Autoalan Keskusliiton puheenjohtaja, kauppaneuvos Matti Pörhö avasi Autoalan Vuosimarkkinat 2008 seminaarin Kalastajatorpalla Helsingissä.
Autoverokeskustelu, korkotason huomattava nousu ja kuluttajien kiinnostus kodin elektroniikkaan sekä sisustamiseen ovat Pörhön mukaan varjostaneet autokauppaa kuluvana vuonna. Kevään aikana vaihtoautovarastot kasvoivat ennätysmäisen suuriksi ja myös uusien autojen tilauskanta jäi jälkeen viime vuodesta. Kesän aikana vaihtoautovarastot kuitenkin saatiin kuntoon ja uusien autojen tilauskanta alkoi elpyä.
Avauspuheessaan Pörhö kuvasi kuluvan vuoden autokauppaa ”työntökaupaksi”, jossa autokauppiaat ovat työntäneet tavaraa markkinoille mitä erilaisimmilla tarjouksilla huolimatta siitä, että autojen hinnat eivät ole ehkä koskaan olleet näin alhaalla suhteutettuna kansan ostovoimaan.
Pörhön mielestä myös vaihtoautojen viennin mahdottomuus on vaikuttanut uusien autojen ensirekisteröintimääriin. Hän uskoo, että suuret vaihtoautovarastot olisi saatu osittain purettua maamme rajojen ulkopuolelle, mikäli valtio maksaisi autoveron palautusta kun käytetty auto poistuu maasta. Pörhö vaatiikin vientipalautuksen puutteen korjaamista pikaisesti.
Autojen varustelu- ja hintataso kasvussa
TNS Gallup Automotiven tekemä ostoaietutkimus kertoo sen, että kuluttajat haluavat yhä paremmin varusteltuja autoa, mikä tarkoittaa myös hintatason kasvua. Trendi on samansuuntainen sekä uusissa että käytetyissä autoissa.
Viime vuonna vastaavassa tutkimuksessa farmarimallit valtasivat paalupaikan, mutta uudessa tutkimuksessa sedanit ovat tulleet takaisin. Suurinta kasvu on kuitenkin maastureissa, joiden suosio on kasvanut huimasti. Vaihtoautoissa farmarit pitävät edelleen pintansa, mutta myös käytetyissä sedanien suosio lisääntyy.
Liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen viipyminen estää autokaupan kasvun
Ostoaiebarometrin mukaan ensi vuonna myydään 135 000 uutta henkilöautoa ja 17 000 uutta pakettiautoa. Tämä on sama määrä, minkä autoalan ennusteryhmä on ennustanut keväällä kuluvalle vuodelle.
Valtiovalta on ilmoittanut selkeästi tulevan vuoden veropoliittiset ratkaisunsa. Niihin ei sisälly autoveron alennusta ja käyttömaksutkin muuttuvat päästöperusteisiksi vasta 2010. Lisäksi polttoaineiden veronkorotus on tiedossa. Tästä huolimatta Pörhö pelkää autoverokeskustelun jatkuvan ja aiheuttavan häiriöitä autokauppaan myös tulevana vuonna. Ilman tätä keskustelua autokaupalla olisi hienoiset edellytykset jopa kasvuun, sanoo Pörhö.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Eiköhän se kuitenkin ole niin, että autoverokeskustelu on aika kiivasta vielä ne muutamat viikot tai korkeintaan kuukaudet, kunnes autovero vihdoin poistuu. Sen jälkeen voidaan sitten ihmetellä vielä hetken tuota säännöstelytalouden jäännettä :-) eikä kohta kukaan enään muista edes asiaa.
Ei autonhankintavero poistu kokonaan vielä moneen moneen vuoteen. Vuoden 2010 jälkeen saattaa jotain alkaa vaiheittain ehkä tapahtumaankin. Itse ostan nyt uuden auton (luovutus 4vkon päästä). Olen varma, että ehdin ajaa sillä pari sataatuhattta km ennen kuin hankintavero edes alkaa Suomessa alenemaan. Kuka uskaltaa lyödä minun kanssani vetoa talvirenkaiden hinnasta, ettei ennen vuotta 2010 hankintaveroon Suomessa tule alennusta?
"...Itse ostan nyt uuden auton (luovutus 4vkon päästä)..."
Muista joka tapauksessa, että veron poiston jälkeen ei ole häviäjiä, kun lasket autoilukustannuksia seuravalle kymmenelle vuodelle. Ne, jotka nyt ottavat rauhallisesti voittavat vähän enemmän, kuin juuri auton hankkineet, mutta kaikki joka tapauksessa voittavat.
Katsoo nyt vaan huomenna Nelosen nettitvStä mitä tuleman pitää:-) Mahtaa harmittaa kun autokuume vei järjen ja rahat, HAAHHAH!
Ei kannata hehkuttaa liikaa. Kaikki voittaa kuitenkin autoveron poistossa. Toiset vähän enemmän kuin toiset, mutta kaikki voittaa joka tapauksessa.
Ei talvirengassetistä, vaan Kossupullosta - se on periaatteellinen rajani uhkapeleille.
Pistäs yhteystietojasi näkyville, niin saat varautua ostamaan muutaman korillisen Kossua...
kaupat?
"Valtiovalta on ilmoittanut selkeästi tulevan vuoden veropoliittiset ratkaisunsa. Niihin ei sisälly autoveron alennusta ja käyttömaksutkin muuttuvat päästöperusteisiksi vasta 2010."
Kertokaa minulle miltä ihmisestä sisimmässään tuntuu, kun joutuu julkisuudessa lausumaan tekstiä johon ei itse usko?
Ihminen sanoo euronkuvat silmissään ihan mitä vaan.
Kuvitteleeko se Pörhö saavansa dumpattu ylisuuren vaihtoautovarastonsa ulkomaille, jos niistä saisi veronpalautukset? Ja mihinköhän maahan?
Juu, ja miten jäljellä oleva autovero laskettaisiin, samalla tapaa kuin tuotavien käytettyjen. Sepä olisi mielenkiintoista nähdä, mihin se mahtaisi johtaa.
Ensin vedätettäsiin käytettyjen hintapyynnöt pilviin. Näin saadaan veron osuuskin nousemaan. Sitten myydään autot ulos ja saadaan veronpalutukset, vedätettyjen hintojen mukaan.
Loistava idea, tottahan tuohon kannaattaa suostua.
Varsinkin kun veron määrää on ja olisi tulevaisuudessakin helppo manipuloida.
Ja saataisiin kaupan kannalta ikävä käytettyjen autojen tuontikin lopetettua.
nähtäisiin sekin ihme että käytetyt olisivatkin yhtäkkiä kalliimpia kuin uudet vastaavat.
Tulee mieleen eräs nosturifirma ja alv-palautukset ;)
Ahneudella ei mitään rajaa vai vielä verot takaisin ja tietty vain kauppiaille?
Koko asia perustuu EU:n perusperiaatteeseen, joka edellyttää palveluiden ja tavaroiden vapaata liikkumista rajojen yli. Näin ollen tämähän on pakko toteuttaa.
Itse kun toin Saksasta auton niin viranomainen määräsi yksipuolisesti veron tuonnille. Tästä eteenpäin todennäköisesti auton viejä voi itse laskea tilastoihin perustuvan veronpalutuksen summan, jonka valtio joutuu hyvittämään viejälle.Näinhän se menee!
Ei - tämä on kaikkien oikeus ja erinomainen asia.
Kyllä saat vapaasti viedä ja tuoda. Verot on toinen juttu. Niiden palautus taas olisi ennenkuulumatonta, ei tule koskaan toteutumaan. Että auton viejä laskisi veronpalautuksen määrän... heheee, no unelmia saa olla...
Ei kannata kaikkien eturyhmittymien esittämiä unelmia uskoa, tämä on hyvä esimerkki. Ei mitään mahdollisuuksia toteutua.
No toivossa hyvä elää ;)
Ennenkuulumatonta jos näin kävisi.
tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen. Suomessa ei ole suojatulleja tai muita esteitä autojen tuonnille, eli tavaran liikkuminen on tässä suhteessa täysin vapaata ja kenen hyvänsä toteutettavissa.
Verotus on kokonaan toinen asia. Jäsenmaa voi EU:ssa määrätä itsenäisest autoverotuksesta, kunhan se ei ole tuontiautoja syrjivää.
Suomessa tuontiauton verotus perustuu Suomessa myydyn auton veron tasoon, joten autoverotus ei syrji tuontiautoa verrattuna "suomi-autoon".
MAHTI-järjestelmästä saa jokainen olla omaa mieltänsä, mutta KHO:n taannoisen vaatimuken mukainen se on ja KHO ei siihen ole puuttunut.
Hinnanmääritys ei koskaan tyydytä suomalaista autontuojaa, jolla on oma lehmä ojassa.
Koirat haukkuvat - karavaani kulkee!
Kukaan ei ole kyennyt osoittamaan autoverolle muuta tarkoitusta, kuin puhdas yhteisösopimuksen vastainen kaupan este. Valitettavasti vielä tehokas sellainen, kun vertaa autokaupan volyymiä Suomessa ja vapaassa Länsi-Euroopassa. Kyse ei voi olla verotulojen keruusta, koska kokonaisverokertymä todennäköisesti tulee olemaan suurempi, kun autovero poistetaan.
Teoriassa voitaisiin ajatella, että lisäämällä autoverojärjestelmään palautuksen, joka maksettaisiin samalla taulukolla kuin verokin, saataisiin järjestelmästä yhteisösopimuksen mukainen. Edellytyksenä olisi ainakin: veron ennustettavuus (=kuitista), veron syrjimättömyys (sama prosentti tuojasta riippumatta), järjestelyn helppous tuojan kannalta (ostos yhtä helppo kuin Suomestakin) ja järjestelmän läpinäkyvyys (kaikki perusteet verotetun tarkastettavissa).
En oikein näe mahdollisena, että tuollaista järjestelmää lähdetään rakentamaan muutaman vuoden takia. Viimeistään 2016 ollaan jo täysin erilaisessa verotusjärjestelmässä, johon auton oston verotus ei tule kuulumaan, kuten tiedämme. Ainakin tuollaisen järjestelmän rakentaminen tässä tilanteessa on puhdasta verovarojenhaaskausta.
SUOMESSA ON 2-3 MILJOONAA HENKILÖAUTOA JA KAIKISTA ON MAKSTTU VEROT. MITEN TÄMÄ EI OLISI OIKEIN. JOS NYT MYYN AUTONI ULKOMAILLE NIIN TOTTA HELKKARISSA SE VERO TAYTYY PALAUTTAA!!!!!!!!!!!!!!!! SILTÄ OSALTA MIKÄ ON VIELÄ JÄLJELLÄ.
"... MITEN TÄMÄ EI OLISI OIKEIN. JOS NYT MYYN AUTONI ULKOMAILLE NIIN TOTTA HELKKARISSA SE VERO TAYTYY PALAUTTAA!!!!!!!!!!..."
Niinhän se pitäisi, jos rakentaisimme laillisen autoverojärjestelmä. Tuollaisen järjestelmän ylläpito vain tulisi niin kalliiksi,ettei siinä ole mitään järkeä. Ainoa oikea toimenpide on poistaa autovero vihdoin ja nollata sitä kautta tilanne.
Nykyisen järjestelmänkin aiheuttamia oikeusjuttuja tullaan puimaan vielä vuosia eri oikeusasteissa. Toivottavasti joskus selvitään myös keskeisten valmistelijoiden vastuu tapahtuneesta!
Ei voi kun nauraa tolle taas, samat tahot tekivät kaikkensa ettei yksityisille sallita autojen tuontia ohi maahantuojien ja nyt sitten itkevät jälkikäteen kun muutoksia ei tule nopeutetussa tahdissa kun suuri osa suomalaisista on jo oppinut ostamaan autonsa suoraan ulkomailta.
Itse ostan autoni ulkomailta jatkossakin ihan periaatteesta sillä kaverin selitykset ei uppoa enää, moka mikä moka.
Olisivat voineet myydä 30% venäjän ja baltian myynnistä ja pistää kaikki vanhat suomiautot sinne, kuten Saksassa tekivät, mutta ei, suurempi paha oli se että tavallisin suomainen olisi voinut ostaa auton ohi kuin se että niiden myyntialue olisikin ollut pelkän suomen 5M sijaan 150M ihmistä.
Eiköhän noiden aika ole jo ohi, jos autovero poistuu, tulee suomeen saksalaisten autokauppojen sivuliikkeitä, onneksi.
Näin se on, härskiydellä ei ole rajaa.
Ei voi kun nauraa näitä lobbausyrityksiä.
Koskahan autokauppa oppii katsomaan peiliin ?
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Ruotsalaisista tulossa dieselkansa/1135230487524
"Toisin kuin Suomessa, autokauppa on Ruotsissa nousussa. Elokuun loppuun mennessä Ruotsissa ensirekisteröitiin 195 699 henkilöautoa. Nousua viime vuoteen on 5,6 prosenttia."
"Ympäristöystävällisen auton ostaneet saavat Ruotsissa valtiolta 10 000 kruunun (n. 1 100 euroa) hyvityksen edellyttäen, että omistavat auton vähintään puoli vuotta."
Ja autoverohan poistu EU:n myötä, toisin kuin meillä Suomessa...