Rauhanturvaajan puolisona

Moro,

Mulla mies toista kertaa reissussa ja lisää on varmasti tulossa vuosien mittaan työn huomioiden. Ikävä on tietysti välillä kova ja mahtavaa kuulla toisen ääntä tai saada meili. Onneksi on nuo viestintäyhteydet ihan omaa luokkaa nykyään.

Luotan mieheni ja miehen joukkuetovereiden ammatilliseen osaamiseen paljon. Kantiksilla on reissussa hieman eri meno kun reserviläisillä. Hyväksyn, että joskus voi vahinkoja sattua - toisaalta niin voi täällä kotonakin. Onhan se tilastollisestikin todennäköisempää, että Suomessa joku menee vikaan, kun että siellä sattuisi.

Kun on oma työ ja harrastuksia, ei aina ehdi murehtimaan perään. Töitä ja tahtoahan tämä erossa olo molemmilta vaatii. On pakko panostaa ja asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Pikku jutut on pikku juttuja. Turha kinata niistä.

Tekee sitäpaitsi omalle päälle hyvää olla välillä yksin ja tutustua itseensä. Sitä helposti hukkaa itsensä, jos parisuhteessa on liian tiiviisti. Oma identiteetti pitää olla tallessa. Kun tiedät kuka olet, tiedät vahvemmin mitä elämältä haluat (työssä ja kotona) ja varmasti painokkaammin tartut asioihin ja teet niille asioille jotain.

Ja hienointa on huomata, että on toiselle tosi tärkeä ja että toinen ihan oikeasti kaipaa mukaan kotiin ja arkeen. Neuvoksi sanon, että muistakaa kertoa toisillenne usein ja paljon, mitä toinen merkitsee. Kommunikoikaa vaikka kauppassa käynnistä ja vessan pesusta, kunhan viestiyhteys pysyy yllä. Myös sinne alas on tärkeää saada tietää, että turaajaa tarvitaan kotonakin ja että yhteiset asiat on yhteisiä. Esim. kotia ja yhteisiä lomamenoja koskeviin päätöksiin kannattaa kysyä toiselta, vaikka ei koko aika samassa osoitteessa ollakaan. Ei tule kummallekaan ylikävelty olo.

Tsemppiä. Vuosi menee lopulta aika nopeasti!

Oma mieheni oli kahteen otteeseen "alhaalla" turvaamassa rauhaa ja työlle kaikki kunnia. Nuorempi lapsi oli alle vuoden kun kutsumus kävi eka kertaa. En osannut sanoa vastaan kun toisen haave oli niin suuri ja niinpä hoidin käytännön yksinhuoltajana kahta lasta kotona ajoittain olin samalla työssä. Koville otti mutta hyvin vähän tuolloin jaksoin valittaa kun kerran päätökseen en vastaankaan ollut sanonut.

Sittemmin kun kotiutui maailmalta niin sama yksinhuoltajana olo jatkui. Helposti jää roolit päälle ja liitto ei pitemmän päälle kestänyt RH muita kaukotyökomennuksia. Nyt erotaan ja miehen menot jatkuu....tällä kertaa naisrintamalla.

Adrenaliiniriippuvuus on rauhanturvatehtävissä olleilla vaarana kehittyä eli tavallinen elämä ei tunnu enää miltään vaan koko ajan täytyy tapahtua jollain rintamalla jotain ja halutaan sitä pomoasemaa kotonakin(mies oli majuri ja ilmeisesti jonkinlaisessa avaintehtävässä siellä).

Vuosien myötä,varsinkin jos lapsia, niin kaukosuhde jättää jälkensä molempiin ja hyvin useat eroavat. Valitettava totuus.

Jaaha no ei se varmana helppoa siela kotona ole. Ite olen taas taalla toisessa paassa en kyllakaan afg. ja voinpa sanoa etta aika epakiitolliselta hommalta tuollainen avioliiton yllapitaminen taalta kasin tuntuu kun lahtokohdissa lahdin riidoissa reissuun. heh ja pakko oli lahtea, koska meilla joilla tama polte tanne on niin mentavahan se on.

Eli on oikeastaan mielenkiintoista nahda kuinka paljon ihminen taipuu ja viitsii nahda vaivaa ennen kuin eroaa. Joten jos lahtokohdat avioliitolle on kunnossa ja olet pystynyt luomaan tukiverkon itsellesi uskon etta jaksat mukavemmin siella ja onhan se lomala olla hienoa yhdessa, toittovasti.

Kotia varmaan et ole kyhjottamaan jaamassakaan mutta sanon kuitenkin sen etta silloin voi alkaa paa hajoamaan...

Ite voin omasta kokemuksesta sanoa etta on huippuhienoa elaa ja olla taalla mutta eipa paljon suomen asiat paina, koska lahtiessa oli vahan huono fiilis, joten katellaan kasvatetaanko tilastoa taman vuoden jalkeen...

joten tsemppia kella samoja fiiliksia..

Onko miehesi lähdössä keikalle?

mikäs siinä, se ib vaab työtä... anteeksi kun kyynärhermo on vähän rikki.... kylläähän siitä mies tai lintu tulee kai siitä miehestäsi

eikai se sinne kuole.