Kun olet kuunnellut helmikuusta 2007 joka viikonloppuista jauhamista kuinka hänen miehensä ei arvosta häntä ja nyt hän päättää erota ja ei enää koskaan palaa yhteen, ni seuraavana päivänä on eri asia. Tai jo myöhemmi illasta.
Ystäväni pettää miestään, pahoinpitelee, haukkuu seläntakana jne.
Ja aina jos lähdemme ulos viettää iltaa ni joko ne riitelee tai sitten nuolee todella ällöttävästi ja ei puhu kenellekkään ja yleensä pian tämän jälkeen riitelee ja ystäväni itkee kuinka hän nyt aikoo jättää tämän ja ei kestä. Ja asia mennyt nyt siihen että tämän poikakaverikin soittaaa aina mulle ja valittaa sit tyttöystävästään! EN KESTÄ.
Itsellä nyt pari viritystä kivan miehen kanssa ja haluis nauttia olostaan, mut näyttävästi näiden kahden suhde menee nyt kaiken edelle, ettei edes kysytä mun miehistä yhtään mitään.
Ystäväni oli paras kaverini, mutta olen alkanut välttää häntä. en vastaa puheluihin, en puhu mesessäkään.. en vaan pysty! Ällöttää kaikki! Miten vahva hän yrittää aina olla kun päättää erota ja toitottaa loputtomiin ettei palaa ja ajattelen sillon että ONNEKSI NÄMÄ OVAT NYT VIIMESET TUKEMISET TÄN ASIAN SUHTEEN, mutta samaan palataan.
Voinko vaan jättää ystäväni?
Ystäväni pettää miestään, pahoinpitelee, haukkuu seläntakana jne.
Ja aina jos lähdemme ulos viettää iltaa ni joko ne riitelee tai sitten nuolee todella ällöttävästi ja ei puhu kenellekkään ja yleensä pian tämän jälkeen riitelee ja ystäväni itkee kuinka hän nyt aikoo jättää tämän ja ei kestä. Ja asia mennyt nyt siihen että tämän poikakaverikin soittaaa aina mulle ja valittaa sit tyttöystävästään! EN KESTÄ.
Itsellä nyt pari viritystä kivan miehen kanssa ja haluis nauttia olostaan, mut näyttävästi näiden kahden suhde menee nyt kaiken edelle, ettei edes kysytä mun miehistä yhtään mitään.
Ystäväni oli paras kaverini, mutta olen alkanut välttää häntä. en vastaa puheluihin, en puhu mesessäkään.. en vaan pysty! Ällöttää kaikki! Miten vahva hän yrittää aina olla kun päättää erota ja toitottaa loputtomiin ettei palaa ja ajattelen sillon että ONNEKSI NÄMÄ OVAT NYT VIIMESET TUKEMISET TÄN ASIAN SUHTEEN, mutta samaan palataan.
Voinko vaan jättää ystäväni?
Vastaukset 5
Vanhimmat
psykologia voisi toimia...
seuraavan kerran kun ystäväsi vannoo jättävänsä sen miehen niin vastaa (ihan totuuden mukaisesti) "et ole pystynyt siihen ennenkään..tuskin pystyt nyktään. En jaksa enää tukea sinua koska sinä et tee sitten omaa osuuttasi. Nyt puhutaan jostain muusta, suhteeseesi palaamme seuraavan kerran kun jotain UUTTA on tapahtunut."
Jos hän alkaa rutisee että sinun pitäisi tukea, niin voit sanoa että on ihan turha tukea kun toinen ei sitten tee kuitenkaan mitään.
Kuinka sinä voit valita tuollaisia "ystäviä"?
Tuo ystäväsi" ei arvosta sinua tiiman tippaa, miksi muuten hän käyttäytyisi kuin sika sinun läsnäollessa? Hänen käytöksensä on niin halpamaista että 99% lukijoista karistaisi tuollaiset ihmiset kannoiltaan jo eilen.
Jos totta puhutaan, ystävyys on jotain niin arvokasta että sitä vaalitaan kuin kaunista kukkaa.
Tuolle ihmiselle sinä olet vain halpa likakaivo johon tarkoituksella kaadetaan saastaa.
Olen itse ollut lähestulkoon samassa tilanteessa kuin ystäväsi on nyt, mutta olen kokenut myös millaista on katsoa sivusta, kuunnella ja yrittää ymmärtää kun ystävä lyö päätään seinään.
Ystäväsi tilanteessa minä en uskaltanut purnata omaa osaani ja suhdettani kun vain yhdelle ihmiselle, nimittäin kaikkein parhaimmalle ystävälleni. Luotin siihen että vaikka hän ei aina voisikaan kaikkea ymmärtää, hän on olemassa olkapäänä minua varten kun sellaista tarvitsen ja seisoo rinnallani vaikkei olisikaan päätöksistäni samaa mieltä kanssani. Minä en luottanut turhaan -toivottavasti ei sinunkaan ystäväsi?
Nyt olen ystävänä toiselle ystävälleni kun hän yrittää kaikin keinoin saada parisuhteensa toimimaan. Hän pettää, näyttelee, martyroi ja itkee lopuksi sitä ettei koko homma johda mihinkään. Illanvietossa hän yrittää kaikin keinoin tehdä miehensä mustasukkaiseksi roikkumalla ties kenen kaulassa ja illat päättyvät riitoihin ja itkuun. Minä en ymmärrä lainkaan hänen käytöstään, mutta minä olen läsnä -vaikka kuinka tekisi mieli ravistella toista ja kysyä suoraan mikä h*lvetti sinua vaivaa.
Kun lopulta erosin onnettomasta suhteesta, olin siihen mennessä menettänyt monta "ystävää". Silloin mittasin ystävyyden arvon siinä, kykenikö joku nielemään ylpeytensä tullessaan minun suunnaltani usein torjutuksi (kun en osannut puhua, olla enää seurassa oma itseni), vai odottiko toinen että joudun matelemaan hänen edessään anteeksi antoa anellen, silloin kun pyysin apua ja olkapäätä epäonnistuneeseen, kurjaan olooni. Silloin ei kaipaa kuin halausta ja myötätuntoista katsetta, keskustelua ilman saate sanoja "mitä minä sanoin".
Mihin loppui ystävän vastuu toimia ystävänä?
Nyt olen joutunut seuraamaan oman ystäväni kaatuilemista useaan otteeseen ja ymmärrän täysin sinua siinä että sinun on vaikea jaksaa omaa osaasi. Mutta muista että kolikon kääntöpuolella on sama ihminen jota olet joskus rakastanut parhaana ystävänäsi. Hän tarvitsee sinua. Kun on keskellä ongelmia, sitä harvoin havahtuu seuraamaan mitään ympärillä olevaa -siihen ei ystävälläsikään riitä voimat. Epäonnistunut parisuhde on muuttanut häntä ja hänen persoonaansa eikä muutos aina ole mieluinen. Sinun ei tarvitse missään nimessä myötäillä ja hokea ettei ystäväsi ole tehnyt väärin, että sinä ymmärrät (vaikkei niin olisikaan), vaan ole rehellinen ja sano että et voi koskaan täysin ymmärtää mutta haluat olla ystävä hänelle ja kuunnella jos hän kuuntelijaa tarvitsee. Kerro että mielestäsi ystäväsi olisi mentävä itseensä ja kasvettava tekemistään virheistä. Mutta kerro myös että sinä välität (rakastat) ja haluat enemmän kuin mitään että hän olisi onnellinen ja löytäisi lopulta itsensä.
Totta on että ystävyyden tulisi olla vastavuoroista, mutta tarvitseeko sen olla sitä koko ajan? Uskon että kun ystäväsi on taas omilla jaloillaan hän tulee muistamaan ja arvostamaan sinua ja ystävyyttäsi moninkertaisena. Kuten sanoin silloin aikanaan omille ystävilleni, kun hän "paranee", hän maksaa kaiken ystävyyden sinulle takaisin ihan vain olemalla oma itsensä.
Ala-asteelta lähtöisin oleva ystävyyteni alkoi jälleen eron myötä korjaantua. Vastoittain ystäväni sanoi että olen nyt, 8kk eron jälkeen, taas aivan sama ihana itseni kuin vielä yläasteella. Toivoa ei siis ole vielä menetetty! Minä odotan siihen kun oman ystäväni suhde tulee päätökseen (sillä kaikkea ei rakkauskaan heidän välillään voi antaa anteeksi ja unohtaa) ja silloin olen läsnä. Annan hänelle uskoa omaan itseensä ja tunteen siitä ettei hän jää koskaan yksin omien ajatustensa kanssa. Silloin hän tarvitsee minua -kuten sinun ystäväsi sinua, kaikkein eniten.
tekisit selväks näille ystävilles,että selvittää keskenään sotkunsa et sentään ole mikään avioliitto neuvoja.
Etkö sä todellakaan saa suutasi auki ja osaa puhua sille kaverillesi ihan suoraan mitä olet asioista ja sen turhasta valittamisesta mieltä? Sano että sulla on omakin elämä, etkä sä jaksa jatkuvasti kuunnella juupas eipäs höpöttämistä niiden suhteesta. tarjoudu olemaan tukemaan kun se eroaa, mutta että sen eron on todellakin tapahduttava.