erään humalasen naisen käytös

mitä mieltä olette sellasesta ihmisestä josta tulee humalassa lähes hirviö? Puhun eräästä naisesta joka käy lähes joka viikonloppu miehensä kanssa baarissa viihteellä. tämä nainen kun on juonut jonkin verran hänestä tulee sairaaloisen mustasukkainen. hänen miehelleen ei saisi edes moikata. onpa hän myös pari kertaa käynyt naisen päälle. kerran hakannut myös kaverini joka erehtyi moikkaamaan hänen miestänsä. mua mietityttää että onko pelkästään viina syyllinen käytökseen? olen tavannut naisen useita kertoja arkena (silloin hän on tietysti selvä) silloin hän vaikuttaa todella fiksulta. mutta kyllä täytyy väkisinkin hänen olla myös selvänä todella mustasukkainen. viina saa sitten naisen lopulta täysin kilahtamaan. miksi ihmeessä hän lähtee ulos ryyppäämään vaikka hän hyvin tietää millainen hänestä tulee. asumme kaikenlisäksi pikkukaupungissa ja kaiken kukkuraksi hän työskentelee asiakaspalvelu tehtävissä. luulisi että hän ei uskaltaisi juoda kun tietää miten saattaa käydä...
12855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tää nainen on kaunis ja hänen ympärillään pörrää runsaasti miehiä. mut silti jos joku kehtaa lähestyä hänen ukkoaan niin sitten pamahtaa. tappeluissa ollut lukemattomia kertoja. pukeutuu vähiin vaatteisiin ja tanssilattialla tanssii niin kuin kerjätäkseen miesten huomiota. kun joku häntä tulee iskemään niin se nainen saattaa myös lyödä sitä iskijää!

Äänestä

Iskeä tämän naisen miestä.Terve mustasukaisuus on hyve.Te olette kateellisia tälle naiselle.

Äänestä
  • tää oli kyllä hyvä! terve mustasukkaisuus..hehheh onko normaalia olla väkivaltainen? ja olen itse varattu jo monta vuotta

    Äänestä

  • Tepexxx kirjoitti:

    tää oli kyllä hyvä! terve mustasukkaisuus..hehheh onko normaalia olla väkivaltainen? ja olen itse varattu jo monta vuotta

    mies sanoi kaverilleni että hän on täysin vapaa, suhde on siihen mimmiin ohi. valehteli mokoma

    Äänestä

  • Tepexxx kirjoitti:

    mies sanoi kaverilleni että hän on täysin vapaa, suhde on siihen mimmiin ohi. valehteli mokoma

    kertaa sinä olet saanut, turpaan siltä mimmiltä? Kummasti sinulla on mielenkiintoa seurata toisten elämää.

    Äänestä

  • montakos kirjoitti:

    kertaa sinä olet saanut, turpaan siltä mimmiltä? Kummasti sinulla on mielenkiintoa seurata toisten elämää.

    enpä ole kertaakaan, onneksi ei ole mokoma yrittänyt. eikä ole hänen tarvinnutkaan koska en ole yrittänyt iskeä häntä (olen hetero) ja en ole yrittänyt iskeä hänen miestään (olen varattu) ei tarvitse kovinkaan tarkkaan "seurata" hänen elämäänsä. hän järjestää oman "shownsa" ihan itse. kuten sanoin tämä on pieni kaupunki jossa elämme. Aloituksen kirjoitin sen takia koska halusin kommentteja siitä, että kannataako tähän ihmiseen tutustua lähemmin vai kerjäänkö vain vaikeuksia. Hän vaikuttaa selvänä ihan ok tyypiltä mutta jos alan kaveriksi hänen kanssaa ja liikkumaan hänen kanssaan niin voiko asiasta tulla liikaa vaikeuksia?

    Äänestä

  • montakos kirjoitti:

    kertaa sinä olet saanut, turpaan siltä mimmiltä? Kummasti sinulla on mielenkiintoa seurata toisten elämää.

    ihan kuin muka kyyläisin kaikkia ympärilläni olevia ihmisiä. ja kyyläminen on sitten eri asia kuin katsominen!

    Äänestä

  • tepexxx kirjoitti:

    enpä ole kertaakaan, onneksi ei ole mokoma yrittänyt. eikä ole hänen tarvinnutkaan koska en ole yrittänyt iskeä häntä (olen hetero) ja en ole yrittänyt iskeä hänen miestään (olen varattu) ei tarvitse kovinkaan tarkkaan "seurata" hänen elämäänsä. hän järjestää oman "shownsa" ihan itse. kuten sanoin tämä on pieni kaupunki jossa elämme. Aloituksen kirjoitin sen takia koska halusin kommentteja siitä, että kannataako tähän ihmiseen tutustua lähemmin vai kerjäänkö vain vaikeuksia. Hän vaikuttaa selvänä ihan ok tyypiltä mutta jos alan kaveriksi hänen kanssaa ja liikkumaan hänen kanssaan niin voiko asiasta tulla liikaa vaikeuksia?

    käytös on, ei todella mene viinan piikkiin. itsevarma ihminen tekee uhattuna olemuksellaan selväksi että "tämä on minun reviirini" ja todellakin seurustelee asiallisesti tuttavien ja puolisonsa tuttavien kanssa. sairasta on tuollainen käytös, joka kännissä kärjistyy. voin vaan kuvitella, millaisia riitoja nainen kotona järjestää jos mistäkin mustissyystä. kukaan ei vaan niistä kuule ikinä. pysy kaukana, jos ystävystyt, seuraava vaihe on että hän valjastaa sinua yhteisinä baari-iltoina koston tielle tai ainakin tahtomattasi tuekseen. ole arkena kohtelias ja huomaavainen, mutta pidättäydy muusta. kokemusta on 10 vuotta, vaikka mitä tekis. varo. nyt vielä kun voit valita. jätä omaan arvoonsa ja kommentoimatta tuttavapiirissäsi julkisesti toilailunsa jotkä näet vaikka et haluaisikaan. psyykkaa siippasi erkaantumaan tuollaisesta tuttavasta häpeän kautta. ko. henkilö on narsisti, eli ylimukava selvinpäin. känni on "syy" tehdä mitä tykkää oman epävarmuutensa siivittämänä.

    Äänestä

ne jotka ovat tähän asti kommentoineet näköjään puhuvat väkivallan puolesta. onko se nykyään hyväksyttävää?

Äänestä

Tämä kuuluu kategoriaan "viina on viisasten juoma".

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että tällä naisella on heikko itsetunto, vaikka on kaunis? Lisäksi toi tanssilattia-käyttäytyminen osoittaisi, että hän kerjää huomiota muilta miehiltä.

Jotenkin tuntuu, että hänellä olisi mielenterveydellisiä ongelmia, ja kuningas alkoholi saa ne esiin. Ehkä häntä on petetty edellisessä suhteessa, ja siitä tuo käytös, hän tavallaan puolustaa omaa "reviiriänsä".

Itse tiedän nuoruudestani erään puolitutun (mies), joka oli selvin päin ihan fiksu, mutta juovuksissa kävi jopa isompiensa päälle, saaden turpaansa.

Tämä on valitettava ilmiö, niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Menee hauska baari-ilta mönkään, kun "joku muu" ei osaa kontrolloida käytöstänsä.

Henkilöä sen paremmin tuntematta, tällaista tuli mieleeni.

Äänestä

Varmaan rumia,kateellisia ja muita kyttääviä naisia että tällä naisella menee hermo teidän kanssa.Eläkää omaa elämää.

Äänestä
  • tota kommenttia ei kukaan voi ottaa tosissaan. tuli lähinnä mieleen että sä oot se henkikö josta puhutaan tai itse käyttäydyt samalla tavalla! sun mielestä väkivälta on sallittua? kaverini päässä on vieläkin arpia vaikka tapahtuneesta on 6 vuotta aikaa...kovaa se mimmi veteli..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tepexxx kirjoitti:

mitä mieltä olette sellasesta ihmisestä josta tulee humalassa lähes hirviö? Puhun eräästä naisesta joka käy lähes joka viikonloppu miehensä kanssa baarissa viihteellä. tämä nainen kun on juonut jonkin verran hänestä tulee sairaaloisen mustasukkainen. hänen miehelleen ei saisi edes moikata. onpa hän myös pari kertaa käynyt naisen päälle. kerran hakannut myös kaverini joka erehtyi moikkaamaan hänen miestänsä. mua mietityttää että onko pelkästään viina syyllinen käytökseen? olen tavannut naisen useita kertoja arkena (silloin hän on tietysti selvä) silloin hän vaikuttaa todella fiksulta. mutta kyllä täytyy väkisinkin hänen olla myös selvänä todella mustasukkainen. viina saa sitten naisen lopulta täysin kilahtamaan. miksi ihmeessä hän lähtee ulos ryyppäämään vaikka hän hyvin tietää millainen hänestä tulee. asumme kaikenlisäksi pikkukaupungissa ja kaiken kukkuraksi hän työskentelee asiakaspalvelu tehtävissä. luulisi että hän ei uskaltaisi juoda kun tietää miten saattaa käydä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu