Isohaaran silta

Mikähän perkele siinä on että ne ei saa tuota siltaa yhelä kertaa kuntoon, jatkuvasti on tie poikki.
9999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taitaa olla suomen kalleimmat ylläpitokustannukset tuossa sillassa.

Työnjohtaja:"Onkos pojilla mittää?"
Työmiehet:"Eee.."
Työnjohtaja:"No menkää vaikka korjaamaan sitä isohaaran siltaa."

Äänestä

turhanpäiväinen valittaja, sinulla on siellä kaksi siltaa aika lähellä josta voipi mennä piskuisen joen yli, joten elä viitti valittaa ihan joutenpäiväisistä asioista kun ei ole tuon suurempi asia.

Äänestä

tulee todella paljon ylimääräisiä kilometrejä kun joutuu kaksi kertaa päivässä ajamaan lautiosaaresta laurilaan.... niin ja ku muistais tuon aina, ku jokakerta tulee myöhästyttyä!

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa, eli yhdyn sinun mielipiteeseesi. Ja kun vielä laittaisivat sen Kemistä päin tuleville tarkoitetun kyltin oikeaan paikkaan, eli jo siihen ennen moottoritien yli menevää siltaa, eikä sillan jälkeen , niin kuin se nyt on. Kuka sitä enää siinä ehtii lukea, että Isohaaran patosilta on taas kiinni, kun saman tien pitäisi jo kääntyä moottoritielle , jos aikoo mennä Keminmaahan tai Tornioon.Luulisi sitä nyt sen verran olevan mielikuvitusta niilläkin, jotka näitä kylttejä tienvarsille laittavat.Nyt moni ajelee vanhasta tottumuksesta kohti patosiltaa Kemistä päin ja huomaa vasta sulkujen kohdalla, että: Perkele, se on taas kiinni!

    Äänestä

  • kylttikin väärässä paikassa kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa, eli yhdyn sinun mielipiteeseesi. Ja kun vielä laittaisivat sen Kemistä päin tuleville tarkoitetun kyltin oikeaan paikkaan, eli jo siihen ennen moottoritien yli menevää siltaa, eikä sillan jälkeen , niin kuin se nyt on. Kuka sitä enää siinä ehtii lukea, että Isohaaran patosilta on taas kiinni, kun saman tien pitäisi jo kääntyä moottoritielle , jos aikoo mennä Keminmaahan tai Tornioon.Luulisi sitä nyt sen verran olevan mielikuvitusta niilläkin, jotka näitä kylttejä tienvarsille laittavat.Nyt moni ajelee vanhasta tottumuksesta kohti patosiltaa Kemistä päin ja huomaa vasta sulkujen kohdalla, että: Perkele, se on taas kiinni!

    suuressa maailmassa isot murheet kun joutuu ajamaa muutaman kilsan ylimääräistä jonkin merkinnän puutten vuoksi.......................toista se on täällä jossain vähän suuremmassa paikassa kuin KEMINMAASSA, jossa jos sattuu vähän niin kuin jokin kyltti jäädä huomaamatta, niin siitä tulee helposki sellaiset 40 kilsaa ylimääräistä ajoa, mutta se matka ei olisi vielä mitään muttaa ku kyseiseen matkaan menee helposti ruuhka-aikana kaksi tuntia.................siinä teille KEMINMAALAISILLE vähän ajateltavaa, älkää valitelko kaikista pikku asioista.

    Äänestä

  • sielä, kirjoitti:

    Niin, mitenkäs se on sulla nuo maamerkit ja koordinaatit, kun tuntuu, että ajelet niin pitkiä huikosia vikasuuntiin? Ootko jotenki lukivikainen vai likinäköinen, vai mitenkä mennee kymmeniä kilometriä vääriin suuntiin, vai eikö teillä siellä takahikiällä ole ees tienviittoja, vai mikä mättää? En kyllä sinuna olis viittiny ees tunnustaa mokomaa ja vielä tällä palstalla, mutta onneksi sulla nimi pyssyy kuitenki salassa, etteivät rupia sulle ihan päin näköä nauramaan. Mutta kuule, voithan sie ottaa itteles kartturin mukkaan, kun lähet seuraavalle keikalle, ettei mene tuota hotusiinia aivan turhaan ajeluun, että tehhäänkö niin ja palataan sitten asiaan uuelleen, kun nähhään, että onko se kulutus pienentyny, jooko!

    Äänestä

  • sielä, kirjoitti:

    suuressa maailmassa isot murheet kun joutuu ajamaa muutaman kilsan ylimääräistä jonkin merkinnän puutten vuoksi.......................toista se on täällä jossain vähän suuremmassa paikassa kuin KEMINMAASSA, jossa jos sattuu vähän niin kuin jokin kyltti jäädä huomaamatta, niin siitä tulee helposki sellaiset 40 kilsaa ylimääräistä ajoa, mutta se matka ei olisi vielä mitään muttaa ku kyseiseen matkaan menee helposti ruuhka-aikana kaksi tuntia.................siinä teille KEMINMAALAISILLE vähän ajateltavaa, älkää valitelko kaikista pikku asioista.

    Pysyppäs omalla palstallas. Jos silta ei aiheuta sun matkoihi mutkia on sitä turha tulla tänne meille vinkumaan kun et kerran asiasta mitään tiedä!!

    Äänestä

  • sielä, kirjoitti:

    suuressa maailmassa isot murheet kun joutuu ajamaa muutaman kilsan ylimääräistä jonkin merkinnän puutten vuoksi.......................toista se on täällä jossain vähän suuremmassa paikassa kuin KEMINMAASSA, jossa jos sattuu vähän niin kuin jokin kyltti jäädä huomaamatta, niin siitä tulee helposki sellaiset 40 kilsaa ylimääräistä ajoa, mutta se matka ei olisi vielä mitään muttaa ku kyseiseen matkaan menee helposti ruuhka-aikana kaksi tuntia.................siinä teille KEMINMAALAISILLE vähän ajateltavaa, älkää valitelko kaikista pikku asioista.

    nauti rauhassa olostasi sielä suuressa maailmassa. minua ei niihin ruuhkiin saa!
    en ole koskaan käyny kehäkolmosen sisäpuolella, enkä aijo tässä elämässä edehtyä lähellekään

    Äänestä

on jatkunut viimeiset 20-vuotta, että eiköhän se kohta ole kunnossa.

Eihän siinä mitään jos siinä vikaa on ja pitää korjata, mutta miksi asiasta kertovat kyltit, joko unohdetaan laittaa tai sitten ne on sellaisissa paikoissa, ettei niitä ehdi lukemaan. Esim. tuo moottoritien risteys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ärtynyt kirjoitti:

Mikähän perkele siinä on että ne ei saa tuota siltaa yhelä kertaa kuntoon, jatkuvasti on tie poikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu