Mä ajattelin,että on ehkä parasta että mä lähden nyt hetkeksi näistä kuvioista.Jätän kaiken vastuun sulle.Sulla on omat kaverit,kenen kanssa sä juhlit ja pidät hauskaa ja irrottaudut arjesta,niin on mullakin hyvä olla ne omat kaverit ja oma seura missä mä saan irrottautua kokonaan arjesta ja nauttia elämästä vapaalla vailla vastuuta.Sitähän jokainen tarvii.
Mä vaan oli kuvitellu aikonaan että sillonkun se yhdessä tehty arki alkaa väsyttämään,sillon myös rentoudutaan ja irrottaudutaan yhdessä.M;utta kun ollaan erilaisia ja sä haluat irrottautua sillon myös mun seurasta,niin munkin on parasta nauttia omalla porukalla vapaasta.
Ehkä on molempien hyvä miettiä mitä haluaa tulevaisuudelta.
Mä olin pienestä asti kuvitellu että jos mulla joskus on oma perhe,niin sitten saan rakastaa miestäni täysillä ja tehdä kaikkeni toisen hyväksi saaden itsekin rakkautta ja hyvää toiselta.Sitä en vaan koskaan osannu kuvitella että toinen mieluummin ottaa,muttei itse anna.Ja sitä meillä on vähän joka suhteessa,niin arki kotona,kuin vapaalla,raha asiois ja sängyssä.
Mä oon väsyny siihen jatkuvaan antamiseen kun en takasin paljoa saa.
Arjessa se näkyy siinä että pesen pyykit kaikille yksin,teen ruoat kaikille,siivoan kaikien sotkuja(joskus siinä saan lapset auttamaan ja sä onnksi joskus laitat tiskiä koneeseen).Muuten viikosta toiseen imuroin lattioita,sängyt,pesen lattioita ja wc ja kylppärin,ikkunoita harva se päivä kun lapset sotkee,mattoja ym...
Joskus kun en kaikkia pyykkejä ole kerenny pestä,saan kuulla et taas ne lojuu likasena(niin mikset pese ite?!).
Vaikka kaiken siivoan yksin,saan kuulla siitä kun en autoa imuroi ja siivoa(miten mä jaksan sitä enää kaiken muun päälle?!).Kesät hoidan pihaa sen minkä lasten kans saan ja jaksan hoidettua,talvisin lykin isosta pihasta lumet,että sä säästät voimas salille.
Tuon kaupasta usein pienellä rahalla ruokaa kaikille ja koitan ite pitkälle valmnistaa että saadan syötävää(kun sulla raha menee siellä kavereiden kanssa juhliessa niin rankan arjen jälkeen).Silti saan kuulla kuinka meillä ei koskaan ole mitään syötävää.
Sitten kun arki ressaa ja väsyttää,mä jään taas yksin hoitamaan samoja asioita kotiin kun sä tarvit vapaata ja "nollausta",enhän mä tietty sitä oliskaa tarvinnu.Sitten koitan vähällä unella hoidella kotia,lapsia ja vielä koittaa pysyä tyynenä("kun se akka on aina naama väärinpäin kun mä palaan").
Sitten kun aika usein sattuu tekemään mieli irti arjesta seksillä ja satun yrittämään väärään aikaan,niin sä torjut,mutta sitten saan kuulla kuinka en koskaan tee alotetta kun sä haluaisitkin. Mutta miten mä voisin tietää millon tuun torjutuksi,millon satutkin suostumaan?!Vähemmällä kolauksilla selviän kun en yritä ollenkaan enää.Sillon kun harvoin sitä seksiä saa,ni sulle on tärkeää että laukeat ja muuta ei tarvi.Siihen loppuu kaikki.Mun nautinto on sulle jotain mitä et myöskään halua mulle antaa.Saan varmaan jo liikaa jos satun saamaan nautinnon.
Mutta sen sain kokea jo alkuaikoina kuinka sulle on niin kamalaa antaa mulle laukeaminen.Jos en saa sunkaa samalla ni en tarvi ollenkaa.
Kaikesta huolimatta nautin normaali arjesta,kun mulla on ne lapset,mistä niin paljon haaveilin jo lapsena.Kamalaa on se kun en voi sua rakstaa varauksetta.Täytyy kokoajan muistaa että kyllä sä taas mut jätät kylmästi yksin kun kaverit vetää mukaan.Ja sillon vihaan sua taas niin paljon!.Aina se muistuttaa mua kuka täs talos ottaa ja kuka antaa.
Tasavertasta ei varmaan saa olla ettei sun valta kärsi.Mutta et varmaan ole koskaan tajunnu sitä että kun tarpeeksi ottaa,ottaa pois sen rakkaudenkin.Jos sitä rakkautta ei ruoki,ei se jaksa elää.
Mulla on hyvin samanlainen olo usein kun sadun tuhkimolla.Sä oot mun ilkeä sisar/äitipuoli jotka tuhkimolla teettää kaiken ja se rakkaudesta ja hyvästä sydämestään kaiken tekee.Kunnes sen pelastaa hyväsydäminen prinssi ja sillon saa ilkeät siskot ja äitipuoli nenilleen.
Sillä erolla se satu että mua ei pelasta mikään uljas prinssi,kun mun prinssi olikin ilkeä ja hyväksi käyttää puolisoaan.Mutta ehkä mä joku päivä olen onnellinen ja sä ihmettelet kuinka siinä niinpäin kävi.Uskon että hyvyys voittaa.
Usko tai älä mutta en mä sua silti vihaa.Elämä on mulle epäoikeudenmukasta ja vihaan sun monia tekoja,mutta silti uskon että sullakin on se sydän,josta välillä mäkin saan kokea jotain(ja niistä se rakkaust on tähän asti ammentanu voimansa).Jos sä joskus oot valmis luopumaan täysin siitä itsekkyydestä,niin mäkin voin taas olla onnellinen.
Mutta nyt saat sä kuitenkin maistaa omaa lääkettäs ja mä oon pois hetken,etkä sä saa tietää missä ja kuinka kauan.Ja millasena mä takasin palaan.Katotaan herättääkö edes tämä näkemään millanen sä oot mulle harva se viikonloppu.Lasten takia oon valmis yrittämään kaikkeni että voidaan olla onnellisia,molemmat!
Mä vaan oli kuvitellu aikonaan että sillonkun se yhdessä tehty arki alkaa väsyttämään,sillon myös rentoudutaan ja irrottaudutaan yhdessä.M;utta kun ollaan erilaisia ja sä haluat irrottautua sillon myös mun seurasta,niin munkin on parasta nauttia omalla porukalla vapaasta.
Ehkä on molempien hyvä miettiä mitä haluaa tulevaisuudelta.
Mä olin pienestä asti kuvitellu että jos mulla joskus on oma perhe,niin sitten saan rakastaa miestäni täysillä ja tehdä kaikkeni toisen hyväksi saaden itsekin rakkautta ja hyvää toiselta.Sitä en vaan koskaan osannu kuvitella että toinen mieluummin ottaa,muttei itse anna.Ja sitä meillä on vähän joka suhteessa,niin arki kotona,kuin vapaalla,raha asiois ja sängyssä.
Mä oon väsyny siihen jatkuvaan antamiseen kun en takasin paljoa saa.
Arjessa se näkyy siinä että pesen pyykit kaikille yksin,teen ruoat kaikille,siivoan kaikien sotkuja(joskus siinä saan lapset auttamaan ja sä onnksi joskus laitat tiskiä koneeseen).Muuten viikosta toiseen imuroin lattioita,sängyt,pesen lattioita ja wc ja kylppärin,ikkunoita harva se päivä kun lapset sotkee,mattoja ym...
Joskus kun en kaikkia pyykkejä ole kerenny pestä,saan kuulla et taas ne lojuu likasena(niin mikset pese ite?!).
Vaikka kaiken siivoan yksin,saan kuulla siitä kun en autoa imuroi ja siivoa(miten mä jaksan sitä enää kaiken muun päälle?!).Kesät hoidan pihaa sen minkä lasten kans saan ja jaksan hoidettua,talvisin lykin isosta pihasta lumet,että sä säästät voimas salille.
Tuon kaupasta usein pienellä rahalla ruokaa kaikille ja koitan ite pitkälle valmnistaa että saadan syötävää(kun sulla raha menee siellä kavereiden kanssa juhliessa niin rankan arjen jälkeen).Silti saan kuulla kuinka meillä ei koskaan ole mitään syötävää.
Sitten kun arki ressaa ja väsyttää,mä jään taas yksin hoitamaan samoja asioita kotiin kun sä tarvit vapaata ja "nollausta",enhän mä tietty sitä oliskaa tarvinnu.Sitten koitan vähällä unella hoidella kotia,lapsia ja vielä koittaa pysyä tyynenä("kun se akka on aina naama väärinpäin kun mä palaan").
Sitten kun aika usein sattuu tekemään mieli irti arjesta seksillä ja satun yrittämään väärään aikaan,niin sä torjut,mutta sitten saan kuulla kuinka en koskaan tee alotetta kun sä haluaisitkin. Mutta miten mä voisin tietää millon tuun torjutuksi,millon satutkin suostumaan?!Vähemmällä kolauksilla selviän kun en yritä ollenkaan enää.Sillon kun harvoin sitä seksiä saa,ni sulle on tärkeää että laukeat ja muuta ei tarvi.Siihen loppuu kaikki.Mun nautinto on sulle jotain mitä et myöskään halua mulle antaa.Saan varmaan jo liikaa jos satun saamaan nautinnon.
Mutta sen sain kokea jo alkuaikoina kuinka sulle on niin kamalaa antaa mulle laukeaminen.Jos en saa sunkaa samalla ni en tarvi ollenkaa.
Kaikesta huolimatta nautin normaali arjesta,kun mulla on ne lapset,mistä niin paljon haaveilin jo lapsena.Kamalaa on se kun en voi sua rakstaa varauksetta.Täytyy kokoajan muistaa että kyllä sä taas mut jätät kylmästi yksin kun kaverit vetää mukaan.Ja sillon vihaan sua taas niin paljon!.Aina se muistuttaa mua kuka täs talos ottaa ja kuka antaa.
Tasavertasta ei varmaan saa olla ettei sun valta kärsi.Mutta et varmaan ole koskaan tajunnu sitä että kun tarpeeksi ottaa,ottaa pois sen rakkaudenkin.Jos sitä rakkautta ei ruoki,ei se jaksa elää.
Mulla on hyvin samanlainen olo usein kun sadun tuhkimolla.Sä oot mun ilkeä sisar/äitipuoli jotka tuhkimolla teettää kaiken ja se rakkaudesta ja hyvästä sydämestään kaiken tekee.Kunnes sen pelastaa hyväsydäminen prinssi ja sillon saa ilkeät siskot ja äitipuoli nenilleen.
Sillä erolla se satu että mua ei pelasta mikään uljas prinssi,kun mun prinssi olikin ilkeä ja hyväksi käyttää puolisoaan.Mutta ehkä mä joku päivä olen onnellinen ja sä ihmettelet kuinka siinä niinpäin kävi.Uskon että hyvyys voittaa.
Usko tai älä mutta en mä sua silti vihaa.Elämä on mulle epäoikeudenmukasta ja vihaan sun monia tekoja,mutta silti uskon että sullakin on se sydän,josta välillä mäkin saan kokea jotain(ja niistä se rakkaust on tähän asti ammentanu voimansa).Jos sä joskus oot valmis luopumaan täysin siitä itsekkyydestä,niin mäkin voin taas olla onnellinen.
Mutta nyt saat sä kuitenkin maistaa omaa lääkettäs ja mä oon pois hetken,etkä sä saa tietää missä ja kuinka kauan.Ja millasena mä takasin palaan.Katotaan herättääkö edes tämä näkemään millanen sä oot mulle harva se viikonloppu.Lasten takia oon valmis yrittämään kaikkeni että voidaan olla onnellisia,molemmat!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kirjoititko tämän litanian oikeesti sille miehellesi myös ja työnsit nenän eteen? Tai jätit sinne keittiönpöydälle kun olit pakannut kassisi ja lähtenyt sinne vanhempien luokse tai minne oletkaan menossa?
Näin tein kylläkin niin että jätin sen pöydälle,kun illaksi lähdin pois.Huomenna lähden sitten vähän kun salaa koko vkl reissulle.Ei ole mies puhunu mitää kirjeestä,ei kyllä ole puhuttu oikein mistään koko viikolla.Niin sapettanu ettei oikein ole huvittanukkaa puhua.Mutta tyhjensimpä sydämeni ja on yllättävän kevyt olo.Huomenna se sitten saa nähdä kun ei akka olekaan kotona ja ei tiä missä ja millon palaa.Enpä ois uskonu että mä teen tollasia temppuja joskus... ;)
Toivon että hyvää tekee...Kerron sitten kuinka kävi kun palasin.Siis ens viikolla...
matkaan lähin perjantaina jo ennen kun mies pääsi töistä,sen verran ilmotin että lapset hakee töistä tulles.Rentouduin eikä oltu missään yhteydes koko viikonloppuna,mutta kun palasin eilen,niin illalla myöhään pystyttiin juttelemaan ja sen verran mies ilmotti että laita talo myyntiin,ihan sama millä hintaa menee,kuhan päästää tästä ja puolitetaan velat.Siihen en suostu kun ukko niitä velkoja ryyppäs,mut toivon että talo menis hyvällä hintaa ja saisin alottaa elämän ilman velkaa ja miehen kanssa ystäväpohjalla(ihan lasten takia,kun on se kuitenkin lasten isä ja on mulle ne lapset antanu...)En tiä kuinka käy,aika rikki oon.Näin sitä saa kun kaikkensa tekee toisen eteen ja liian kauan sietää toisen itsekkyyttä.Liekö se osittain narsistinen...mene ja tiedä.
Kun saiskin pompata elämässä eteenpäin ja olisin jo kaikki asiat selvitettynä lasten kanssa omassa asunnossa,nuolemassa haavojani ja parantelemassa särkynyttä sydäntäni.Sen tiän nyt varmasti että uutta miestä ei mun elämään tule saman katon alle koskaan.Aijon nauttia elämästä ja vielä monta vuotta keskittyä lasten kasvattamiseen kun pieniä vielä ovat.Sen jälkeen on mulla oma elämä edessä...
Kyllä nuo on varmaan monelle tuttuja asioita perheessä. Jos vaimo on varsinkin kotona niin usein mies ei huomaa, että nainen raataa ja tekee suuremman työn kuin mies kirjoituspöydän takana tai missä työssä lie.
Olen kuitenkin huomannut omassa elämässä sen, että usein haaveilen, että kun olen tehnyt edustajan työt ja tulen viikon kuluttua kotiin niin silloin menemme yhdessä sinne ja sinne, mutta perhe ei olekaan samaa mieltä. Haaveilen yhteisistä hetkistä vaikkapa jossakin kuppilassa tai hesellä tai rollssilla tai jossakin kivassa koko perheen viihdepaikassa, mutta en saa muita innostumaan. Sitten taas lähden viikonlopun jälkeen työhön pettyneenä ja työ antaa vain sen lohdun.
Sinun tapauksessa tuntuu olevan niin, että mies menee vain kavereiden kanssa ja Sinä saat olla yksin. Sinä olisit kyllä valmis huomioimaan miehesi ja menisit yhdessä hänen kanssaan jos hänkin huomioisi ja osallistuisi ja kehuisi Sinua. Oi jos minullakin olisi kaltaisesi vaimona. Valitettavasti kuitenkin usein innostukseni laantuu kun menen kotiin ja en saa muita innostumaan. Sitten taas huokaan ja mietin, että ei tästä mitään tullut.
Samam tilanne kuin Timolla sillä erolla, että ymmärrän täysin vaimoni haluttomuutta lähteä viikonloppuna mihinkään. Alussa ajattelin samalla lailla, mutta juteltuani asiasta vaimoni kanssa hän sanoi, että on hieman hankalaa yht'äkkiä muuttaa rutiineja kun olet poissa koko viikon ja minä pyöritän arkea lasten kera. Sanoi olevansa iloinen kun tulen kotiin ja rakastaa kovasti, mutta kuitenkin jollakin tavalla nyppii kun olen vain viikonlopun paikalla.
Tuolloin ymmärsin täysin vaimoani enkä ota itseeni vaikka välillä hän onkin ns. naama norsun vitulla kun tulen kotiin. Kun tuo oivallus tuli parani tilanne huomattavasti. Minä elän täysin heidän toiveiden mukaan viikonloput, koska mielestäni olen sen heille velkaa. Oletko muuten huomannut, että lapset käyttäytyy samallalailla kuin vaimosi?
Nyt menee tosi hyvin, mutta onneksi komennusta on jäljellä vain kuukausi.
Mä haluaisin mennä ja tehdä kaikkea mahollista perheen kans.Onneksi se on miehellenikin jo alkanu käymään,perheen kaa välillä mennään uimaan ja syömään sen jälkeen.Mutta kun tarttisin sitä kahestaanki aikaa ja joskus edes palautetta että jaksan raataa(siis positiivista).Saa nähä jääkö mieheni itsekkyys koskaan pois.Vähentyny on paljonki,joskus se oli aivan hirveetä.Ei meillä enää edes ole paha,normaali arki on melkein kun kellä tahansa perheellä(sillä erolla että vastuu jää mulle melkei kaikes).
Tasan ei käy onnen lahjat.Toisilla on toisenlaiset ongelmat,osaanikaan en toisen kanssa vaihtas,siltikään.Mutta koitan jotain saada onnistumaan että voisin iteki paremmin.
Sitä oon yksin itkeny monta kertaa,miksi en ottanu sittenki sitä toista,joka pettyi mun päätökseen ja olis ollu ihanteellinen puoliso.Sen tiän siitä kun nyt hänki on perheellinen ja nähdään aina välillä.
En nuorena ja viattomana osannu kuvitella että on niin itsekkäitä ja tuhlareita olemas kun mieheni on.Ja mä kun säästäsin ja osaan elää niin vähällä rahalla vaikka silti puen lapseni muotivaatteisiin,enkä itekää ihan rähjäsis kule...
Tänään yritän häipyä kotoa kun mieheni on vaan puhumaton ja teoillaan osottaa että kirje suututti kai sit lopullisesti?...Ei pysty kattomaan totuutta silmiin...
mutta tunnistan itseni kuvauksestasi. Olen itse itsekäs narsisti-mies joka vaatii perhettä uhrautumaan itselleen antamatta vastineeksi vähän muuta kuin rahaa perheen kuluihin.
ni miksi sä et tee asialle mitään.Sillä oikeasti narsistinen luonnehäiriöinen ei myönnä koskaan sitä kenellekään että on sairas.Sillä se ei näe itessään mitään vikaa vaan oikeassti vika on muka aina toisissa...Jo sä tiät toimivas väärin,niin sillon siitä on hyvät mahollisuudet korjaamaan tilanne.Narsisti ei koskaan korjaa ja manipuloi kaikki puolelleen.Munkaan mies ei ole narsisti,kun on kuitenkin paljon koittanu asialle tehä,mutta itsekäs on.
Kylläpä osui kirjoituksesi! Kävin läpi elämässäni aika samoja asioita. Ja tein sen saman kuin sinä, mutta lähdin ensin omille teilleni ja kirjoitin tarinan vasta sitten paperille. Sitä "lappusotaa" käytiin sitten aika pitkään ja minun miehelläni oli pontta ottaa itseään niskasta kiinni!
Aika v-mäiselle se tuntui, kun oli hoitanut kotia, pyörittänyt arkea käytännössä yksin ja mies kotiin tullessaan kerran tarttuikin imuriin alkaen raivota, kuinka en ollut siivonnut kotona varmaan koskaan. Keittiön maton alla oli hänen mielestään ainakin vuoden murut. Siitä alkoi sitten nurkkien vahtiminen joka päivä töistä tullessa.
Vaan eipä vahdi enää. Hän siivoaa ihan itse, jos ahdistaa joku muru lattialla. Nyt hän ainakin yrittää tehdä kotona jotain.
Toivotan sinulle onnea ja jaksamista! Älä jää jalkoihin, vaan sinun onnesi on lapsillekin hyvästä! Elämä vielä hymyilee, sinullekin!! Jossain muodossa, aivan varmasti! =)
Annoit toivoa mun nyt niin painajaismaisiin päiviin.Sitä se on nyt ollu eikä yhtään auttanu kirje ja matkakaan,muuten kun ite virkistyin ja pystyin onneksi irrottautumaan arjesta lähes täydellisesti,mikä on suuri ihme!
Jospa se maailma hymyilee vielä mullekin =`)
ettei miehesi reagoinut asiaan muuten kuin sanomalla, että pistä talo myyntiin. Jotain vikaa hänellä oman itsensä kanssa ja koska on miehestä kyse, on ihan turha ehdotellakaan, että käväisy "kallonkutistajalla" vois tehdä terää!
Toivon todella, että saat asiat kuntoon. Tiedän senkin, että lepo tekee hyvää, mutta sen vaikutus ei kestä kovin kauaa.
Mutta usko, kyllä se päivä paistaa sinullekin! Siellä se pilvien takana koko ajan loistaa, vaikkei sitä aina näkisikään! Ehkä se talon myynti helpottaa jo sen verran, että vyyhti alkaa purkautumaan... Toivotaan ainakin niin!
((((voimahali))))
että sä ymmärrät.Mä en uskalla kenellekää puhua meidän tilanteesta,vaikka normaalisti olen kyllä avoin ja ymmärrän ettei asioiden sisällä pitäminen tee kun hallaa.Mutta kun en sukulaisille voi puhua.Jokin estää sen.Ja sovittiin mieheni kans ettei näistä meidän asioista repostella suvulle ja tutuille,kun se lähtis leviämään eikä haluta takanapäin puhetta,eikä säälijöitä.
Mulla on olo iltasin ihan hirvee.Kun lasten edessä ei tarvi enää esittää kaiken jaksavaa,ni illalla repeän täysin.Pelottaa kaikki niin mielettömästi,eniten lasten puolesta kuinka paljon ne hajoaa ja miten mä itteni lisäksi jaksan tukea niitä?!
Me sovittiin niin että lapset on esim joka toinen vkl miehelläni,muuten asuvat mulla kun ei mies pystyisi edes niistä täysin huolehtimaan.Mä oon tähänkin asti kaiken huolehtinu,niin en voisikaan niitä sen enempää miehen huolehdittavaksi antaa.
Tiän että sitten mulla miehen huolet vähenee ainakin melkein kokonaan,saan keskittyä kasvattamaan lapseni,mutta kun selviäis jotenkin siihen asti että asuisin jo omassa lasten kans.
Yksinhuoltaja pelottaa kamalasti,miten henkisesti jaksan,kun kaikkeni annoin avioliitolle,eikä se riittäny.
Mistä mä voin saada tukea ja maanpinnalla pitäjää,onko mitään ryhmiä missä muita saman kokeneita?Ammatti auttajalla kävin pahinpaan aikaan pari vuotta sitten,mutta nyt en jotenkin halua sinne mennä vaikka se sillon auttoikin valtavasti ja pysyin kasas sen avulla.
Miehelleni ehotin avioliittoneuvojalle menoa,mutta se pistää kaikki sellaset täysin puihin.Jos mtt käy,niin on hänen mukaansa hullu.Ja tiän että miehelleni se olis hyväksi,koska on sekin aika rikki.Mutta en siitä sille enempää puhu kun kerran vastusti heti suoraan.
Voiko unilääkkeilläkää nukkua pitkään ettei jää lopullisesti koukkuun ja saa vaan lisäongelmaa itelle?Mun paha olo on niin kauhee etten pysty nukkumaan öisin.
Hei, on niitä ryhmiä, mistä saat vertaistukea ja apua. Esimerkiksi seurakunnalla, eroryhmät.
Minä todellakin tiedän, mitä pelkäät ja niinpoispäin. Olen käynyt sen saman ruljanssin läpi moneen kertaan, yhä edelleenkin kelaan niitä samoja juttuja. Kun luottamus on kerran mennyt... Ne pelot pitävät osittain minut tässä suhteessa, vaikka parannustakin on tapahtunut ja elo rullaa edes jotenkin.
Pistäppäs postia tulemaan. Jutellaan. Ok? Ois ees yksi, jolle voit kertoa kaikki.
[email protected]