Arvoisat naiset,
Millaisen miehen haluaisitte lastenne isäksi, jos suvun jatkaminen ylipäätään kiinnostaa? Onko jokin luonteen/ruumiinpiirre muita tärkeämpää? Onko avioliitolla mitään merkitystä mukuloitten rustaamisessa?
Jos olet jo äiti, saitko lastesi isäksi sitä mitä halusit? Tai saada ja saada, en keksi nyt parempaa termiä.
Ankara, hellä, määrätietoinen, leikkisä, oikeudenmukainen, töihin osallistuva - nuo tulevat itselleni ensimmäiseksi mieleen.
Millaisen miehen haluaisitte lastenne isäksi, jos suvun jatkaminen ylipäätään kiinnostaa? Onko jokin luonteen/ruumiinpiirre muita tärkeämpää? Onko avioliitolla mitään merkitystä mukuloitten rustaamisessa?
Jos olet jo äiti, saitko lastesi isäksi sitä mitä halusit? Tai saada ja saada, en keksi nyt parempaa termiä.
Ankara, hellä, määrätietoinen, leikkisä, oikeudenmukainen, töihin osallistuva - nuo tulevat itselleni ensimmäiseksi mieleen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Entäpäs voiko tämä valinta missään nimessä perustua "opinnäytetöihin" aikaisemmasta liitosta. Ainakin itsellä on kaksi maailman ihaninta ja kauneinta lasta (muidenkin kuin isin ja äitin mielestä) joilla on kertakaikkisen loistavat luonteet.
Ts. esimerkki lopputuloksista nähtävissä. Eipä tää äijä ammu ainakaan sekundasiementä... ja pitää kyl huolen omista muruistaan... ;-D
suvun jatkaminen kiinnostaisi (ja muutenkin) tuo leikkisyys olisi aika korkealla sijalla. Toki vastuuntuntoisuuttakin tarvittaisiin, mutta olishan se mukavaa että äijä jaksaisi leikkiä ja telmiä pentujensa kanssa. Ja nauttisi siitä.
Rodunjalostuksesta en ole kiinnostunut, joten isyydessä ne henkiset ominaisuudet olisi tärkeämpiä. Mutta toisaalta siihen "vahingon mahdollisuuteen" ei kanssani voi joutua, mikäli ei viehätä minua fyysisesti erittäin paljon.
Jotenkin ja jostain syystä tulee mieleen exäni. Ei puhunut koskaan kenestäkään pahaa, arvomaailmaltaan jotenkin puhdas ja viaton, sai kaikki hyvälle tuulelle ja oli äärimmäisen sympaattinen. Leikki ja velmuili aina penskojen kanssa. Erittäin hyvä piirtämään.
Nykyiseni olisi isänä varmasti ankarampi ja niuhompi, mutta toisaalta ehkä vähän syvällisempi ja osallistuvampi niihin ikävämpiin asioihin...
Ääh, miksi mä tällaisia pohdin... En oo lisääntymässä.
Kaikkein tärkeintä on, että mies itse haluaa isäksi!!! Jotenkin tuntuu että moni nainen on joutunut lempeästi suostuttelemaan miestä perheen perustamiseen. (?)
Rauhallisuus, vakaus, vastuuntuntoisuus, sitoutuneisuus parisuhteeseen ja perheeseen, kyky ja halu pyörittää arkea, luonteva suhtautuminen lapsiin, lempeys, jämäkkyys.. tällaisia tuli aluksi mieleen. Varmaan hyvä ominaisuuksia myös äidille. Pakko tunnustaa, etten kyllä itse täytä kaikkia näitä kriteereitä! x) Siitä huolimatta haluan äidiksi ja uskon että pärjään siinä roolissa siinä missä muutkin. Varmaan jokainen äidiksi/isäksi haluava toivoisi olevansa täydellinen vanhempi, mutta tuskin kukaan siihen kykenee.
Isän fyysisitä ominaisuuksista puhuminen tuntuu pinnalliselta.. Toivoisin tietysti että tulevien lasteni isä olisi mahdollisimman terve. Ulkonäöllä ei ole niin väliä isän roolissa. Parisuhteen kannalta tietysti toivon että tulevien lasteni isukki miellyttää minun silmääni. :)
No juuri näin! Veikkaan, että on enemmän kuin yleistä, että nainen joutuu suostuttelemaan miestä lastentekoon, siis tekoon, eikä vain harjoitteluun. Mielenkiintoista olisi kuulla kommentteja miehiltä, jotka haluavat lapsen mutta nainen ei niinkään.
Ulkonäöstä: myös fyysiset ominaisuudet periytyvät lapsille. Pottunenä on pottunenä ja varsinkin tytölle arka asia. Äärimmäisen pinnallista, totta, mutta samalla myös Totta. :)
Mutta kun ei ne ominaisuudet välttämättä periydy suoraan... itsekin muistutan enemmän tätiäni fyysisesti kuin äitiäni. Ulkonäköön vaikuttavat geenit sekoittuu niinkuin niitä lystää.
Tottahan se on, että geenit sekoittuu miten lystäävät. En minäkään perinyt äitini pottunenää, vaan isän kaunismuotoisen nenän ;)
Toisaalta väitetäänhän, että tytöt tulevat isäänsä ulkonäöltään (ja myös luonteeltaan?) ja pojat äitiinsä. Tiedä sitten. :)
Luotettava, oikeudenmukainen, vastuunsa tunteva, joustava, kärsivällinen, jämäkkä, lämmin, ylipäätään osallistuva, läheinen... listaa voisi jatkaa erittäin pitkään =) Tällainen mies minulla jo on, lapsia ei vielä. Tai ainakin uskoisin, että minulla on tällainen mies, mutta enhän ole nähnyt häntä vielä lastensa kanssa.
Kaikki mainitut piirteet ovat tärkeitä, mutta tietysti se mitä älyää tarkkailla ennen lapsentekoa on se mitä omalta isältä puuttui - luotettavuus ja oikeudenmukaisuus.
Pari kommenttia pahasti ukkoutuvalta mieheltä.
En halua hyökätä tätä kysymystä vastaan, sehän kuulostaa kovin luonnolliselta. Siihen liittyy pari ongelmaa kuitenkin, joista tahdon esittää huomioita.
Jokainen meistä on hyvin epävalmis vanhemmaksi, kun se eka piltti ilmestyy makuuhuoneen nurkkaan. Äiti ja isä ovat molemmat ihan noviiseja. Yhtä suuri vaikutus mihen kehittymiseen isäksi ja naisen kehittymiseen äidiksi on sillä, miten he parina osaavat kasvaa vanhemmiksi. Molemmilla on omat henk.koht. ominaisuutensa. Mutta heidän yhteistoimintansa joko auttaa tai estää kasvamista vanhemmuuteen ja niiden hyvien ominaisuuksien kehittymistä.
Etukäteen on aika vaikea sanoa, millainen isä miehestäkään kehittyy: leikkisyys, vastuuntunto jne voivat näyttäytyä aivan erilailla parisuhteen tai perheen dynamiikassa.
Siksi tuo Katarzynan kriteeri, että tärkeintä on että mies tahtoo isäksi, lienee tärkeimpiä ominaisuuksia. Se luo pohjan sille, että kaikenlaisista muista ominaisuuksista voi kasvaa hyvää isyyttä.
Katarzynalla oli muutenkin hyviä kommentteja. Toive tulla täydelliseksi äidikdi tai isäksi on varmaan myös luonnollinen toive itseä, mutta myös puolisoa kohtaan.
Voin 4 lasta kasvattaneena sanoa, että mikään ei ole varmempaa kuin se, kasvattajana, vanhempana toimiminen saa jokaisen vastakkain oman kyvyttömyytensä kanssa. Siinä joutuu antamaan paljon anteeksi itselleen - ja toivottavasti myös kumppanilleen. Tuntuu siltä, että ihminen alkaa olla suunnilleen valmis isä tai äiti siinä vaiheessa, kun lapset on aikuistuneet ja katsovat sinua tasavertaisina miehinä ja naisina.
Yritän tällä kaikella sanoa sellaista, että.
Parisuhde ei synny kumppanin ominaisuuksista, vaan luottamuksesta ja rakkaudesta. Parisuhdetta ei voi ostaa treffipalstalta ominaisuuslistan mukaan, nin kuin moni täällä tuntuu ajatelevan. Mutta hyvää isää tai äitiä ei voi myöskään etukäteen tilata ominaisuuksien mukaan. Mitä erilaisimmista ihmisistä kasvaa kyllä käypäsiä vanhempia, mutta se kasvu riippuu aika paljon siitä, miten hyvin parisuhde antaa siihen mahdollisuuksia - kukaan ei ole hyvä isä tai äiti etukäteen ominaisuuksiensa ansiosta.
Puhut paljon ja asiaa.
Kysymykseni lähti pitkälle oletuksesta, että naiset ovat puolittain tosissaan heittäessään toisilleen "tuossahan olis ihan lasten isän aineksia". Taitavat puhua esim. sinusta silloin.
Asia menee parhaimmillaan juuri kuten sanot: pari tapaa, ihastuu, rakastuu, sitoutuu, haluaa yhdessä lapsia, tekee niitä ja kasvattaa heidät rakkaudella.
Tulipas lällyä mutta totta.
..kitos kauniista sanoista.
Ottaa huomioon että olen jo ukko: taisin olla vähän erilainen ihminen silloin kun niitä kersoja tein ja kasvatin. Ihan omasta kokemuksesta puhun, kun sanon, että ihminen alkaa olla valmis vanhemmaksi siinä kohtaa kun ne lähtevät maailmaan...
Varsinkin se esikoinen saa tuta nahoissaan, että vanhemmat vasta opettelevat isänä ja äitinä olemista.
... mutta ehkä musta tulee sitten kelponen isoisä?
Aivan varmasti sinusta tulee kelpo isoisä - sinulla on oikea asenne asioihin nimittäin!
Aikamoista onnea tarvitaan, että elämässä löytää hyvän ihmisen, jonka kanssa perustaa perhe ja sitten saada perhe-elämä ja parisuhde toimimaan niin, että plussat ovat voitolla ja elämän voi sanoa olevan antoisaa, siinä pystyy kasvamaan ihmisenäkin lisää. Pieni vihlaisu tuntui itsellä, kun asiaa ajattelee taas...kohta 38 mittarissa eikä edes hyvää, itselle sopivaa miestä elämässäni. Mutta enpä taida vielä heittää kirvestä kaivoon kuitenkaan! Hyvää syksyn jatkoa!
just sellasen miehen lasteni isäks,ku halusinkin eli mukava,kunnollinen ja välillä vähän tiukkakin asioissa.
Itse haluaisin Temelle sanoa vielä pari sanaa ja miksei kaikille miehille.
Omassa parisuhteessa on tultu siihen pisteeseen, että jatkuvana riidan aiheena on kotityöt. Mielestäni mies ei juuri rikkaa ristiin laita jos en erikseen siitä sano. Eli meillä on ainakin ihan eri siisteyskäsitykset ja vissiin arvomaailmakin siitä mitä mies tekee ja mitä nainen kotona. Siisteyskäsityksestä sen verran että tuo imurointi tarkoittaisi jotain 2 kertaa kuussa luokkaa, eli en todellakaan ole hysteerinen siivoaja.
Mulle riittäis tilanteen parantamiseksi sopimus siitä, että hän imuroisi joka toinen kerta ja siivoaisi vessan silloin tällöin. Muut työt tehtäisiin miten ehtii. Ja on muutamia töitä joihin ei mies melkeimpä koskaan osallistu kuten pölyjen pyyhkiminen ja paikkojen järjestely. Ruokaa laittelee ja harvenevassa määrin pyykkää eli minusta on hyvää kyytiä tulossa aikuisen miehen äiti.
Kysynkin teiltä miehet onko tosiaan niin että kotitöiden tekeminen on aina noin tervanjuontia vai löytyisikö helmiä jotka niitä mielellään tekevät ilman nalkutusta ja automaattisesti?? On nimittäin miehen vaihto jo aika lähellä ja mittari täysi. Ja jos ajatellaan että meillä olisi vielä lapsi niin yksin jäisin arkeen, mies toisi sen leivän pöytään enkä jaksa uskoa että kotitöissä olisi apuna... Eli pelottaa tosissaan tulevaisuuden näkymät!
Tuohon Temen kysymykseen vielä se, että eiköhän se tärkeintä ole lasten hankkimisen kohdalla että mies aidosti haluaa niitä sen naisen kanssa joka saman katon alla asustaa.
Muuten mielestäni vanhemmuuteen kasvetaan ei synnytä. Minun siippa ainakin pelkää ilmeisesti sitä vastuuta, mikä siitä tulee eikä vaikuta olevan kypsä vastuunottoon. Tämä päätelmä siis siitä kuinka heikosti nytkin osallistuu yhteisen arjen pyöritykseen muun muassa. Ollaan molemmat 30 molemmin puolin iältään.
mikä niissä kotitöissä oikein monia miehiä rassaa. Lähinnä noloa oleskella vaan kotona, ja vinkua jostain "naiset tekee kotityöt, mies on mies" -jargonia. Ite osallistun siivoukseen jne. paitsi ruuanlaittoon (tulee paskat safkat, honestly ja mimmi tykkää kokata) ihan ilman eri käskyjä, ja osittain olen jopa parempaa puoliskoani siistimpi.
Jälkikasvulle pyrin opettamaan saman systeemin kuin itse noudatan, eli tavarat takaisin paikoilleen käytön jälkeen. Siivous on sillon yllättävän nopeaa.
Mutta ongelmaasi: sano tuo suoraan miehellesi, kiertelemättä. Miehet emme ymmärrä mitään muuta kuin selkeää tekstiä. 1. Hän muuttuu, mutta älä anna piiruakaan periksi tulevaisuudessa, tai laiskottelunsa toistuu. 2. Ei muutu, pistä kaveri pellolle.
Ikää on saman verran kuin teillä.
...että tuollaisiakin miehiä siis on olemassa. Itse vedän puoleeni aivan muita, ei nyt vielä toivottomia, muttei kaukanakaan. Yksinäni tässä pohdin sitäkin seikkaa, mikä nykyisen siipan aikaa sitten vie kun ei jouda/jaksa tehdä kotitöitä. Noh, vastaus on yksinkertainen; hän tarvii lepoa eli unta kun tulee töistä ja ymmärrän sen aika ajoin. Ei nukkumiseen tietty mene kuin tunti päivässä riippuen työvuorosta. Mutta mutta, mikä muu se ajan viejä sitten on; netti varmaan ja satunnainen urheilu siinäpä kaikki. Urheilusta se siivouskin käy, mutta hän ei ole ottanut sitä vielä niin. Eli ehkä osa ymmärtää miksi olen nyt mitta täys...
Oispa ihanaa saada mies joka tosiaan on omatoiminen. En todellakaan haluais nalkuttaa tämmöisestä itsestäänselvyydestä harva se viikko, minusta se on nykypäivää eikä enää eletä millään 50-luvulla. Ja sitten vielä ihmetellään kun joku kotiäiti on ihan poikki ja perhe-elämä täyttä fiaskoa. (Meillä ei ole lapsia.)
"Jälkikasvulle pyrin opettamaan saman systeemin kuin itse noudatan, eli tavarat takaisin paikoilleen käytön jälkeen. Siivous on sillon yllättävän nopeaa."
- Juuri näin, sillä tuo järjestely on jo semmoinen mikä auttaa kun alkaa siivoamaan paremmin. Meillä esim. viikon lehdet saa ruokapyödällä venyä jos en niitä siitä siivoile pois mm.
"Mutta ongelmaasi: sano tuo suoraan miehellesi, kiertelemättä. Miehet emme ymmärrä mitään muuta kuin selkeää tekstiä. 1. Hän muuttuu, mutta älä anna piiruakaan periksi tulevaisuudessa, tai laiskottelunsa toistuu. 2. Ei muutu, pistä kaveri pellolle."
- Noinhan se menee. Nyt olen tajunnut miksi me riidellään tavan takaa; kotitöistähän ja siitä johtuvasta minun ahdistumisesta se johtuu. Olen sitten siipalle sen sanonut ja ensi vaikutelma oli vaan "Sinä olet laiska!" ja hullunkiilto silmissä, että sitä rataa. Ja kuulemma jos hän alkaa tekemään jotain niin minä teen sitäkin vähemmän, eli mahtavia perusteluja tosiaan. Ja olen ollut huomaavinani, että hän itse tekee just niin jos minä mukisematta teen kaiken...
Kuulostaa ettei edes kumppanilleen voi olla apuna vaan se on jotain ihme nöyrtymistä ja nöyrää selvästikin...?? Sovinismia, mene ja tiedä??
Kait se pitää minunkin jo ymmärtää luovuttaa, laiska mikä laiska, eikä ymmärrä yhteistä hyvää asian suhteen... :(
Kun kerran olet sanonut ettet jaksa tehdä kaikkia kotitöitä eikä mies sittenkään reagoi tähän auttamalla, ei se mies sinua todella rakasta. Itsellä ainakin alkais tehdä todella pahaa pelkästään katsoa rakkaimpansa raatamista (sohvalta käsin) tekemättä itse mitään. Muutenkin kun aina yritän ajatella myös puolisoni parasta.
Asuin pitkään avoliitossa miehen kanssa, joka ei osallistunut kotitöihin juuri lainkaan. Meillä sama juttu kuin sinun tapauksessasi; en missään nimessä ole siisti kodinhegetär, päinvastoin. Mies oli siis elintavoiltaan suorastaan törkyinen! :D
Arki ei vain kertakaikkiaan sujunut, kun kaikki käytännön askareet kaatuivat yksin minun niskaani. Oli eroon toki muitakin syitä (vikaa oli minussakin), mutta se, ettei mies välittänyt huolehtia yhteisestä kodistamme ollenkaan, loukkasi ja hiersi suhdetta koko ajan. Vasta jälkeenpäin, yksin asuessani, olen tajunnut miten iso ongelma tuo arjen toimimattomuus meille oli.
Jokainen pariskunta tietysti yhdessä päättää, kuinka hommat jaetaan, mutta kaiken kaataminen toisen harteille on väärin. Koti ja perhe ovat yhteinen yritys, johon molempien pitää panostaa.
sanoa. Sitäkö se sitten tosiaan on ettei rakasta jos ei auta toista? Tunnekylmä kyllä on, valitettavasti. Romantiikka on hänelle aivan vieras asia.
Taidan olla sen luontoinen että kestän aika kurjaakin kohtelua ennenkuin ymmärrän missä mättää ja miksi on paha olla. Liekö alkoholistiperheen esikoisena peritty tällainen sitkas luonto? Onneksi kolmenkympin täyttäneenä alan entistä enemmän tiedostaa myös oman arvoni ja en nykyään enää kauaa katsele jos koen epäoikeudenmukaisuutta.
Meillä harvoin sitä tilannetta että toinen sohvalta katsoisi kun teen, mutta pitääpä sitäkin kokeilla, pystyykö toinen siinäkin tapauksessa vain oleskeleen?? Mulle on myös ehdotettu että älä tee mitään. Muuten hyvä taktiikka, mutta kun toinen pääsee sitten sanomaan "ethän sinäkään ole tehnyt mitään" jne. Joten se tuntuu ainakin nyt huonolta vaihtoehdolta. Tietenkin siinä on perää että jos en tekisi, niin nähtäisiin minkä näköinen asunto on esim. 2 viikon kuluttua?? Varmaan aika karsea vaikkei siippa nyt ihan sikakaan ole...
Muuten, miehelle ihan eka suhde jossa asuu saman katon alla naisen kanssa. Eli sinkkutyyli on jäänyt päälle. Liekö muutenkin pitänyt alkaa jauhamaan hänelle liian alkeista lähtien asioista? Äitikö tällaisen tyylin opettanut? Ei kuulemma nuorenakaan tykännyt sisaren mukaan kotitöistä. Silloin ei sitten ole vanhemmat puuttuneet vaan antaneet pojan olla jouten ja tässä sitten lopputulos: erittäin paljon sopeutumisvaikeuksia parisuhteen tavoille mm.
"Jokainen pariskunta tietysti yhdessä päättää, kuinka hommat jaetaan, mutta kaiken kaataminen toisen harteille on väärin. Koti ja perhe ovat yhteinen yritys, johon molempien pitää panostaa."
Tuo on tosi hyvä pointti, yhteen hiileen sitä on puhallettava, "konkurssihan" siinä muuten tulee ;).
Kokeilin joskus sitä, etten vienyt roskia.. Ja niitä ei tosiaan vienyt kukaan muukaan: roskat tippuivat keittiön lattialle kun en vaihtanut täysinäistä roskapussia! :D
Meillä oli kyllä rakkautta, ainakin luulen niin, mutta tosiaan tuo arjen yksin pyörittäminen kävi raskaaksi. Tai ei ehkä niinkään se työn määrä, vaan ajatus siitä että toinen ei halunnut ottaa osaa. Exäni oli perheen ainoa poika sisarusparvessa, olisiko sen vuoksi ollut vähän "hemmoteltu"..
Entiseni on nyt kuulemma uudessa suhteessaan varsinainen kotitalousihme aiempaan verrattuna, tekee ruokaa jne. Olen iloinen uuden tyttöystävän puolesta, hyvän miehen hän sai, varsinkin jos ex nyt on vahingosta viisastuneena korjannut asenteensa kotityöiden suhteen! ;)
Mutta tsemppiä teille, eihän sitä tiedä vaikka tilanne korjaantuisi jos oikein tiukaksi alat!
Hmmm... Tarkoitatko ominaisuuksia nimenomaan lasten kannalta vai minkälaisen kumppanin ylipäätään haluaisi?
Lasten kannalta (ominaisuudet eivät tärkeysjärjestyksessä):
- jämäkkä (lapsille täytyy laittaa jotkin rajat)
- joustava (kaikki rajat eivät ole ehdottomia; maailmakaan ei ole mustavalkoinen)
- lämmin, hellä, välittävä (osoittaa lapsille rakkautta sanoin ja teoin)
- ymmärtäväinen, järkevä, suurpiirteinen (lapsille ei laiteta rajoja rajoja laittamisen ilosta; kasvatuksen tulee olla lapsen ikään ja kehitystasoon suhteutettua, ei aikuislähtöistä (ei esim. niin, että aikuinen nauttii saadessaan käyttää valtaa lapseen tai niuhottaa turhista)
- turvallinen ja luotettava (ei tarvitse pelätä että tulee kotiin humalassa, ei pidä lupauksiaan, lyö tms.)
- leikkisä ja huumorintajuinen (osaa myös pitää hauskaa ja hassutella)
- viisas (ymmärtää elämän, asioiden ja ihmisten tietyn suhteellisuuden)
- haluaa viettää aikaa lasten ja perheen kanssa; ymmärtää vastuunsa
Ulkonäöstä en sano mitään, sillä en ole koskaan tavannut todella rumaa ihmistä. Se on niinpäin, että kun pidän ihmisestä, pidän hänen ulkonäöstäänkin.
Avioliitto on sellainen asia, että siihen en ketään halua painostaa. Haluaisin kyllä naimisiin ennen lasten hankintaa, mutta jos kumppani ei sitä halua, niin asia on ok. Jos kumppanilta löytyy edellämainitut ominaisuudet, niin se riittää.
Poikaystäväni muuten vastaa tätä ihannekuvaa.:) Oikeudenmukaisuuden nimissä pyrin näihin samoihin ominaisuuksiin (en väitä että onnistuisin, kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä ja se on hyväksyttävä, itsessä ja toisissa).
Ei kauheesti väliä kunhan maksaa elarit ajoissa:)
Minulla ei ole lapsia (vielä) mutta toivottavasti jonain päivänä on. Toivon että lasteni isä olisi ennenkaikkea sitoutunut perheeseen, valmis tekemään mitä tahansa perheensä eteen. Toki hyvä isä on myös vastuullinen, huolehtiva, hellä ja tarvittaessa ankara. Hyvä isä lähtee mieluummin ulos leikkimään lastensa kanssa kuin lähipubiin pelaamaan rahojaan. Hyvä isä ei koskaan alista tai pahoinpitele lastaan, ei henkisesti eikä fyysisesti. Hyvä isä pitää huolen että vaikka sattuisi olemaan työmatkalla maailman toisella puolella, hän soittaa kotiin sanoakseen hyvät yöt lapselle. Hyvä isä menee ennen nukkumaanmenoa sopimaan päivällä sattuneen riidan jottei nukahdeta pahalla mielellä. Hyvä isä rakastaa ehdoitta. Hyvä isä pitää huolta myös lastensa äidistä koska lasten on hyvä kasvaa kodissa jossa on onnelliset vanhemmat.
Samat pätee myös hyvään äitiin.
nuo kolme teiniäni, että heillä on sinällään täydellinen isä, koska jos heillä olisi joku muu, eivät he olisi noin ihania :))
Kolmannen lapsen jälkeen olen aina ollut ehdoton asiassa, etten enää koskaan tahdo lisää lapsia jne..Aloin jopa inhoamaan pieniä vauvoja ja pieniä lapsia. Paitsi en omiani.
Kerran ystäväni kanssa keskustelin vakavasti asiasta ja silloinkin sanoin: vain ja ainoastaan voisin neljännen tehdä, jos olisin rakastamani ihmisen kanssa naimisissa ja hän haluaisi lasta muutaman vuoden, niin voisin hänelle tehdä lapsen.
Toisin kävi ehkäisypillerit petti ja niiden syönnin ja menkkojen vuoksi meni muutama viikko, että älysin olevani raskaana ja sekin johtui aamuisista oksenteluista ja rintojen turpoamisesta. Tarkoitukseni oli tehdä abortti, mutta toisin sit kävi.
Täytyy nyt sanoa jo ihan tuntemattomienkin ihmisten sanomisien perusteella, että tällä neljännellä lapsellani on täydellinen isä, vaikkei itse isää kiinnosta lapset pätkääkään, eikä omakaan. Julkisella paikalla aina joku mainitsee/ihmettelee pojan kauneutta ja iloisuutta jne.. Hyvä ystäväni pojan kummi leikillään tuumasikin: ootko varma, ettei tää ole "jalostettu" lapsi. No poika on kaunis, kookas, komea ja jäntevä ja norm.matalampi ääni...jne... Osaa asioita mitä ei iän puolesta pitäisi, eikä ole tavallaan kirjallisuuden mukaan mahdollistakaan osata ja näin ollut syntymästä asti, sairaalan osastolta saakka hoitajien ihmettelyjä, että ei oo todellista. On tietysti, myös kehitystä jotka menevät kuten kuuluukin.
Täydellinen isä kyllä on ulkonäöltään ja olemukseltaan huomiota herättävän upea ja älykäs, joka haluaa aivan julmetusti tulla isäksi.