Rehellisesti

Olen liikkunut säännöllisesti nyt kahdeksan kuukauden ajan, ja takareisien selluliittikertymäni ei osoita minkäänlaisia lähtöaikeita. Lisääkin on ehkä tämän ajan kuluessa tullut, vaikka pyrin myös syömään terveellisesti ja olen hoikka.

Onko liikunnalla siis oikeasti mitään vaikutusta selluliittiin? Minullakin tulee sellunpoistotoiveiden talia jatkuvasti paineita lisätä liikuntakertoja ja lajien määrää entisestään, vaikka jo nyt viikko-ohjelma on täynnä.
6795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Millaista liikuntaa harrastat? Yleisesti salitreenin sanotaan tehoavan parhaiten selluliittiin. Siihen tietysti maltillisella sykkeellä pitkäkestoista aerobista harjoittelua ja järkevä ruokavalio. Teetkö salilla esim. jalkakyykkyjä, askelkyykkyjä ja maastavetoja? Myös taljassa voi tehdä tehokkaita liikkeitä jaloilla. Itse teen kyseisiä liikkeitä, 4X15 sarjaa per liike ja kunnon painoilla-siis että viimeiset toistot tuntuu. Aika hyvin on selluliitti pysynyt poissa;)

Äänestä
  • vastauksesta.

    Harrastan tanssia, aerobicia, hölkkäämistä, ja kuntosalia (kerran viikossa). Kävelen myös joka päivä työmatkat. Jalkani ja takamukseni siis saavat paljon harjoitusta, mutta en tiedä vahvistaako muut treenini reisien takaosia, kuin kuntosali. Toisaalta pakarat saavat kyytiä oikeastaan kaikilla tunneillani, mutta muhkuraiset nekin ovat. Damn!

    Äänestä

  • aikaisemmin ollut sellua, joka sitten on lähtenyt pois salilla? Entä onko joku, kukaan?, päässyt eroon sellusta laihduttamatta?

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    aikaisemmin ollut sellua, joka sitten on lähtenyt pois salilla? Entä onko joku, kukaan?, päässyt eroon sellusta laihduttamatta?

    onko tää selvä syy-yhteys, mutta mulla on selluliitti vähentynyt huomattavasti, kun reilu vuosi sitten karsin ruokavaliosta pois pastan, perunan, riisin, valkoisen leivän. Tietty oon laihtunutkin sitten muutaman kilon, että ei sitä sitten tiedä, johtuuko laihtumisesta vai ruokavaliosta...

    Äänestä

  • tiedä kirjoitti:

    onko tää selvä syy-yhteys, mutta mulla on selluliitti vähentynyt huomattavasti, kun reilu vuosi sitten karsin ruokavaliosta pois pastan, perunan, riisin, valkoisen leivän. Tietty oon laihtunutkin sitten muutaman kilon, että ei sitä sitten tiedä, johtuuko laihtumisesta vai ruokavaliosta...

    salitreeniä. Ainakin toinen treenikerta viikkoon. Pyydäpä että tekevät salilla sinulle ohjelman ja kerro ongelmastasi niin saat hyvät ohjeet. Ja tosiaan ohjelmaa tehdessä treenaa niin että hiki tulee ja kunnon painoilla-jokainen sarja niin että hädin tuskin jaksat loppuun asti. Painoja ei tarvitse pelätä ja kun pakotat itsesi vetämään sarjat tutisten loppuun huomaat aika nopeasti muutokset kropassa sekä voimissa. Ja tosiaan ei liikaa kovatempoista aerobista, niin johan alkaa tulokset näkyä. Usko tai älä, kävely on tosi tehokasta! Ota vaikka sauvat mukaan ja tee aamuisin tyhjällä mahalla tunnin kävelylenkki. Johan alkaa jalat kiinteyttmään:) Syömisten suhteen kandee olla rehellinen, itse valittelin aikoinaan kun ei tuloksia näy, mutta huijasin syömisissä-eli alkuun kannattaa laittaa kaikki ylös pieniäkin suupaloja myöten. Jos et tiedä mikä on kulutuksesi ja paljonko voit syödä, käypä täällä: www.kalorilaskuri.fi. Ruokavalio on tosi tärkeä juttu, samoin myös lepo. Eli rankkojen treenien välissä tarvitaan lepoa ja järkevää ruokavaliota.

    Jep, tsemppiä treeneihin-kyllä ne selluliitit lähtee kun vaan jaksat uskoa ja tosiaan käydä siellä salin puolella tekemässä kunnon liikkeitä jaloille!

    Äänestä

Liikunnassa ratkaisevaa lienee säännöllisyys ja liikunnan laatu. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että selluliittikertymiin sekä niiden pysyvyyteen vaikuttaa merkittävästi ruokavalio. Jos syö 'tyhjiä kaloreita' ja energiatiheydellisesti huonoa ruokaa niin toki se kropassa näkyy. Useimmilla liikunnan lisääminen ja ruokavalion petraantuminen kulkevat käsikädesä.

Aerobista pitkää liikuntaa, muista myös lepo!

Lainaa nyt vaikka Borg, Fogelströn & Hiilloskorpi: Liikkujan ravitsemus, näin perustiedoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selluliitista! kirjoitti:

Olen liikkunut säännöllisesti nyt kahdeksan kuukauden ajan, ja takareisien selluliittikertymäni ei osoita minkäänlaisia lähtöaikeita. Lisääkin on ehkä tämän ajan kuluessa tullut, vaikka pyrin myös syömään terveellisesti ja olen hoikka.

Onko liikunnalla siis oikeasti mitään vaikutusta selluliittiin? Minullakin tulee sellunpoistotoiveiden talia jatkuvasti paineita lisätä liikuntakertoja ja lajien määrää entisestään, vaikka jo nyt viikko-ohjelma on täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu