Aloitin aerobiceissa käynnin uudelleen tänä syksynä, ja ihmettelen kovasti mitä tämä harrastus nyt oikein tekeekään pääkopalleni! Aiemmin en ole tällaista kokenut.
Käyn jumpissa 3-5 päivänä viikossa, ja viikonloppuna saatan käydä myös hölkkäämässä. Se, mikä minua häiritsee, on treenien jälkeinen olo että haluaisi jatkaa treenaamista. Vaikka jumpan jälkeen olisi miten väsynyt, niin illalla ja nukkumaan mennessä taas tuntuu, että nyt pitäisi mennä liikkumaan. Siinä ei tietenkään järjellä ajatellen ole oikeastaan mitään mieltä, mutta aina se tunne kuitenkin tulee. Usein on vaikeaa edes saada yöllä unta, kun haluaisi vain mennä urheilemaan.
Taustani on sellainen, että yritän tässä samalla päästä eroon onnettomasta rakastumisestani, ja korvaan kai tavallaan yhtä riippuvaisuutta toisella yritän tukahduttaa tunteitani väsymyksen alle. Toisaalta olen kuullut muidenkin puhuvan, että nukkumaan mennessä vain odottaa pääsevänsä taas liikkuman. Onko tämä siis hyvinkin yleistä, ja ehkä endorfiinien sanelema ilmiö, tai onko kenties jotain keinoja miten tämän kanssa pärjäisi?
Käyn jumpissa 3-5 päivänä viikossa, ja viikonloppuna saatan käydä myös hölkkäämässä. Se, mikä minua häiritsee, on treenien jälkeinen olo että haluaisi jatkaa treenaamista. Vaikka jumpan jälkeen olisi miten väsynyt, niin illalla ja nukkumaan mennessä taas tuntuu, että nyt pitäisi mennä liikkumaan. Siinä ei tietenkään järjellä ajatellen ole oikeastaan mitään mieltä, mutta aina se tunne kuitenkin tulee. Usein on vaikeaa edes saada yöllä unta, kun haluaisi vain mennä urheilemaan.
Taustani on sellainen, että yritän tässä samalla päästä eroon onnettomasta rakastumisestani, ja korvaan kai tavallaan yhtä riippuvaisuutta toisella yritän tukahduttaa tunteitani väsymyksen alle. Toisaalta olen kuullut muidenkin puhuvan, että nukkumaan mennessä vain odottaa pääsevänsä taas liikkuman. Onko tämä siis hyvinkin yleistä, ja ehkä endorfiinien sanelema ilmiö, tai onko kenties jotain keinoja miten tämän kanssa pärjäisi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
teen jumpissa usein tupla/tripla tunteja ja kuljen 3 km matkat jumppiin jalan, niin liikuntaa tulee enemmän kuin äsken annoin ymmärtää.
Itselläni on tuota melkein samanlaista intoa riittänyt jo reilusti yli 40 vuotta. Tosin olen oppinut myös lepäämään ja saamaan palautuksesta voimia jatkaa eteenpäin polttamatta itseäni loppuun.
Muista pitää liikuntasi kohtuudessa: yksi suoritus per päivä riittää.
Parempi korvata ihmissuhteen menetys liikkumalla kuin syömällä. Siitä Sinulle pisteet.
Syysterveisin Arthur49 http://kuntoguru.com
hei, minäkin olen huomannut saman. Uskon että ilmiö liittyy juuri näihin endorfiineihin, kun niitä alkaa erittyä... Ja eritysesti sitten kun ne alkavat hiipua!
Kun tulen lenkiltä ja olen käynyt suihkussa ja alan laittaa iltapalaa niin tulee niin energinen olo että pakko vielä hyppiä vähän ympäriinsä... Itse olen jotenkin aina elänyt siinä uskossa, että liikunnan pitää olla tappoa ja sen jälkeen pitää olla puhki poikki eikä jaksaa enää ollenkaan. Ja sitten kuvittelen että tämä tarkoittaa sitä, etten ole treenannut tarpeeksi, ja yleensä vedän vielä jonkun vatsalihassetin illalla... Olen kyllä nyt pääsemässä tästä ajattelusta.
Kun hyvä olo alkaa mennä pois, olen huomannut että erityisesti silloin haluan vielä liikkua. Se on hassua, alitajuisesti haen lisää endorfiinia ja haluan hyvän olon takaisin :/....