Tunteet on viisainta lukita jo nuorena, jos joutuu toisten hyväksikäyttämäksi. On vain vaikea nuoren ihmisen käsittää, että rakkauden kohde onkin laskelmoinut, että noin nöyrästä ja rakastuneesta hyötyy eniten.
Meni minultakin vuosia, ennen kuin todella uskoin, että mies ei maksa laskuja, ei tuo rahaa kotiin, ei halua olla kotona selvin päin, eikä oikeastaan humalassakaan, vaan kulkee mieluiten kapkoissa ja "harrastuksissa". Hänellä ei ollut hyvät välit lastenkaan kanssa, joten he väsyivät alituisiin kiistoihin ja lähtivät omille teilleen nuorena ja jättivät minut kahden miehen kanssa.
Siinä sitten päälle nelikymppisenä ihmettelin, tätäkö tämä on.
Tapasin miehen, joka kertoi omasta liitostaan samaa, ja käyttämättömät tunteeni leimahtivat. Suhtemme kesti kaksi vuotta, kunnes ymmärsin, että tarina perheen ongelmista ei tainnutkaan pitäää paikkaansa. Erosta ei tullut mitään, päinvastoin, uuden isomman asunnon ja auton hankinta tuli tärkeäksi asiaksi salarakkaalleni. Älysin olevani taakse jäänyttä elämää ja pelkkä kiviriippa miehelle, joka ei enää tarvinnut minun tunteitani.
Kirjaimellisesti tunsin, kuinka sydämeni särkyi. Käsitin, että olin kohdistanut tunteeni taas väärään kohteeseen. Vetäydyin sanaakaan sanomatta.
Tästä surusta oli hirveän vaikea päästä, mutta kun sain itseni kovetetuksi, mikään ei enää tunteitani herätä.
Olen jo useamman lapsenlapsen mummu, ja kyllähän lasten perheet ovat herttaisia ja mukavia, mutta en todellakaan haikaile, vaikka en kuule heistä viikkokausiin. Sukuni ihmset saavat elää ja kuolla, mies saa juoda itsensä mihin kuntoon tahansa, minä en enää saa sydämentykytystä mistään.
Minulla on nyt hyvä olla, mutta näin kauan kesti, ennen kuin todella ymmärsin, että minun tunteillani ei ole väliä, eivätkä ne kenellekään ole tärkeitä, kunhan maksan laskut, hoidan siivoukset, hankin tarvittavan, huolehdin kaikista perheeni asioista ja otan selvää ongelmista.
Tiedän paikkani nyt.
Meni minultakin vuosia, ennen kuin todella uskoin, että mies ei maksa laskuja, ei tuo rahaa kotiin, ei halua olla kotona selvin päin, eikä oikeastaan humalassakaan, vaan kulkee mieluiten kapkoissa ja "harrastuksissa". Hänellä ei ollut hyvät välit lastenkaan kanssa, joten he väsyivät alituisiin kiistoihin ja lähtivät omille teilleen nuorena ja jättivät minut kahden miehen kanssa.
Siinä sitten päälle nelikymppisenä ihmettelin, tätäkö tämä on.
Tapasin miehen, joka kertoi omasta liitostaan samaa, ja käyttämättömät tunteeni leimahtivat. Suhtemme kesti kaksi vuotta, kunnes ymmärsin, että tarina perheen ongelmista ei tainnutkaan pitäää paikkaansa. Erosta ei tullut mitään, päinvastoin, uuden isomman asunnon ja auton hankinta tuli tärkeäksi asiaksi salarakkaalleni. Älysin olevani taakse jäänyttä elämää ja pelkkä kiviriippa miehelle, joka ei enää tarvinnut minun tunteitani.
Kirjaimellisesti tunsin, kuinka sydämeni särkyi. Käsitin, että olin kohdistanut tunteeni taas väärään kohteeseen. Vetäydyin sanaakaan sanomatta.
Tästä surusta oli hirveän vaikea päästä, mutta kun sain itseni kovetetuksi, mikään ei enää tunteitani herätä.
Olen jo useamman lapsenlapsen mummu, ja kyllähän lasten perheet ovat herttaisia ja mukavia, mutta en todellakaan haikaile, vaikka en kuule heistä viikkokausiin. Sukuni ihmset saavat elää ja kuolla, mies saa juoda itsensä mihin kuntoon tahansa, minä en enää saa sydämentykytystä mistään.
Minulla on nyt hyvä olla, mutta näin kauan kesti, ennen kuin todella ymmärsin, että minun tunteillani ei ole väliä, eivätkä ne kenellekään ole tärkeitä, kunhan maksan laskut, hoidan siivoukset, hankin tarvittavan, huolehdin kaikista perheeni asioista ja otan selvää ongelmista.
Tiedän paikkani nyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tunteesi ovat tärkeitä ainakin sinulle itsellesi, eivät ne ole arvottomia. Niillä on merkitystä, vaikka niiden kohde ei niitä arvostaisi. Ja varmasti sinä ja tunteesi olette aikanaan merkinneet jotakin myös miehellesi ja miesystävällesi. Ikävä, että tilanne muuttui ja he hylkäsivät sinut. Eihän se mitään lohduta, mutta silti sanon, että he ovat hävinneet vielä enemmän kuin sinä, vaikka eivät sitä ehkä tajua.
Hieman katkeruutta kuitenkin havaittavissa?
Elämässä tulee pettymyksiä ja valinnan paikkoja.
Jos siitä että pettyy toisiin ihmisiin rankaisee itseänsä on se kovasti surullista.
Ei elämäänsä pitäisi rakentaa liiaksi toisten varaan.
Ei täällä kukaan ole korvaamaton vaikka niin luulee.
Ei siitä kirkaampaa kruunua saa vaikka kuinka toisia passaa ja huushollit hoitaa.
Ikävää että sen tajuaa niin myöhään.
Minä tein valintani 35 vuotiaana kun kivulla luovuin epätyydyttävästä liitostani ja jätin työpaikkani.
Mies ei edes ollut alkoholisti ja hän haki eroa.
Ero oli hirveä pettymys mutta ymmärsin kuitenkin
että ainoa mahdollisuuteni kasvaa ihmisenä, naisena ja äitinä on totaalinen luopuminen kaikesta totutusta ja vanhasta.
Molemmissa olin ollut 15 vuotta.
Työssä ja parisuhteessa.
Miksi antaa kaikkensa, yrittää muuttaa puolisoaan, leikkiä sitten marttyyria kun kukaan ei huomaa ja vetää itsensä täysin piippuun kun voi löysätä odotuksista ja antaa muiden olla ihan mitä on kärsimättä siitä itse?
On paljon hienompaa olla itsekkin sitä mitä on.
Minä en tarvitse mitään itselleni, jos petyn mitä sitten? Eihän se ole rikos jos luottaa toiseen
ja jokaisesta oppii jotakin jos haluaa oppia.
Toinen tapa on katkeroitua niistä pettymyksistä ja
kylmettää itsensä.
Se on niin väärin itselle että miksi antaa jonkun ikävän ihmisen tai asian niin tehdä?
Miksi ei taas menisi tukka putkella uutta pettymystä kohti? Nauttien siitä tunteesta mikä milloinkin sillä hetkellä on?
Nyt on hyvä..ihanaa rakastaa..nyt..huomenna surua?..pettymystä?
Kaikki nämä tunteet kertovat sinulle kuka sinä olet, mistä pidät ja mitkä asiat sattuvat, vihastuttavat.
Ihminen saa elämästään irti ihan mitä itse haluaa siitä irti saada joko ottaen vastaan tai kieltäen.
Minä suojelen nyt itseäni voidakseni elää onnellisena niillä eväillä, jotka minulla on.
Aina on hoidettava ulkoiset asiat, on sitten liitossa tai elää yksin.
En nuoruudessani edes ajatellut, että olisin rakentanut tulevaisuuteni miehen varaan. Luulin ja uskoin, että rakennamme tulevaisuuden yhdessä. "Kaikki se uskoo, kaikki se kärsii". Kun luottamus lopuksi menee, on ajateltava asiat uudelta pohjalta.
Niin se on, ei pidä jäädä valittamaan menetystä. Tunteeni ei kelvannut miehelle, lapsille kyllä. Välit ovat heihin hienot edelleen, mutta heillä on elämänsä.
Uskon, että toinen rakkauteni oli tuomittu epäonnistumaan alusta asti. Mutta minun oli ikään kuin käytettävä varastossa olleet tunteeni. Olin onnellinen.
Sinäkin olet totaalisesti luopunut totusta ja vanhasta.
Minä en hakenut eroa miehestäni, koska tiesin, että täysin holtittomana hän olisi ollut ns. metsien mies vuodessa, parissa. Sen verran pitää kunnioittaa lähimmäisiään, niin miestä kuin lapsiamme, että ei päästä tilannetta siihen.
Nyt hän on henkilö, joka asuu taloudessa.
Ero voi olla myös lahja. Niinhän se lopulta oli minulle. Mies sen eron haki ja tänään häntä siitä kiitän.
En ehkä olisi kuitenkaan kyennyt itse lähtemään?
Ajattelin vielä silloin että lasten takia jne...
Tekosyitähän nuo olivat ja hyvin nopeasti sen tajusin.
Sen tuskan kautta kun tavallaan minut pakotettiin luopumaan kasvoin eri ihmiseksi.
Näin ehkä olisi miehesikin kasvanut???
Mutta älä syytä itseäsi, jälkikäteen on niin helppo sanoa mitä olisi ja olisi pitänyt..
Kriisi on monesti ainoa tie muuttaa itseänsä..
Ex mies sanoikin erotessa että joku saa minusta vielä mukavan vaimon.
Hänen kanssaan en ollut niin mukava.
Näinhä siinä kävi.
että tunnet noin, että tunteesi eivät kelpaa kellekään, vaikka niin ei varmaan todellisuudessa ole. Kahden katkeran pettymymyksen jälkeen koet kuitenkin, että enempää pettymyksiä elämääsi et halua ja se on sinun valintasi.
Se minua vain ihmetyttää, että annat aliarvioidan itseäsi niin, että edelleen suostus maksajaksi, siivojaaksi, huolehtijaksi ja ties miksi! Itseluottamusta hyvä nainen!
ON AINA MUISSA.MIKSI KOKO MAAILMA ON MINUA VASTAAN.