??!
Totta mooses se sattuu, kun pienestä rei'ästä pukertaa kolme-nelikiloisen mukelon ulos! Ei siinä ole mitään pyhää eikä kivulla ole mitään merkitystä sille, miten rakas lapsi on. Tuli se sitten normaalisti tai alakautta, rakkaus on äidin korvien välissä.
Mainittakoon, että "eka kerta" ei sattunut lainkaan, olin jo 2 vuotta käyttänyt tamponia. Taas jonkun miehen mielipiteitä asiasta, josta ei ole mitään omakohtaista kokemusta...
Jos edes lasten synnyttäminen ja synnytyksessä mukana oleminen ei sido paria yhteen niin tuskin ensimmäinen yhdyntäkään. Sitoutuminen on tietoinen päätös. Sitä voi harrastaa seksiä ilman sitoumuksia, ja voi olla parisuhteita joissa ei ole yhdyntäseksiä esim. onnettomuuden jälkeinen halvaantuminen, mutta pari on silti sitoutunut toisiinsa.
"normaalisti tai alakautta"
Mitä on normaalisti jos ei alakautta?
siis: " tuli se sitten normaalisti alakautta tai keisarinleikkauksella ..."
Meni niin hermo tuota aloitusta lukiessa...
Hetken jo mietin, että multa on mennyt jotain tosi pahasti ohi bilsan tunnilla :D
Olin minäkin käyttänyt tamponia varmaan 5 vuotta ja silti eka kerta sattui aivan tolkuttomasti ja vertakin tuli. Minkälaisia tamponeja sulta oikein kaapista löytyy tai miten sä niitä käytät? :-D
suvussa on noita lestadiolaisia ja he säästävät itsensä hääyöhön asti. juuriko tästä syystä heidän avioliittonsa kestävät vaikka muksuja tullee tokista kymmentä??
missä selitys??
kaikki aika kuluu perheen parissa eikä ole aikaa ajatella, miltä milloinkin tuntuu (tarkoitan tyyliin "rakastanko enää miestäni/vaimoani?")! Ja yhteiset lapset vastuu heistä (olipa isä synnytyksessä mukana tai ei) ovat aika suuri yhteinen nimittäjä!
Minulla on viisi lasta. Lapset ovat kukin omanlaisiaan enkä enää muista edes, millaista synnyttäminen kunkin kohdalla oli... Ainakaan nyt, kun kaikki ovat jo aikuisia, sillä asialla ei ole mitään merkitystä.
Olisi tuon väittämän mukaan mahdotonta, että adoptiovanhemaat voisivat kiintyä lapsiinsa! Ja aivan varmasti he voivat - vaikka lasta ei ole synnyttänytkään, sitä hoitaessa kiintymys kasvaa - tiedän sen lapsenlapsistani. Yhtä heistä hoidin paljon (olosuhteiden pakosta) ja valitettavasti hän on ykkössijalla - se ei tunnu oikeudenmukaiselta, mutta niin se vain on!
kymmenen lapsen äidiltä kysyttiin, onko hän ollut onnellinen, hän vastasi:" Ei minulla ole ollut aikaa ajatella sitä!"
Luulenpa, että hän on ollut onnellisempi kuin moni muu...
Tästäkö johtuu miesten sitoutumiskyvyttömyys? Pitäisikö ehkä ensimmäinen yhteinen yhdyntä päättää potkuun munille, jos se parantaisi suhteen kestoa? Tai synnytyksessä ponnistusvaiheessa miehen kämmenen voisi laittaa siihen naisen suuhun puruleluksi, jos se edistäisi sitoutumista syntyvään lapseen?
...pitäisi kieltää! Koko toimisto tuijottaa kun hihittelen täällä itsekseni! *nolona*
kolmannen vuosi sitten luomuna, johtu tietenkin siitäkin että oli neidillä kova kiire maailmaan. itse en kokenut neitsyyden menetettyäni kipua ollenkaan, olisiko pitänyt vai miksen tuntenut??
ja neitsyyden vei nykyinen siippani :)
Se naisen kokema kipu voi vaikuttaa mieheen sitouttavasti - ei välttämättä naiseen.
Tiedän lasteni synnytyksessä mukana olleena, että naiseni ponnistuksen, pinnistyksen ja tuskan näkeminen sitoi minut häneen muutaman synnytystunnin aikana lujemmin, kuin sitä edellinen seurustelu ja yhteiselämä. Kuten myös niihin lapsiin.
Pelästyin, tunteeni menivät nurin, näin naiseni uudessa valossa ja rakensin tavallaan koko liiton mielessäni uudestaan.
ratsastustunnilla. Olette varmaan kuulleet, että neitsyyden voi menettää myös kovan urheilusuorituksen yhteydessä. Niin kävi. Siinäköhän syy, että olen niin kovin kiintynyt hevosiin ja että niistä sittemmin tuli myös ammatti?? he he. Hauskoja juttuja.
...vaikka sitten heposeen - ovathan ne toki uljaita elukoita. Vastauksesi ei kuiyenkaan liittynyt millään tavalla viestiin, johon sen liitit. Edellä puhuttiin miehen sitoutumisesta naiseen...
jälkeen, että hän on onnellinen synnytettyään lapsemme ilman mitään mainittavia kivunlievityksiä. Toki kipu oli kuulemma mahtava. Hän koki sen niin kuitenkin, että hän tuntee paremmin itse, että on todella synnyttänyt ne lapset. Olen myös kuullut joiltakin keisarileikkauksella synnyttäneiltä, että he hiukan kadehtivat alatiesynnytyksen kokeneita siskoja.
En nyt yritä provosoida mitään nais- enkä miesvihaa Enkä ajattele että naisten kuuluu kärsiä tuskia jostain luonnon määräämästä syystä. Tahdon kertoa yhden hiukan erilaisen tarinan tänne sekaan.
kun synnytin keskimmäisen, oli niin kovat puudutukset laitettu etten tuntenut mitään eli ts. tuntui etten ole tuota poikaa saanut. sitten kun kolmas synty ei ehditty laittaa puudutuksia ja olen oikeastaan iloinen siitä, esikoisen aikana oli myös kovat kivut ja liian hyvät puudutukset ettei tuntunut synnyttävänsäkään.
itsekin vasta oikein pakon edessä olen nuo puudutukset ottanu, parempi ois ollu ilman mutta alle 20vuotiaana jotenki pelkäs, kolmannen aikana ei enää kun ikää oli tullut lisää
täyttä p*skaa. Jos nainen menettää neitsyytensä, yhdynnässä tapahtunut kipu ei sido häntä millään tavalla senhetkiseen seksikumppaniinsa. Miten voisi, jos esim. koko tilanne onkin vain yhden illan juttu? Lisäksi muutenkin yhdyntä voi sattua, vaikka olisi jo tuhannes kerta, jos on huonossa asennossa.
ja se varmana sattuu, sekä fyysisesti että henkisesti! Sitooko se uhrin jollain hyvällä tavalla raiskaajaan, vai?
Hormonit sitovat naisen lapseen ja naisen ja miehen yhteen. Mikä siinä on niin vaikea tajuta?
Mistä lähtien neitsyyden menettäminen on PITÄNYT olla kivulias?! Jos se on kivulias niin eipä mies osaa silloin hommaansa.
Jos lähdet Ruotsiin kylpylämatkalle ja tiputat vahingossa saippuan lattialle ja paikallinen Börje tuuppasee sua tuhkaluukkuun niin se kipuhan sitoo sut siihen Börjeen iäksi tuon logiikan mukaan.
Sovittasko nyt niin, että koska olet mies ja ilmeisestikin huonompisaattoinen yksilö niin et nyt rupee selittämään mitään kuukautisista, neitsyyden menettämisestä tai synnytyksestä. Ei pelkästään siksi, että sulla ei ole ko. asioista mitään kokemusta ja tietoa vaan jo siksikin, että et kykene ymmärtämään niistä asioista yhtään mitään.
itsellä joskus kivuliaat niin olenko hyvällä tavalla kiintynyt niihinkin?? :D
Meni oma immenkalvo nuorena tyttönä itseään tyydyttäessä.. että se siitä ensimmäisen yhdynnän kivuista ja säryistä. Elämäni mies löytyi vasta 20 miehen jälkeen.. enkä kadu päivääkään etten jäänyt siihen ensimmäiseen mieheen.
Ei se alku ollut helppoa nykyisenkään kanssa.. luulen kuitenkin etten olisi osannut arvostaa häntä ellen olisi kokeillut paria asiaa kantapään kautta nuorempana.
Synnyttänyt en ole vielä, mutta voin sanoa että äitini synnytti kaksi sisarustani normaalisti ja minut ja kolmannen veljeni keisarinleikkauksella enkä ole koskaan huomannut että hän rakastaisi meitä vähemmän kuin normaalisti synnytettyjä.
Jos kipu sitoo ihmiset yhteen niin eikö riittäisi että jos tinttaisin miestäni nenään ja hän tekisi minulle samoin. Oltaisiin sitten yhdessä kipeitä, mutta onnellisia elämämme loppuun saakka...