Kertokaa hyviä keinoja päästä yli ihmisestä, jota rakastaa, muttei voi saada?
Miten pääset yli
rakkaudestasi?
552037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
poissa mielistä...
pois mielestä kun oikeesti rakastaa vaik ei näekkään!!!!!!!!
Kyllä se jossain vaiheessa loppuu.. Jos ei, hanki uusi, jonka avulla voit unohtaa
selviytymiskeino!!! Tukahdutetut tunteet tulevat ennen pitkää...
ei todellakaan.
Ei tosiaan kannata ottaa ketään uutta ja loukata sitä jos on vielä kiinni jossain toisessa.
Toinen ainesosa reseptiin on aika.
Sanotaan vaikka viisi vuotta kun pidät ihastuksesi pois näköpiiristä, tuhoat kaikki muistot ja yhteystiedot, etkä pidä mitään muutakaan yhteyttä, niin kyllä unohtuu.
me asutaan samassa pikkukylässä. Hänen kotinsa on mun työmatkani varrella, me kuljetaan samoja reittejä. Miten mä pidän hänet pois näköpiiristä? Miten mä tuhoan kaikki muistot, kun ne elävät sydämessäni, nousevat pyytämättä erilaisista asioista, pikkuviitteistä ympäristössa, jostain sanasta, tuoksusta, väristä, rytmistä, kaikesta.
Mä aika varmana väitän, ettei unohdu. Mulla on sanani painona se, että mä olen niin vanha nainen, että mun muistikuvani menevät yli 40vuoden taakse, ja siellä kaukaisuudessa on tapahtumia jotka nousevat silloin tällöin mieleen. Saati jos on kyseessä ihminen,jonka soliskuopan ihoa on joskus saanut tuoksutella, maistella hänen kosteuttaan..
Niin tein itse ja vaihdoin työpaikkaakin siinä samalla. Nainen oli entisessä paikassa töissä.
nyt niin tyhmä ole, että kaikki muistot tuhoaisin. Voi olla joskus, ettei mitään muuta enää jäljellä olekaan.
Ja kun kyse ei tosiaan ole mistään pelkästä ihastuksesta. Sellainen nyt varmasti haihtuisikin tosi nopeastikin pois mielestä..
muualle muutto sopii jollekin, jollekin ei.
Ja sydän, se särkyväinen, mulle jää mukaanotettavaksi, muutin vaikka pohjoisnavalle, eikö vaan.
halua unohtamiseen ei siis olekaan. Se on sitä naisten romantiikkaa. Kärsi siis.
En ainakaan ennen halua unohtaa ennenkuin olen varma, ettei suhteella ole tulevaisuutta. En halua mitään dramaattisia tekoja tehdä niin kauan kuin on vielä toivoa jäljellä. En mä haluaisi tehdä mitään, mitä voisin myöhemmin joutua katumaan. Ja varmasti katuisin sitä, jos menisin kaiken tuhoamaan ja hävittämään.
sellainen miehinen ja konkreettinen ratkaisuehdotus ongelmaasi.
Täytyy myös olla halu unohtaa ja valmius tehdä töitä sen eteen.
Naiset vaan tuntuu haluavan jäädä romantisoimaan/dramatisoimaan siihen onnelliseen onnettumuudentilaansa. Loppujen lopuksi siitä kärsii vain itse.
se totuus sitte tulikin.
Aktiivinen unohtaminen onnistuu kyllä, kun sitä oikeasti haluaa. Tahto vie läpi harmaan kiven.
Aikoinani hävitin kaiken eräältä mieheltä saamani. Jollain kierolla tavalla se tuntui oikealta asialta tehdä, koska tämä mies petti minut todella törkeästi enkä halunnut minkään muistuttavan hänestä.
En ole katunut kertaakaan. Muutama vuosi sitten löysin pari häneltä saatua kirjettä joita en ollut huomannut (kyllä, oikeita paperille rustattuja kirjeitä ;)) ja luin ne läpi. En tuntenut yhtään mitään, en minkäänlaista haikeutta edes ja se sai minut hymyilemään, laittamaan kirjeet kuoriinsa ja takaisin päiväkirjan väliin. Olin siis täydellisesti päässyt yli sekä tästä miehestä että hänen aiheuttamastaan tuskastaan.
En tiedä kuinka paljon itse tavaroiden ja kirjeiden hävittäminen vaikutti asiaan mutta ehkä se jollain tavalla laittoi alkuun sen unohduksen, en enää pitänyt menneestä kiinni. Suurempi merkitys on tietty ajan kulumisella ja sillä että elämään tuli uusia ihmisiä joiden myötä ymmärsin että toisinkin voi asiat olla ja että sittenkin olen rakastamisen arvoinen.
pitäisi väenvängällä yrittää unohtaa? Kuitenkin haluan, että tää kyseinen hminen pysyy mun elämässä jatkossakin, vaikkei parisuhdetta meidän välille syntyisikään.
En mä usko, että se mitään auttaa jos väkisin yrittää saada itsensä unohtamaan. Itselle tulee vain paha olo ja mulle ainakin tulisi siitä jotenkin huono omatunto, jos koittaisin "kieltää" toisen olemassaolon itseltäni.
toisella on jo toinen!!!!!!
että se vaikuttaisi asiaan.
Se tuntuu siltikin yhtä väärältä syyltä aloittaa suhde jonkun 'kenen tahansa miehen' kanssa, koska omat tunteet kuitenkin kohdistuu toiseen mieheen.
Se, että tällä miehellä olisi toinen tuntuisi kyllä pahalta, mutta tuskin saisi silti omia tunteitani kuolemaan. En usko ainakaan että niin tapahtuisi.
Mun mielestä se ratkaisee, mitä se mies haluaa enkä mä ainakaan itse jaksa kantaa murhetta mistään miehen toisista naisista. Tiedän, että niitä on ollut, muttei se omaan elämääni vaikuta mitenkään. Ei mun tunteet ole sidoksissa miehen toisiin naisiin millään tavalla.
Että jyräät tän mun "neuvon" =)
Mutta joo.. voihan sitä odottaa ja pohtia jos kokee että se on nopein tapa kärvistellä..
Itselleni elämä nyt on vaan niin lyhyt
Jotta sen saa sammumaan..
usko, että se ihminen olisi sulle se oikea.
Jos meinaan uskoisit, niin unohtaminen tuntuisi ihan hirveältä ajatukselta, jopa sen yrittäminen. Eikä siihen olisi silloin edes tarvetta yrittää unohtaa.
edes suhteessa sen ihmisen kanssa, niin aika vaikeaa on polttaa tunteet loppuun. Jos ne tunteet eivät ole koskaan vielä edes saavuttaneet sitä huippuaan.
Jos sitä ei voi saada.
Tämä asia ei haaveilulla ja murehtimalla muutu.
Itse en edes usko siihen yhteen ja oikeaan..
ainakaan ole varmistunut koskaan voinko saada, vaiko en.
Mistä sen sitten tietää, voiko toista saada vai ei? Mistä itse sen tiedät, ettet voi saada häntä?
Itse uskon sen siinä vaiheessa kun nainen itse sanoo sen minulle.. Tai seurustelee tai on naimissa.
Toisaalta, jos parin yrityksen jälkeen saa jonkin muun vastaavanlaisen vastauksen niin annan asian olla. vaikka väkisin.
Ehkä asia, mitä en ole ainakaan vielä pystynyt tekemään on sanoa jotain todella loukkaavaa. Tämän jälkeen yhteyksien katkaisu on varmaan jo helpompaa
sen siinä vaiheessa jos toinen sanoisi sen minulle suoraan, toisaalta ei kai silloin tarvisi välejä kokonaan katkaista. Jos miehestä nyt ei tuntuisi siltä, että suhde on mahdollinen jostain syystä niin ei se tarkoita etteikö silti voida ystäviä olla. Itse ainakin ajattelen näin.
Ja koska uskon siihen, että ne toisilleen oikeat kuitenkin saavat toisensa lopulta jos niin on tarkoitettu, jossain muodossa ainakin.
Ja seurustelu ja naimisissaolo nyt estää ainoastaan sen, etten ala miehelle tunnustamaan tunteitani siinä tilanteessa(Tosin en ole sitä muutenkaan kovin suoraan tehnyt, kun en ole uskaltanut). Muttei se toisen kanssa suhteilu estä sitä kaipausta ja ikävöintiä.:(
niihin toisiin naisiin. Aina niitä on ollut, muttei koskaan ainakaan ole omat tunteeni sammuneet sen takia.
ja odotella ihan oikeaa rakkautta, joka on molemminpuolista.
Hyväksyä tosiasia, että toiset ihmiset jäävät mieleen paremmin kuin toiset.
Jatkaa elämäänsä eteenpäin.
>"muttei voi saada"<
-ihan kuin ihminen olis jotain kauppatavaraa, haloo!
jonkun muun kanssa.
Voit sä tietenkin ettiä jonkun muun johon ihastua, niitä on varmasti jokaisella monta, siis "niitä oikeita", ne pitää vaan löytää.
no, mä kokeilin. Ei siitä tule mitään. Toinen on täysillä hommassa mukana, itse tulet joka asiaan kuin unessa tai jälkijunassa. Kumppaniehdokas alkoi kyselemään, mikä on, ja viimein sanoin hänelle, että hän on vain perintöprissi.
Varmaan aiheutin tuolle ihmiselle jonkunlaisia tuskia kertoessani, että sydän on toisaalla, vaikka muuten olenkin jotakuinkin paikalla. Hän sentään kuuli totuuden, en edes yrittänyt uskotella olevani yhtä hurmaantunut häneen kuin hän minuun. Minulla ei itseasiassa ollut kovin vakavaa halua seurustella hänen kanssaan, vaikkei hän alkuun tajunnutkaan olevan vain salvequickiä sielulleni. Sanoin selvin sanoin, että annetaan olla, hän tuskin haluaa olla kakkostilalla.
-- jotenkin kun tuota kirjoittamaansa lukee nousee soundi, että tuosta pitäisi tajuta jotain oleellista --
Ei se ole ainoa ihminen maailmassa, miksi tavoitella jotain mitä ei saa.
olla juuri se ainoa ikea, joka tuntuu itselle sopivan.
Siksi olenkin tässä tilanteessa, koska jätin saavuttamattoman tavoittelematta....
Aika rankkaa vai mitä, kaikki muistuttaa siitä ja ajatukset pyörii yhden jannun ympärillä. Voi kurjaa.
Ei se ihan noinkaa mene. Elämässä on paljon muutaki yks kakslahkeinen (huomatkaa kuinka typerästi ajattelen että joku on rakastunu mieheen, vaik tällä palstalla vissiin pitäs keskustella siitä että mies haikailee naisen perään)
Juu siis Aika rankkaa vai mitä, kaikki muistuttaa siitä ja ajatukset pyörii yhden tytön ympärillä. Voi kurjaa. Mut elämää oli ennen sitä tyttöö ja yllätys yllätys.... elämää on sen tytön jälkeenki.
Ne pienet pirstaleet on kasailtava paikalleen niin miten ne parhaiten asettuu. Ensiks on normaalit velvollisuudet jotka pitää hoitaa kunnialla, ja jotku asiat jotka on jääny roikkumaan ilmaan. Hoida ne pois heti alta. Sen jälkeen kannattanee alottaa vaikka harrastuksista kasata se paketti (toimii paremmin miehille jotka ei putoo suoraan tukiverkkoon) toimimaan sit vanhat kaverit ja ystävät pitää muistaa ja joillaki on vielä perheki tukena, Ei se välttämättä paras apu ole mut apua kumminki.
Onhan sieltä suosta noustu kerran jos toisenki, et varmasti oo eka etkä taatusti viimenen jolle epätoivonen rakkaustarina osuu kohdilleen. "kun tuntuu että on aivan pohjalla, on helppo alottaa rakentaa elämän perustuksia uudelleen. Vähän paremmin ku ekalla kerralla."
ero? Päästä yli keinolla millä hyvänsä, nainen pääsee yli kivun kautta...
Mies yleensä tuppaa jäämään yksin tuollaisessa tilanteessa. NAisella on paljon parempi sosiaalinen verkko johon heittäytyä ja joka ottaa vastaan.
näitten rakkauksien kanssa on joutunut niin syvälle, ettei turvaverkot pitele. Voi olla, että verkot ottaa vastaan vain tietynlaisia tapahtumia. Rakkaudet ja niitten kanssa kipeytymiset on yleensä niitä, joita ei jaksa kukaan kuunnella, eikä ymmärrä. Helposti silloin kun jotain on ehkä kukoistanut, turvaverkosto on ollut mukana. Ilossa ja riemussa on turvallista riemuita, olla iloinen, kun on saatu jakaa asioita.
Mutta nämä tummat syvät vedet, sydän murtuneena.. Aina on niitä, ketkä sanovat jälkeenpäin, että mitäs mä sanoin, ei olisi pitänyt. Aina on niitä, ketkä selän käännettyään puhuvat että onpa se nyt sitä ja tätä.
Kyllä nainenkin voi jäädä tuskansa kanssa yksin; perimmäinen ymmärrys ja tuki ei olekaan ihan itsestään selvää. Jos heittäydyt jonkun toisen varaan, satutat varmasti itsesi tyhjän päälle tipahtaessasi.
Mä olen jamassa, jossa olen varannut ajan ammattiauttajalle, joka kuuntelee palkkansa eteen, on ehkä nähnyt moista ennenkin, ja mikä tärkein, ei todennäköisesti tule jälkiviisaana osoittelemaan sormellaan.
Mä olen tässä tarinassa mennyt rikki, vaikka luulin kestäväni, tai oikeammin, kestin pitkään, mutta en huomannut kuinka tämä kaikki on syönyt sieluni.
Todennäköisesti tulen yrittämään kuinka elää tämän kanssa, kulkea ja elää eteenpäin ilman häntä.
että ainoastaan jo muutenkin sekoamassa olevat miehet voivat mennä noin sekaisin rakkauden kanssa.
Kyllä tulee hintavaa rakastamista, kun ammattipällilääkärille siitä joutuu. Naistenhan kuuluis olla se vahva osapuoli näissä?
Hintavaa rakastamista? Mitä sä tarkoitat? Eikö eläminen, syvältä kokeminen aina maksa, joskus enemmin, joskus vähemmin. Mun ymmärräyksen mukaan aina on riski, että joutuu maksamaan kovan hinnan. Mä olen maksanut rakkudestani kovilla koroilla. Ihan varmasti se mitä on ollut, on kuitenkin ollut sen arvoista, että nyt perittävä hinta on kutakuinkin kohtuullinen: ilman mukaanlähtemistä olisin sitäkin rakkautta, niitä hetkiä köyhempi. Olen saanut elämässäni, paljon. Se mitä on piirrettynä elämäni tauluun, on ja pysyy. Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa keskeneräisestä. Tämä on pitänyt käydä läpi, nämä sävyt kuuluvat kuvaan, joka on elämäni.
Kuka sanoi, etten olisikin tässä vahvempi osapuoli? Kuka kertoi että mies voisi tällä hetkellä paremmin kuin minä, ettei hänen sieluunsa koske?
että olet sydänjuuriasi myöten ollut kipeä tässä asiassa. Mutta sisältäsi selvästi kumpuaa myös sanan Toivo. Olet menossa eteenpäin, kivun kautta opit sen, mitä tuossa suhteessa oli opittavaa. Jonain päivänä huomaat, että se oli hyvä kokea sellaisenaan ja olet vahvempi.
Oikein hyvää jatkoa sinulle.. T. ap.
hyvän jatkon toivotuksesta.
Itse en tuota toivoa näe, enkä juuri tunne. En tiedä pitäisikö minun jatkaa luottamista ja toivomista, vai lopettaa ja alkaa toivoa, että elämääni kuitenkin tulisi häntä parempi tai että oppisin elämään edes itsekseni.
En uskalla ajatella, etten odottaisi ja ajattelisi häntä, vaikka hyvin varmalla todennäköisyydellä hän ei ota yhteyttä enää; ei tänään, ei huomenna. Toisaalta mietin, että olisin yhden illan vähemmän kipeä, jos aloittaisin suremisen reilusti nyt heti, mutta toisaalta, jos hän ottaa ja yllättää vielä, pyytääkin matkaansa. Tiedän tiedän, lapsellista ja turhaa, mutta niin inhimillistä: tämän voi leimata leimalla RAKKAUS, sehän aina siunannut kaikki hölmöydet ja hulluudet, miksen siis käyttäisi sitä myös itsekin, edes tällä kertaa.
Mut pienen sirun tunnet kuitenki =) Pelkkä toivominen ei auta mitään, ainoastaan tähdenlennoon ja syntymäpäivä kakun kanssa. Nii ja irtoripsen löytäjä saa toivoa kanssa.
mut jos sie jäät makaamaan paikalleen, lojumaan itsesääliin pidemmäks aikaa, se ei ainakaan paranna asemiasi. Kuka tahtois sellaisen kumppanin? Se kaipaaminen ei häviä siitään jos alat elää elämääsi, mut oloasi se parantaa. Ei rakkaus katoa jos hymyilee ja elää elämäänsä. Ja ei se että elää elämäänsä estä sitä toista soittamasta perään... trust me
luin tuon kirjoittamasi ainakin toisen kerran. Viittelöit lampullasi valoa arvatenkin oikeasta suunnasta: toivo on, jos uskaltaa toivoa.
Saatan vaikuttaa itsesääliseltä, vaikka en niin koe: olen vaan ollut äärettömän levoton, pelännyt päästää surua sydämeeni.
Hyväksyä tosiasiat tosiasioina on tiukka paikka, vaikka olisi aina pitänyt itseään realistina eikä hörhelöisenä haihattelijana. Vain tämä hulluus, vain tämä ainoa.
Ei rakkauden ole tarkoituskaan kadota, miksi kaltata sitä itsestään, jos se on kiinnittynyt sieluun. Se seuraa mukana vaikka joutuukin ponnistamaan kaipaamastaan irti ja eteenpäin.
Olen ollut turvassa, sylissä suuremmassa, nyt minun on aika pyrkiä itse eteenpäin elämää.
Ei tätä voi pyyhkiä itsestään. Ei tarvinne. Tämä jäänee rauhalliseksi hymyksi, surumieliseksi katseeksi:kasvanko minä viimein ?
Sattuu saakelisti, sanoi. En ole hälläväliä hänellekään, mutta totuudet on totuuksia.
toinen sanoo kissaks ja toinen possuks...
Ei se oo taskulamppu, kato vaan aamulla itään niin ymmärrät
Mä olen viimeaikoina miettinyt samaa. Pitäisikö jotenkin yrittää eteenpäin, kääntää selkä ihmiselle, jota rakastaa, mutta jota ei voi saada. Kun on kuitenkin ne pienet hetket, jotka voi vielä mahdollisesti osua kohdalle, ne jotka on tähänkin saakka kantaneet, jotka on riittäneet. Silmät on näkevinään totuuksia, jotka sydämen vaan pitäisi omaksua ja uskoa: mies on toisaalla, luvannut sinne jotain mitä ei voi minulle luvata.
On vaan todella vaikeaa mennä yli, kun on tottunut niin vähään. Ihan hölmöltä tuntuu laittaa miestä selkää seinää vasten, vaatia joko tai kaikki tai ei mitään, kun on ollut onnellinen näinkin.
Nyt on vaan alkanut sattumaan entistä enemmin: katse silloin kun on pitänyt muuttaa pikaisesti suunnitelmia, kun ei pääsekään edes hetkeksi syliin. Polte silloin kun toinen on lähellä, muttei saa edes koskea. Joku pieni järjen ripaus sanoo, että anna olla. Samantien tuntuu kuin vaadittaisiin pysymään hengissä ilman että sydän lyö.
Vastaus kysymykseesi miten päästä yli rakkaudesta: en tiedä. En tosiaan tiedä.
jossain näistä viestiketjuista niin, että "päästä lintu vapaaksi ja jos se tulee takaisin, on se ikuisesti sinun ja jos ei palaa, ei koskaan ollutkaan sinun" tai jotenkin näin...se oli erittäin viisaasti sanottu.... ;DD
Joten älkäämme ottako mitään sellaista, mikä ei itse halua tulla..näin jatkan ainakin itse.
Ei rakkaudesta pääse yli. Kuin joki se kaivaa sielumme maisemaan oman uomansa ja vaikka vesi loppuu niin uoma jää.
Rakkauden kanssa selviää kantamalla sitä mukanaan, ottamalla sen itseensä, hyväksyvmällä sen osaksi itseään ja sitten jatkamalla matkaa. Sitten se vesi pikkuhiljaa loppuu.
Olipa kaunista... Itse olen sen verran pihalla tällä hetkellä näissä rakkausasioissa etten osaa kommentoida mitään järkevää tähän muuta kuin että rakkautta ei voi vaatia.
"Päästä lintu häkistään,
jos se palaa, on se sinun ikuisesti,
jos se katoaa, ei se koskaan sinun ollutkaan"
..että
Jäiköhän viestistäsi jokin osa puuttumaan?
Kukkomies sanoi sen jo.
Nimittäin vastaus.
tämä taitaa olla mun keinoni alkaa erottaa totuudet kuvitelmista, hulluus järjestä. Jälkimmäistähän tässä ei ole käytössä ollut missään vaiheessa, kaikki on kuitattu hulluuden piikkiin. Se on ollut ihan oikeaa, käsittämätöntä vetoa toisiinsa, sitä ei ole tarvinnut lietsoa mitenkään. On riittänyt katse, ääni, tuoksu, ajatus.
Ollaan menty kuin teinit hetket joita on annettu jaettavaksi. Silti kumpikaan meistä ei ole teini, kaukana siitä.
Puhuttiin.Kuvio koskee, sommitteli se minkälaiseksi tahansa. Panokset on niin kovat, ettei oma kipu ole sen rinnalla paljon mitään. Joku sanoi, että nainen on vahva astia. Näin se taitaa olla, tässäkin kohtaa. Kivi voittaa sakset, sakset paperin. Minä en haluaisi olla en kivi, en sakset.
40-60 sen puolesta että eroamme, rauhallisesti, nätisti ja surullisesti.