Kusipäisen ihmisen käyttäytymismallit

Ain-O

Aiemmin Spektaakkeli ja JoJo ovat kuvanneet naisen käyttäytymismalleja suhteellisen ansiokkaasti. Virhe, jonka he ovat kuitenkin tehneet, on rajoittaa näkemyksensä koskemaan pelkästään naisia. Seuraavassa kirjoituksessa kerron kusipäisten ihmisten käyttäytymismalleista. Tekstin olen mukaillut Robert Burgessin kirjoituksista paremmin aiheeseen sopivaksi. Kusipäisen ihmisen sukupuolella ei ole väliä, koska kusipäisyys on valitettavasti universaalia. Kusipäisellä ihmisellä on tietenkin täysi oikeus omaan kusipäisyyteensä, kunhan siitä ei seuraa haittaa muille ihmisille. Jos kusipäisestä ihmisestä koituu haittaa, niin kusipäätä täytyy konfrontoida niin kauan, kunnes tämä murtuu ja muutos on mahdollinen.

Kusipäiset ihmiset eivät halua ottaa mitään vastuuta käyttäytymisestään tai valinnoistaan. Varsinkin silloin he pakoilevat vastuuta, jos heidän toimintansa on johtanut johonkin negatiiviseen lopputulokseen ja muut ovat saaneet siitä kärsiä. Kusipäiset ihmiset myös vierittävät syyn muiden niskoille tekemistään virheistä. He saattavat myös vedota johonkin tapahtumaan tai tapahtumasarjaan, joka on tapahtunut joskus aiemmin heidän elämässään ja käyttävät sitä oikeutuksena omalle käyttäytymiselleen. Aina löytyy joku tekosyy tai selitys, jolla voi järkeistää miksi on oikein vahingoittaa ja käyttää hyväksi muita. Kusipäiset ihmiset myös haluavat ”selittää” koko elämäntarinansa ylenpalttisilla viittauksilla tapahtumiin tai tapahtumasarjoihin, jotka oikeuttavat heidän kusipäisen käyttäytymisensä.

Kusipäiset ihmiset eivät voi hyväksyä, että muut näkevät heidät sellaisina kuin he todella ovat. He itse eivät näe itseään sellaisena kuin he oikeasti ovat, koska heidän rajoittunut näkemyksensä heistä itsestään on muodostunut edellisessä kohdassa mainittujen tarinoiden ja valheiden pohjalle.

Kusipäinen ihminen elää elämänsä kuin oravanpyörässä tehden samat virheet uudelleen ja uudelleen riippumatta siitä, että hänen käyttäytymisensä aiheuttaa joka kerta ongelmia. Vain harvoin hän käyttäytyy tavalla, jota ei olisi kokeillut jo monia kertoja aiemmin.

Kusipäiselle ihmiselle totuus on muuttuvakäsite ja se voi vaihtua hetkestä toiseen riippuen tilanteen vaatimasta ”selityksestä”. Valehtelu on siis täysin hyväksyttävää aina, kun tilanne sitä vaatii. Kusipäinen ihminen luulee muiden uskovan, että juuri he ovat poikkeustapaus, jolle kusipäinen ihminen ei valehtelisi. Kusipäinen ihminen saattaa myös ajatella, että miksi puhua totta, kun valehtelukin riittää.

Jos kusipäinen ihminen saadaan kiinni valheista, jotka hän on esittänyt ensimmäisen kohdan mukaisesti (esim. pakoillakseen vastuuta), niin yleensä hän pyrkii vaihtamaan välittömästi puheenaihetta. Hän myös välttelee tilanteita, joissa joutuisi vastaamaan käytöksestään. Jos kusipäisen ihmisen käyttäytymistä vastaan hyökätään, niin hän suuttuu ja kantaa kaunaa pitkään. Lopulta kusipäinen ihminen suunnittelee jonkunlaisen kostoiskun, koska hän ei voi mitenkään uskoa, että hänessä itsessään olisi oikeasti ollut jotain vikaa.

Kusipäiselle ihmiselle muut ihmiset ovat objekteja, joita voi käyttää. He odottavat, että muut ihmiset täyttävät heidän elämänsä tyhjyyden. Heille elämässä on kysymys ajantappamisesta, eikä elämän elämisestä. Kusipäiset ihmiset ovat käyttäjiä ja ottajia, eivät antajia. Jos he antavat jotain, niin vastapalvelukseksi he aina ottavat enemmän kuin antavat, koska antaminen on aina kaupankäyntiä. Jos he palvelevat muita, niin he palvelevat aina vain vähimmän mahdollisen määrän säilyttääkseen ottajan etunsa.

Kusipäinen ihminen on kykenemätön todelliseen rakkauteen. Rakkaus on myös aina kaupankäyntiä ja rakkaus sanana on kaupankäynninväline. Kusipäinen ihminen voi sanoa kauniita sanoja puolisolleen ja tehdä palveluksia muille ihmisille ja vaikuttaa mukavalta ihmiseltä, mutta kuitenkin kaupankäynnin lopputuloksena on se, että kusipää ”saa” aina ensimmäisenä, viimeisenä ja eniten. Muita mahdollisuuksia kusipäinen ihminen ei voi nähdä. Kusipäiselle ihmiselle seksi on pelkästään itsensä tyydyttämistä ja myös vain väline käytettäväksi.

Kusipäinen ihminen kiinnittyy loismaisesti ”isäntään”, joka täyttää mitkä tahansa kusipäisen ihmisen vaatimukset ajan tappamiselle. Jos kusipäiselle ihmiselle antaa pienintäkään mahdollisuutta, niin hän imee ”isäntänsä” kuiviin. Edellä olevien kohtien mukaisesti hän saattaa tehdä palveluita ”isännälleen”, mutta vain sen verran, että saa pidettyä tämän henkilön omana ajantappovälineenään ja palvelijanaan.

Oikeudenmukaisuus ei ole mitenkään mahdollista kusipäisen ihmisen ajatuksissa. Oikeudenmukaisuus on vain sana, jota voi käyttää tilanteen vaatiessa ja kaupankäynnin välineenä.

Kusipäisellä ihmisellä ei ole kykyä olla kiitollinen vilpittömästi annetuista lahjoista. Hän ei myöskään osaa antaa minkäänlaista arvoa epäitsekkäille ihmisille, jotka tarjoavat apuaan ilman vaatimusta vastapalvelusta. Suurin osa kusipäisen ihmisen näyttämistä tunteista on näyteltyjä, joilla kusipäinen ihminen uskoo hyötyvänsä jotain.

Suurin osa kusipäisistä ihmisistä ei ole menestyneitä, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Menestyksen puuttuminen alkaa tulla selväksi kusipäiselle ihmiselle siinä neljänkympin tietämillä. Huolimatta tästä tajuamisesta, kusipäinen ihminen on kuitenkin yleensä kykenemätön tekemään mitään muutosta.

Kusipäiselle ihmiselle on olemassa vain ”MINÄ”. ”ME” ei ole mahdollinen ellei se jotenkin palvele ”MINÄÄ”. ”SINÄ” olet olemassa vain kusipäisen ihmisen ”MINÄN” rajoittamana.

Yleensä kusipäinen ihminen ei edes harkitse muutosta käyttäytymiseensä ennen kuin on saavuttanut tynnyrin pohjan ja vasta kun valittavana on joko elämä tai kuolema. Vasta silloin muuttumisesta tulee mahdollisuus. Jokaisen kusipäisen ihmisen käyttäytymisenpohjalta löytyy lopulta syyksi pelko.

Kusipäisyyden ei tarvitse jatkua koko elämää, vaan ratkaisukeinoja on olemassa. Ensimmäinen askel ongelman ratkaisuun on, että tunnistetaan ongelman olemassaolo. Totuuden myöntäminen on matkan ensimmäinen pyrkimys. Kieltäminen on kusipäisen ihmisen ensimmäinen askel totuuden välttelyyn.

Ongelmanratkaisukeinoja on olemassa viisi, joista neljä ensimmäistä sisältävät kieltämisen jossain muodossa ja viides tarjoaa mahdollisuuden kehittymiseen. Ongelmanratkaisukeinot ovat:

- Voit tappaa itsesi
- Voit tappaa henkilön, joka aiheuttaa ongelman
- Voit paeta ongelmaa maantieteellisesti
- Voit paeta ongelmaa päihteiden käytöllä
TAI
- Voit tehdä muutoksia

3

2237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kjsjsjwjwjjj

      Yleensä, epämiellyttävä henkilö ja asenne negatiivinen, mm tyhmän synonyymi, itsekäs, negatiivinen elämänkatsomus ja epäfiksu ja säälittävä / naurettava, provosoiva. Yleensä negatiivinen ihminen.

      • Anonyymi

        Kapitalismin ihminen on kuvailtu melko tarkalleen, järjestelmä edellyttää kusipään ominaisuuksia, jotta yhteiskunnassa jotenkin pärjäisi.


    • Anonyymi

      Minulla on kusipäinen "ystävä" joka asuu ruotsissa ja on tullut silloin tällöin "nyt minä tulen" sanomisella kysymättä minulta pystynkö ottamaan vastaan ollenkaan. Sillä on huonossa kunnossa oleva auto joka voi pysähtyä milloin tahansa missä tahansa ja minun on keksittävä mihin auto parkkeerataan vaikka paikkakunnallani ei ole ylimääräisiä parkkipaikkoja. Hän on köyhä ja työtön tyyppi eikä vissiin ole luottokorttia jolla varaisi huoneen täältä suomesta. Nykyään olenkin sanonut hänelle ettei tarvitse tulla, en anna ovikoodia, naapurit ei päästä sisään tuntemattomia ja minulle ei sovi että tulet tänne. Tämä ei ole estänyt häntä kirjoittamasta että hän on tulossa! Olkoon vaan tulossa. Soitan heti poliisille jos on änkeämässä sisään. Tämänkin olen kertonut hänelle. Ei estä tämäkään vitsailemasta hänen "tulemisestaan". Taitaa olla pelkkää v####### koko kirjoittaminen. Kyllä varmaan vuosien saatossa ymmärtää ettei kaikille aina sovi tulla kyläilemään yks kaks yllättäen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe