Onko se jokin itsestään selvyys että sukulaisia pitää auttaa, tukea, puolustaa, joka ikisessä asiassa, että jos et näitä tee niin et ole mitään. Eikö muka ikinä voisi vaan sanoa että EI, ilman että siitä tehdään hirveää numeroa ja suututa.
Entä mitä semmoisille ihmisille pitäisi sanoa jotka ovat koko ajan jotain vailla, ja sitten kun sen yhden kerran sanot ei, niin he suuttuvat.
Entä mitä semmoisille ihmisille pitäisi sanoa jotka ovat koko ajan jotain vailla, ja sitten kun sen yhden kerran sanot ei, niin he suuttuvat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ei tarvi auttaakkaan. Anna suuttua jos suuttuu. Eri asia omista vanhemmista huolehtiminen kun he siihen ikään tulee mutta sekin pitäisi olla kaikkien sisarusten velvollisuus eikä vaan yhden harteilla tai jos se homma sovitaan yhden hommaksi niin hänen pitäisi saada hoitokorvausta ja matkakulut. Tyhmäähän se on antaa itseään hyväksi käyttää.
Niin kauan kun jaksaa passata sisaruksia ja olla myötämielinen kaikkeen menee all right. Mutta kun joskus sanoo Ei käy nyt niin hirvee panettelurumba alkaa. Paskat minä päätin että jätän koko remmin! Mikä syntipukki se minä olen.
tai sanotaanko sitten ns. ystävyyssuhteissa, niinkauan kuin toimitaan toisen ehdoilla ja ollaan myöntyväisiä heidän tarpeilleen ja olemaan läsnä Heidän hädälleen tai seruanpuuteelleen, ollaan 'ystäviä' - mutta sanopa kerran EI, EI käy - jos ystävyys katkeaa siihen, tiedät, mikä oli 'sen ystävyyden taso'.
Hyväksikäyttäjiä löytyy joka kuppikunnasta, joskaan jos ei heti puhuta taloudellisesta hyötymisestä, mutta emotionaalinen hyväksikäyttö tai jopa sitten niillä kiristäminen, jos ei 'ystävyys' pelaa heidän säännöillään.
Kannattaa valita ystäviään huolella ja hitaasti, ja laittaa heidät tulikokeeseen mieluummin varemmin, kuin liian myöhään - ja seurata, ettei aina itse ole se, joka alistuu tai altistuu toisen tarpeille.
Piste.
toi vanhempien hoitaminen. Meillä äidistä huolehtiminen on jäänyt minun harteilleni "automaattisesti". Yksi sisaruksista on tyytyväinen tilanteeseen kun äidin hoito hoituu niin näppärästi. Hänhän tarvitsee itsekin silloin tällöin apuani. Mutta että tekisi vastapalveluksia tai, että sisarukset maksaisivat korvauksia äidin hoidosta ja huolenpidosta. Hui hai!
Kaksi muuta sisarusta rypevät sisarkateudessa ja mustasukkaisuudessa, mutta eivät ole halukkaita tekemään itse yli 80 vuotiaan äidin eteen mitään.
Siskot katkaisivat kaikki välit minuun ja toinen lähettelee aika-ajoin herjaavia kirjeitä sekä minulle että äidille. Äitiin pitävät yhteyttä korkeintaan kerran kuussa. Minulle ilmoittavat etten kuulu perheeseen kun olen niin paljon nuorempi, ettei meillä ole yhteistä lapsuutta kuin muutama vuosi. Olen kuulemma vienyt myös heidän lapsiltaan mummon, olen riippuvainen äidistäni jne. vaikka minulla on itselläkin suuri perhe, työ, opiskelu ja asuntolaina maksettavana.
Äidin jouduttua sairaalaan eivät olleet kuulevinaankaan, että olisivat kyselleet minun kautta kuulumisia. Sairaalan ja äidin nimenomaista pyyntöä vastaan soittelivat itse suoraan osastolle.
Viimeinen kamala meteli nousi muutama kuukausi sitten äidin taas sairastuttua. Lopputuloksena äiti antoi palaa siskoille ja kysyi pitäisikö hänen turvautua vieraaseen apuun pitäisikö sanoa ettei ole ketään joka hakee sairaalasta ja sekö tekisi siskot iloisiksi, ettei äiti pääsisi kauppaan, lääkäriin tai teatteriin kuin taksilla ja vieraan avulla.
En tiedä mitä siitä seuraa, mutta sen tiedän, että tämä äidistä huolehtiminen on minun valintani. Se perustuu välittämiseen ja velvollisuuteen. Ei siitä kiitosta saa tai kulujen tasaamista. Ikävä, että sisarukset näkevät sen pahana ja vihaa herättävänä tekona. En kuitenkaan voi kuvitellakaan, että jättäisin äitini muiden hoteisiin jos minulla on pienikin mahdollisuus auttaa. Sitäpaitsi sitä auttamista riittäisi kyllä muillekin sisaruksille jos katsoisivat sen asiakseen.
riittäny ja aina vinoiltiin vaikka itse kylään pyysivät.
Jätin myös ja empä enää stressaa itseäni enkä muita,sillä myös minua haukuttiin ihan hirveällä tavalla jopa lapsuuteni mitätöitiin.