Lähipiiristäni löytyy useita, jotka täältä ovat löytäneet onnensa. Tämä on nykyaikainen muoto etsiä/löytää seuraa. Itse suhtauduin aika skeptisesti tähän touhuun..."minäkö nettiin etsimään mahd. miesystävää?"-tyyliin.
Niin kuitenkin muotoilin aika pitkänkin ilmoituksen. Laitoin pari kuvaakin. Yhteydenottoja tuli paljon, sitä aluksi hämmästyin. Pian selvisi tämä systeemi - osasin etsiä sieltä joukosta kiinnostavimpia. Kävin lukuisilla treffeillä: kahvilla, syömässä, lenkillä. Kivoja kavereita, kenestäkään ei mitään pahaa sanottavaa. Se kuuluisa kemia vain puuttui...puolin tai toisin.
Sitten ajattelin jo poistaa koko profiilin, kun alkoi tuntumaan, että aika menee aivan hukkaan tässä koneella liirumlaarumeihin vastailemassa.
Hups..oli tullut vielä yksi viesti. Ajattelin vastata siihen lyhyesti vielä, kaverissa oli jotain mikä kiinnosti.
Ja siitä kaikki alkoi. Viikko tämän jälkeen tapasimme, koska en halunnut enää roikkua koneella enkä viritellä mitään odotuksia - päätin, että katsotaan nyt tämä vielä..menimme syömään.
Ekat treffit kesti 9 tuntia (eikä syöty koko aikaa;))
Siitä "meidän juttumme" siis alkoi. Välimatkaa oli silloin, mutta nyt asumme yhdessä.
Luotan niihin vaistoihin ja intuitioihin, tämä tuntui oikealta ratkaisulta silloin ja tuntuu edelleen. Ostimme yhteisen talon ja nyt elämme todellakin onnellista ja turvallista arkea yhdessä.
Häitä emme suunnittele, mutta kihloihin halusimme mennä.
Niin - että kyllä täällä helmiäkin on...ei vaan pidä heti lannistua. Kukaanhan meistä ei ole tydellinen...sellaista kenenkään on turha etsiä.
Toivotaan, että kaikki muutkin löytävän sen "oikean" helmensä....hyvää syksyä!
Niin kuitenkin muotoilin aika pitkänkin ilmoituksen. Laitoin pari kuvaakin. Yhteydenottoja tuli paljon, sitä aluksi hämmästyin. Pian selvisi tämä systeemi - osasin etsiä sieltä joukosta kiinnostavimpia. Kävin lukuisilla treffeillä: kahvilla, syömässä, lenkillä. Kivoja kavereita, kenestäkään ei mitään pahaa sanottavaa. Se kuuluisa kemia vain puuttui...puolin tai toisin.
Sitten ajattelin jo poistaa koko profiilin, kun alkoi tuntumaan, että aika menee aivan hukkaan tässä koneella liirumlaarumeihin vastailemassa.
Hups..oli tullut vielä yksi viesti. Ajattelin vastata siihen lyhyesti vielä, kaverissa oli jotain mikä kiinnosti.
Ja siitä kaikki alkoi. Viikko tämän jälkeen tapasimme, koska en halunnut enää roikkua koneella enkä viritellä mitään odotuksia - päätin, että katsotaan nyt tämä vielä..menimme syömään.
Ekat treffit kesti 9 tuntia (eikä syöty koko aikaa;))
Siitä "meidän juttumme" siis alkoi. Välimatkaa oli silloin, mutta nyt asumme yhdessä.
Luotan niihin vaistoihin ja intuitioihin, tämä tuntui oikealta ratkaisulta silloin ja tuntuu edelleen. Ostimme yhteisen talon ja nyt elämme todellakin onnellista ja turvallista arkea yhdessä.
Häitä emme suunnittele, mutta kihloihin halusimme mennä.
Niin - että kyllä täällä helmiäkin on...ei vaan pidä heti lannistua. Kukaanhan meistä ei ole tydellinen...sellaista kenenkään on turha etsiä.
Toivotaan, että kaikki muutkin löytävän sen "oikean" helmensä....hyvää syksyä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
...Eka treffeillä?
...en ekalla kerralla, enkä toisellakaan:)
kopioin tähän oman kirjoitukseni toisesta ketjusta. Täällä on niin vähän näitä positiivisia tarinoita, että täytyy lisätä sun ketjuun vähän painoarvoa toistamalla itseäni...
Mulle kävi niin, että ihastuin naiseen ihan kirjoittamalla. Suomi24 treffeillä aloitettiin kirjottelu. Toki samalla kirjoittelimme ja saimme kontakteja muiltakin. Pikkuhiljaa tuon yhden naisen kirjoitukset, kirjeet ja viestit alkoivat tuntua läheisiltä, aloin odottaa, josko juuri häneltä tulisi viestiä tavalla tai toisella. Pienikin tervehdys treffipalstalla tai sähköpostissa sai aamun tuntumaan vähän paremmalta.
Mikä sen sitten teki? Joku ihmetteli, mikä on se pikku juttu, joka saa väreen syntymään. Tietäsinpä ite. Mutta on sillä tekemistä sen asian kanssa, että toinen ihminen vastaa juuri niihin sanattomiin tarpeisiin - ihan kirjeillä. Siitä se hyvä mieli tulee, että aina kun toiselle kirjoittaa, vastaus on mieluisa - ei niin että se asia olisi aina mieluisaa, vaan niin, että tuntte, että toinen sanoo aina oikein. Kirje on mukavan vanhanaikainen tapa tutustua. Siinä on mahdollisuus kuulostella toisen sielua eri tavalla, kuin hätäsillä chattiviesteillä ennen pikadeittiä.
Asia eteni suht nopeasti. Pari-kolme viikkoa kirjoiteltiin tuohon malliin - sitten siirryttiin siihen vaiheesenn, että alettiin puhua keskinäisistä tunteista - ja ihastuminen iski kuin hyökyaalto yhden päivän aikana - aamulla oli vaan kivaa, mutta illalla olin jo ihan lätkässä, kun annoin sen tunteen tulla.
Seurasi viikon verran kirjoittelua asian tiimoilta: kuinka tyhmää, kuinka epätodennäköistä, kuinka ihanaa - ihastua nyt vieraaseen ihmiseen vain kirjeiden perusteella! Tässä kohdassa fiksu lukija ihmetteekin, miksi emme jo olleet tavanneet - no just siksi, mikä netissä voi tapahtua jos on tapahtuakseen - välimatkaa meillä oli 300 km. Sitäkin pohdimme kirjeitse.
Treffit piti kuitenkin järkätä: minulla oli muutenkin asiaa sille suunnalle Suomea ja ehdotin että nähtäisiin. Treffit menivät oikeastaan niin, että molemmat vain varmistimme, että toinen on just niin kiva ja ihana kuin olimme kuvitelleetkin. Ja oli.
Nyt olemme seurustelleet 7 kk. Suhde on vieläkin etäsuhde. Se aiheuttaa toki ongelmia, mutta tuo myös sellaista väljyyttä elämään, mikä saattaa olla hyvä. Ikävä iskee välillä väärään aikaan, mutta onneksi autot on keksitty ja valtatiet vie kaupungista toiseen. Yhden illan tapaaminenkin onnistuu, kun tarvis on.
Vietämme aika paljon aikaa yhdessä, työelämä on molemmilla sellainen, että voimme myös viikolla kyläillä toisissamme, eli emme ole sidottuja pelkästään viikonloppuihin.
Tämmöinen tapaus. Aikaa tuohon meni sillai, että ekasta vastauksesta toisen profiiliin meni noin kuukausi, että olimme ihastuneet ja tavanneet kerran, sekä päättäneet kokeilla, kuinka tykkääminen onnistuu etätyyliin. Toistaiseksi se on toiminut loistavasti.
Kumpikaan ei käynyt muilla treffeillä: profiilitkin laitettiin suunnilleen yhtäaikaa, vain n. viikkoa ennen ensimmäistä kontaktia. Ja ne profiilit on poistettu myös aikaa sitten.
Hienoa luettavaa Sinunkin tarinasi.
Itse olin aiemmin myös kirjoitellut ensin pidempään ja vasta sitten tavannut - nyt ajattelin, etten jaksa enää näitä kirjeenvaihtokavereita - haluan tavata mahdollisimman pian - ja se kannatti! Tuntui vain, etten jaksa istua tässä koneella loputtomiin ja kertoa itsestäni ilta toisensa jälkeen.
Nyt Sinulla ja Teillä on asiat hyvin..samoin minulla.
Kaikkea hyvää Teille- ei se välimatka este ole, jos muuten kaikki toimii!
Voi että tuntu hienolta lukea tuo sinun kirjotus. Onnea teille molemmille ja kaikkea hyvää elämässä.