Ongelmani on seuraavanlainen. Olemme seurustellet kohta kolme vuotta joista 1,5 vuotta olemme asuneet yhdessä. Suhteessamme ei ole varsinanisesti mikään pielessä. hellyyttä on ja välitämme tosistamme kovasti. Suhteen ensimmäinen vuosi oli suurta intohimon aikaa, seksimme oli ja on edelleen ainakin minusta todella hyvää. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana aloitteentekijä on lähes aina ollut kuitenkin minä. Avopuolisoni harvemmin torjuu minut mutta alkaa se silti tympimään että aina minun pitää tehdä aloite! se on itse asiassa aika tylsääkin jo. Avopuolisoni aloitteet rajoittuvat aamuihin jolloin hänellä on krapula.
Jos jollain on vinkkejä tai kokemuksia samanlaisesta dilemmasta niin kertokaa mitä minun pitäisi tehdä? lopetanko aloitteentekemiset (mikä on hyvin vaikeaa sillä rakastan seksiä) vai mikä neuvoksi???
Jos jollain on vinkkejä tai kokemuksia samanlaisesta dilemmasta niin kertokaa mitä minun pitäisi tehdä? lopetanko aloitteentekemiset (mikä on hyvin vaikeaa sillä rakastan seksiä) vai mikä neuvoksi???
Vastaukset 4
Vanhimmat
..sellasta se elämä on.
Sanoisin, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen itse seurustellut pian 4 vuotta poikaystäväni kanssa. Hän on kaikkea, mitä olen ikinä toivonut ja enemmän: erittäin fiksu, hellä, ihana ja paras ystäväni. Kenenkään toisen en ole koskaan kokenut ymmärtävän minua edes hieman. Meillä on yhteinen harrastus johon molemmat suhtautuvat intohimoisesti.
Kuitenkin tuntuu, että seksuaalinen veto väliltämme on hiipunut pois. Aloitteen tekijä olen käytännössä aina minä - hän tekee aloitteen vain ollessaan humalassa eikä aina silloinkaan. Tiedän, ettei hän petä minua. Hän sanoo, että olen kaunis. Hellyyttä on paljon. Minua kuitenkin repii sisältä ajatus, ettei hän enää halua minua. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta en halua kuulostaa siltä kuin painostaisin tai vonkaisin.
Rakastan häntä ja tiedän hänen rakastavan minua. Olen 22 ja hän 23. Tiedän myös, ettei tällaisille palstoille kirjoitteleminen mitään auta, kunhan nyt teki mieli purkaa sydäntä jonnekin.
Kuulostaa aika lailla omalta elämältäni. Olen lähes aina se, joka tekee aloitteita. Olemme puhuneet asiasta, koska mulle tulee tosi paska olo siitä et tuntuu et toinen ei halua. Ei se kuulema sitä ole, vaan hän ei vaan ole niin aktiivinen seksuaalisesti kuin minä. Joskus "ennen" kuitenkin on kuulema ollut! Pitäiskö sen muka lohduttaa? Et joku toinen on saanut enemmän ja on ollut kiinnostavampi. Mulle tulee ainakin semmonen olo, et vika on mussa, oon epämiellyttävä. Pari kertaa oon alkanu itkemään seksin jälkeen koska ahdistaa se et oon aina tehny alotteet..toinen on passiivisempana osapuolena -nöyryyttävä fiilis. Mulla on muutenkin itsetunto aivan pohjilla, eikä enää tee ees mieli seksiä kun aina mielessä et toinen suostuu siihen vaan mun mielíksi. Miks ei voi saatana ees rehellisesti sanoa mikä mättää, en halua elää suhteessa jossa toinen ei oo mukana. Mut ookoo, todetaan taas et kaikki ei kaipaa niin paljon hellyyttä ja seksiä. Mut mä kaipaisin. Argh!!
Se suuri liekki ja intohimo yleensä laantuu kun suhteeseen tulee arki. Etpä ole ainakaan vielä saanut kieltävää vastausta, kun niitä aloitteitasi teet. Ehkäpä mies ei halua pahoittaa mieltäsi ja suostuu joka kerta. Häntä itseään panettaa vain krapulaisina aamuina.