"Tasa-arvo-, mies- ja nais/mieskeskustelun yksi keskeinen julkisuudessa käsittelemätön ongelma liittyy kysymykseen, mitä sukupuoli on ja mitä merkitsee kokea asioita sukupuolensa mukaan, sukupuolistuneesti tai sukupuolispesifisti. Miehen kannalta kysymys on siitä, mitä on olla mies. Milloin minä, mies, pidän itseäni miehenä, mikä on miehekästä ja mikä ei- miehekästä? Milloin miehisyyteni on uhattuna? Mikä on miehen näkökulma ja miten se eroaa naisen näkökulmasta? Onko olemassa sukupuolineutraalia ihmisen kokemusta, näkökulmaa ja näkemystä maailman ilmiöihin?
Miehet (siis yleensä, eivät kaikki) olettavat helposti, että heidän kokemuksensa maailmasta on sukupuolineutraali ihmisen kokemus. Mies on ollut ihmisen malli tieteessä, taiteessa ja kielessä. Esimerkiksi sana 'mies' on sanaa 'nainen' sukupuolineutraalimpi ja viittaa joissain yhteyksissä ihmiseen yleensä, kuten yhdyssanoissa 'lautamies', 'virkamies' ja 'puhemies'. Ihmistieteiden eli humanististen ja yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden tutkimuskohde ihminen on ollut yleensä sukupuolineutraali mies, koska miehen kokemus on mielletty yleiseksi ihmisen kokemukseksi. Miesten tekojen historia on yleistä historiaa, mieskirjallisuus yleistä kirjallisuutta.
Asiaa tietenkin hämmentää se, että miesten tekojen historiaan on aina mahtunut muutama poikkeuksellinen nainen, joita onkin ajoittain ylistetty ainoiksi todellisiksi miehiksi. Tämän arvion ansaitsi muun muassa Minna Canth, jota Eino Leino ylisti Suomen kirjallisuuden miehekkäimmäksi ääneksi. Samoin Margaret Thatcheria sanottiin hallituksensa ainoaksi mieheksi. Ehkä Tarja Halonen jää poliittiseen historiaan Suomen ensimmäisenä miespresidenttinä.
Mies on ollut ja on ihmisen prototyyppi ja siten miehet usein itseensä myös suhtautuvat. He ajattelevat toimivansa sukupuolineutraaleina ihmisinä silloinkin, kun heidän toimintansa on ominaista vain miehille. Naisia miehet kohtelevat poikkeuksina ihmisestä. Nainen on sukupuolen omaava ei-mies tai peräti ei- ihminen.
Sukupuolten sota
Sukupuoli on siis tasa-arvon keskeisin sisältö. Virallisen tasa-arvopuheen termi 'tasa-arvo' ei edes viittaa kaikkien eri ihmisten ja ihmisryhmien tasa-arvoisuuteen, vaan nimenomaan miehen ja naisen väliseen tasa-arvoon. Sukupuolten tasa-arvo on käsite, joka on luotu naisliikkeessä ja feministisessä teoriassa, ja sen avulla on saatu näkyväksi naisiin kohdistunut sukupuoleen perustuva syrjintä. Tasa-arvolain virallinen nimi 'Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta' on kiertoilmaisu lain todelliselle sisällölle ja nimelle 'Laki naisten yhtäläisistä oikeuksista miesten kanssa'.
Tällä en tarkoita, että laki olisi epäonnistunut tai huono. Lain avulla naisten asemaa on saatu parannetuksi ja turvatuksi. Ilman lakia naisia syrjittäisiin nykyistä enemmän muun muassa työpaikoilla. Ongelma vain on, että tasa-arvo on kaventunut tarkoittamaan naisten oikeuksiin suhteessa miehiin. Keskustelu tasa-arvosta on lattapäistynyt naiset vastaan miehet asetelmaan, jossa miehet kokevat itsensä uhatuiksi ja syytetyiksi ja naiset kokevat taistelevansa heiltä evättyjen oikeuksien puolesta. On syntynyt sukupuolten sota, jossa kaikki se, minkä nuo saavat on jollain tavoin meiltä pois. Sukupuolten sota ei vie tasa-arvoon ja onnelaan vaan katkeruuteen ja vihaan.
Samalla, kun tasa-arvokeskustelu on pysähtynyt koskemaan vain miesten ja naisten välisiä suhteita, on unohdettu tyystin muut ryhmät - eikö heteroiden ja homojen tulisi olla tasa-arvoisia keskenään? Entä lapset ja aikuiset, työttömät ja työlliset, eliitti ja kansa, kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, rikkaat ja köyhät, valkolaiset ja mustalaiset? Sukupuoli on ihmisen attribuutti ja eittämättä erittäin määräävä ja merkittävä, mutta eri tilanteissa - eri viiteryhmissä, eri historiallisissa tai yhteiskunnallisissa paikoissa - ihmisen identiteettiä määrittävät myös muut tekijät, kuten ihonväri, etninen ryhmä, sosiaalinen status, yhteiskuntaluokka ja uskonnollinen tausta. Eikö maahan muuttaneelle somalinaisella ole joissain tilanteissa enemmän yhteistä somalimiehen kuin kantasuomalaisen naisen kanssa, mutta toisissa tilanteissa puolestaan somalinainen on lähempänä suomalaisnaisen kokemusta ja elämäntilannetta kuin somalimiestä.
Keskusteltaessa sukupuolista tulee myös muistaa, että kun puhutaan miehistä tai naisista niillä tarkoitetaan kategorioita. Miehen kategorialle on tyypillistä jokin ja naiskategorialle jokin toinen. Sosiaalinen todellisuus on silti vaihtelevampaa kuin kategoriat. Kun kirjoitan, että miehillä on yhteiskunnallinen valta, tiedän toki, että kaikilla miehillä ei ole valtaa. Toteamus, että valta on miehistä tai maskuliinista, viittaa siihen, että valta on keskittynyt miehille ja siitä on historian kulussa muotoutunut yksi miehinen tai paremminkin maskuliininen käytäntö.
Pitkä marssi tasa- arvoon
Naisliike ryhtyi ajamaan naisten oikeuksia 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Sata vuotta sitten nainen ei saanut mennä töihin ilman miehensä lupaa. Hänellä ei ollut oikeutta perintöön tai koulutukseen eikä hänellä ollut minkäänlaista päätösvaltaa yhteiskunnallisissa asioissa. Tänä päivänä monista itsestään selvänä pidetyistä meitä koskevista perusoikeuksista saamme kiittää tasa-arvofeministejä. Yksi kehityksen merkittävä voitto on se, että kansalaiset yleensä hyväksyvät ajatuksen, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja etteivät naiset ole jollain tavoin miehiä vähä-älyisempiä, vastuuttomampia tai kykenemättömiä päättämään yhteisistä asioista - kaikki asioita, jotka saattavat tuntua tänään lähinnä vitseiltä, mutta ovat olleet vielä teollistumisvaiheessa yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä. Vastaavia uskomuksia elää myös tänä päivänä liittyen esimerkiksi kykyyn ajaa autoa, laittaa ruokaa tai ajatella loogisesti.
Sukupuolten tasa-arvoa ei ole saavutettu, vaikka periaate on hyväksytty. 1800-luvun tasa-arvofeministien aktiivikausi laantui uuden vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla heidän saavutettua monet tavoitteistaan. Feminismin toinen aalto läikähti liikkeelle 1960-luvulla. Sen tavoitteet ovat olleet moninaiset naisten erityisyydestä naisten moneudun korostamiseen. Naisliike ja feministinen ajattelu on hajonnut moniin osittain vastakkaisiinkin suuntauksiin eikä yhtenäisestä feministisestä näkökulmasta voida enää puhua. Esimerkiksi anti-pornoliikkeen rinnalla esiintyy myös feministinen anti-anti-pornoliike. Käytännön työ on silti yhä keskittynyt naisten aseman parantamiseen ja naiseuden naisesta lähtevään määrittelyyn. Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta.
Vaikka reilussa 30 vuodessa naiset ovat saaneet enenevissä määrin tilaa kodin ulkopuolella, suomalainen yhteiskunta on yhä uuden vuosituhannen alussa miesten yhteiskunta. Työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vaikka tasa-arvoa on pyritty edistämään pontevasti nimenomaan työelämässä. Sukupuolittuneisuutta on se, että joka kolmas suomalainen työskentelee alalla, jossa vähintään 90 prosenttia työntekijöistä on samaa sukupuolta. Työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, että naisten alat ovat heikosti arvostettuja ja huonopalkkaisia. Samoin naiset etenevät urallaan miehiä hitaammin ja päätyvät harvemmin ylimmille johtopaikoille, vaikka naisten koulutustaso on tänäpäivänä miehiä korkeampi. Naisten keskimääräinen tulotaso on myös alempi kuin miehillä riippumatta koulutuksessa.
Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa jää yhä helposti periaatteiden, puheiden ja lausumien tasolle. Miehet tuntuvat jurruttavan perinteistä polkua ellei heitä pakoteta tekemään toisin.
Vaikka naiset ovat ilmiselvästi miehiä huonommassa asemassa, tasa- arvon käsittäminen koskemaan vain naisten ja miesten välisiä suhteita kielii tasa-arvo-käsitteen vinoutuneesta määrittelystä. Mies-nais-akseli synnyttää sukupuolten sotaa ja naisliikkeeseen kohdistuvaa takaiskua. Se myös nurinkurisesti rakentaa sukupuolieroa, jota feminismi on toisaalta purkamassa. Edelleen, se syrjii monia vähemmistöä ja sivuuttaa sosiaalisen todellisuuden monimuotoisuuden. Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Miehet ja tasa-arvo
Tasa-arvo-käsitteen tasa- arvoistamisen lisäksi olisi syytä pohtia tarkemmin, mitä tasa-arvokehitys merkitsee miehille? Onko se pelkästään vallasta ja mahdollisuuksista luopumista? Onko se muuta kuin naisten mielistelyä? Naisille tasa- arvokehityksen on ajateltu tuovat julkiseen elämään liittyviä mahdollisuuksia sekä helpotusta kotitöihin. Mutta mitä se vaatii naisilta?
Miehille tasa-arvokehityksen voi tiivistää merkitsevän uusia tehtäviä kotona ja kiristyvää kilpailua työmarkkinoilla. Yhden sukupolven aikana Suomessa on muuttunut erityisesti naisten asema, mutta vanhemuudessa ennen kaikkea miesten asema. 50-luvun isillä oli perheessä lähinnä kolme roolia: perheenelättäjä, kurinpitäjä ja talonmies. Tänäpäivänä kuri ja järjestys ovat muuttuneet vastuullisuudeksi, kuuntelemiseksi ja huolenpidoksi. Elättäminen jakautuu puolison kanssa. Talonmiehen hommat hoitaa kyseisen alan erikoiskorjaaja, vaikka jonkinlainen teknisten vempaimien korjaustaitoa pidetään yhä edullisena miehelle.
Radikaalisti uutta on, että isien oletetaan viettävän enemmän aikaa perheensä kuin työnsä parissa ja heidän myös oletetaan tekevän osansa kotitöistä. Miesten omilta isiltään oppima isyyden malli ei sellaisenaan ole enää käyttökelpoinen. Miehet kohtaavat töitä, joihin omasta isästä ei ole malliksi eikä äiti ole yleensä vaatinut eikä opettanut. Miehet joutuvat hakemaan uutta rooliaan isänä ja puolisona joko naista matkimalla tai luovasti itse soveltamalla. Kummassakin tapauksessa mies astuu varsin kokemattomana tai täysin ummikkona uudenlaiseen kotielämään.
Vanhemmuuden muutokset niveltyvät miesten ja naisten roolien moninaistumiseen ja sukupuolijärjestelmän muutoksiin. Isän roolin muotoutuminen ei ole kiinni ainoastaan miehen tahdosta, vaan siihen vaikuttavat myös puolison asenteet, työtilanne ja henkilökohtaiset ratkaisut sekä vielä yhteiskuntapoliittiset ratkaisut. Vaikka sukupuolten välisen valta-aseman muuttumisen takia miehet eivät voi seurata isiensä jalanjälkiä ja jonkinlainen muutos on pakollista, naiset eivät välttämättä ole valmiita jakamaan vanhemmuuteen liittyvää valtaa ja vastuuta miesten kanssa. Äideiltä tyttärille siirtyvä naiskulttuuri opettaa naisille kotitöihin ja hoivaan liittyviä taitoja, joita miehillä ei välttämättä ole.
Tilannetta vaikeuttaa osaltaan yhteiskunnallinen kehitys, jossa lapsiperheiden toimeentulo on kiristynyt. Ei siis ihme, että monissa perheissä on tahtomatta päädytty tilanteeseen, jossa mies toimii apurina ja nainen kantaa kokonaisvastuun kodista ja lapsista. Joskus lapsen syntymä saattaa luoda miehen ja naisen välille sukupuolen mukaan perinteisesti eriytyneen työnjaon, koska se saattaa tuntua helpoimmalta ja myös yhteiskunnan tukemalta ratkaisulta. Se, mikä rakenteellisella tasolla on patriarkaalista valtaa, voi yksilöiden välillä merkitä toisen ottamista huomioon. Perinteisessä perhemallissa nainen hoitaa kodin ja lapset, mies käy töissä ja kotona huilaamassa sekä siinä ohessa huoltaa kodin tekniikkaa.
Luultavinta on, että kaikissa perheissä tasa-arvokehitys ja siihen liittyvät sukupuoliroolien muutokset aiheuttavat ainakin jonkinlaista skismaa tai neuvottelupaineita. Miehet ovat valittaneet, että naiset yhtäältä vaativat miesten osallistumista kodin arkeen mutta toisaalta eivät anna siihen tilaa, eivät luota miesten kykyihin tai eivät hyväksy, että asiat tehdään toisin, kuin mihin he ovat tottuneet. Osa miehistä torjuu vaateet uudenlaisesta miehisyydestä ja haikailevat perinteisen machokulttuurin perään, mikä voi johtaa jatkuviin riitoihin ja parisuhteen päättymiseen. Tällaisessa tilanteessa emansipoitunut nainen kohtaa siis perinteisen miehen ja on ilmeistä, ettei suhteesta voi tulla toimivaa. Voidaan sanoa, että tasa-arvokehitys muuttaa sukupuolijärjestelmää tai sukupuolisopimusta. Jos muutos on miehelle tai naiselle ylittämätön, puolisoa voidaan hakea sellaisista kulttuureista, joissa sukupuoliroolit ovat perinteisiä kuten Välimeren maista tai Aasiasta.
Jos tasa-arvon myötä mies kohtaa kotona hämmentäviä odotuksia, niin töissä hän kohtaa aiempaa enemmän kilpailijoita samoista työ- ja koulutuspaikoista. Uudet kilpailijat omaavat kykyjä, joita vanhoilla ei kenties ole. Naisten tulo työmarkkinoille muuttaa vuosikymmenien saatossa kehittyneitä miehisiä käytäntöjä, joihin miehet ovat sosiaalistuneet varttuessaan täysi-ikäisiksi. Naiset tavallaan pakottavat jakamaan pakan uudelleen, jonka miehet voivat kokea hyökkäyksenä. Yksi puhuu rääväsuisista ämmistä, toinen feministien rautasaappaiden kopinasta, kolmas voi pahoin muuten vain. Naisten vaatimukset tai ehdot eivät yleensä ole kohtuuttomia, vaikka ylilyöntejäkin tapahtuu, mutta miesten haluttomuus arvioida tilannetta uudelleen on ilmeinen. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että valtaa ei voi jakaa, siitä voi vain luopua.
Laulujen lunnaat
Miksi miesten ylipäätään tulisi luopua vallasta? Eikö tasa-arvokehitys toimi miehiä vastaan? Vallan tavoittelu on mieskulttuurissa johtanut sekä hyvinvointiin että pahoinvointiin. Vaikka taloudellinen ja poliittinen menestys on kasautunut miehille, ovat myös taloudelliset ja sosiaaliset tappiot kasautuneet miehille. Miehet eivät ole yliedustettuina vain johtopaikoilla, vaan myös yhteiskunnan marginaalissa. Vangit, asunnottomat, alkoholistit ja ylivelkaantuneet ovat tyypillisesti miehiä. Sosiaalisen turvaverkon läpi pudonnut täydellisesti syrjäytyneiden kansalaisten noin 3 prosentin ryhmä koostuu liki kokonaan miehistä. Miesten riski sairastua tai kuolla onnettomuuksissa on naisia suurempi. Miesten elinikä on naisia 7-8 vuotta lyhyempi. Miehet tekevät enemmän itsemurhia kuin naiset.
Miesten murheenlaaksosta on tehty kaksi erilaista analyysia. Ensimmäisen mukaan miehet ovat yhteiskunnan todellisia uhreja, mitä feministit ja naisasianaiset eivät suostu myöntämään. Koska tasa-arvotyötä tehdään naisten tilanteen parantamiseksi, se heikentää miesten asemaa. Tätä näkemystä luonnehditaan angloamerikkalaisessa keskustelussa promale-näkökulmaksi eli miesten puolesta olevaksi näkökulmaksi. Sen takana ovat eri miesten oikeuksia ajavat järjestöt. Suomessa tätä näkemystä ovat tuoneet esiin tietyt yksittäiset miehet papeista kirjailijoihin, toimittajista poliitikkoihin. Lisäksi sitä esiintyy miesliikkeessä ja elatusvelvollisten liitossa.
Sen sijaan miestä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa ja myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on toistuvasti havainnollistettu, miten miesten elämä typistyy uran, kilpailun ja pätemisen noidankehään, jossa mies kokee taistelevansa yksinäistä taistelua epämääräistä vastustajaa vastaan. Lohtua tuovat puoliso tai vieraat naiset, viina tai työssä menestyminen. Lopputulos on kuitenkin henkisesti ja ruumiillisesti rampautunut katkera mies, joka kokee eläneensä tarkoituksettoman mutta raskaan elämän. "Kalliit on laulujen lunnaat."
Onneksi tämän suuren miehen surullisen tarinan tenho näyttäisi hiljalleen laantuvan, mutta se ei ole päättynyt miesten kollektiivisen tietoisuuden kohoamisen takia, vaan pakon edessä. Miesten muutoksen ovat laittaneet liikkeelle miesryhmät, miehet jotka haluavat elää toisin, väkivaltaa vastustavat miesliikkeet sekä myös naisliike ja feministinen liike. Naisten emansipoitumisen ja yhteiskunnan tasa-arvokehityksen myötä miehet ovat joutuneet sekä uusien vaatimusten että uusien mahdollisuuksien eteen. Tänään miehisyyttä ei tarvitse rakentaa vain työssä menestymisen ja kaveriporukan hyväksynnän kautta, vaan yhä useammalle miehelle isyys, parisuhde ja läheiset ihmissuhteet ovat elämän keskeinen sisältö.
Tasa- arvoistuminen mahdollistaa miehenä olemisen laajemman kirjon: tulee entistä enemmän erilaisia tyylejä ja tapoja osoittaa maskuliinisuuttaan. Miehille tulee mahdolliseksi luopua oravanpyörästä ja valtataistelusta. Miesten on aiempaa helpompaa tehdä eroa perinteisesti maskuliiniseksi määriteltyihin käsitteisiin valta, alistaminen kilpailu. Kilpailusta luopuminen voi olla tie nautinnolliseen ja pidempään elämään.
Miehen kriisi
Sukupuolijärjestelmän muutokset, miehisyyden ja naisisuuden muuttuvat määrittelyt ja tasa-arvoistuminen luovat miehille uusia paineita sekä itsensä että muiden suhteen. Erityisen ongelmalliseksi on osoittautunut suhde emansipoituneisiin suomalaisnaisiin, jotka imevät feministisen ajattelun jo äidinmaidosta mutta jotka silti ennakkoluuloisesti tyrmäävät feminismin. Kun miehet suhtautuvat ristiriitaisesti itseensä, niin samoin naiset suhtautuvat ristiriitaisesti miehiin. Odotukset ja vaatimukset eivät ole inhimillisen suorituskyvyn rajoissa tai ne kumoavat toisensa. Mies odottaa ja mieheltä odotetaan, että yhtenä hetkenä hänen tulee olla empaattinen, emotionaalinen ja vuorovaikutuskykyinen uusi mies mutta sekunnissa hänen on muututtava taistelevaksi karjuksi tai ärjyväksi machoksi. On oltava Clark Kent: sivistynyt rillipää, jonka kultivoituneen puvun alla piilee supermiehen verkkarit; on oltava apinamies ja herrasmies, Tarzan. Vaatimukset ovat samalla tavoin epäoikeudenmukaisia kuin naisiin kohdistuvat perinteiset odotukset. Pahimmillaan naiset ovat kokeneet, että miehet odottavat heidän olevan miehilleen välillä äidin korvikkeita ja toisinaan yhteisten lasten äitejä, vaimoja tai rakastajattaria.
Miehiin kohdistuvat ristiriitaiset odotukset ovat osaltaan luoneet ilmiötä, joka julkisuudessa tunnetaan käsitteenä miehen kriisi. Siinä on kyse miehen ja naisen sukupuoliroolien muuttuneista sisällöistä yksityisellä ja julkisella alueella ja se ilmenee epätietoisuutena omista päämääristä ja paikasta maailmassa. Kriisi on stressiä, masennusta, elämän tarkoituksen menettämistä ja identiteetin horjumista. Se voi konkretisoitua päihteiden käyttönä, väkivaltana ja itsemurhina. Miehen kriisi johtuu siis siitä, että perinteinen miehen rooli ei vastaa tämän päivän vaatimuksia. Miehen on muututtava. Naisen on muututtava hyväksymään miehen muutos. Miesten muutosta jarruttavia yhteiskunnallisia rakenteita on purettava. Esimerkiksi asevelvollisuus on rakenne, joka jähmettää miehisyyden suojelijan ja väkivaltaisen sotilaan rooleihin. Samoin perinteisten naisten alojen matalapalkkaisuus on rakenne, joka jähmettää ne naisille kuuluviksi. Hoiva-alalle kaivataan enemmän miehiä töihin, mutta ratkaisu ei ole kiintiöt vaan palkkatason nostaminen houkuttelevaksi myös niille, jotka eivät ensimmäiseksi ajattele kyseistä alaa itselleen sopivaksi. Tämäkään ei vielä riitä, vaan kulttuuristen symbolirakenteiden muutosta on suosittava. Toisaalta sukupuolten sekoittamisen ja muutoksen edelläkävijät löytyvät juuri kulttuurialalta - erityisesti populaarikulttuurista.
Ennen kaikkea miehen on hyväksyttävä, että nainen on tasa-arvoinen hänen kanssaan muutoinkin kuin periaatteessa. Tasa-arvokehityksen välittömät vaikutukset miehelle ovat menettämistä ja luopumista. Tasa-arvokehityksen myöhemmät vaikutukset merkitsevät miehen roolin monipuolistumista ja muuttumista aiempaa joustavammaksi, kuten on jo tapahtunut 1990-luvun aikana. Miehen on mahdollista olla maskuliininen myös perheen, kodin, hoivan ja vanhemmuuden kautta. Mies voi kiinnittää huomiota uran sijasta henkiseen hyvinvointiin ja ainakin suurimmissa kaupungeissa ulkonäöstään huolehtiva mies ei ole enää kummajainen. Turhapurous on jäänyt maskuliinisena tyylinä vähemmistöön. Voidaan sanoa, että luopumalla valtaan liittyvästä alistamisen nautinnosta miehet saavat sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvaa nautintoa.
Tasa-arvon tulisi johtaa tilanteeseen, jossa yksilöt saavat konstruoida sellaisen sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin, minkä kokevat omakseen ilman ulkoa tulevia määritelmiä. Tällöin tajuttaisiin, että yksilöiden väliset erot sukupuolikategorian sisällä ovat suuremmat kuin sukupuolikategorioiden väliset erot. Tasa-arvokehitys voi ylittää sukupuolieron mutta sen toivoisi ylittävän myös seksuaalisen eron, jonka avulla ei-normatiivisesti määriteltyä heteroseksuaalisuutta toteuttavat ihmiset marginalisoidaan ja mielellään häväistään. Edelleen tasa-arvokehityksen tulisi ylittää ja liudentaa monia etnisiin, uskonnollisiin ja sosiaalisiin luokkiin liittyviä eroja.
Koska miesten sosiaalisten ryhmien ääripäät ovat kauempana toisistaan kuin miesten ja naisten ryhmät, tasa-arvokäsitteen tulee kattaa myös sukupuolen sisäiset ryhmät. Tulisi ottaa huomioon myös miesten keskinäinen tasa- arvottomuus tai eriarvoisuus. Miesten kilpailuorientoituneen kulttuurin yksi kielteisimmistä piirteistä on miesten tapa jakaa valtaa ja rakentaa hierarkiaa alistamisen, väkivallan ja nujertamisen kautta. Käytäntö alkaa kehittyä jo poikaporukoissa, joissa vallasta jatkuvasti neuvotellaan tappelemalla ja soittamalla suuta. Myöhemmin keinoiksi tulevat suora väkivalta, alistaminen ja häpäiseminen.
Sotalaitoksessa hierarkian merkit ommellaan hihoihin ja kauluslaattoihin, myöhemmin sitä ilmennetään autojen, vaatteiden, harrastusten tms. avulla. Työ miesten keskinäisen eriarvoisuuden purkamiseksi on jo aloitettu feministisessä liikkeessä, mutta kuten arvata saattaa, miehet eivät ole siitä juuri ilahtuneet. Lisäksi yhteiskunnalliset rakenteet ja instituutiot jarruttavat tehokkaasti kaikkinaista miehisyyden muutosta. Mieskeskeisen yhteiskunnan perusteet horjuvat, jos miehet alkavat yksissä tuumin kieltäytyä ahtaasta miehen roolista. Tämä lienee keskeisin syy siihen, että miesten pukeutumista, seksuaalista käyttäytymistä, elekieltä, harrastuksia ja työuraa vahditaan naisia tiukemmin. Erilainen mies on aina yhteisön silmissä vaarallinen esimerkki. Miesten eriarvoisuuden huomioon ottaminen ja sen purkaminen on kuitenkin ensisijaisesti miesten tehtävä eikä naisliikkeen tehtävä. Tässä miesten toivoisi ottavan osaa tasa- arvokeskusteluun ja -työhön - oman itsensä tähden.
Tasa-arvoiset naismiehet
Samalla, kun miehet kärvistelevät maskuliinisuuden vaativassa loimussa ja pyrkivät siitä eroon, osa naisista haluaa mukaan tuohon kärsimysnäytelmään. Tasa-arvokehityksen yksi lieveilmiö on sukupuolten tasa-arvon ymmärtäminen yhtälaisena miehisyytenä. Toisin sanoen osa naisista ajattelee, että he ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, kun he saavat olla kuin miehiä.
Tasa-arvon kannalta takaiskuna voidaan pitää väkivaltakulttuurin leviämistä kattamaan yhä enemmän myös tyttöjä ja naisia. Samaan aikaan, kun on alettu ymmärtää väkivallan sukupuolistunut luonne ja sen liittyminen miehisyyteen kulttuurisena ominaisuutena, tyttökulttuuriin on alkanut pesiytyä tuhoavaa aggressiota ja väkivaltaa. Väkivalta on aiemmin rajautunut koskemaan lähinnä poikia ja miehiä sen tähden, että vaikka väkivaltaa pidetään ei-toivottuna käyttäytymisenä, se on silti miehekästä ja joissain tilanteissa ihannoitua. Väkivaltainen mies on ehkä epämiellyttävä, mutta tuskin kukaan asettaan hänen miehuuttaan kyseenalaiseksi.
Pojista ja miehistä poiketen tyttöjen väkivaltaista käyttäytymistä ei ole siedetty, suvaittu eikä ihailtu. Siihen on puututtu nopeasti ja tiukasti. Avoimen tai ruumiillisen väkivallan korvikkeeksi tyttökulttuuriin on kehittynyt vastaaviksi pakottamisen ja alistamisen käytännöksi verbaalinen, epäsuora ja henkinen väkivalta. Samoin siinä missä miehet ovat saavuttaneet asioita väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kautta, naiset ovat turvautuneet epäsuoriin suostuttelun keinoihin. Nyt tasa- arvokehitys on johtamassa siihen, että samalla kun tyttöjä rohkaistaan ilmaisemaan avoimesti aggressioitaan ja frustraatioitaan, on alettu hyväksyä myös väkivalta sillä perusteella, että se on hyväksyttyä pojillekin.
Naisten oikeus väkivaltaan legitimoitiin vuonna 1995 säätämällä laki vapaaehtoisesta asepalveluksesta, mikä on tasa-arvon kannalta ongelmallista. Asevelvollisuuslaki oli jo ennen vuotta 1995 tasa-arvolain hengen vastainen, mikä myös tajuttiin, ja sen tähden tasa-arvolakiin lisättiin momentti, jonka mukaan "Tässä laissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä ei ole pidettävä asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille." Kun naisille sallittiin vapaaehtoinen osallistuminen asepalvelukseen, asevelvollisuudesta tuli naisia sukupuolen perusteella suosiva käytäntö. Se, mikä naisille on vapaaehtoinen valinta työuran edistämiseksi tai seikkailumatkaksi, on miehille pakollinen velvollisuus ja vie osan miehistä vankilaan.
Ajatus, että naisille on sallittava vapaaehtoisesti se, mikä miehille on pakollista, kielii tasa-arvon ymmärtämisestä pelkäksi naisten asioiden edistämiseksi. Siitähän tasa- arvossa ei voi olla kysymys. Voidaan kysyä, miten eriarvoisuuteen perustuva sotalaitos voi edistää tasa-arvoa? Miten keskeisten patriarkaalisten käytäntöjen oppiminen edistää tasa-arvoa? Mitä sukupuolten eriarvoisuuden sisällyttäminen tasa-arvolakiin tekee kyseisen lain uskottavuudelle? Ovien avaaminen naisille sotakoulutukseen ei ole merkki tasa-arvosta, vaan tasa-arvon samastamisesta maskuliinisuuteen.
Tasa-arvokehityksen ei soisi merkitsevän sitä, että naiset omaksuvat maskuliinisuuden kielteisimmät piirteet: väkivallan, tuhoavan kilpailun, alistamisen ja alistumisen käytännöt, tunteettomuuden tai itseä tuhoavan elämäntyylin. Tasa-arvokehitystä on sen sijaan se, että pyritään pääsemään maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen liittyvistä elämää tuhoavista ja rajaavista puolista eroon ja annetaan yksilöille tilaa kategorioiden kustannuksella."
http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/miestutkimus/tasarvo_artikkeli.htm
Miehet (siis yleensä, eivät kaikki) olettavat helposti, että heidän kokemuksensa maailmasta on sukupuolineutraali ihmisen kokemus. Mies on ollut ihmisen malli tieteessä, taiteessa ja kielessä. Esimerkiksi sana 'mies' on sanaa 'nainen' sukupuolineutraalimpi ja viittaa joissain yhteyksissä ihmiseen yleensä, kuten yhdyssanoissa 'lautamies', 'virkamies' ja 'puhemies'. Ihmistieteiden eli humanististen ja yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden tutkimuskohde ihminen on ollut yleensä sukupuolineutraali mies, koska miehen kokemus on mielletty yleiseksi ihmisen kokemukseksi. Miesten tekojen historia on yleistä historiaa, mieskirjallisuus yleistä kirjallisuutta.
Asiaa tietenkin hämmentää se, että miesten tekojen historiaan on aina mahtunut muutama poikkeuksellinen nainen, joita onkin ajoittain ylistetty ainoiksi todellisiksi miehiksi. Tämän arvion ansaitsi muun muassa Minna Canth, jota Eino Leino ylisti Suomen kirjallisuuden miehekkäimmäksi ääneksi. Samoin Margaret Thatcheria sanottiin hallituksensa ainoaksi mieheksi. Ehkä Tarja Halonen jää poliittiseen historiaan Suomen ensimmäisenä miespresidenttinä.
Mies on ollut ja on ihmisen prototyyppi ja siten miehet usein itseensä myös suhtautuvat. He ajattelevat toimivansa sukupuolineutraaleina ihmisinä silloinkin, kun heidän toimintansa on ominaista vain miehille. Naisia miehet kohtelevat poikkeuksina ihmisestä. Nainen on sukupuolen omaava ei-mies tai peräti ei- ihminen.
Sukupuolten sota
Sukupuoli on siis tasa-arvon keskeisin sisältö. Virallisen tasa-arvopuheen termi 'tasa-arvo' ei edes viittaa kaikkien eri ihmisten ja ihmisryhmien tasa-arvoisuuteen, vaan nimenomaan miehen ja naisen väliseen tasa-arvoon. Sukupuolten tasa-arvo on käsite, joka on luotu naisliikkeessä ja feministisessä teoriassa, ja sen avulla on saatu näkyväksi naisiin kohdistunut sukupuoleen perustuva syrjintä. Tasa-arvolain virallinen nimi 'Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta' on kiertoilmaisu lain todelliselle sisällölle ja nimelle 'Laki naisten yhtäläisistä oikeuksista miesten kanssa'.
Tällä en tarkoita, että laki olisi epäonnistunut tai huono. Lain avulla naisten asemaa on saatu parannetuksi ja turvatuksi. Ilman lakia naisia syrjittäisiin nykyistä enemmän muun muassa työpaikoilla. Ongelma vain on, että tasa-arvo on kaventunut tarkoittamaan naisten oikeuksiin suhteessa miehiin. Keskustelu tasa-arvosta on lattapäistynyt naiset vastaan miehet asetelmaan, jossa miehet kokevat itsensä uhatuiksi ja syytetyiksi ja naiset kokevat taistelevansa heiltä evättyjen oikeuksien puolesta. On syntynyt sukupuolten sota, jossa kaikki se, minkä nuo saavat on jollain tavoin meiltä pois. Sukupuolten sota ei vie tasa-arvoon ja onnelaan vaan katkeruuteen ja vihaan.
Samalla, kun tasa-arvokeskustelu on pysähtynyt koskemaan vain miesten ja naisten välisiä suhteita, on unohdettu tyystin muut ryhmät - eikö heteroiden ja homojen tulisi olla tasa-arvoisia keskenään? Entä lapset ja aikuiset, työttömät ja työlliset, eliitti ja kansa, kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, rikkaat ja köyhät, valkolaiset ja mustalaiset? Sukupuoli on ihmisen attribuutti ja eittämättä erittäin määräävä ja merkittävä, mutta eri tilanteissa - eri viiteryhmissä, eri historiallisissa tai yhteiskunnallisissa paikoissa - ihmisen identiteettiä määrittävät myös muut tekijät, kuten ihonväri, etninen ryhmä, sosiaalinen status, yhteiskuntaluokka ja uskonnollinen tausta. Eikö maahan muuttaneelle somalinaisella ole joissain tilanteissa enemmän yhteistä somalimiehen kuin kantasuomalaisen naisen kanssa, mutta toisissa tilanteissa puolestaan somalinainen on lähempänä suomalaisnaisen kokemusta ja elämäntilannetta kuin somalimiestä.
Keskusteltaessa sukupuolista tulee myös muistaa, että kun puhutaan miehistä tai naisista niillä tarkoitetaan kategorioita. Miehen kategorialle on tyypillistä jokin ja naiskategorialle jokin toinen. Sosiaalinen todellisuus on silti vaihtelevampaa kuin kategoriat. Kun kirjoitan, että miehillä on yhteiskunnallinen valta, tiedän toki, että kaikilla miehillä ei ole valtaa. Toteamus, että valta on miehistä tai maskuliinista, viittaa siihen, että valta on keskittynyt miehille ja siitä on historian kulussa muotoutunut yksi miehinen tai paremminkin maskuliininen käytäntö.
Pitkä marssi tasa- arvoon
Naisliike ryhtyi ajamaan naisten oikeuksia 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Sata vuotta sitten nainen ei saanut mennä töihin ilman miehensä lupaa. Hänellä ei ollut oikeutta perintöön tai koulutukseen eikä hänellä ollut minkäänlaista päätösvaltaa yhteiskunnallisissa asioissa. Tänä päivänä monista itsestään selvänä pidetyistä meitä koskevista perusoikeuksista saamme kiittää tasa-arvofeministejä. Yksi kehityksen merkittävä voitto on se, että kansalaiset yleensä hyväksyvät ajatuksen, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja etteivät naiset ole jollain tavoin miehiä vähä-älyisempiä, vastuuttomampia tai kykenemättömiä päättämään yhteisistä asioista - kaikki asioita, jotka saattavat tuntua tänään lähinnä vitseiltä, mutta ovat olleet vielä teollistumisvaiheessa yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä. Vastaavia uskomuksia elää myös tänä päivänä liittyen esimerkiksi kykyyn ajaa autoa, laittaa ruokaa tai ajatella loogisesti.
Sukupuolten tasa-arvoa ei ole saavutettu, vaikka periaate on hyväksytty. 1800-luvun tasa-arvofeministien aktiivikausi laantui uuden vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla heidän saavutettua monet tavoitteistaan. Feminismin toinen aalto läikähti liikkeelle 1960-luvulla. Sen tavoitteet ovat olleet moninaiset naisten erityisyydestä naisten moneudun korostamiseen. Naisliike ja feministinen ajattelu on hajonnut moniin osittain vastakkaisiinkin suuntauksiin eikä yhtenäisestä feministisestä näkökulmasta voida enää puhua. Esimerkiksi anti-pornoliikkeen rinnalla esiintyy myös feministinen anti-anti-pornoliike. Käytännön työ on silti yhä keskittynyt naisten aseman parantamiseen ja naiseuden naisesta lähtevään määrittelyyn. Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta.
Vaikka reilussa 30 vuodessa naiset ovat saaneet enenevissä määrin tilaa kodin ulkopuolella, suomalainen yhteiskunta on yhä uuden vuosituhannen alussa miesten yhteiskunta. Työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vaikka tasa-arvoa on pyritty edistämään pontevasti nimenomaan työelämässä. Sukupuolittuneisuutta on se, että joka kolmas suomalainen työskentelee alalla, jossa vähintään 90 prosenttia työntekijöistä on samaa sukupuolta. Työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, että naisten alat ovat heikosti arvostettuja ja huonopalkkaisia. Samoin naiset etenevät urallaan miehiä hitaammin ja päätyvät harvemmin ylimmille johtopaikoille, vaikka naisten koulutustaso on tänäpäivänä miehiä korkeampi. Naisten keskimääräinen tulotaso on myös alempi kuin miehillä riippumatta koulutuksessa.
Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa jää yhä helposti periaatteiden, puheiden ja lausumien tasolle. Miehet tuntuvat jurruttavan perinteistä polkua ellei heitä pakoteta tekemään toisin.
Vaikka naiset ovat ilmiselvästi miehiä huonommassa asemassa, tasa- arvon käsittäminen koskemaan vain naisten ja miesten välisiä suhteita kielii tasa-arvo-käsitteen vinoutuneesta määrittelystä. Mies-nais-akseli synnyttää sukupuolten sotaa ja naisliikkeeseen kohdistuvaa takaiskua. Se myös nurinkurisesti rakentaa sukupuolieroa, jota feminismi on toisaalta purkamassa. Edelleen, se syrjii monia vähemmistöä ja sivuuttaa sosiaalisen todellisuuden monimuotoisuuden. Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Miehet ja tasa-arvo
Tasa-arvo-käsitteen tasa- arvoistamisen lisäksi olisi syytä pohtia tarkemmin, mitä tasa-arvokehitys merkitsee miehille? Onko se pelkästään vallasta ja mahdollisuuksista luopumista? Onko se muuta kuin naisten mielistelyä? Naisille tasa- arvokehityksen on ajateltu tuovat julkiseen elämään liittyviä mahdollisuuksia sekä helpotusta kotitöihin. Mutta mitä se vaatii naisilta?
Miehille tasa-arvokehityksen voi tiivistää merkitsevän uusia tehtäviä kotona ja kiristyvää kilpailua työmarkkinoilla. Yhden sukupolven aikana Suomessa on muuttunut erityisesti naisten asema, mutta vanhemuudessa ennen kaikkea miesten asema. 50-luvun isillä oli perheessä lähinnä kolme roolia: perheenelättäjä, kurinpitäjä ja talonmies. Tänäpäivänä kuri ja järjestys ovat muuttuneet vastuullisuudeksi, kuuntelemiseksi ja huolenpidoksi. Elättäminen jakautuu puolison kanssa. Talonmiehen hommat hoitaa kyseisen alan erikoiskorjaaja, vaikka jonkinlainen teknisten vempaimien korjaustaitoa pidetään yhä edullisena miehelle.
Radikaalisti uutta on, että isien oletetaan viettävän enemmän aikaa perheensä kuin työnsä parissa ja heidän myös oletetaan tekevän osansa kotitöistä. Miesten omilta isiltään oppima isyyden malli ei sellaisenaan ole enää käyttökelpoinen. Miehet kohtaavat töitä, joihin omasta isästä ei ole malliksi eikä äiti ole yleensä vaatinut eikä opettanut. Miehet joutuvat hakemaan uutta rooliaan isänä ja puolisona joko naista matkimalla tai luovasti itse soveltamalla. Kummassakin tapauksessa mies astuu varsin kokemattomana tai täysin ummikkona uudenlaiseen kotielämään.
Vanhemmuuden muutokset niveltyvät miesten ja naisten roolien moninaistumiseen ja sukupuolijärjestelmän muutoksiin. Isän roolin muotoutuminen ei ole kiinni ainoastaan miehen tahdosta, vaan siihen vaikuttavat myös puolison asenteet, työtilanne ja henkilökohtaiset ratkaisut sekä vielä yhteiskuntapoliittiset ratkaisut. Vaikka sukupuolten välisen valta-aseman muuttumisen takia miehet eivät voi seurata isiensä jalanjälkiä ja jonkinlainen muutos on pakollista, naiset eivät välttämättä ole valmiita jakamaan vanhemmuuteen liittyvää valtaa ja vastuuta miesten kanssa. Äideiltä tyttärille siirtyvä naiskulttuuri opettaa naisille kotitöihin ja hoivaan liittyviä taitoja, joita miehillä ei välttämättä ole.
Tilannetta vaikeuttaa osaltaan yhteiskunnallinen kehitys, jossa lapsiperheiden toimeentulo on kiristynyt. Ei siis ihme, että monissa perheissä on tahtomatta päädytty tilanteeseen, jossa mies toimii apurina ja nainen kantaa kokonaisvastuun kodista ja lapsista. Joskus lapsen syntymä saattaa luoda miehen ja naisen välille sukupuolen mukaan perinteisesti eriytyneen työnjaon, koska se saattaa tuntua helpoimmalta ja myös yhteiskunnan tukemalta ratkaisulta. Se, mikä rakenteellisella tasolla on patriarkaalista valtaa, voi yksilöiden välillä merkitä toisen ottamista huomioon. Perinteisessä perhemallissa nainen hoitaa kodin ja lapset, mies käy töissä ja kotona huilaamassa sekä siinä ohessa huoltaa kodin tekniikkaa.
Luultavinta on, että kaikissa perheissä tasa-arvokehitys ja siihen liittyvät sukupuoliroolien muutokset aiheuttavat ainakin jonkinlaista skismaa tai neuvottelupaineita. Miehet ovat valittaneet, että naiset yhtäältä vaativat miesten osallistumista kodin arkeen mutta toisaalta eivät anna siihen tilaa, eivät luota miesten kykyihin tai eivät hyväksy, että asiat tehdään toisin, kuin mihin he ovat tottuneet. Osa miehistä torjuu vaateet uudenlaisesta miehisyydestä ja haikailevat perinteisen machokulttuurin perään, mikä voi johtaa jatkuviin riitoihin ja parisuhteen päättymiseen. Tällaisessa tilanteessa emansipoitunut nainen kohtaa siis perinteisen miehen ja on ilmeistä, ettei suhteesta voi tulla toimivaa. Voidaan sanoa, että tasa-arvokehitys muuttaa sukupuolijärjestelmää tai sukupuolisopimusta. Jos muutos on miehelle tai naiselle ylittämätön, puolisoa voidaan hakea sellaisista kulttuureista, joissa sukupuoliroolit ovat perinteisiä kuten Välimeren maista tai Aasiasta.
Jos tasa-arvon myötä mies kohtaa kotona hämmentäviä odotuksia, niin töissä hän kohtaa aiempaa enemmän kilpailijoita samoista työ- ja koulutuspaikoista. Uudet kilpailijat omaavat kykyjä, joita vanhoilla ei kenties ole. Naisten tulo työmarkkinoille muuttaa vuosikymmenien saatossa kehittyneitä miehisiä käytäntöjä, joihin miehet ovat sosiaalistuneet varttuessaan täysi-ikäisiksi. Naiset tavallaan pakottavat jakamaan pakan uudelleen, jonka miehet voivat kokea hyökkäyksenä. Yksi puhuu rääväsuisista ämmistä, toinen feministien rautasaappaiden kopinasta, kolmas voi pahoin muuten vain. Naisten vaatimukset tai ehdot eivät yleensä ole kohtuuttomia, vaikka ylilyöntejäkin tapahtuu, mutta miesten haluttomuus arvioida tilannetta uudelleen on ilmeinen. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että valtaa ei voi jakaa, siitä voi vain luopua.
Laulujen lunnaat
Miksi miesten ylipäätään tulisi luopua vallasta? Eikö tasa-arvokehitys toimi miehiä vastaan? Vallan tavoittelu on mieskulttuurissa johtanut sekä hyvinvointiin että pahoinvointiin. Vaikka taloudellinen ja poliittinen menestys on kasautunut miehille, ovat myös taloudelliset ja sosiaaliset tappiot kasautuneet miehille. Miehet eivät ole yliedustettuina vain johtopaikoilla, vaan myös yhteiskunnan marginaalissa. Vangit, asunnottomat, alkoholistit ja ylivelkaantuneet ovat tyypillisesti miehiä. Sosiaalisen turvaverkon läpi pudonnut täydellisesti syrjäytyneiden kansalaisten noin 3 prosentin ryhmä koostuu liki kokonaan miehistä. Miesten riski sairastua tai kuolla onnettomuuksissa on naisia suurempi. Miesten elinikä on naisia 7-8 vuotta lyhyempi. Miehet tekevät enemmän itsemurhia kuin naiset.
Miesten murheenlaaksosta on tehty kaksi erilaista analyysia. Ensimmäisen mukaan miehet ovat yhteiskunnan todellisia uhreja, mitä feministit ja naisasianaiset eivät suostu myöntämään. Koska tasa-arvotyötä tehdään naisten tilanteen parantamiseksi, se heikentää miesten asemaa. Tätä näkemystä luonnehditaan angloamerikkalaisessa keskustelussa promale-näkökulmaksi eli miesten puolesta olevaksi näkökulmaksi. Sen takana ovat eri miesten oikeuksia ajavat järjestöt. Suomessa tätä näkemystä ovat tuoneet esiin tietyt yksittäiset miehet papeista kirjailijoihin, toimittajista poliitikkoihin. Lisäksi sitä esiintyy miesliikkeessä ja elatusvelvollisten liitossa.
Sen sijaan miestä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa ja myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on toistuvasti havainnollistettu, miten miesten elämä typistyy uran, kilpailun ja pätemisen noidankehään, jossa mies kokee taistelevansa yksinäistä taistelua epämääräistä vastustajaa vastaan. Lohtua tuovat puoliso tai vieraat naiset, viina tai työssä menestyminen. Lopputulos on kuitenkin henkisesti ja ruumiillisesti rampautunut katkera mies, joka kokee eläneensä tarkoituksettoman mutta raskaan elämän. "Kalliit on laulujen lunnaat."
Onneksi tämän suuren miehen surullisen tarinan tenho näyttäisi hiljalleen laantuvan, mutta se ei ole päättynyt miesten kollektiivisen tietoisuuden kohoamisen takia, vaan pakon edessä. Miesten muutoksen ovat laittaneet liikkeelle miesryhmät, miehet jotka haluavat elää toisin, väkivaltaa vastustavat miesliikkeet sekä myös naisliike ja feministinen liike. Naisten emansipoitumisen ja yhteiskunnan tasa-arvokehityksen myötä miehet ovat joutuneet sekä uusien vaatimusten että uusien mahdollisuuksien eteen. Tänään miehisyyttä ei tarvitse rakentaa vain työssä menestymisen ja kaveriporukan hyväksynnän kautta, vaan yhä useammalle miehelle isyys, parisuhde ja läheiset ihmissuhteet ovat elämän keskeinen sisältö.
Tasa- arvoistuminen mahdollistaa miehenä olemisen laajemman kirjon: tulee entistä enemmän erilaisia tyylejä ja tapoja osoittaa maskuliinisuuttaan. Miehille tulee mahdolliseksi luopua oravanpyörästä ja valtataistelusta. Miesten on aiempaa helpompaa tehdä eroa perinteisesti maskuliiniseksi määriteltyihin käsitteisiin valta, alistaminen kilpailu. Kilpailusta luopuminen voi olla tie nautinnolliseen ja pidempään elämään.
Miehen kriisi
Sukupuolijärjestelmän muutokset, miehisyyden ja naisisuuden muuttuvat määrittelyt ja tasa-arvoistuminen luovat miehille uusia paineita sekä itsensä että muiden suhteen. Erityisen ongelmalliseksi on osoittautunut suhde emansipoituneisiin suomalaisnaisiin, jotka imevät feministisen ajattelun jo äidinmaidosta mutta jotka silti ennakkoluuloisesti tyrmäävät feminismin. Kun miehet suhtautuvat ristiriitaisesti itseensä, niin samoin naiset suhtautuvat ristiriitaisesti miehiin. Odotukset ja vaatimukset eivät ole inhimillisen suorituskyvyn rajoissa tai ne kumoavat toisensa. Mies odottaa ja mieheltä odotetaan, että yhtenä hetkenä hänen tulee olla empaattinen, emotionaalinen ja vuorovaikutuskykyinen uusi mies mutta sekunnissa hänen on muututtava taistelevaksi karjuksi tai ärjyväksi machoksi. On oltava Clark Kent: sivistynyt rillipää, jonka kultivoituneen puvun alla piilee supermiehen verkkarit; on oltava apinamies ja herrasmies, Tarzan. Vaatimukset ovat samalla tavoin epäoikeudenmukaisia kuin naisiin kohdistuvat perinteiset odotukset. Pahimmillaan naiset ovat kokeneet, että miehet odottavat heidän olevan miehilleen välillä äidin korvikkeita ja toisinaan yhteisten lasten äitejä, vaimoja tai rakastajattaria.
Miehiin kohdistuvat ristiriitaiset odotukset ovat osaltaan luoneet ilmiötä, joka julkisuudessa tunnetaan käsitteenä miehen kriisi. Siinä on kyse miehen ja naisen sukupuoliroolien muuttuneista sisällöistä yksityisellä ja julkisella alueella ja se ilmenee epätietoisuutena omista päämääristä ja paikasta maailmassa. Kriisi on stressiä, masennusta, elämän tarkoituksen menettämistä ja identiteetin horjumista. Se voi konkretisoitua päihteiden käyttönä, väkivaltana ja itsemurhina. Miehen kriisi johtuu siis siitä, että perinteinen miehen rooli ei vastaa tämän päivän vaatimuksia. Miehen on muututtava. Naisen on muututtava hyväksymään miehen muutos. Miesten muutosta jarruttavia yhteiskunnallisia rakenteita on purettava. Esimerkiksi asevelvollisuus on rakenne, joka jähmettää miehisyyden suojelijan ja väkivaltaisen sotilaan rooleihin. Samoin perinteisten naisten alojen matalapalkkaisuus on rakenne, joka jähmettää ne naisille kuuluviksi. Hoiva-alalle kaivataan enemmän miehiä töihin, mutta ratkaisu ei ole kiintiöt vaan palkkatason nostaminen houkuttelevaksi myös niille, jotka eivät ensimmäiseksi ajattele kyseistä alaa itselleen sopivaksi. Tämäkään ei vielä riitä, vaan kulttuuristen symbolirakenteiden muutosta on suosittava. Toisaalta sukupuolten sekoittamisen ja muutoksen edelläkävijät löytyvät juuri kulttuurialalta - erityisesti populaarikulttuurista.
Ennen kaikkea miehen on hyväksyttävä, että nainen on tasa-arvoinen hänen kanssaan muutoinkin kuin periaatteessa. Tasa-arvokehityksen välittömät vaikutukset miehelle ovat menettämistä ja luopumista. Tasa-arvokehityksen myöhemmät vaikutukset merkitsevät miehen roolin monipuolistumista ja muuttumista aiempaa joustavammaksi, kuten on jo tapahtunut 1990-luvun aikana. Miehen on mahdollista olla maskuliininen myös perheen, kodin, hoivan ja vanhemmuuden kautta. Mies voi kiinnittää huomiota uran sijasta henkiseen hyvinvointiin ja ainakin suurimmissa kaupungeissa ulkonäöstään huolehtiva mies ei ole enää kummajainen. Turhapurous on jäänyt maskuliinisena tyylinä vähemmistöön. Voidaan sanoa, että luopumalla valtaan liittyvästä alistamisen nautinnosta miehet saavat sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvaa nautintoa.
Tasa-arvon tulisi johtaa tilanteeseen, jossa yksilöt saavat konstruoida sellaisen sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin, minkä kokevat omakseen ilman ulkoa tulevia määritelmiä. Tällöin tajuttaisiin, että yksilöiden väliset erot sukupuolikategorian sisällä ovat suuremmat kuin sukupuolikategorioiden väliset erot. Tasa-arvokehitys voi ylittää sukupuolieron mutta sen toivoisi ylittävän myös seksuaalisen eron, jonka avulla ei-normatiivisesti määriteltyä heteroseksuaalisuutta toteuttavat ihmiset marginalisoidaan ja mielellään häväistään. Edelleen tasa-arvokehityksen tulisi ylittää ja liudentaa monia etnisiin, uskonnollisiin ja sosiaalisiin luokkiin liittyviä eroja.
Koska miesten sosiaalisten ryhmien ääripäät ovat kauempana toisistaan kuin miesten ja naisten ryhmät, tasa-arvokäsitteen tulee kattaa myös sukupuolen sisäiset ryhmät. Tulisi ottaa huomioon myös miesten keskinäinen tasa- arvottomuus tai eriarvoisuus. Miesten kilpailuorientoituneen kulttuurin yksi kielteisimmistä piirteistä on miesten tapa jakaa valtaa ja rakentaa hierarkiaa alistamisen, väkivallan ja nujertamisen kautta. Käytäntö alkaa kehittyä jo poikaporukoissa, joissa vallasta jatkuvasti neuvotellaan tappelemalla ja soittamalla suuta. Myöhemmin keinoiksi tulevat suora väkivalta, alistaminen ja häpäiseminen.
Sotalaitoksessa hierarkian merkit ommellaan hihoihin ja kauluslaattoihin, myöhemmin sitä ilmennetään autojen, vaatteiden, harrastusten tms. avulla. Työ miesten keskinäisen eriarvoisuuden purkamiseksi on jo aloitettu feministisessä liikkeessä, mutta kuten arvata saattaa, miehet eivät ole siitä juuri ilahtuneet. Lisäksi yhteiskunnalliset rakenteet ja instituutiot jarruttavat tehokkaasti kaikkinaista miehisyyden muutosta. Mieskeskeisen yhteiskunnan perusteet horjuvat, jos miehet alkavat yksissä tuumin kieltäytyä ahtaasta miehen roolista. Tämä lienee keskeisin syy siihen, että miesten pukeutumista, seksuaalista käyttäytymistä, elekieltä, harrastuksia ja työuraa vahditaan naisia tiukemmin. Erilainen mies on aina yhteisön silmissä vaarallinen esimerkki. Miesten eriarvoisuuden huomioon ottaminen ja sen purkaminen on kuitenkin ensisijaisesti miesten tehtävä eikä naisliikkeen tehtävä. Tässä miesten toivoisi ottavan osaa tasa- arvokeskusteluun ja -työhön - oman itsensä tähden.
Tasa-arvoiset naismiehet
Samalla, kun miehet kärvistelevät maskuliinisuuden vaativassa loimussa ja pyrkivät siitä eroon, osa naisista haluaa mukaan tuohon kärsimysnäytelmään. Tasa-arvokehityksen yksi lieveilmiö on sukupuolten tasa-arvon ymmärtäminen yhtälaisena miehisyytenä. Toisin sanoen osa naisista ajattelee, että he ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, kun he saavat olla kuin miehiä.
Tasa-arvon kannalta takaiskuna voidaan pitää väkivaltakulttuurin leviämistä kattamaan yhä enemmän myös tyttöjä ja naisia. Samaan aikaan, kun on alettu ymmärtää väkivallan sukupuolistunut luonne ja sen liittyminen miehisyyteen kulttuurisena ominaisuutena, tyttökulttuuriin on alkanut pesiytyä tuhoavaa aggressiota ja väkivaltaa. Väkivalta on aiemmin rajautunut koskemaan lähinnä poikia ja miehiä sen tähden, että vaikka väkivaltaa pidetään ei-toivottuna käyttäytymisenä, se on silti miehekästä ja joissain tilanteissa ihannoitua. Väkivaltainen mies on ehkä epämiellyttävä, mutta tuskin kukaan asettaan hänen miehuuttaan kyseenalaiseksi.
Pojista ja miehistä poiketen tyttöjen väkivaltaista käyttäytymistä ei ole siedetty, suvaittu eikä ihailtu. Siihen on puututtu nopeasti ja tiukasti. Avoimen tai ruumiillisen väkivallan korvikkeeksi tyttökulttuuriin on kehittynyt vastaaviksi pakottamisen ja alistamisen käytännöksi verbaalinen, epäsuora ja henkinen väkivalta. Samoin siinä missä miehet ovat saavuttaneet asioita väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kautta, naiset ovat turvautuneet epäsuoriin suostuttelun keinoihin. Nyt tasa- arvokehitys on johtamassa siihen, että samalla kun tyttöjä rohkaistaan ilmaisemaan avoimesti aggressioitaan ja frustraatioitaan, on alettu hyväksyä myös väkivalta sillä perusteella, että se on hyväksyttyä pojillekin.
Naisten oikeus väkivaltaan legitimoitiin vuonna 1995 säätämällä laki vapaaehtoisesta asepalveluksesta, mikä on tasa-arvon kannalta ongelmallista. Asevelvollisuuslaki oli jo ennen vuotta 1995 tasa-arvolain hengen vastainen, mikä myös tajuttiin, ja sen tähden tasa-arvolakiin lisättiin momentti, jonka mukaan "Tässä laissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä ei ole pidettävä asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille." Kun naisille sallittiin vapaaehtoinen osallistuminen asepalvelukseen, asevelvollisuudesta tuli naisia sukupuolen perusteella suosiva käytäntö. Se, mikä naisille on vapaaehtoinen valinta työuran edistämiseksi tai seikkailumatkaksi, on miehille pakollinen velvollisuus ja vie osan miehistä vankilaan.
Ajatus, että naisille on sallittava vapaaehtoisesti se, mikä miehille on pakollista, kielii tasa-arvon ymmärtämisestä pelkäksi naisten asioiden edistämiseksi. Siitähän tasa- arvossa ei voi olla kysymys. Voidaan kysyä, miten eriarvoisuuteen perustuva sotalaitos voi edistää tasa-arvoa? Miten keskeisten patriarkaalisten käytäntöjen oppiminen edistää tasa-arvoa? Mitä sukupuolten eriarvoisuuden sisällyttäminen tasa-arvolakiin tekee kyseisen lain uskottavuudelle? Ovien avaaminen naisille sotakoulutukseen ei ole merkki tasa-arvosta, vaan tasa-arvon samastamisesta maskuliinisuuteen.
Tasa-arvokehityksen ei soisi merkitsevän sitä, että naiset omaksuvat maskuliinisuuden kielteisimmät piirteet: väkivallan, tuhoavan kilpailun, alistamisen ja alistumisen käytännöt, tunteettomuuden tai itseä tuhoavan elämäntyylin. Tasa-arvokehitystä on sen sijaan se, että pyritään pääsemään maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen liittyvistä elämää tuhoavista ja rajaavista puolista eroon ja annetaan yksilöille tilaa kategorioiden kustannuksella."
http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/miestutkimus/tasarvo_artikkeli.htm
Vastaukset 13
Vanhimmat
paljon ahaa-elämyksiä ja tuossa artikkelissa on paljon juttua niistä aiheista mitä täällä suhteet&tunteet osiossa käydään.
itse olisin kyllä valmis koti-isäksi (vrt. aikaisempi naisten rooli kodin ylläpitäjänä joka odottaa miestään kotiin huilaamaan) ja valmis purkamaan armeijan yms. miehisiä hierarkioita (onko naiset vielä nykyään tähän valmiita?), vaikka tähän mennessä olen pitänyt miesten puolustustaistelua oikeana ja oikeutettuna.
Kiva juttu. Harmi vain, että kukaan ei jaksa lukea tuota rimpsua. Noh, harmi ja harmi.
sinun kontribuutio keskusteluun. Kiitos fiksusta kannanotosta.
Kun osasit siirtää tekstin, olisit osannut siirtää myös kirjoittajan nimen ja lähdeviitteet. Hyvät tavat kunniaan täälläkin!
Artikkelin lukemisen aikana mietin, kuka sen on kirjoittanut ja onko hän nainen vai mies. Oli mielenkiintoista lopuksi mennä katsomaan...
Erittäin hyvin kiteytettynä keskeiset asiat sukupuolten tasa-arvon määrittelystä ja sen käytännön ongelmista. Siinä olet erittäin oikeassa. Erityisesti se, että miehet ja naiset ovat enemmän yksilöitä kuin sukupuolensa edustajia.
siellä on linkki. Turhaa paskanjauhamista taas kun ei ole älyä parempaan.
nimeä en laittanut, koska tuskin kukaan haluaa nimensä paistavan täällä suoli24 loanheittoon keskittyvillä forumeilla ja ketä kiinnostaa nimi ja lähteet näkevät sen linkistä. Simple.
Tää kirjoitus on aivan liian pitkä. Normaali surffaaja jaksaa lukea max 2 kappaletta..
Jos et jaksa lukea viestiä, se ei tarkoita että viesti olisi huono. Se tarkoittaa vain sitä, että et jaksanut lukea sitä kokonaan.
Tosi tarpeellista keskustelua ilmoittaa se julkisesti.
Artikkelista käy hyvin ilmi se, kuinka vaikeaa on karsia ajattelustaan ja toiminnastaan historian ja perinteen/kulttuurin "turha" painolasti, vaikka siitä koituisi yksilöllistä ja yhteiskunnallista hyvää. Erityisesti pidän siitä, että artikkelissa kiinnitetään huomiota myös sukupuolten sisäiseen tasa-arvoon, unohtamatta sitä, ettei tasa-arvossa ole kyse vain miehistä ja naisista. Kun sukupuolten sodan osapuolet kaivautuvat riittävän syvälle taisteluasemiinsa, unohtuu, että tasa-arvossa on kyse paljon muustakin kuin kotitöiden jakautumisesta tai siitä, pitääkö miesten edelleen avata naisille ovi.
minulle jäi mieleen tämä kohta: "Mieskeskeisen yhteiskunnan perusteet horjuvat, jos miehet alkavat yksissä tuumin kieltäytyä ahtaasta miehen roolista."
Siis ikäänkuin miehet päättäisivät asiasta. Kun kyseessä nyt on kuitenkin soidinmeno jossa naiset ODOTTAVAT miesten kilpailevan vallasta ja asenasta hierarkiassa jota sitten väkivalta, autot, homottelu yms. edustaa ja joka ajaa miesten "yksinäistä taistelua epämääräistä vastustajaa vastaan".
Kun minun mielestä tässä tarvittaisiin erityisesti naisten päätöstä asiasta. Ellei sitten miehet jää yhdessä tuumiin kotiin loikoilemaan kuten tietysti osa on tehnyt, jotka eivät halua kilpailuun osallistua.
hierarkioiden murskaamisesta, niin kyllähän tuo ammattien sukupuolijakauman tasoittaminen mies ja naisaloista esim. palkkauksen avulla sekä armeijan tekeminen pakolliseksi (tai siis molemmille vapaaehtoinen ja jos ei ole tarpeeksi niin sitten pakotetaan niin, että alokkaita on 50% miehiä ja 50% naisia) myös naisille on ihan järkevää.
Luinko täältä, että Norjaan tulisi 2010 naisille pakollinen armeija myös?
"Siis ikäänkuin miehet päättäisivät asiasta."
Kuka viimekädessä vastaa miesten hyvinvoinnista, elleivät miehet itse? Kilpailun ja vallantavoittelun kulttuurin kiteyttäminen pelkäksi naisten miellyttämiseksi suoritettavaksi soidinmenoksi on melkoisen kapea-alainen näkemys ihmismielestä ja yhteiskunnasta. Nykyiset sukupuoliroolit ovat miesten luomia siinä missä naistenkin. Jos miehet haluavat murtautua ulos epämiellyttäviksi tai ahtaiksi kokemistaan rooleista, muutoksen on lähdettävä heistä itsestään ollakseen todellinen ja tyydyttävä.
Miesten toimintakentän laajeneminen ja asenteiden muuttuminen vaikuttaa tietysti myös naisten perinteisiin rooleihin ja naisten on osattava antaa tilaa miesten muutokselle. Naiset eivät sitä kuitenkaan voi miesten puolesta "käynnistää". Sukupuolten vastakkainasettelun sijasta tarvittaisiin siis ymmärrystä, halua asettua toisen asemaan ja avoimuutta asenteiden muutokselle, sillä kummallekaan sukupuolelle muutos ei ole helppo. Sukupuolten roolijaot ja odotukset tietynlaisesta sukupuolisuuden toteuttamisesta ovat juurtuneet niin syvälle.