...väittää että koska me kolme lasta olimme niin ihanan helppoja lapsina, on elämämme todella helppoa tätä nykyä ja tulevaisuudessa.
Istuin itku kurkussa ruokapöydässä (vietimme synttärijuhlaa)...: Mun elämä? Helppoa? Mun on pirun vaikea luottaa ihmisiin, jokainen suhde jonka aloitan, kariutuu jo alkumetreillä huonon itsetuntoni takia. En löydä töitä, koska en luota taitoihini tarpeeksi. Ikävöin ulkomaalaista rakastani joka IKINEN päivä (tätäkään vanhempani eivät tiedä).
Lapsuuteni oli todella vaikea (jonka isänikin myönsi), vanhempani erosivat, riidat ovat jatkuneet tähän päivään saakka, kohta toistakymmentä vuotta. On syömishäiriötä, yhden illan juttuja, itsemurhayrityksiä masennusta (joista kuitenkaan kukaan perheestä ei tiedä. Ainoastaan syömishäiriöstä, näkyyhän se päälle päin!(elopainoa 100))....JNE! Mun on niin pirun vaikea puhua KENELLEKÄÄN mun asioista.
Tuli sellanen tunne että iloinenko tässä pitäisi olla? (lisäksi vielä odotan lasta, jonka olen päättänyt abortoida) Isäni sanoja lainaten; Olette saaneet niin hyvät eväät elämään, jonka voitte sössiä vain itse! Jonka olen siis jo sössinyt 10-vuotiaana kun ahmin ja ahmin ruokaa pahaan olooni. Saati nyt kun olen raskaana.
Niin hel*etin monet itkut olen itkenyt, kun on niin paha olla. Välillä on hyviäkin kausia, sen myönnän, mutta nyt tälläkin hetkellä tuntuu että rämmin jossain hemmetin syvässä paskassa, josta ei ole poispääsyä. Tunnelinpäässä ei näy valoa. Ei edes pientä pilkahdusta.
Halusin vain sanoa että se suku kyllä on pahin.
Istuin itku kurkussa ruokapöydässä (vietimme synttärijuhlaa)...: Mun elämä? Helppoa? Mun on pirun vaikea luottaa ihmisiin, jokainen suhde jonka aloitan, kariutuu jo alkumetreillä huonon itsetuntoni takia. En löydä töitä, koska en luota taitoihini tarpeeksi. Ikävöin ulkomaalaista rakastani joka IKINEN päivä (tätäkään vanhempani eivät tiedä).
Lapsuuteni oli todella vaikea (jonka isänikin myönsi), vanhempani erosivat, riidat ovat jatkuneet tähän päivään saakka, kohta toistakymmentä vuotta. On syömishäiriötä, yhden illan juttuja, itsemurhayrityksiä masennusta (joista kuitenkaan kukaan perheestä ei tiedä. Ainoastaan syömishäiriöstä, näkyyhän se päälle päin!(elopainoa 100))....JNE! Mun on niin pirun vaikea puhua KENELLEKÄÄN mun asioista.
Tuli sellanen tunne että iloinenko tässä pitäisi olla? (lisäksi vielä odotan lasta, jonka olen päättänyt abortoida) Isäni sanoja lainaten; Olette saaneet niin hyvät eväät elämään, jonka voitte sössiä vain itse! Jonka olen siis jo sössinyt 10-vuotiaana kun ahmin ja ahmin ruokaa pahaan olooni. Saati nyt kun olen raskaana.
Niin hel*etin monet itkut olen itkenyt, kun on niin paha olla. Välillä on hyviäkin kausia, sen myönnän, mutta nyt tälläkin hetkellä tuntuu että rämmin jossain hemmetin syvässä paskassa, josta ei ole poispääsyä. Tunnelinpäässä ei näy valoa. Ei edes pientä pilkahdusta.
Halusin vain sanoa että se suku kyllä on pahin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja kun ikää tulee..sanotaan vaik et yli 20v nii sen jälkeen ihan turha syyttää ja miettii kuinka huono lapsuus oli,munkin lapsuus oli surkee,remmillä tuli päivittäin,kaikki mitä tein oli väärin jne jne..mut ku aikuistuu on turha valittaa millanen lapsuus oli,ottaa ite "itteensä niskasta kii" ja tekee omasta elämästä sellasen ku haluaa!
Aloittaja: älä kuuntele tuollaisia mollaajia vaan hae apua. Tarvitset ammattilaisen kuuntelemaan itseäsi.
Kun pääset terapian alkuun, saat huomata, ettet ole yksin ja että kyllä siellä tunnelin päässä on kuin onkin valoa.
Ihan aluksi: älä ole tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka väittävät sinulle päin naamaa jotakin jonka tiedät vääräksi. Pysy erossa heistä, etteivät he pääse aiheuttamaan sinulle pahaa mieltä. Riittäähän jo se mitä olet ennestään saanut heiltä.
Tukea et tule koskaan saamaan sellaisilta ihmisiltä.
Etsi itsellesi terapeutti. Kyllä se siitä.
Paljon halauksia sinulle aloittaja, älä heitä loppuelämääsi hukkaan vain koska alku on ollut niin hankala.
"Mut emmehän yössä vain astukaan,
myös aamussa astelemme.
Vaikk' kuljemme kumpuja mustan maan,
niin maassa tok' kiinni emme.
Tääll' onhan niin paljon muutakin
kuin multaa, on kaunista, kultaakin,
kun elämän ääriltä etsimme vain
tai kuiluista kuolevain."
Eino Leinon Aurinkolaulusta
minulla on myös ollut ankea ja vaikea lapsuus. Tuosta isästäsi voin sanoa, että hänellä itsellään on mahdollisesti syyllisyydentunteita joita hän haluaa vierittää teille lapsille ja osoittaa oman kyvykkyytensä teidän kasvattajana mikä ei pidä paikkaansa. Itselläni oli samanlainen tilanne aikoinaan minulta vielä oma isäni kysyi "mitä mieltä olen lapsuudestani"? johon luonnollisestikaan ankean lapsuuden koettuani en kyennyt vastaamaan vaikkakin hän olisi toivonut positiivista vastausta puhdistaakseen oman olonsa. Lähtisin sinuna siitä että mikäli et kykene käsittelemään menneitä ja hyväksymään sitä hakeudu terapeutille. Asiat ja menneisyys kyllä selkiää kun asioita käsittele oikein ! Tuo mainitsemasi abortti sitä kannattaa kahteen kertaan kyllä miettiä ainakin itse näin raskaana olevana haluan pitää lapseni en sitä mistään hinnasta antaisi pois! on normaalia myös raskauden aikana käydä läpi omaa menneisyyttään ja käsitellä asioita. Itse haluan antaa lapselleni mahdollisimman hyvän itsetunnon ja rakkautta mistä itse olen jäänyt paitsi..lapsi on osa minua ja hänellä on oikeus hyvään ja rakkaudelliseen elämään...tsemppiä ja onnea sinulle tulevaisuuteen..se ei ole menetetty !
Jos itsetunto heittelee noin, niin yksinäisen lapsen saaminen ei ole lääke siihen.
Että sanoisit asian ääneen ja puhuisit asiasta isäsi kanssa.
Pirun vaikeaa sanoa tuollaisia asioita, mutta puhumisen jälkeen helpottaa.
Petät itseäsi jos lakaiset asiat maton alle...
. . .