ja poika ei ole päässyt itsenäistymään äidistään ja etsimään omaa identiteettiään, jos anoppi sotkeentuu kahden rakastavaisen ihmisen suhteeseen mustasukkaisena välien rikkojana. Voi poika rukkaa kun ei voi vielä vastuuta omasta perheestään kantaa kun on oma äitkulta ja sen tississä kiinni. Pitäis vielä omakin vaavi hoitaa joskus vaikka äiti varmaan vielä silloinkin on kaikista tärkein ihminen. Ei poika pääse miehistymään ja olemaan oman perheensä pää.
Anopin sairas suhde
poikaansa
41357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan tuttua. Ex-anoppi löi kiilaa minkä ehti, haukkui ja mustamaalsi selän takana ja lopulta poikakin uskoi, että vikaa on vaimossa. Jätti ja jatkoi suoraa päätä uuteen suhteeseen vahinkolapsen kanssa ja yllättyi kun arki tuli tupaan. Elämä ihan päin mäntyä ollut exällä viimeiset 4 vuotta- työtön, onneton avoliitto (ainakin minulle valittaa aina ; ), masennus.
Kenenkäs vika? Minun tietennii, inhottavan exän, vaikken mitenkään ole eron jälkeen exäni elämään puuttunut. Olen tukenut lapsien tapaamisissa, suostunut minimielareihin säälistä silloin kun vielä oli rahoissaan ym. Silti minä olen se syy miksi pojan elämä on sekaisin...
Tajuaisi edes itse ongelmansa eli sen itsenäistymisen äidistä. Tiukassa on mieleltään sairaan äidin ote. Isä ei osaa edes lapsiaan suojella hänen pahoilta puheilta. Joutuvat kuuntelemaan anopin haukkumista äidistään. Vanhempi kärsii, isä ei suojele lastaan.
Itsellänikin oli joskus anoppi joka teki kaikkensa meidä suhteen rikkomiseksi ja onistuikin siinä! Ei siinä auttanut mikään kun rupes puhelimellakin vittuiluja sateleen suoraan päin naamaa, sitten vielä hyökkäs koko sukuni kimppuun haukkumalla suoraan tai puhelimella! Tietysti tämä silloinen avopuolisoni oli äitinsä puolella! No nyt sinkkuna ja ei ikänä samanlaista anoppia, tästä lähin tutustun myös anoppiin.. Tai ikisinkku..
Itsenäisyys saavutetaan myöhemmin kuin fyysinen olemus. Kroppa voi olla vaikka kuinka miehinen, seksuaalisuus huipussaan, uhoa piisaa, mutta sittenkään ei olla valmiita itsenäiseen elämään. Vanhempien mielipiteet ovat tärkeät monelle vielä kolmikymppisinäkin.
Niin miehillä kuin naisillakin.
Ei siis kannata solmia vakavaa suhdetta kovin nuorena. Nykyisten avoliittojen aikaan teini-ikäisetkin muuttavat yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Vaikeudet saattavat alkaa jo ensimmäisellä viikolla, esimerkiksi siitä syystä, että kun pojan mielestä täysi vapaus on nyt koittanut, eikä kukaan enää vaadi sängyn petausta eikä mattojen tamppausta, niin tyttö taas haluaa leikkiä kotia. Hän haaveilee vauvasta ja kodin onnesta, eikä siinä ole mitään moitittavaa.
Sitten otetaan yhteys vanhempiin, jotka tulevat - jos tulevat - hätiin. Molemmissa tapauksissa tilanne tulehtuu.
Jos vain pojan äiti puuttuu, niin siinä sitä ollaan. Tytön mielestä äidillä ja pojalla on "sairas suhde". Anoppi saattaa tarjota apua taloudenpidossa, tyttö suuttuu, poika on äidin puolella (koska pääsee tekemästä mitään) tyttö kokee tarjouksen asioihin puuttumisena jne.
Jos ei kukaan tule apuun, niin tilanne on sama: äitikään ei välitä! Pojan äitikään, tuo ilkiöanoppi, ei sormeaan lotkauta, vaikka poika ei edes sänkyään petaa.
koin erittäin läheltä tuon.. Äitini meni naimisiin, ja sai kauhukseen riivatun anopin roikkumaan nurkkiinsa. Isä oli todellinen mammanpoika ja mitä anoppi sitten sanoikaan, tämä oli aina oikeassa. Siskoni, jolla on eri isä, oli välttämätön paha josta haluttiin vaan eroon. Häntä haukuttiin ja vähäteltiin. Olin pieni, mutta muistan valitettavasti hyvin miten anoppi (no, mummi) johti tätä remmiä.. Äiti teki aina kaiken väärin (niin hän lopulta itsekin luuli) ja mummi joutui muka näyttämään miten tiskataan, viikataan vaatteet ja jopa miten vessapaperin piti taittaa että säästyy paperia!!! No, eroonhan tämä sitten päättyi, ihme että äiti pääsi irti, mutta ei ongelmitta tietenkään. Minut kidnapattiin (mummi vei ruotsiin) enkä sitten tiedä miten ihmeessä päädyin takaisin Suomeen äitini ja siskoni luokse. Nykyään äiti ja isä ovat ystäviä, mummi kärsii dementiasta.. Mutta en tiedä miten tämä kaikki vaikutti minuun lapsena. Jos pääset itse anopiksi, ajattele niitä lapsia.. Itselläni on hyvä anoppi, hän on ymmärtäväinen ja auttavainen, mutta ei tyrkytä tietojaan eikä sekaannu turhaan. Joskus ehkä toivoisinkin että sekaantuisi vähän enemmän :).