Moi!
Oon kertakaikkiaan umpikujassa. Oon seurustellu 8 vuotta saman naisen kanssa. Erottu ja palattu yhteen ties kuinka monta kertaa. Taas on mun mitta täynnä. Koko suhde yhtä kulissia. Toinen ei oo sellainen mitä toivoisin. Hänessä on paljon hyvää mutta puutteet ovat juuri ne mitä eniten kaipaan. Oon odottanut ja kannustanut, että muututtaisiin yhdessä ja kasvettaisiin. Ei vain onnistu. Toinen ei kertakaikkiaan muutu, aina tulee oleen samanlainen. Toista ei näköjään voi/saa/pidä muuttaa, se ei kuitenkaan onnistu.
Nyt kuitenkin oon sitonut itteni tähän ihmiseen niin voimakkaasti, että kynnys lähteä on ISO. Mutta joka päivä tuntuu, että nainen ei oo oikea. Oon kertakaikkisen umpikujassa! Haluan erota mutta en pysty siihen. Toinen ei suostu myöntämään, että meillä ongelmia ja haluaa jatkaa. Tuntuu kuin olisin hirressä, en voi hengittää. Koko elämä menee metsään tämän ihmissuhteen vuoksi.
Niin monasti jo erottu, että menee jo laskut sekaisin. Mä yritän, hän yrittää mutta ei onnistu. Kummassakin vikaa. Mutta entä jos mussa onkin se suurin vika? Oon yrittänyt kasvaa mutta aina tunne siitä, että haluan muuta tulee. Ei tälläi voi elämä jatkua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä ootte tehneet? Ootteko olleet päätösten jälkeen onnellisia?
Oon kertakaikkiaan umpikujassa. Oon seurustellu 8 vuotta saman naisen kanssa. Erottu ja palattu yhteen ties kuinka monta kertaa. Taas on mun mitta täynnä. Koko suhde yhtä kulissia. Toinen ei oo sellainen mitä toivoisin. Hänessä on paljon hyvää mutta puutteet ovat juuri ne mitä eniten kaipaan. Oon odottanut ja kannustanut, että muututtaisiin yhdessä ja kasvettaisiin. Ei vain onnistu. Toinen ei kertakaikkiaan muutu, aina tulee oleen samanlainen. Toista ei näköjään voi/saa/pidä muuttaa, se ei kuitenkaan onnistu.
Nyt kuitenkin oon sitonut itteni tähän ihmiseen niin voimakkaasti, että kynnys lähteä on ISO. Mutta joka päivä tuntuu, että nainen ei oo oikea. Oon kertakaikkisen umpikujassa! Haluan erota mutta en pysty siihen. Toinen ei suostu myöntämään, että meillä ongelmia ja haluaa jatkaa. Tuntuu kuin olisin hirressä, en voi hengittää. Koko elämä menee metsään tämän ihmissuhteen vuoksi.
Niin monasti jo erottu, että menee jo laskut sekaisin. Mä yritän, hän yrittää mutta ei onnistu. Kummassakin vikaa. Mutta entä jos mussa onkin se suurin vika? Oon yrittänyt kasvaa mutta aina tunne siitä, että haluan muuta tulee. Ei tälläi voi elämä jatkua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä ootte tehneet? Ootteko olleet päätösten jälkeen onnellisia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
juttuja on tullut itsekin kelailtua.
Ensinnäkin: ihminen ei muutu. Toista ei voi muuttaa. Kasvaa voi kyllä, mutta sen pitää tulla itsestä sisältä.
Toiseksi: eroa hyvä mies lopullisesti, ethän sä voi lopun ikääsi erota-palata-erota-palata... Olis varmaan aika tunnustaa että suhteesta ei koskaan tule mitään - oikeasti.
Olen itse juuri joutunut lopettamaan suhteen (tosin lyhyen) josta ei voinut tulla mitään. On vain tunnustettava tosiasiat sekä itselle että toiselle. Jossain vaiheessa vaan joutuu nostamaan kädet pystyyn.
Harmittaa, toisaalta. Ja taas toisaalta - ei tunnu miltään. Mutta päätös on tehtävä ja se on pidettävä. Se helpottaa, usko pois.
Itse erosin pari kuukautta sitten vajaan seitsemän vuoden suhteesta ja nyt on sitten ollut aikaa miettiä, tuliko tehtyä oikea ratkaisu... Vaikea oli monen vuoden jälkeen lähteä, mutta olen kuitenkin huomannut, että toista ei voi todellakaan muuttaa, ellei hän itse muutosta halua. En ole vielä ainakaan katunut ratkaisuani, vaikka välillä ikävä vanhaan suhteeseen iskeekin. Täytyy vaan pitää mielessä se, mitkä asiat monen vuoden aikana johtivat tähän tilanteeseen. Kyllähän meilläkin oli yritystä parantaa asioita moneen otteeseen ja välillä siinä onnistuttiinkin ihan hyvin, mutta pysyvää se ei ollut. Kun pettymyksiä tulee liian monta, loppuu myös usko suhteen tulevaisuuteen. Mieti tarkkaan mitä haluat, koska helppoa ratkaisua ei ole. Itse kuitenkin olen pyrkinyt nyt nauttimaan omasta ajasta ja kavereiden kanssa olemisesta. Tekemistä pitää olla koko ajan, ettei tule liian paljon ajateltua ex-kumppania. Eteenpäin on kuitenkin mentävä, koska en halua enää seilata edestakaisin vanhan suhteen kanssa. Uskon että joskus tulevaisuudessa löydän itselleni paljon sopivamman kumppanin, jonka kanssa on enemmän yhteisiä tavoitteita jne... Toivottavasti sinunkin kohdalla kaikki järjestyy parhain päin :}
Joku muuttuu, joku ei.
Itse olen ainakin koittanut muuttua. Joskus muuttaa toista.
Onkohan teillä välillä samat toiminta mallit tai reagointitavat, voisiko niitä muuttaa vähäsen ratkaisevissa tilanteissa? Entä se, että missä vaatii liikaa tai väärää asiaa, tai jos ymmärrystä ei ole jossain niin keskustella asiasta kummankin näkökannalta (että toinen voi ymmärtää). Onko huumoria tai positiivisuutta?
Ihme että nainen olisi se joka ei muutu, no kai niinpäinkin voi olla. Ehkä se on yksilöstä kiinni. Tai sitten vain väärinkäsityksiä.
Haluankin kysyä minkälaiseksi haluaisit hänet muuttaa? "mutta puutteet ovat juuri ne mitä eniten kaipaan" "Oon odottanut ja kannustanut, että muututtaisiin yhdessä ja kasvettaisiin. Ei vain onnistu" Millä tavalla koitit saada muutosta aikaan? Oliko se jo tuputtamista vai muutitko ensin itseä ja suhtauduit positiivisesti?
Usein naisen ja miehen "kieli" ja kommunikointi on erilaista, voi syntyä paljon väärinkäsityksiä. Tai joskus miehen käytös voi olla sellaista, liian arvioivaa ja hanskat tiskiin heittävää jo heti (eikä positiivisen kannustavaa ja rennompaa), että nainen ei pysty edes enää hymyilemään saati olemaan oma itsensä. Ja ilmaiseeko mies selkeästi mitä haluaa ja onko se sitten järkevä "vaatimus"?
Minusta ihminen voi olla samaan aikaan ns. aikuismainen, mutta pieni luova rentous (jopa huumori) tai lapsenmielisyyden ripaus ei ole katastrofi vaan rikkaus (tarkoitan tiettyä sellaista, en mitään teinitouhua). Myös jokainen meistä kehittyy tiettyyn suuntaan ja ottaa tietonsa jostain.
Tässä oli muutama mielipide. Mitä ikäluokkaa olettekaan? Hyvä että osasit kannustaa.. Niin jos muuttuu ensin itse ja katsoo muuttuuko toinen. Koska juuri ei tiedä jos itsessäkin on se vika. Minussa ainakin on vikaa, ei kukaan voi olla täydellinen:)
Ota nyt rennosti, älä roiku siinä hirressä. Auttaisko jos parisuhdeneuvojan kanssa puhuisitte? Naisten ja miesten kommunikointi on joskus väärinymmärryksiä aikaan saavaa -koska sukupuolet ovat hieman erilaisia ja yksilötkin lisäksi. Jos olisi joku kiva osaava neuvoja, niin selkiäisi mitä kumpikin tarkoittaa. Ja toivottavasti kuulet mitä hänkin sanoo, ettei aina epäile toista. No zemppiä, kyllä se selviää ihan hyvin.
Joskus käy niinkin ettei heti huomaa jos joku muuttuu. Tai sitten se ottaa aikaa, eri syistä.
Eli parisuhdeneuvoja tai parisuhdeterapeutti voisi olla hyvä valttikortti, kunhan hän on osaava. Sittenhän asiat sekiäisi ehkäpä ohjatummin, eikä itse sählää sitä ja tätä.
Ja jotenkin että menisi rennosti parisuhdeneuvojalle kumpikin, ei pingottaen. Positiivinen tunnelma.
Itse olen juuri päättyneessä suhteessani eronnut ja palannut yhteen useamman kerran.
Olen odottanut muutosta itsessäni ja toisessa osapuolessa. Olen toivonut, yrittänyt, uskonut. Ja kaikki edellä mainitut myös menettänyt..
Jälleen olemme siis alkupisteessä. Tämä ero vain oli aiempia todellisempi, oikea ero. Tavarat poissa, avaimet annettu. Jäähyväiset pidetty. Silti en pysty päästämään irti. Niin paljon on hänessä hyvää, niin paljon rakastamme toisiamme ja molempien on paha olla erossa toisistamme.
Mistä helvetisti nämä pitäisi tietää? Milloin on oikea aika ja milloin ei? Pienessä päässni pohdin josko pyytäsin miestä lähtemään kanssani terapiaan. Oli lopputulos mikä tahansa, erossa pysyminen taikka yhteen palaaminen siitä tuskin voisi olla kummallekaan haittaa? Vaiko?
Voi kokeilla. Jos ei ole teille juuri oikea henkilö parisuhdeterapauttina/neuvojana, voi vaihtaa vaikka(?). Ei voi taata että jokainen on yhtä osaava, mutta kaipa senkin tunnistaa.
Minusta osaava parisuhdeneuvoja on kuitenkin positiivinen ja osaa tuoda oikeat asiat oikealla tavalla. Rakentava/rakentaa myös. Terapeuttinen ote ehkäpä positiivisessa mielessä.
Ajan kanssa, yhtäkkiä ei ehkä kukaan muutu. Ja mikä on järkevä muutos. Loput hoitaa pari, kun neuvoja jotain setvii, varmaankin(?). :)
Eli minkälaisia eroja noissa neuvojissa ym. on, niin siitä en tiedä. Olisikin hyvä tietää. Jospa tuota kokeilee ja sen jälkeen jos ei toimi, kokeilee kirjoja ja kotikonteja:D
Lähinnä tarkoitin, että yksilöitä on varmaan parisuhdeneuvojissakin kuten kaikkien ammattien harjoittajissa ja kuka sopii kenellekin paremmin.
Itsekin voi käyttää maalaisjärkeä asioissa, eikä sokeana mene.
Ja sitten mitä kumppanilta haluaa, niin onko se kumppani otettu tarpeeksi siinä huomioon myös.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja hyppää p****sta suhteesta ulos! Sattuu aluksi mutta elämeänlaatu paranee tuotapikaa.
Mulla oli pitkä suhde exän kanssa (noin 14v) ja erosin noin 5v sitten kun yhteistä suuntaa ja tahtotilaa ei löytynyt. Suhde aloitetiin teini-iässä jo.
Halusin naimisiin, lapsia, yhteisen turvallisen tulevaisuuden. Ex ei tiennyt mitä halusi.
Nyt olen naimisissa, esikoinen tulossa ja erittäin onnellinen. Ex ymmärtääkseni on vanha piika... Onnea ja menestystä hänelle myös rakkauselämässä.
päästää irti, luovuttaa. Vaikuttaa siltä, ettei toinen halua tai voi muuttua. Älä hukkaa loppuelämääsi väärän naisen kanssa. Sekin jo kuvaa suhteen laatua, että olette aina uudelleen ja uudelleen yrittäneet. Jotkut ihmiset ei vaan sovi yhteen. Eropäätös on aina vaikea, mutta taatusti kohdallasi kannattaa!
Moni onnistuu. Ja tykkää tällaisesta viha/rakkaustohinasta - eipä tule tylsää päivää ;-)