En ymmärrä. Olen yli 20 wee tyypin kaa. Meidän suhteesta puuttui kokonaan ns. alkuhuuma ja ihastuminen. Se oli oikeastaan heti sellaista toisesta välittämistä. Eikä kumpikaan varsinaisesti iskenyt toista, vaan kummallekin oli selvää että pitää toisesta heti kun tutustuttiin.
Ollaan tunnettu kohta 2 kuukautta. Kaverit sanoivat että tää on vaan parempi lähtökohta pysyvälle vakaalle suhteelle, mutta en tiedä onko hyvä että tuo puuttuu. Koska välittäminen ei puutu mutta se alkuhuuman tunne puuttuu. Ei se silti ole paha homma, ihmetyttää vaan että käykö ihmisille usein näin.
Minulle ei ole ennen käynyt, mutten ole kyllä ennen näin nopeasti tutustunut kehenkään ihmiseen, josta on tullut samantien todella tärkeä ihminen minulle ja toisin päin.
Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet todella kauan, mutta en silti ole ainakaan vielä kyllästynyt...luuletteko että niin voisi käydä, kun se ihastumis jne. puuttuu...?
Ollaan tunnettu kohta 2 kuukautta. Kaverit sanoivat että tää on vaan parempi lähtökohta pysyvälle vakaalle suhteelle, mutta en tiedä onko hyvä että tuo puuttuu. Koska välittäminen ei puutu mutta se alkuhuuman tunne puuttuu. Ei se silti ole paha homma, ihmetyttää vaan että käykö ihmisille usein näin.
Minulle ei ole ennen käynyt, mutten ole kyllä ennen näin nopeasti tutustunut kehenkään ihmiseen, josta on tullut samantien todella tärkeä ihminen minulle ja toisin päin.
Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet todella kauan, mutta en silti ole ainakaan vielä kyllästynyt...luuletteko että niin voisi käydä, kun se ihastumis jne. puuttuu...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoittama 5 vuotta sitten....
eli, olen 21 ja (ex)mieheni 26, siis olin 16 ja se 20, kun tutustuttiin. Tutustuimme netissä ihan sattumalla, tavattiin. Käytiin ravintolassa, juteltiin jne. Oli todella mukava, ihmisenä se oli kiva ja ystävällinen. (En kuitenkaan ihastunut!) Mies tykkäsi musta, mutta kun se nyt sanoo, ei hänelläkään sukat jalassa oo pyörinnyt ihastumisesta. Silloin, sama ikäisenä kun sinä olet nyt, ajattelin, no mutta onhan hän ihana ihminen ja sen kanssa voi tehdä kaikenlaista ja jos se rakastuminen tulee sitten ajan kanssa. Niin siis luulin.
Olin 17 kun muutettiin yhteen ja 19 kun mentiin Kuala Lumpurissa(Malesiassa) kihloihin. Elämä näytti ihanalta! Suunnittelimme elämämme 20 vuodeksi eteenpäin! Nyt kysyn, miksi ihmeessä?
Kävi niin.
Opiskelen korkeakoulussa ja kesällä lähdin työharjoitteluun ulkomaille. Olin ihan paniikissa ennen lähtöä, pelkäsin sitä että OLEN YKSIN siellä isossa maailmassa. Luulin, että kuolen ikävään ja kaipuun. Lähdin. Siellä kolmen kuukauden aikana olen kasvanut todella valtavasti henkisesti ja aloin pohtimaan sitä mun ja meidän yhteistä elämää. kaiken lisäksi ihastuin toiseen mieheen ja olin lähellä sortua. Tämän jälkeen kysyin itseltäni, MITÄ TÄMÄ KAIKKI MERKITSEE?
Arva, minkälaisia vastauksia löysin itsestäni?!
- olin EHKÄ liian nuori
- en ole koskaan ollut ihastunut tähän mieheen(olen liiankin usein ollut kiinnostunut muista, en tosiaan tehnyt mitään väärää miestäni kohtaan, mutta silti!)
- suhteesta puuttui INTOHIMO!!!! kokonaan melkein alusta lähtien
- välitän hänestä kovasti, MUTTA ystävänä, ei AVO/AVIOmiehenä
- suhteesta tuli minulle ahdistava kun kasvoin ja itsenäistyin(ihminen muuttuu valtavasti iässä 16-21)
- meidän tavoitteet ja tulevaisuuden suunnitelmät eivät täsmänneet
- en ikinä ollut mustasukkainen
Nyt siis, ollaan käymässä eroprosessia läpi! Ja on kamalan vaikea! Mies ei halua eroa ja minä tukehdun tähän!
Anteeksi tätä masentavaa tekstiä tuli nyt liikaa!!!
Älä ymmärrä väärin, en sano sitä että teille kävisi samoin, en todellakaan!
Huomioi kuitenkin seuraavat asiat.
- järjestelkää itsellenne YHTEISTÄ aikaa
- olkaa REHELLISIA toisillenne
- älkä tehkö asioita, jos jompi kumpi ei halua
- tehkää jo alussa töitä suhteenne eteen!! (toiseen VOI ihastua myös jälkikäteen!!!)
- älkää menettäkö INTOHIMOA
ja myöhemmin sitten kun arki tulee
- noudattakaa näitä sääntöjä!
(Joku voi olla mun kanssa ihan eri mieltä, mutta näin uskon, että jos olisin aikaisemmin oivaltanut nämä asiat, emme oltaisi tässä tilanteessa nyt)
Onnea teille kovasti!
(menetin elämäni ja syyllinen olen)
Silti odotan aina innolla tapaamisiamme ja muuta. Mielestäni intohimo tms. ei puutu.
Mutta ei o sellaista pilvilinnoissa keikkumista. Eikä pettymyksiä ettei toinen olekaan sellainen, kun on unelmoinut. :)
Kiitos kuitenkin vastauksestasi. :)
teidän suhde varmasti toimii, jos vaan haluatte sen toimivaan!!!:)
Mukavaa syksyä ja rohkeasti eteenpäin;)
No voipa sanoa et olette nuoria ja elämä opettaa kaikki asiat ja olen kyl sitä mieltä et jotain pilvilinnaa pitää tuntea tai muutten aika ei tee tehtävää et tuntisit sitä ja kun tulee vastaa tunteet niin sit kaikki menee ihan sekaisin........mut olet nuori katso mitä tulee eteen.....ja koita vain elää aikaa ku olet nuori....
Mä oon kohta 29 v. nainen ja tapaillut kolmisen kk yhtä miestä. Alkuhuumaa ei ole ollut mullakaan, miehellä kyllä. Välillä musta on tuntunut että ei kannata jatkaa, kun ei oikein tunnu missään. Toisaalta mäkin olen välittänyt tuosta miehestä kovasti alusta saakka, ja lisäksi ollaan tosi samanhenkisiä ja samalla aaltopituudella, voidaan puhua kaikesta ja on ollut tosi helppoa ja luontevaa olla yhdessä alusta asti. Mutta pilvilinnoja - ei.
Itse en ole halunnut koskaan aiemmin "tyytyä" kakkosvaihtoehtoon - eli oon vaatinut aina todella vahvoja tunteita, jotta oon viitsinyt suhteeseen ryhtyä. Joka kerta näissä suhteissa oon joutunut pettymään nopeasti. Toisin sanoen joko mut on jätetty tai itse oon kyllästynyt parissa viikossa niin, että toisen naamakin ällöttää. Musta tuntuu et mun tunteet on jotenki laimentuneet näiden pettymysten myötä. Nightwishin sanoin: For The Heart I Once Had...
Moni näillä palstoilla on sanonut, että hiljaa hyvä tulee - usein se paras ja pysyvin suhde syntyy ihan muulla tavalla kuin intohimoisella alulla. Kun ei rysäyksellä rakastu, ei tarvi tulla alas pilvilinnoistakaan rysäyksellä. Ja se arki kun koittaa joka suhteessa ennemmin tai myöhemmin. Sä olet toisaalta kovin nuori, joten jos haluat leiskuvia tunteita, niin annan mennä, sulla on aikaa etsiä!! Suuri osa omista kavereistani on jämähtänyt nuoruuden suhteeseen, jossa ei enää mikään muu pidä yhdessä kuin vanha tottumus. On surku katsoa, miten elämä on valunut heiltä ohi.
Mun mies oli tässä kuluneena viikonloppuna luonani kylässä, ja mulla on ekaa kertaa häntä ikävä! Ehkä tästä vielä tulee jotain :-)!!