Ihmisiä on erilaisia tyyppejä siinä ei ole mitään uutta. Silti täytyy ihmetellä miksi jotkut aloittaa kaukosuhteen. Nyt en meinaa pelkästään sitä että välimatkaa olis Suomen sisällä "vain" muutama sata kilometriä ja että kumpikin olis suomalaisia vaan myös niitä suhteita, kun toinen asuu eri maassa ja on eri kansallisuutta. Jälkimmäisessähän todennäköisyys että suhteesta koskaan tulis vakavampaa on hyvin pieni.
Mietinkin täs että mitä muita syitä niille kaukosuhteille vois olla kuin oikea ihastuminen ja halu ottaa selvää, josko olisi löytänyt sen oikean ihmisen, jonka kanssa muuttaa yhteen?
Itse kun en vois kuvitellakaan kaukosuhdetta edes Suomen sisällä. Jos jonkusta kiinnostun ei riitä että näen häntä kerran viikossa tai pahimmassa tapauksessa vielä harvemmin. Sitä paitsi en uskaltaisi luottaa naiseen että hän olisi uskollinen, miten voisin luottaa ihmiseen jota näkisin harvoin ja jota en kunnolla tuntisi?
Voisiko olla että jotkut ihmiset joilla elämä on ollut vähemmän mukavaa, eli ollu erilaisia ongelmia (alkoholistiperheestä, väkivaltaa jne), aloittaa kaukosuhteen, koska siinä
- toista ei tarvitse nähdä liian usein
- toisesta pääsee varmuudella eroon säännöllisin väliajoin
- on myös tiedossa se, että koko jutusta tuskin tulee koskaan mitään vakavaa joten toinen on helppo päästää lähelle?
Sellaisen ihmisen kanssahan on helppo olla, joka ei herätä niitä kaikkein suurimpia, pään pyörälle laittavia tunteita, eikö vaaN?
Ihmiset itseni mukaan lukien on mestareita valehtelemaan itselleen. Pysytellään suhteissa, joilla ei ole mitään tulevaisuutta koska ei uskalleta katsoa peiliin ja sanoa, että "sinä et yksinkertaisesti uskalla päästää sellaista ihmistä lähellesi josta oikeasti tykkäisit". Tai sitten ei seurustella ollenkaan ja järkeillään, että "minä en vaan ole vielä tavannut sitä oikeaa"... vaikka niitä oikeita olis kävelly vastaan jo kymmeniä mutta ihminen ei vaan uskalla kiinnostua kenestäkään.
ihmiset voitaisiin siis jakaa kahteen ryhmään:
- he, jotka ei uskalla seurustella sen kanssa josta oikeasti tykkäisivät ja jotka eivät kestä yksinäisyyttä ja siksi seurustelee aina jonkun "puoli-ihastuksen" kanssa
- he, jotka ei uskalla seurustella sen kanssa josta oikeasti tykkäisivät, mut kestävät yksinäisyyttä sen verran etteivät myöskään ala muiden kanssa seurusteleen
oma tunnustukseni, itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. eräs suomalainen nainen, johon olen ihastunut tuntuis kuuluvan ensimmäiseen ryhmään ja seurustelee parhaillaan ulkomaalaisen kanssa joka asuu ulkomailla. en tiedä miten he ovat tavanneet... Onkohan meillä kahdella mitään tulevaisuutta? Huom. nämä väitteet tästä naisesta että hänellä ois vaikeuksia oikeaan suhteeseen on vaan mun käsityksiä ja voin olla väärässäkin...
ja onko henk. koht. kokemusta kaukosuhteista ja voitko tunnustaa että syy kaukosuhteeseen oli muussa kuin oikean rakkauden löytämisessä? Tai tiedätkö muita jotka kaukosuhteeseen on lähteneet ja miten ulkopuolisena näet tilanteen?
Mietinkin täs että mitä muita syitä niille kaukosuhteille vois olla kuin oikea ihastuminen ja halu ottaa selvää, josko olisi löytänyt sen oikean ihmisen, jonka kanssa muuttaa yhteen?
Itse kun en vois kuvitellakaan kaukosuhdetta edes Suomen sisällä. Jos jonkusta kiinnostun ei riitä että näen häntä kerran viikossa tai pahimmassa tapauksessa vielä harvemmin. Sitä paitsi en uskaltaisi luottaa naiseen että hän olisi uskollinen, miten voisin luottaa ihmiseen jota näkisin harvoin ja jota en kunnolla tuntisi?
Voisiko olla että jotkut ihmiset joilla elämä on ollut vähemmän mukavaa, eli ollu erilaisia ongelmia (alkoholistiperheestä, väkivaltaa jne), aloittaa kaukosuhteen, koska siinä
- toista ei tarvitse nähdä liian usein
- toisesta pääsee varmuudella eroon säännöllisin väliajoin
- on myös tiedossa se, että koko jutusta tuskin tulee koskaan mitään vakavaa joten toinen on helppo päästää lähelle?
Sellaisen ihmisen kanssahan on helppo olla, joka ei herätä niitä kaikkein suurimpia, pään pyörälle laittavia tunteita, eikö vaaN?
Ihmiset itseni mukaan lukien on mestareita valehtelemaan itselleen. Pysytellään suhteissa, joilla ei ole mitään tulevaisuutta koska ei uskalleta katsoa peiliin ja sanoa, että "sinä et yksinkertaisesti uskalla päästää sellaista ihmistä lähellesi josta oikeasti tykkäisit". Tai sitten ei seurustella ollenkaan ja järkeillään, että "minä en vaan ole vielä tavannut sitä oikeaa"... vaikka niitä oikeita olis kävelly vastaan jo kymmeniä mutta ihminen ei vaan uskalla kiinnostua kenestäkään.
ihmiset voitaisiin siis jakaa kahteen ryhmään:
- he, jotka ei uskalla seurustella sen kanssa josta oikeasti tykkäisivät ja jotka eivät kestä yksinäisyyttä ja siksi seurustelee aina jonkun "puoli-ihastuksen" kanssa
- he, jotka ei uskalla seurustella sen kanssa josta oikeasti tykkäisivät, mut kestävät yksinäisyyttä sen verran etteivät myöskään ala muiden kanssa seurusteleen
oma tunnustukseni, itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. eräs suomalainen nainen, johon olen ihastunut tuntuis kuuluvan ensimmäiseen ryhmään ja seurustelee parhaillaan ulkomaalaisen kanssa joka asuu ulkomailla. en tiedä miten he ovat tavanneet... Onkohan meillä kahdella mitään tulevaisuutta? Huom. nämä väitteet tästä naisesta että hänellä ois vaikeuksia oikeaan suhteeseen on vaan mun käsityksiä ja voin olla väärässäkin...
ja onko henk. koht. kokemusta kaukosuhteista ja voitko tunnustaa että syy kaukosuhteeseen oli muussa kuin oikean rakkauden löytämisessä? Tai tiedätkö muita jotka kaukosuhteeseen on lähteneet ja miten ulkopuolisena näet tilanteen?
Vastaukset 12
Vanhimmat
mulle ja ite ihmetelly ihan samaa. Kesätöis oli mun samanikäsellä työkaverilla "poikaystävä" Saksassa... joopa joo, "poikaystävä", jota näkee muutaman kerran vuodessa! Miten sellasta voi sanoo poikaystäväksi? Ääh!
Kyllä tos joku itu on ettei uskalleta olla semmosen kans jota näkis vaikka joka päivä. Eihän semmonen suhde voi olla muuta ku pinnallinen seksisuhde jos näkee toista vaan sillon tällön. Jos tosi paljon toisesta tykkää ni eihän siitä halua erota pitkäks aikaa!
sitten vetää että voi sanoa toista poika/tyttöystäväksi.. mut kieltämättä se vähän oudolta tuntuu.. toisaalta ei sellaselle suhteelle muitaka sanoja ole olemas. Ja harvempi ihminen haluaa myöntää, että joo se on vaan pelkkä huvittelu/panosuhde.. :)
se kun sanoo toista poika/tyttöystäväksi jos näkee vaan muutaman kerran vuodessa ja alusta saakka on ollu sama homma. Mulle sana tyttöystävä on sen verran omistava ja henkilökohtainen, etten vois kokea olevani sellaisen naisen poikaystävä joka näkee mua muutaman kerran vuodessa.
ruotsalaisen miehen kanssa, joka töittensä puolesta kävi useamman kerran Suomessa vuoden aikana. Suhdetta kesti yli vuoden ja päätty kun mies ilmoitti että on toinen nainen Ruotsissa. Pettämisestä ei puhunu mitään mutta mistäs sitäkään tietää... tai ainakaan mun kaveri ei sellasta mulle kertonu.. tosiaan niin, mistäs voit ikinä tietää mitä se toinen siel meren takana tekee? Multakaan ei ymmärrystä kaukosuhteille löydy ku et ikinä tiedä mitä toinen puuhaa selkäs takana.
toisen tekemisistä, sitä en kestäis! Jos toisen tunteminen rajoittuu siihen, että on tavannu sitä muutaman kerran ELÄMÄNSÄ AIKANA voiko sellaseen ihmiseen luottaa? Voiko sanoo tuntevansa sen ihmisen? Mä en ainakaan voi. Toisena se että haluan nähdä toista säännöllisesti, koska se ihminen on mulle tärkeä.. tuntus hullulta suunnitella tulevaisuutta naisen kans joka on eri kansallisuutta, asuu toises maas ja jota näkee kerran kuussa. Ei siinä muuta vikaa ole, mut ihan realistisesti ajatellen noista jutuista taitaa harvoin tulla mitään vakavampaa? Ei mulla tietysti tilastoja ole mut... ehkä joku tietää onnistumisprosentteja paremmin??
entäs se kommunikointi jos pari puhuu eri kieltä? eikö kommunikointi ole sillon paljon köyhempää vaikka molemmat puhuis esimerkiks erinomaista englantia? Äidinkielellä kumminki pystyy välittämään niin paljon enemmän jos kumpikin puhuu samaa kieltä... tämmösiä tuli mieleen..
Tuosta ulkomaalaisen kanssa seurustelusta sen verran, että yhden onnellisemmankin esimerkin tiedän. Pari tapasi lomalla Saksassa ja sittemmin nainen muutti joksikin aikaa miehen luo, ja nyt asuvat sitten kumpainenkin Suomessa. Joten, tuossa tapauksessa se "riskin ottaminen" ilmeisesti kannatti... No, kulttuurierot eivät ehkä heidän kohdallaan olleet kovinkaan kummoiset.
Omalla kohdallani kaukosuhde on tällä hetkellä pakon sanelema - mies sai liian hyvän työpaikan toiselta paikkakunnalta, mutta itselläni olivat opinnot vielä kesken, joten mukana muuttaminen ei olisi tullut kysymykseenkään. Tulevaisuudesta ei vielä tiedä, mutta siihen kuitenkin uskallan luottaa, että mies ei siellä kauempanakaan petä - enhän petä minäkään? Suhde ilman luottamusta on aika nopeasti tuhoon tuomittu...
Ikävälle ei kuitenkaan valitettavasti voi mitään =)
piruja seinille etteikö osa kaukosuhteista onnistuiskin ja olis luotettavia..
Sulla on se helpompi kaukosuhde eli mies on suomalainen ja asuu Suomessa mut pitkän välimatkan päässä. Tollaset suhteet on varmasti yleisiä mut ulkomailla asuvan ulkomaalaisen kan seurustelevien motiiveja oon miettiny.. no onhan sitä jotkut avioliitotkin pelkkiä kulisseja ja oikeasti vaan seksisuhteita.. hmm..
"Suhde ilman luottamusta on aika nopeasti tuhoon tuomittu... "
mut on myös totta että kaukosuhde on täydellinen tilaisuus pettävään aikovalle naiselle tai miehelle.
ulkomaalaisen miehen kanssa. Ei kaveripiirissä ole sitä hänelle sanottu, mut oltiin kaikki ihan varmoja, ettei siitä suhteesta tule mitään. Ei siksi, että jotain ongelmia olis ollut mut juurikin toi välimatka meitä mietitytti. Ja avioliittoa on nyt takana kolmisen vuotta.
ettette sen enempää sille naiselle itselleen mananneet niiden suhdetta. Vaikka normaalijärkinen ihminen jättääkin toisten kommentit omaan arvoonsa. Onko aiheeni liian arka vai miksei vastauksia ole paljoa tullut? Varmasti moni ihminen tietää jonkun jolla kaukosuhde on ollut jollei itsellä kokemusta..
ajatuksia ja kommentteja olet kirjoittanut!
Olen hieman eri asemassa kuin kuvaamasi "kaukosuhteet", vaikka osa asioista täsmääkin. Erilaisuus on siinä, että olemme tutustuneet kasvotusten ja viettäneet useamman kuukauden läheisissä merkeissä ennen kaukosuhdetta. Poikaystäväni (kyllä, kutsun häntä poikaystäväkseni) on kuitenkin ulkomaalainen ja asuu ulkomailla. Yritämme nähdä noin viikon verran kuukaudessa, mutta aina se ei onnistu. Välillä aikaa vierähtää useampikin kuukausi tapaamisten välillä. Muuten olemme yhteyksissä päivittäin puhelimitse ja netin välityksellä. Yleensä montakin kertaa päivässä ja nukkumaan ei kumpikaan mene ilman hyvän yön toivotuksia, tai muuten seuraa mökö. :P
Kielimuuri on todellinen ongelma. Meillä ei ole yhteistä kummankaan omaa kieltä, vaan joudumme puhumaan keskenämme englantia. Kumpaisenkin kielipää on kyllä hyvä ja pitkään harjoitettu, mutta se ei auta kun ruvetaan kääntämään niitä äidinkielen sanontoja ym. englanniksi. Välillä ollaankin sekunnin murto-osia kulmat kurtussa kun toinen viskaisee "päin korvaa" esimerkiksi "en halua kuulla sinun ääntäsi" -tyyppisen letkautuksen. Poikaystäväni maassa ja kielellä tuo on rakastavainen kommentti. :P Noh, nyt sen tiedän kun ensin muutamaan kertaan kävin avautumaan, että mikäs vika siinä äänessä tai sanomassa nyt on. Ja tällaisia väärinkäsityksiä tulee melko usein molemmin päin. Kärsivällisyydellä ja selittämällä niistä selvitään, koska olemme molemmat pitkäpinnaisia ja rauhallisia ihmisiä. Suuttuminen tai loukkaantuminen ei oikein kuulu kummankaan toimintoihin.
Se on hyvä kysymys, että miten joku voi haluta elää kaukosuhteessa. Jos todella rakastaa tai on vahvasti ihastunut toiseen ihmiseen, niin eikös sen ihmisen kanssa haluaisi sitten olla jatkuvasti? KYLLÄ!!! Ja sekös se kaukosuhteen ongelma juuri onkin. Tunteet vetävät toiseen suuntaan, mutta kun ne kotoisat arkiaskareet on hoidettava. Jos voisi vain jättää kaiken ja lähteä, niin tekisin sen alta aikayksikön. Vaan elämässä on muutakin tärkeää ja vastuullista sisältöä kuin ihmissuhteet. Ne vaativat oman aikansa ja paikkansa. Valitettavasti meidän tapauksessamme eri maissa.
Oma syyni kaukosuhteeseen on se, että olen korviani myöten rakastunut kyseiseen mieheen. Kuten mainitsin, ihastumiseni tapahtui kasvotusten ja tunteet ehtivätkin kasvaa yllättävänkin suuriin mittoihin ennen kaukosuhteeksi muuttumista. Kaukosuhteen alettua tunteet ovat edelleen voimistuneet. Eikä etäisyydellä ole ollut niiden kannalta mitään merkitystä. Toiseen on tutustunut aina vain paremmin, ja meidän tapauksessamme kaukosuhde on yllättäen auttanut rakentamaan sitä parisuhteen vaatimaa luottamuspohjaa.
Olemme molemmat seurallisia ja aktiivisia ihmisiä, joten uusia ihmisiä ja tilanteita tulee kummallekin vastaan jatkuvasti. Niiden mukana myös houkutuksia. Kerromme kuitenkin kaiken avoimesti ja kaikesta saa kysellä jos jokin painaa mieltä.
Se vain täytyy sanoa, että näin antaumuksellista ja omistautunutta rakkautta ja tapaa rakastaa en ole ennen kokenut. Aikaisemmin epäilin kaukosuhteita ja ihmettelin niitä. En myöskään olisi koskaan voinut kuvitella itselleni ulkomaalaista poikaystävää. Mutta kun se iskee, vie jalat alta ja toisen kanssa on todella hyvä olla, ei se katso kansallisuutta, kieltä tai etäisyyksiä.
Tottahan tiedostamme molemmat, että parisuhteellamme ei ehkä ole maailman parhaat edellytykset menestyä. Mutta sitä ei tiedä jos ei kokeile! Ja mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisi? Jos tästä tulee nokkiin eikä tämä ole tarkoitettu kestämään, niin sitten se on vain kohdattava ja myönnettävä itselleen ja muille.
Nyt vain peukut pystyyn, että pääsemme pian taas samaan kaupunkiin ja saman katon alle... Jos ei muuta, niin ruumiillista kidutustahan tämä on. ;P
kiitos vastauksesta. Mitä tarkoitit tuolla
"Se vain täytyy sanoa, että näin antaumuksellista ja omistautunutta rakkautta ja tapaa rakastaa en ole ennen kokenut."
onko poikaystäväsi tapa rakastaa erilainen vai tarkoititko myös itseäsi?
Lähinnä tarkoitin poikaystäväni tapaa, mutta kun huomaa miten avoimeksi ja haavoittuvaksi toinen osaa heittäytyä, muttaa se omaakin suhtautumista. Ja kyllä muutenkin edellisiin parisuhteisiini verrattuna, puhutaan tunnetasolla aivan eri maailmasta myös minun kohdallani.
Tuolla lauseella ei oikeastaan ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, että kyseessä on kaukosuhde. Teki vain mieli julistaa asiaa maailmalle. ;) Se miten se kaukosuhteeseen vaikuttaa, on että tuollaisen voiman edessä ei edes osaa ajatella, että seurustelu jonkun lähellä olevan toisen ihmisen kanssa olisi helpompaa, mukavampaa, käytännöllisempää ja tyydyttävämpää. Vaikka se siis varmasti olisi totta.
Vaikka sitä kuinka pitää itseään älykkäänä ja järkevänä ihmisenä, niin kyllä tuo rakkaus tuppaa välillä sokaisemaan. Mutta olenkin asian "järkeillyt" niin, että ehkä näitä tunnepuolen asioita ei pitäisikään liikaa järjellä ajatella. Kunhan huolehtii, että itsellään ja lähipiirillä on asiat hyvin.