Milloin teistä on kuulostanut siltä, että jonkin klassisen musiikin teoksen perusteella säveltäjä olisi ollut valmis hullujen huoneelle? Mulle tulee mieleen Mozartin Don Giovannin sekstetosta "Sola, sola in buio loco..." eräs kohta, jossa Leporellon "valitus" on sitä luokkaa, että kuulostaa siltä, että se on tulossa nahoistaan ulos. Mozartilla nyt on muutenkin esim. sinfonioissaan kahjoja härdellejä, jotka kielivät paitsi nerokkuudesta, myös siitä, ettei kaikki ollut kotona. Urkuteos K.608 on pelottava, samoin kuin Bachin BWV 565 ja Matteus-passion viimeinen kipale. Beethovenilta tulee mieleen esimerkiksi kuutamosonaatin finaalin tautinen takominen. Ihan sekoa.. Hulluus ja nerokkuus ovat todellakin samassa usvassa. Mitäpä teillä mielessä tämän teeman tiimoilta?
Mielipuolisinta musiikkia?
mankel9
3282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä sekstetossa viisi muuta uhkaavat tappaa Leporellon, joka tietenkin pelkää niin että meinaa laskea housuihinsa. Jos säveltäjä onnistuu kokomaan Leporellon kauhun ja muiden vihantunteen harmoniseksi sekstetoksi, niin mikä saa sinut uskomaan, että säveltäjä kuuluisi hullujenhuoneelle?
en mä sitä sano... itse asiassa kyseessä on paras ensemble, jonka tiedän (mm. Don Ottavion sisääntulo on häkellyttävän kaunis....lisäksi siinä vaiheessa, kun melu rupeaa olemaan seksteton loppua kohden isoa, ei silloinkaan voida puhua huutamisesta, vaan musiikkia se on edelleen, toisin kuin kenties jossain Verdin ensemblekyhäelmässä)... kuitenkin kuunnellessa mulle tulee sellainen olo, että onko tää nyt ihan normaali-ihmisen meininkiä, vaikka toisaalta, mikäpäs siinä, on vaikeaa määritellä, mikä on normaalia ja mikä hullua... kyllähän mailmaan mahtuu...
Berliozin Faustin tuomiossa on kohtaus, jossa Faust ratsastaa Mefistofeleen kanssa ja helvetin kuoro ujeltaa epäkielistä rituaalia. Aivan karmivan mielipuolista.