Millaisissa asioissa sulla on varaa antaa periksi parisuhteessa vaikka ne tuntuisivatkin epämukavilta?
Roolit ja toisen ymmärrys parisuhteessa?
Hard_Talk
221523
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
jotain juttuja mitkä ei niin kauheasti kiinnostaisi mutta jotka on miehelle tärkeitä, kuten lähteä hänen kanssaan lätkämatsiin tms, mutta luulen että mies tekee sen mieluummin kavereittansa kanssa.
Melkeen kaikki on neuvoteltavissa. Pyrin tasapuolisuuteen. Jos esim. asuisin jonkun kanssa niin siivottaisiin vaikka vuoroviikoin(tai kuukausin :) Sama koskee ruoanlaittoa, pyykkäystä jne. Kannatan kyllä omien asuntojen pitämistä niin molemmat saa elää omaakin elämää eikä kaikkea tylsää tartte jakaa.
Yksi juttu mistä mulla "ei oo" varaa antaa periksi on se et tehtäis jotkut viikkosopimukset siivous, pyykkäys, asianpesu, ruuanlaitto tms. jutuista sillä noi pitää musta hoitua ilman lukujärjestyksistä sopimista...
Ehdottoman tasapuolisuuden tavoittelu kotityökohtaisesti tuntuu jotenkin... hmmm... aika turhia vastakkainasetteluja luovalta... no se ei tarkoita sitä kuitenkaan että naisen pitäis olla mun kotiorja...
Olen asunut joskus myös solukämpässä, siellä sovittiin että Minna siivoaa viikolla 1, Hanna viikolla 2 ja Henna viikolla 3. Oli myös sovittu mitä siivoukseen kuuluu. Sama sopisi avoliittoon. Ei tule kiistoja.
No mä uskon pystyväni ite päättämään ilman listoja milloin teen mitäkin kotitöitä... ja uskon ett Neiti Soft Talk myös... No en oo kovinkaan pedantti tossa siivousasioissa koskaan ollut eikä näytä toi neiti Sof talk kaan olevan .. heh.., toisaalta tykkään esim. kokata niin arkena kuin viikonloppuisinkin... No ei oo ollut noista asioista vielä ritaa ja en oikeen uskokkaan et tulee...
Että missä ei ole varaa antaa periksi. Tulisi lyhyempi lista.
että mun lista niinpäin olisi paljon pitempi :)
No, mä selitän ennenkuin joku taas haukkuu mut. Musta ihmisen on hyvä miettiä mitä hän EI halua. Silloin osaa pysyä erossa sellaisista tilanteista/ihmisistä. Jää paljon vapaata tilaa kivoilla asioille ja yllätyksille.
Pulkkisessa ollut vakiosketsi jossa oli TV- tai/ja Elokuvatuottaja.
"Ei ei, ei semmosia, ei sitä, no ei sitäkään, ei ei, ei, hei" =)
Mutta ainakin itse uskon että jos parisuhde on muuten toimivalla pohjalla pystyisin aika monessa asiassa antamaan periksi. Se on sitten naisen oma riski jos rupee liikaa vaatimaan.
ykkösenä on juuri se että mies VAATII asioita.
"Voisitko..."
"Olisi kiva jos..."
"Jos siitä ei olisi liikaa vaivaa niin.." ?
"saanko mä panna sua kakkoseen, no anna nyt, no miksi ei, no perkele, lopetetaan sitten koko homma "
:P
Tai jos mies vaan olettaa että mä teen kotityöt koska olen nainen, se on kauheinta mitä tiedän.
Okei, ehkä ykkösenä listalla on kuitenkin välinpitämättömyys, mihin miehet sortuu paljon useammin kuin agressiiviseen vaatimiseen.
ymmärtämässä että lähes kaikessa on varaa antaa periksi.
Näissä voisin olla aika ehdoton:
-en muuttaisi maaseudulle
-omat tilit pitää olla
voin siivota enemmän, maksaa yhteisistä hankinnoista ja laskuista enemmän, hoitaa lapsia enemmän...
Suostun muuttamaan miehen perässä mihin vaan, paitsi sota-alueille ja äärimuslimimaihin. Kestän myös sen, jos mies tekee töitä enemmän kuin minä, siis on vaikka viikot poissa.
Mitä en kestä, onkin sitten toinen juttu :) Väkivalta, aggressiivinen käytös, seksi- tai ulkonäköloukkaukset ja alistaminen johtavat eroon joko kerrasta tai viimeistään kolmesta.
seurustella jos osaa tehdä kompromissejä
seurustella jos EI osaa tehdä kompromissejä
Mä annan aina periksi ennemmin tai myöhemmin, joskus mä jaksan pistää hanttiin tunnin toisinaan 5-6 vuotta. Vituttaahan tuo toisinaan, jos erehtyy jälkiviisaana miettimään, että mistä on tullut luovuttua, kun on antanut periksi.
ole menettänyt mitään, päinvastoin, olet saanut tyytyväisen vaimon :) (?)
Me ollaan kumpikin silleen samanlaisia, että se tyytyväisyyden tunne kestää vain hetken verran kerrallaan. Sitten pitääkin saada lisää, parempaa, suurempaa, enemmän, vähemmän,....jne.
No siinä shoppailujutussa ainakin.
olen sillä linjalla etten sinänsä anna periksi tai luovu juuri mistään. Eikä miehenkään tarvi.
Siinähän sen näkee kenen kanssa tulee juttuun ja elämä sujuu.
En siis vaadi siltä toiselta mitään, mutta toisaalta en ottaisi sellaista joka ei täytä vaatimuksiani. :)
Mä alan suhteeseen vasta sitten kun se tuntuu sen arvoiselta.
Voin nukkua samassa sängyssä, vaikka mieluiten nukkuisin yksin.
Voin matkustaa toisen kanssa, vaikka mieluiten matkustan yksin.
Voin siivota vähemmän ja olla kotona enemmän.
Voin pitää enemmän korkokenkiä, jos se toinen siitä tykkää.
Voin suoristaa hiukseni, vaikka itse viihdyn pörröpäänä.
Voisin myös tinkiä elintasostani ja elättää toisen palkallani, jos toisella ei olisi töitä.
ja aika isoissakin asioissa pystyy joustamaan. Jos vertaan nykyistä elämääni siihen, millaiseksi sen alle parikymppisenä kuvittelin, niin aika moni ehdoton EI on kääntynyt päälaelleen, ja nimenomaan parisuhteen myötä/vuoksi. Ei kompromissien teko silti ole tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta tai katkeralta (enkä olisi niihin ryhtynytkään, jos olisi), sitä on vain huomannut, että näinkin voi tehdä/elää.
Asiat, joissa todennäköisesti en olisi valmis antamaan periksi liittyvät paljolti itsensä toteuttamiseen. Jos mies esim. ehdottomasti haluaisi minun lopettavan työssäkäynnin ja keskittyvän kodinhoitoon kunnon 50-luvun kotirouvan malliin, meillä olisi edessämme pienoinen kriisi.
Vaikea määritellä, mistä antaisin periksi, mutta se, mistä en antaisi periksi tippaakaan, olisi samankaltaiset elämänarvot. Tämä sisältääkin aika lailla kaiken - se sisältää uskonnolliset kysymykset (koska olen ateisti, en halua uskonnollista miestä), elämän ja toisten ihmisten kunnioittamisen, vapauden arvostamisen, perusluottamuksen ihmiseen (myös kumppaniin), toiveet tulevaisuuden suhteen, suvaitsevaisuuden... kysymykset siitä, millaista parisuhteen pitäisi olla, millainen on hyvä elämä, mikä on reilua... Oikeastaan olen aika tyytyväinen tiivistykseeni. Myös kyky keskustella järkevästi on olennaista, jonkinlainen jännite on myös tärkeää.
Olin (ja ehkä olen edelleenkin?) tosin melko vahvasti liukumassa suhteeseen miehen kanssa, jonka arvot ovat turhankin erilaiset. Mutta siinä suhteessa on jännitettä ihan pirusti, melkein liikaakin. Järkeä sen sijaan ehkä puuttuu, vaikka se ainoa yhteinen arvomme onkin järki.. --- siksi olenkin yrittänyt mennä takapakkia. Se ei vaan oikein ole tuottanut tulosta, mies innostuu aina vain enemmän.